Testissä jopa 1000 lumenin Lumonite Compass R -otsalamppu

Vaikka päivät pitenevät jatkuvasti, ovat illat ja yöt sekä aamun hiljaiset tunnit vielä pimeitä. Ja alkaahan se päivä taas lyhetä ja illat pimetä jälleen ensi syksynä. Retkeilijälle ja muillekin ulkona liikkujille sekä tietysti ihan kenelle tahansa lisävalo voi tulla tarpeeseen, kun se taivaalla oleva hikimollukka ei paista kuitenkaan koko ajan. Erilaisten valaisimien erikoisliike Valostore tarjosi Retkipaikan testiin yhden myydyimmistä tuotteistaan, nimittäin Lumonite Compass R -merkkisen otsalampun.

Lukemista kiinnostuneille kerrottakoon heti alkuun, että Lumonite Compass R -otsalampun suurimmaksi valovirraksi on laboratorio-olosuhteissa mitattu 1 054 lumenia, joka kyllä näyttää maastossa riittävän käytännössä mihin tahansa tarkoitukseen, jota esimerkiksi  normaali retkeilijä tai vaeltaja saattaa ajatella. Ja riittäähän se myös vaikka maastopyöräilyyn, polkujuoksuun ja moneen muuhunkin menoon – jos lamppua haluaa täysillä huudattaa. Vähemmälläkin nimittäin pärjäisi.

Lampun rakenne

Lumonite Compass R on valmistettu anodisoidusta alumiinista, mikä tarkoittaa sitä, että alumiini käsitellään sähkökemiallisesti kestämään korroosiota ja käyttöä käsittelemätöntä materiaalia paremmin. Valaisin on pyritty pitämään mahdollisimman yksinkertaisena niin, että siinä ei olisi helposti rikkoutuvia osia. Valaisimen runko onkin irti pyöritettävää pohjaa lukuun ottamatta yhtä valukappaletta, mikä takaa käytännössä särkymättömän ja myös vedenpitävän  rakenteen. Lumonitella onkin tiiviysluokitus IPX8 (vedenpitävä) kahteen metriin saakka, eli sitä voisi varmaan käyttää vaikkapa snorklatessa. Lisäksi lampun pitäisi kestää rikkoutumatta pudotus kovalle alustalle 1,5 metristä.

Lumonite uimasillaan tiskialtaassa, joka tosin ei ole 2 metriä syvä, mutta lamppu toimii joka tapauksessa.

Viisi eri tehoaluetta

Compass R -mallissa käyttäjä voi valita viidestä eri tehoalueesta: Moonlight, Low, Medium, High ja Turbo. Valintapainikkeena toimii lampun päässä oleva keltainen namiska. Painikkeella voi valita tietysti perustoiminnot päälle/pois sekä tehoalueet Low–High yhden napsautuksen taktiikalla, jolloin valon teho lisääntyy aina syklisesti painallus kerrallaan. Kun käytössä on High-tila, napsauttamalla painiketta kahdesti saadaan päälle Turbo-tila, joka ei ainakaan silmämääräisesti katsomalla näytä paljoakaan High-tilaa tehokkaammalta.

Pohjoisten metsien pikkulinnun sukulainen namiskuukkeli on Lumoniten ainoa ja yksinkertainen hallintalaite.

Valovirrat eli lumenit ovat kuutamosta turboon järjestyksessä 3 lm, 85 lm, 230 lm, 630 lm ja 1 000 lm. Valmistajan ilmoittamat valaisuetäisyydet vastaavasti Moonlight [–], Low 35 m, Medium 65 m, High 105 m ja Turbo 135 m. Kuutamotila Moonlight saadaan käyttöön, kun valaisimen ollessa sammutettuna painiketta painetaan kahden sekunnin ajan. Moonlightin valo onkin sitten semmoinen lähietäisyyden touhuiluvalo, joka palvelee ehkä parhaiten esimerkiksi teltassa puljatessa tai jotakin pientä vain vähän valoa vaativassa toimessa.

Medium-tilalla valaisee tiensä jo melko mukavasti. Tosin valokuvassa pitkä valotusaika tahtoo valehdella hieman – tai sanotaanko antaa “vaihtoehtoisen totuuden”.

Lumoniten valokuvio on leveä mutta keskustapainotteinen, eikä valokiilan leveyttä voi säätää. Sen vuoksi isokin teho varsinkin avoimessa maastossa tuppaa vain kummasti katoamaan maisemaan, eli miksikään pitkän matkan hakuvaloksi Compass R ei sinänsä sovellu. Laajalle lähialueelle valoa vastaavasti riittää enemmän kuin tarpeeksi etenkin Medium-tiloista ylöspäin, ja oikeuksiinsa suurimmat tehot pääsevät esimerkiksi poluilla ja keskellä metsää sekä muissakin paikoissa, joista valaisimen valo pääsee heijastumaan takaisin.

High- ja Turbo-tilat valaisevat alueen kuin auton ajovalot.

Katselin vanhoja Tekniikan Maailman artikkeleita, joista löytyi vertailun vuoksi sellainen tieto, että esimerkiksi vielä jokin aika sitten yleisesti käytetyt H4-polttimot tuottivat standardien vaatimusten mukaan noin 1 000 lumenin valovirran halogeenipolttimolla. Kun ajatellaan, että nykyään samanlainen – ja joissakin valaisinmalleissa vieläkin suurempi – valovirta voidaan tuottaa LED-tekniikalla, on tekniikka todella maailmassa kehittynyt.

Compass R:n valossa ei tarvitse tihrustaa.

Järeällä akulla paloajat päivistä tuntemattomaan

“Turbo boost” on varmaankin monelle keski-ikäiselle tuttu autosta, jota ajoi mies, jolla oli aina muutama nappi kauluspaidasta auki. Buustattua tehoa tarjoava tila lienee niin voimakas, että valmistaja ei ole antanut käyttöohjeessa eikä tuotepakkauksessakaan minkäänlaista paloaika-arviota. Seuraavaksi voimakkaimmalla High-teholla käyttöajaksi on ilmoitettu 2 h 50 min, Medium-kypsyydellä 8 tuntia, Low-teholla 85 tuntia ja kuutamon valossa jopa 25 päivää.

Jos siis haluaa urakoida vaikka yön yli vaelluksen, niin uskoisin, että Mediumilla normaalivauhtinen kulkija pääsee hyvin pesältä toiselle vaihtamatta akkua tai lataamatta. Akku on järeä 3 600 milliampeeritunnin 18650-tyyppinen litium-ioniakku, jonka voi kätevästi ladata R-mallista vakiona löytyvän SnapCharger(TM)-USB-laturin avulla tai erillisessä laturissa.

SnapCharger-laturi napsahtaa nimensä mukaisesti magneetin avulla valaisimen pohjaan. Kaksivärinen LED-merkkivalo ilmaisee latauksen tilan.

Lumonite Compass R -mallin pohjassa on magneetti, johon laturin johto kiinnittyy kuin iilimato kinttuun. Valaisimen magneetin ansiosta valaisimen voi kiinnittää muuten mihin tahansa magneettiseen pintaan, kuten jääkaapin oveen – jos käyttää valaisinta esimerkiksi kotioloissa. Koska Lumoniten laturi on USB-liitäntäinen, otsalampun voi ladata niin tietokoneesta kuin millä tahansa sellaisella laturilla, jossa on USB A -vastake. Samaten voidaan hyödyntää autoihin saatavissa olevia USB-tupakansytytinsovittimia.

Pienlaitteiden lataaminen onneksi muuttuu vuosi vuodelta järkevämmäksi.

Nopea kiinnitys ja hyvät remmit

Lumonite Compass R:n tuotepakkauksessa tulee vakiona Releasy(TM)-päähihna, jonka saa joihinkin muihin malleina hankittua lisävarusteena. Päähihnaa voi käyttää joko ympäri pään kiinnitettävänä tai lisäksi pään yli menevällä hihnalla varustettuna. Erillisen hihnan saa kätevästi irrotettua ja kiinnitettyä aina tarvittaessa. Itse valaisin napsahtaa jämäköiden metallipidikkeiden varaan, ja lampun voi irrottaakin käytettäväksi tavallisen käsivalaisimen tapaan. Pidikkeessä valon ylös/alas-säätö tapahtuu yksinkertaisesti kääntämällä valaisinta rungostaan.

Päähihnan metallikiinnikkeissä on sen verran puristusta, että ote lampusta kannattaa olla napakka lamppua irrotettaessa ja paikalleen laitettaessa.

