Vaarniemen laavu ja näkötorni

Monelle Turkulaiselle tuntuu tulevan aina yllätyksenä, kun facebookiin julkaisen kuvan Vaarniemen näkötornilta tai laavulta. Paikka ei ole Turun puolella, vaan on juuri rajan toisella puolella ja sijaitsee siis Kaarinassa.

Olemme usein aloittaneet retkemme täällä jättämällä auton Rauvolantien parkkipaikalle. Parkkipaikalta lähdemme kävelemään merelle päin, jossa kuljetaan ikivanhojen tammien ja vaahteroiden reunustamaa lähes tunnelimaista hiekkatietä pitkin. Varsinkin syksyllä paikka on todella kaunis.

Syksyllä lehtipuiden ruska on kauniin värikästä.

Syksyllä lehtipuiden ruska on kauniin värikästä.

Muutama sata metriä tietä pitkin kuljettua tulee jyrkempi mutka. Oikealla puolella näkyy vanha rakennus ja sen vierestä lähtee myös luontopolku oikealle, jota pääsee merenrantaan, josta taasen löytyy muun muassa lintutorni ja pitkospuut Katariinan suuntaan. Kannattaa ehdottomasti käydä kurkkaamassa.

Lintubongareiden mukaan paikalla on runsas linnusto, nyt syksyllä paikalla käydessämme eräs lintubongari kertoi nähneensä ruisrääkkiä ja timaleja. Vanhan rakennuksen kohdalla on kyltti, jossa kerrotaan rakennuksien ja paikan värikästä historiaa ja se kannattaa ehdottomasti lukea.

Vaikkei lintubongari olisikaan, kannatta käydä lintutornissa tähyilemässä.

Vaikkei lintubongari olisikaan, kannatta käydä lintutornissa tähyilemässä.

Katariinan päin vievän luontopolun kohdilta löytää usein kevään ensimmäiset sinivuokot.

Katariinan päin vievän luontopolun kohdilta löytää usein kevään ensimmäiset sinivuokot.

Vanhan rakennuksen kohdalta, kun jatkaa tietä eteenpäin, kävellään hetki pellon viertä pitkin. Pellon jälkeen tulee risteys, josta käännytään vasemmalle ja heti käännöksen jälkeen lähtee selkeä polku oikealle, ylös kalliolle synkkään havumetsään, josta löytää sitten näkötornin ja laavupaikan.

Kesällä voi pellolla raunalla ihmetellä maalaismaisemaa, joku löytyy siis kivenheiton päästä Turun keskustasta.

Kesällä voi pellon reunalla ihmetellä maalaismaisemaa, joka löytyy siis kivenheiton päästä Turun keskustasta.

Näkötorni löytyy kevyen kiipeämisen jälkeen kallion päältä, ylväältä paikalta. Tornista näkee hienot näköalat Turkuun asti ja tornissa tekee usein mieli viettää pidempikin hetki.

Näkymää näkötornista Turun suuntaan katsottuna.

Näkymää näkötornista Turun suuntaan katsottuna.

Näkötornilta, kun jatkaa muutaman kymmentä metriä eteenpäin, osuu väkisinkin laavulle. Laavulla on usein muitakin ihmisiä ja tulia harvoin tarvitsee itse sytytellä. Laavulla on mukava keitellä kahvit ja napostella jotakin pientä. Polttopuut löytyvät hiukan kauempaa ja laavulta löytää ohjeet puuvarastolle.

Vaarniemen laavu on suojaisella paikalla kallioiden välissä.

Vaarniemen laavu on suojaisella paikalla kallioiden välissä.

Kallioilla on mukava käydä kävelemässä ja ihailemassa maisemia. Muutamasta kohdasta kalliot ovat todella jyrkät ja kostealla kelillä todella liukkaat. Kallion päällä menee myös polkuja, joita voi kuljeskella ennen paluuta autolle. Paikka sopii muuten lapsiperheille loistavasti, mutta nousu rattaiden kanssa näkötornille on melkolailla mahdotonta ja kallioille ei voi lapsia päästää leikkimään.

Kallioilla kävellessä saa tunteen olevansa kaukana kaupungin melusta ja kiireestä.

Kallioilla kävellessä saa tunteen olevansa kaukana kaupungin melusta ja kiireestä.

Lue myös tämä kirjoitus Vaarniemestä. Vaarniemestä löytää myös muuten useamman geokätkön.

Kartta laavulle. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit N 6705143  E 240523.

1 reply
  1. Jani Pasanen
    Jani Pasanen says:

    Viimeksi oltiin tytön kanssa syysmyrskyn aikaan makkaroita paistamassa laavulla. Tähdet loisti taivaalla ja tuuli suhisi puunlatvoissa. Yksi meidän lempi lähiretkeilykohteista.

    Vastaa

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi