Testissä Hanwag Xerro Plus Winter GTX – kuin retkeilijän kitkarenkaat

Talvi tuo ongelmia jalkinevalintoihin. Pitäisi olla jotain lämmintä, mutta silti siroa ja tyylikästä. Leudot talvet tuovat äkilliset ja petolliset liukkaudet. Kun lunta on vähemmän ja lämpötilat seilaavat, on maa yhä useammin jäinen, kuin ennen. Asiaa eivät auta tuuliset ja loskaiset kelit, joissa ilma on raaka ja tunkeutuu iholle jokaisesta löytämästään reiästä.

Kokeilin Hanwag Xerro Plus Winter GTX -kenkää, joka on varta vasten talvikeleille suunniteltu. Ulkoisesti haikkerin tai kevyen retkeilykengän näköinen patiini suoriutui tehtävästään oikein hyvin. Mutta miten se sitten eroaa perinteisestä kesäulkoilukengästä, siitä täytyi ottaa tarkemmin selvä.

kävelyä

Aikoinaan talvikenkien käyttäminen oli itsestään selvää. Ne olivat ihan erilaiset, kun kesäiseen käyttöön tehdyt jalkineet. Joskus riitti, että hankittiin paria numeroa suuremmat ja täytettiin tyhjä tila villasukilla. Kumisaappaissa oli huopavuoret ja vaellusmonoissa sisäkenkä. Talvijalkine näytti kuitenkin aina kohtuullisen suurelta.

Alkoi aika, jolloin suuri kenkä oli epämuodikas. Tallusteltiin pikkukengillä, joissa varpaat palelivat välittömästi. Talvikenkä haki muotoaan, kun niin kutsuttujen Kanada-saappaiden rinnalle ei löytynyt sirompaa ja käytännöllisempää, järkevää vaihtoehtoa.

Kengän kylmyys on yhtä iso ongelma kuin liian paksu eriste. Liian lämpimässä kengässä jalka hikoilee ja kosteus syrjäyttää eristeestä ilman, jos hiki ei pääse haihtumaan ulos. Siksi esimerkiksi huopakumisaappaitten huopavuori on irrallinen. Sen saa nostettua kuivumaan. Leudoissa keleissä kengän päälle sulava kosteus on ongelma, jos se sulaessaan pääsee kastelemaan kengän sisältä.

nauhan_lenkki

Nahkan alla on Gore-Tex estämässä sulavan lumen pääsyn kengän sisälle.

Huopikkaille ja nahkasaappaille koitettiin löytää korvaajia, kun vaelluskengät rantautuivat Suomeen. Olihan muodossa jotain hiihtokengästä tuttua, mutta moni pettyi kengän ollessa kylmä ja pohjat välillä vaarallisen liukkaat. Valitettavasti vieläkään ei ole opittu, että kesävaelluskenkä on kesäkenkä, eikä sen talvella liukas pohja ole viallinen. Se kuuluu asiaan. Sekin selviää toivottavasti pikkuhiljaa, ettei kesäkenkään ole tarkoituksenmukaista laittaa eristekerrosta, koska varsinaisella käyttöalueellaan olisi silloin tuskaisen hiostava.

Viime vuosina myös vaelluskenkävalmistajien talvijalkineita on ryhdytty ostamaan kauppoihin. Tai oikeastaan nyt kuluttajat osaavat ostaa niitä sieltä jo ulos. Pikkuhiljaa on alettu ymmärtämään, että talveksi kannattaa hankkia talvijalkineet.

Hanwag Zerro Plus Winter GTX

Hanwag Xerro plus Winter GTX on talvikäyttöön tehty retkeilykenkä.

Xerro on tukeva astua poluilla ja metsikössä

Hanwagin mallistossa on talvikäyttöön tarkoitettuja kenkiä tuhdista irtovuorijalkineesta ja lampaankarvavuorisesta nahkasaappaasta kevyeen vapaa-ajankenkään. Halusin katsastaa nimenomaan monikäyttöisen jalkineen, jolla tekee lenkit lähimetsässä koiran kanssa ja käy kaupungilla, mutta se toimii myös lyhyiden retkien kenkänä.

Valinta tehtävään oli Hanwag Xerro Plus Winter GTX. Materiaaliltaan se on nupukki- ja haljasnahkaa sekä Cordura-kangasta. Pinnan alla on vedenpitävä Gore-Tex -kalvo ja sisällä ohut synteettinen eristekerros. Pohjallisessa on ohut huopapinta molemmin puolin.

Tyyliltään Xerro on reilu midi-vartinen, eli se on riittävästi nilkan ylitse tuleva malli, mutta ei vaelluskenkämäisen korkea. Varsi on juuri sopivan korkuinen talvikäyttöön. Se tukee nilkkaa, mutta ei hörppää heti pienessä lumihangessakaan. Varsi jää sopivasti housun puntin sisälle, joten viima ei pääse sitä kautta ikävästi kylmettämään jalkoja.

nilkkaa_suojaava_varsi

Varsi tulee riittävän ylös. Se tukee nilkkaa ja suojaa kosteudelta.