Otsalampun “kolmipisteturvavyöt” ovat paikallaan varsinkin nopeassa ja ravistavassa menossa, mutta ilman pään yli menevää hihnaakin luulisi pärjäävän. Lampun silmille valumisen estämiseksi tuota lisäpantaa voisi käyttää ja erilaisten päähineiden kanssa tarvittaessa. Lumonite Compass R on joka tapauksessa kokonaisuudessaan suhteellisen kevyt, koska siinä ei ole mitään mopon akkua takana tai johdon päässä, kuten joissakin otsalamppumalleissa. Pitkälläkään reissulla ei pää ala painua ainakaan lampun painosta, sillä se on vain 109 grammaa.

Normaaliolosuhteissa lamppu pysyisi hyvin ympäri pään tulevallakin hihnalla.

Pari turvallisuusasiaa

“With great power comes great responsibility” sanottiin eräässä populäärielokuvassa. Sama ohje mikä pätee Hämähäkkimieheen, pätee myös Lumoniteen, sillä lampussa on todella niin paljon poweria, että käyttäjän pitää huolehtia siitä, että lamppu ei joudu kosketuksiin minkään helposti syttyvän materiaalin kanssa. Koska lampun runkokin kuumenee huomattavasti varsinkin suurimmilla tehoasetuksilla pitkään poltettaessa, tahattoman päällekytkeytymisen voi estää kiertämällä lampun pohjaa auki puoli kierrosta tai käyttämällä näppäinlukkoa. Näppäinlukon saa päälle painamalla keltaista painiketta 3 sekuntia lampun ollessa sammutettuna. Lukon voi avata painamalla painiketta yli 3 sekunnin ajan.

Keltainen painike on myös turvallisuustekijä.

Omien polkujensa kulkijalle ja muillekin monipuolista valaisinta tarvitseville

Oman elämänsä Camel-miehille ja miksei naisillekin Lumonite Compass R tuo muhkeasti lisävaloa synkkään arkeen. Lumoniten valaisimet ovat ammattitason laitteita, joita toki voi ihan peruseräjorekin käyttää. Kattava valikoima erilaisia lisävarusteita mahdollistaa valaisimen käytön monissa eri tilanteissa, eli Compass R:n saa istutettua vaikkapa työkypärään tai pyöräilykypärään taikka polkupyörän ohjaustankoon sopivalla lisävarustekiinnikkeellä.

On omakohtaisista tarpeista ja mieltymyksistä kiinni, minkälaisen valotehon katsoo itselleen missäkin tarkoituksissa riittävän. Mielestäni valokuvista ei käy tarpeeksi hyvin selville todellisen valaistumisen määrä, joten mitä tahansa valaisinta kannattaa pyrkiä testaamaan aidoissa olosuhteissa ja käyttötilanteissa. Jos etsii sellaista valaisinta, jossa on kapea ja pitkä valokeila, Compass R ei kyseistä kriteeriä täytä, mutta ainakaan itse en liiku niin nopeasti tai sellaisilla välineillä, että valon tarvitsisi ylettyä satojen metrien päähän.

Hintaa Valostoren omassa kaupassa Lumonite Compass R:llä on 149 euroa, joten mikään halpislaarituote se ei ole. Kalliimpiakin valaisimia liikkeen valikoimasta löytyy usealta eri valmistajalta, mutta kyllä pyydetyn hinnan voisi maksaa ällistyttävän tehokkaasta otsalampusta, joka on kevyt, kompakti ja kestävä. Mahdollisuus käyttää muitakin kuin merkkikohtaisia akkuja – akun tyyppi huomioon ottaen – ja laaja lisävarustevalikoima tekevät Compass R:stä monipuolisen käyttökalun erilaisiin tarkoituksiin ja eri käyttäjäryhmille retkeilijöistä pyöräilijöihin ja suunnistajiin, ja rakennustyöntekijöistä elektroniikkanikkareihin, heihin kuitenkaan rajoittumatta.

Suomessa suunnitellulla valaisimella on kahden vuoden takuu ostopäivästä, ja akun tehdastakuu on yksi vuosi. Tuotepakkauksesta löytyvät käyttöohjeet englanniksi, suomeksi, ruotsiksi ja norjaksi.

 

 

1 reply
  1. Jouni Forsman
    Jouni Forsman says:

    Ostin kyseisen lampun, retkeily ja valokuvaus käyttöön. Lampussa sama valon väri ( 5500k ) kun mun valokuvaus salamissa. Helppo yhdistellä valoja. Olen ollut tyytyväinen lamppuun. Rudolf

    Vastaa

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi