Vaelluksen viehätys: terveyttä tunturista, mielenrauhaa metsistä

Toimistossa tehtävä ajatustyö rasittaa kroppaa aivan eri tavalla kuin fyysinen työ. Aivot ovat kovilla ja tukkeutuvat. Sen vastapainoksi täytyy saada kunnon irtiotto! Vaellus on hyvä vastakohta tietokoneen äärellä työtä tekevän arjelle ja antaa sellaisia kokonaisvaltaisia kokemuksia, joita ei arjessa muuten pääse kokemaan. Pitkä vaellus toimii erinomaisena keinona aivojen ja ajatusten tasapainon löytymiseen, ja muutenkin luonnossa oleskelu lisää terveyttä niin fyysisellä tasolla, mutta myös henkisesti. Vaelluksella unohtuvat arkiset murheet, ja tekemättömät työt jäävät työpaikalle ja kotiin: niitä ei voi ottaa mukaan eikä niitä voi vaelluksella edistää. Patikoidessa on aikaa keskittyä luonnon ohella omaan itseensä. Vaellus onkin kuin meditaatiota: se tyhjentää mielen turhasta.

Vaeluksella Muotkatunturin erämaassa. Kuva: Sanna-Mari Kunttu

Vaellus on suurelta osin perustarpeiden tyydyttämistä: on syötävä, juotava ja saatava suojaa. Selässä kulkee kaikki se, millä saa itsensä ravituksi, sekä kaikki se, millä pysyy lämpimänä ja kuivana sääolojen vaihdellessa. Ruuan ja suojan lisäksi tärkeää on huolehtia riittävästä levosta. Samat yksinkertaiset rutiinit toistuvat joka päivä. Vain maisema ja säätila ympärillä muuttuvat.

Kun perustarpeet on tyydytetty, on aika ihailla maisemia. Terbmisjärvi, kuva: Panu Kunttu

Vaelluksessa viehättää irtautuminen arjesta ja yhteiskunnasta. Siirtyminen tutusta mutta kontrolloidusta ympäristöstä luonnonhelmaan antaa jossain määrin vapauden tunteen. Jos nyky-yhteiskunta vieraannuttaa luonnosta, voi vaeltamisen kautta tuntea pääsevänsä sitä jälleen lähemmäksi. Se tuottaa aivan erilaista tyydytystä, kun selviytyy arkea aidomman oloisista oloista ja haasteista. Eikä haasteiden tarvitse olla sen kummempia, kuin vaelluspäivän päättäminen; pitkän patikkapäivän päätteeksi löydetty hieno telttapaikka ja yksinkertainen, mutta ravitseva iltapala.

Joskus olosuhteet luovat haastetta, ja vaellus saa haastavampia käänteitä. Omien rajojen koetteluista ja itsensä ylittämisestä saa upean olon, kun vaikeuksista huolimatta selviää. Fyysisen rasituksen tuoma endorfiiniannoksella on varmasti osansa hyvänolontunteessa.

Joen ylitystä Muotkatunturin erämaassa. Kuva: Sanna-Mari Kunttu

Luonnonyhteyden kokemista ei voi saada tavaroista, ei ostamalla eikä sitä voi tarjota kukaan ihminen. Sen saa vain menemällä luontoon. Luonnonyhteyteen täytyy matkata, sillä ilman matkaa yhteys jää heikoksi. Yhteyteen täytyy kulkea, ja vaeltamisessa on kyse juuri siitä: kulkemisesta. Vaelluksessa ei ole kyse perille pääsemisestä tai tavoitteista, vaan matkan teosta ja konkreettisessa eteenpäin menemisestä. Pidemmällä vaelluksella ei ole sidottu kiinni aikatauluihin tai päämääriin. Suunnitelmia voi muuttaa kesken matkan, ja silti vaelluskokemus pysyy eheänä. Se on kuin siirtymäriitti, kilometri kilometriltä, yhä syvemmälle luonnonyhteyteen ja omaan itseensä.

Ympäröivän luonnon lukemattomat yksityiskohdat auttavat johdattamaan ajatukset pois kielteisistä tunteista ja levottomuudesta. Aistit terävöityvät, tarkkaavaisuus lisääntyy ja mieli kirkastuu. Vaeltaja on läsnä hetkessä. Aistit valppaana näkee ja kuulee enemmän ja tuntee olevansa yhtä luonnon kanssa.

Teijon kansallispuiston pitkoksilla. Kuva: Sanna-Mari Kunttu

Minne polku seuraavaksi johtaa? minkä hienon paikan löydän seuraavan polun mutkaan takaa? Uteliaisuus ja kyltymättömyys herää – se kohdistuu maisemien ahmimiseen ja kokemiseen. Matkasta piirtyy muistijälki ajatusten karttaan. Matka viipyilee mielen päällä pitkään. NYT on hyvä aika suunnitella ensi kesän tai syksyn vaellusta. Ehkäpä tavataan jossain Sevettijärven, Näätämön ja Nuorgamin välillä!