Tuomas Holopainen ja maailman kaunein fakta

Tuolla koivulla, josta tuo halko on otettu, niin sillä ja meillä on sama esi-isä. Nämä on faktoja, ja se on minulle maailman kaunein fakta. Se saattaisi olla hyvin tärkeä oivallus ihmiskunnan hyvinvoinnin kannalta, että me ymmärtäisimme kaiken yhteyden.

Pimeän kodan sylissä tohisee kirkas tuli, puut puhaltavat viimeiset voimansa pehmeänä lämpönä ja savuna. Marraskuisen iltapäivän sade naputtelee kodan kattoa.

Tuomas viettää sapattia. Takana on 20 vuotta Nightwishin historiaa ja 1,5 vuoden kiertue.

– Ehdotin bändille, että mitä jos pidettäisiin pikkuinen huili kiertueen jälkeen. Se tekisi hyvää varmasti itse kunkin pääkopalle, Tuomas kertoo.

– Kaikki pitivät sitä hyvänä ideana, ja nyt tässä ollaan.

Takametsän perintö

Tuomas oli ala-asteella yksinäinen susi.

– Mulla ei ollut paljoa kavereita, enkä minä kaivannut paljoa kavereita. Lapsuudenkodissa vietin kaikki päivät siinä takametsässä tai pellolla. Frodo ja Bilbo ja Tupu, Hupu ja Lupu oli ne parhaat kaverit.

– Lapsuuden yksinäiset päivät eivät olleet yksinäisiä negatiivisessa merkityksessä. Piti keksiä mielikuvituskaverit, metsänpeikot ja haltijat ja kaikki nämä, ja se vei minut sinne mettään joka päivä, ja koin olevani siellä äärimmäisen onnellinen.

Tuomaksesta ei ole ollut kaupunkilaiseksi. Aikanaan hän opiskeli biologiaa ja asui puoli vuotta Kuopiossa – se riitti kaupunkielämästä.

– Ihminenhän hyvin usein tykkää vanhana niistä asioista, joihin on saanut eväät lapsena. Ja minä olen koko elämäni asunut Kiteellä keskellä metsää. Sieltä tarttui kyllä jotain mukaan, sellainen halu pitää metsä ja järvi lähellä.

Luonnon pauhua

Luonnossa Tuomas kuulee musiikin. Päivittäisillä metsälenkeillä saattaa luonnosta kipinöidä melodianpätkä, biisin aihe, lauseenparsi tai muu idea. Se ei jätä rauhaan.

– Tulee tarve, että tämä täytyy saada ulos. Tämä täytyy saada joksikin konkreettiseksi asiaksi. Ja se tarve on joskus ihan käsittämätön pauhu päässä, Tuomas kuvailee.

Suomalaisessa melodiantajussa, sointurakeneessa ja kaikenkattavassa melankoliassa on jotain kiehtovan tunnistettavaa. Tuomas kuvailee myös Nightwishin musiikkia orgaaniseksi ja aprikoi, että tekisi hyvin toisenlaista musiikkia, jos olisi varttunut vaikkapa suurkaupungissa.

– Kyllä se on valtava osa Nighwishin identiteettiä, että bändin jäsenet ovat ainakin alkujaan maalaispoikia ja -tyttöjä. Se tuo siihen sellaista tiettyä tervettä naiiviutta, viattomuutta, hyväntahtoista lapsellisuutta.

Luonto on myös täydellinen vastakohta somemaailman katkeamattomalle hulinalle.

– Mä huomaan itsestänikin sen, että koko ajan on kännykkä kädessä tai istun tietokoneella. On hirveän hankala pysähtyä ja tulee sellainen olo, että olenko minä hyödyllinen, miksen minä tee mitään, pitääkö tehdä jotain tässä suoritusyhteiskunnassa?

Metsässä tai järven rannalla tunne häviää.

– Aluksi voi olla sellainen olo, että pitäisikö mun oikeasti tehdä jotain. Miksi minä vaan olen paikoillani tai vaan kävelen? Mutta sitten oivaltaa, että just näinhän sen tulee ollakin. Ei tarvihe muuta.

Yhteinen esi-isä

Nightwishin Sacrament of Wilderness kertoo siitä, kuinka ihminen aikoinaan kesytti suden. Uusin levy, Endless forms most beautiful, on omistettu kokonaan luonnolle ja tieteelle, elämän ihmeellisyyksille: evoluutiolle.

