Varrasniemen luola eli Viialan Pirunkellari

Seison keskellä valtateiden risteystä ja mietin mitä ihmettä teen täällä. Ohitseni lipuu tasainen virta henkilöautoja ja jossain kauempana tiellä rekka vetää lasteja kohti pohjoista. Ummistan silmäni ja koitan löytää hetken mielenrauhaa ja levollisuutta, jota ei tunnu tästä hektisestä ilmapiiristä löytyvän.

Jatkan matkaani pää kumarassa pitkin pyörä- ja kävelytien reunusta. Pian loikkaan yli turvakaiteiden ja laskeuden jyrkästi alas vievää sorarinnettä pajukon sekaan. Maasto vaihtuu kohta kuivaksi kuusikoksi. Puiden alaoksat koittavat tarttua minuun kuin verikoirat ja raapivat reiteni ja kasvoni.

Askel askeleelta pakotan itseni yhä syvemmälle metsän syliin. Repun hihnat kiristävät kun sytytän otsalamppuni valon. On jo hämärää sillä myöhäiskesän illat laskeutuvat nopeasti ja peittävät kaiken mustaan syleilyynsä.

varrasniemenluola (1)

Jos ihminen pystyisi aistimaan enemmin, kun vain viidellä aistillaan, kuudes aistini tuntisi nyt jotain suurta voimallista edessään. Kohotan katseeni hitaasti ja edessäni nousee kohti pilviä järkälemäinen kivi. Tuo kivi, joka muinoin on ollut alueensa yksinoikeuttu valtias, on saanut kokea vielä mahtavampien voimien raivon. Itse Ukko-ylijumala on iskenyt vaajansa sen kylkeen ja lyönyt voimallaan tuon mahtavan järkäleen useaan osaan.

Kierrän kiveä ja koitan imeä voimaa itseeni ennen kuin astun sisälle sen pimeyteen. Paikalla tiedetään olevan myös toinenkin nimi, joka kalskahtaa varsin synkältä – Pirunkellari.

En voi olla palaamatta muistoihini, sillä jostain alitajunnassani kumpuaa déjà-vu! Aivan! Paikka tuo mieleeni Paraisten Pirunpesän. Sama ihmisen julmuus ja halu hallita luontoa on jättänyt tämän kohteen kuten kaltaisensa Paraisilla teollisuuden ja ihmisasutuksen puristukseen, tuskin kummassakaan enää pirut voivat isännöidä tai nykyihminen edes hetken tuntea oikeaa yhteyttä vanhoihin metsän jumaliin. Samalla jossain etäällä kuuluu taas autojen tasainen ääni.

varrasniemenluola (2)

Pintapuolisen tarkastelun perusteella itse ”kellarin” uumeniin johtaisi kaksi selkeää reittiä. Soukempi on kuin tarkoitettu ilmeisesti naisväelle ja suurempi hornankita herrasväelle.

varrasniemenluola (16)

Päätän ottaa askeleen tuntemattomaan ja laskeudun suuremmasta aukosta alas kiven sisään. Väriloisto sokaisee silmäni, liki kaikki taivaankaaren värit loistavat vastaan kosteilta seiniltä. Samalla huomaan, että voin seistä suorassa. Päätän tehdä 360-asteisen kunniakierroksen oman akselini ympäri ja voin todeta luolaosuuden olevan useiden jos ei kymmenien neliöiden kokoinen kokoisen.

varrasniemenluola (7)

Edessä siintää ahtaampi reitti sisään ja pohjaa peittää harvakseen suuret lohkareet. Selkeää päämuotoa luolalle on vaikea antaa, mutta sanoisin sen olevan L-kirjaimen muotoinen. Pienempiä kammioita jatkuu sivuille ja muutamia ylös, mutta ne eivät ole mainittavia kooltaan. Kaivan kameran repusta ja ikuistan kohteesta muutaman otoksen.

Viimein, yön ollessa jo pimeä, nousen haikein mielin pois luolasta ja mietin miten ihminen on menettänyt kunnioituksensa luontoon ja vanhoihin jumaliinsa. Samalla ihokarvani nousevat pystyyn, aivan kun joku tarttuisi minua kylmällä otteella niskasta kiinni ja ravistelisi, mutta se taitaakin olla vain tuuli, joka etsii sijaansa metsän siimeksessä. Se on selkeä merkki palata takaisin arkeen ja neonvalojen loisteeseen.

Kohteena Pirunkellari on upea kohde, mutta tungettelevan maantien johdosta hieman oudossa paikassa. Jos tuon kaltainen kohde olisi ollut lapsena leikkipaikkani olisin varmasti kokenut sen onkaloissa muutakin, kuin vain vilua ja arkisen ihmisen kiukkua, mutta käykääpä itse kokemassa paikan henki.

Kartta. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6789006 E 328794

2 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.