Tunneliteltan pystytys – näin se käy näppärästi!

Tunneliteltta on hyvä valinta silloin, kun halutaan oleskella tilavasti ja teltalta tarvitaan kuitenkin hyvää paino–tilavuus-suhdetta. Valitse tunnelitelttasi paikka siten, että saat kiinnitettyä kiilat hyvin maahan. Esimerkiksi silokalliolla tunnelitelttaa parempi valinta on itsestään pystyssä pysyvä kupoliteltta.

Tunneliteltan tunneli muodostuu jonossa olevista kaarista. Kaaret eivät mene keskenään ristiin, kuten kupoliteltassa. Niinpä toisin kuin kupoliteltat, tunneliteltta ei pysy pystyssä ilman, että se on pingotettu kiinni maahan.

Tilava tunneliteltta tarjoaa myös eteistilan eli absidin. Absidi on näppärä paikka vaikkapa tavaroiden säilytykseen, tai, jos sade yllättää, myös kokkailuun. Tulen kanssa on luonnollisesti syytä olla tarkkana aina, mutta ymmärrettävästi etenkin sisätiloissa absidissa.

Tilavuutensa ja absidinsa ansiosta tunneliteltta on vaeltajan valinta. Avaraan telttaan on mukava laittaa pötkölleen yöstä toiseen, ja absidi antaa säävaraa tarjoten sadekelillä mukavaa lisäsuojaa rauhalliseen luonnossa oleskeluun.

Me saimme Haltilta pystytettäväksemme XPD 2 Finland -tunneliteltan. Kyseessä on kahden hengen teltta, joka sopii kevät-, kesä- ja syyskäyttöön.

Tilaa Halti XPD 2 Finland -tunneliteltta tästä >>

Tunneliteltan kokoamisohje löytyy pääpussin sisältä. Telttakaaret on värikoodattu, eli oikea kaari löytää helposti oikeaan paikkaansa. Kaaret pingotetaan paikoilleen ja teltta kiinnitetään maahan, jolloin koko komeus muotoutuu. Jotta teltassa vaihtuu ilma, pidä tuuletusaukot auki teltan molemmissa päissä.

Videolla Retkipaikka- ja Rinkkaputki-sivustoilta tuttu Heikki Sulander näyttää, kuinka tunneliteltta pystytetään menestyksekkäästi – ja vieläpä niin, ettei koko komeus karkaisi kovallakaan puhurilla tuulen matkaan.

Kuvaus ja editointi: Jussi Judin @susijussi

Yhteistyössä Halti

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.