Tuomas kertoo levyn tekemisen olleen hänelle lähes spirituaalinen kokemus.

– Evoluutio on itsestäänselvyys, mutta lukiessani Dawkinsia ymmärsin sen runouden, mikä siinä itsessäänselvyydessä on. Ja se oli ihan päänräjäyttävä kokemus ymmärtää, että jok’ikinen elävä olio tällä planeetalla on meidän serkku, että meillä kaikilla on yhteinen esi-isä. Meillä on suora linja melkein 4 miljardin vuoden taakse, Tuomas sanoo.

– Ajattele, sinun isäsi, hänen isänsä ja hänen isänsä, se  linja ei katkea 4 miljardiin vuoteen. Se, että me ollaan selviytyjien jälkeläisiä, on aikamoinen understatement.

Tuomas osoittaa nuotioon.

– Tuolla koivulla, josta tuo halko on otettu, niin sillä ja meillä on sama esi-isä. Nämä on faktoja, ja se on minulle maailman kaunein fakta. Se saattaisi olla hyvin tärkeä oivallus ihmiskunnan hyvinvoinnin kannalta, että me ymmärtäisimme kaiken yhteyden, ettei ihminen ole kaiken yläpuolella, vaan osa sitä, Tuomas miettii.

– Me ei saatu sitä tuolla yhdellä levyllä purettua, joten saattaa olla, että jatkoa piisaa.

Akustisesti Ukko-Kolilla?

Pari suurta matkaunelmaa Tuomaksella on edelleen toteuttamatta. Suurin niistä on Alaska.

– Siihen on kummallinen fiksaatio. Pelkästään se sana, siinä on jotain mystiikkaa. Ja sitten yksi kaikkien aikojen lempielokuvista, Into the Wild, Erämaan armoilla, se vielä nosti sitä kuumetta. Sinne pitäisi joskus päästä, oppaan kanssa tosin, ettei joudu karhujen syömäksi, Tuomas pohtii.

Vuosien ajan hän on haaveillut viettävänsä myös kuukauden Lapissa, pois ihmisten ilmoilta.

– Ja sieltä ei sitten tulla pois kuukauteen. Siellä ollaan yksin. Minä haluaisin kokea sen eristäytymisen ja yksinäisyyden fiiliksen. Ja vähän sellaisen survival-hengen myöskin. Kuukauden kamat rinkkaan ja sillä pitää sitten selvitä. Sen minä haluan ehdottomasti joskus tehdä.

Musiikin Tuomas on ammentanut luonnosta, ja ne kaksi hän haluaisi vielä yhdistää ennenkokemattomalla tavalla.

– Minusta olisi äärimmäisen houkutteleva ajatus vaikkapa soittaa akustisesti Ukko-kolin laella tai muualla luonnossa. Se vaatisi aika paljon hommaa, mutta voisi olla mukavan haasteellinen sovitusprojekti.

Sade ja räntä ja kylmä ja viima

Loppukesällä Tuomas aikoo vaellukselle. Tuijottamaan tulta, syömään ja juomaan – nauttimaan elämän perusasioista mielimaisemissaan Suomen Lapissa. Mies kertoo, ettei hänellä ole koskaan ollut edes suurta viettiä minnekään muualle.

– Kun mie lähen vaeltamaan, niin minä en tykkää mennä tyyliin 3 kilometriä päivässä ja nukkua autiotuvissa. Mun mielestä siellä saa ja pitää haista hiki. Kokea se sade ja räntä ja kylmä ja viima. Siitä saa jonkunlaisen katharsiksen, puhdistumisen, Tuomas miettii.

Hän tykkää vaeltaa porukassa – perinteisiä vaelluskavereita ovat Tony Kakko ja Timo Rautiainen.

– Meillä on elokuulle buukattuna viikko, että mennään taas virvoittamaan tätä vaelluskiltaa. Sille reissulle tulee ihan ulkomaan eläviä mukaan, jotka eivät ole koskaan käyneet Suomessa, mutta haluavat vaeltamaan, niin viedään heidät sinne myös, Tuomas kertoo.

– Niin kuin lempileffassani, In to the wildissa todetaan: onni on todellista vain kun sen jakaa.