Kengässä on Gore-Tex-kalvo. Se estää kengän päälle sulavan ja nahkaan imeytyvän veden pääsyn kengän sisään. Gore-Tex myös hengittää, joten jalasta haihtuva kosteus pääsee pois, eikä jää tukkimaan vuorta ja eristeen huokosia. Mikään kalvo ei tee kengästä huoltovapaata. Nahkaa pitää hoitaa eli puhdistaa, kyllästää ja vahata. Silloin kosteus ei pääse imeytymänä materiaaleihin ja kulkeutumaan yläkautta kenkään. Hoitamaton nahka myös haurastuu nopeammin ja kengän käyttöikä lyhenee.

Vaikka kenkä on suhteellisen kevyt (koko 7 ainoastaan 560 grammaa), on se rungoltaan kohtuullisen tukeva ja kiertojäykkä. Kävely on kuten tuon tyypin kesäkengälläkin, jossa jalkineeseen voi luottaa epätasaisessa maastossa ilman pelkoa nyrjähtäneestä nilkasta. Kenkä rullaa, joten sitä ei tarvitse turhaan edes kävellessä taittaa. Kärjessä on kumivahviste, joka suojaa varpaita vaikka jääkokkaretta potkaistaessa.

Paksummalla villasekoitteisella vaellussukalla se on pikkupakkasille erinomainen valinta. Kun liikuttaessa veri kiertää ja keho tuottaa lämpöä, on Xerro Plus riittävä kirpeillekin keleille. Kaupunkikäytössä ja työmatkajalkineena se toimii myös. Ohuella sukalla sitä voi tarvittaessa pitää sisälläkin, mutta jatkuvassa sisäkäytössä se hiostaa ja varsi ahdistaa. Vaikka sitä jossain neljän vuodenajan käyttöön mainostetaankin, niin sen kesäkäytön sulkisin ihan ehdottomasti pois. Siihen se on toki liian lämminkin, mutta isoin huoli tulee pohjasta.

pohjallinen

Pohjallinenkin eristää.

Kulutuspinnan kitkanappulat toimivat hyvin

Normaalin vaelluskengän kulutuspinta on karkea profiililtaan ja materiaali valittu kestämään lämpöä sekä pitämään maastopinnoilla ja liukkailla kallioilla. Pohja on jäykkä, eikä myötäile jalan alla. Se on usein myös rullaavuuden takia erittäin pyöreä. Talvipohja taas ei saa olla liian kova. Materiaali ei saa kovettua pakkasessa. Pohjan täytyy takertua lumeen ja sohjon täytyy kulkea alta pois. Mahdollisuuksien mukaan pitoa pitäisi olla liukkaallakin alustalla.

Hanwag Xerro Plus Winter GTX:ssä on IceGrip-pohja. Siinä on hillitty profiili, mutta laajat urat nappuloiden välissä. Tärkeässä osassa on 14 kitkapalaa, jotka ovat pehmeätä mikroskooppisen pieniä lasinsirun paloja sisältävää kumia. Niiden on tarkoitus tarttua alustaan ja toimia hiekkapaperin tavoin, liukkautta estäen.

icegrip

Nappuloissa on pieniä lasinsiruja.

Pohja toimii yllättävän hyvin ja vähentää aivan selkeästi lipsumista sekä suoranaista liukastelua. Varsinkin päkiän alla pito on miellyttävä, kun ikään kuin polkaistaan vauhtia. Tasaisesti astumalla meno on vakaata. Rehellisesti on kuitenkin muistutettava, että kun alla on pelkkä jää, ei siinä pidä kuin nasta. Piikkikengällä sitten muu liikkuminen on äänekästä ja sisätiloihin meneminen suorastaan vaarallista, koska kivilattialla nastakenkä on petollisen liukas.

Pohja on yksi hyvä syy jättää Xerro Plus Winter GTX vain talvikäyttöön. Se on kuin tilanne Formula 1:ssä, missä liian pehmeät renkaat ”sulavat alle”, kun käyttää talvipohjaa kesällä. Pehmeän pohjan saa pilalle nopeasti asfaltilla ja muilla kuluttavilla alustoilla. IceGrip-pohja muistuttaa vähän auton kitkarenkaita, eikähän niitäkään suositella kesäkäyttöön.

Muutenkin vertaus kitkarenkaisiin on osuva, sillä autoilijat siirtyvät niihin enenemässä määrin, koska varsinaisia pääkallokelejä on talvessa ihan vain muutama päivä. Muun ajan kitkat ovat miellyttävät, turvalliset, äänettömät ja monikäyttöiset. Sitä ovat myös Hanwag Xerro Plus Winter GTX -kengät.

Icegrip_14 palaa

Kengän pohjaa voi verrata auton kitkarenkaaseen.

Hintaluokka: 170 euroa

Lisätiedot: www.hanwag.de

Teksti: Joppe Ranta Kuvat: Joppe Ranta

Hanwagia maahantuova Fenix Outdoor on Retkipaikan yhteistyökumppani.

pohjakuvio

Kuvio on avara ja moniportainen.

avaa kunnolla

Kenkä kannattaa avata kunnolla kun sitä laitetaan jalkaan ja otetaan pois.

euroopassa valmisetut

Eristevuori ja ilmava reunus.

iltti

Iltti kääntyy eteen ja kenkä aukeaa suureksi.

hyvin-potkuttaa

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.