Testissä Aclima Anárjohka – seikkailijan alusvaatteet

Kun alusvaatteiden suunnittelijan kerrotaan olevan Lars Monsen, höristävät vakavammin retkeilyyn suuntautuneet varmasti korviaan. Aclima Anárjohka on alusvaatesarja, jonka luomisessa seikkailija Monsen on ollu vahvasti mukana. Niinpä päätimme tarttua mahdollisuuteen ja testata tuotteen kun tilaisuutta tarjottiin.

Anárjohka  koostuu useasta osasta, joista otimme testiin bokserit, pitkät alushousut ja kaksi erilaista paitaa. Kirjavaa vaatepartta käytettiin pitkin vuotta, joten se on nähnyt hyvin erilaisia kelejä ja kohteita.

Kiertämään Aclima Anárjohka -alusvaatesarja on varmasti luotu, sillä ei sen luojakaan ole juuri paikallaan pysynyt. Tuote on nyt testattu ja hyväksi havaittu, mutta kuka oikein on Lars Monsen?

Reilu viisikymppinen Monsen on norjalainen outdoor-legenda. Huimat reissut halki Alaskan tai läpi Norjan ovat omaa luokkaansa retkeilyn saralla, mutta ne ovat vain pieni osa Monsenin touhuista. Hän on kirjoittanut lukuisia kirjoja ja tehnyt ohjelmia televisioon.

Suurimman osan ohjelmista on Monsen tehnyt kuvaamalla itse itseään. Se on hidas ja vaivalloinen tapa, mutta tulos on koskettava ja siinä katsoja on päässyt seuraamaan matkoja hyvinkin läheltä ja autenttisissa olosuhteissa. Tästä on hyvänä esimerkkinä meilläkin nähty Pohjoiskalotti 365 päivässä, jossa Monsen tekee Norjan, Ruotsin ja Suomen Lapissa 900 kilometrin reissun.

sateenvarjo-0207

Acliman Anárjohka-sarjan suunnittelussa Lars Monsenin panos on ollut suuri. Yhdessä perinteikkään norjalaisen villavaatevalmistajan kanssa tehdyn yhteistyön tulokset ovat vähintäänkin kiinnostavat.

Eri aloilla valmistajat käyttävät nykyisin tunnettujen kasvojen vetovoimaa ja kertovat mielellään synergiasta, josta on selkeitä etuja tuotteen loppukäyttäjälle. Samaa tapaa on nähtävissä myös retkeilyvälinebisneksessä. Tästä syystä Monsenin kädenjäljen näkyminen alusvaatteessa on hyvin kiinnostavaa. Ihoa vasten tuleva kerros kun tuntuisi olevan keksitty jo aikaa sitten.

Taustalla Inarijoki ja saamelaisuus

Silmiinpistävää Acliman Anárjohka -sarjassa on persoonallinen värimaailma. Siinä heijastuvat Lars Monsenin juuret saamelaiskulttuuriin. Tehtaan edustajat hieman sisäänpäin hymyillen muistelevat ensimmäisiä suunnitteluversioita, joissa olivat edustettuna kaikki saamenlipun värit ja muutama väripoiminta suoraan luonnostakin.

Nytkin tuotteet erottuvat hyvin kilpailijoistaan persoonallisuudellaan, mutta tuovat samalla uuden elementin brändirakennukseen. Monet Anárjohkan käyttäjät eivät varmasti pistä pahakseen, jos kanssakulkijat noteeraavat huipputuotteet käytössä.

sateenvarjo-0202

Alusvaatesarjan nimi, Anárjohka, tulee saamenkielestä ja tarkoittaa Inarijokea. Upea joki on varmasti tullut Monsenillekin tutuksi useita kertoja, kun se valikoitui tuotteen nimeksi. Se myös kuvaa hienosti seutukuntaa, missä tämä alin vaatekerros on parhaimmillaan. Vuodenajat Inarijoen rannoilla eivät vanhan saamelaiskäsityksen mukaisesti rajoitu neljään, vaan kulkijan on sopeuduttava kahdeksaan. Tähän käyttöön Monsen on rakentanut moneen muuntuvan kokonaisuuden, joka kunniakkaasti kantaa Anárjohkan nimeä.

Sain testattavakseni Acliman Anárjohkan pitkät ja lyhyet alushousut sekä kaksi erilaista paitaa. Ne ovat selkeästi kokonaisuus ja tuotteissa on samat peruselementit. Housuissa on vyötärössä noin kolmen senttimetrin levyinen joustonauha. Se on tukeva, eikä kiemurtele rullalle, kuten kapeammat tuntuvat usein tekevän.

Pieni miellyttävä erikoisuus on kuminauhan sisäpuolen merinovillaeriste. Leikkuu yläosasta on istuva ja nivustaipeessa on pystysaumat, boksereissa kolme ja pitkiksissä kaksi. Niiden ansiosta housut pysyvät hyvin iholla kiinni ja matalat saumat eivät ahdista.

sateenvarjo-0204

Pitkät alushousut ovat lyhyiden kanssa samaa tyyliä, mutta materiaali on paikoin paksumpaa. Etumuksessa, takapuolessa, sisäreisissä ja polvissa sekä lahkeiden resorissa on tuplakangas, jonka ideana on tarjota lisäeristettä sitä tarvitseville kehonosille.

Paksummat osat ovat housuissa mustaa villaa ja sininen sekä ruskea normaalin 220 g/m2:n vahvuista. Punainen osa jalkojen sivuissa on ohutta, 190 g/m2:n neulosta. Se antaa joustoa sivuihin, mutta toimii myös tehokkaana hienpoistajana. Varsinkin käytettynä sivutuuletuksella varustettujen ulkohousujen kanssa se on parhaimmillaan, sillä Anárjohka siirtää kosteuden tehokkaasti ulos keholta.

Täyttä merinovillaa

Aclima Anárjohka on valmistettu merinovillasta. Ohuen ja hienon langan ansiosta merinokudoksesta tulee pehmeä eikä se kutita kuten paksumpi villakuitu. Merino sitoo itseensä runsaasti ilmaa ja on siksi ohuenakin hyvin eristävää. Se tuntuu miellyttävänä lämpönä, kun keho lämmittää ja eristävän ilman ansiosta ulkoilman kylmyys ei pääse iholle.

Lisäeristeiden vaatiman kankaan tuplauksen takia housuista tulee aika tuhdit. Peruspaita, O-aukkoinen aluspaita taas on selkeästi kevyempi. Paidassa ei ole varsinaisia tuplauksia, paitsi hihojen suiden resorit, ja paidan vatsan päälle ommeltu leveä tasku, joka tietenkin tuplaa materiaalin ja toimii siten lisäeristeenä.

En tiedä, mitä Monsen on taskuun tarkoittanut, mutta itse pidän siitä käsienlämmittäjänä. Kun selällään makuupussissa käsiä pitää vatsan taskussa, ovat nekin miellyttävästi eristettynä. Molemmissa paidoissa on kyljissä kaistaleet samaa joustavaa ohuempaa ja ilmavampaa neulosta.

sateenvarjo-0203

Saumat ovat paidassa matalat ja huomaamattomat, kuten housuissakin. Sen takia ne eivät tunnu edes repunviilekkeitten alla, vaikka olkasaumat ovatkin tarkalleen hartialinjalla.

Poolokauluspaidassa on korkeaa kaulusta lukuun ottamatta samanlainen leikkaus kuin toisessakin paidassa. Varsinaisina eroina on poolopaidan hihojen resorien peukaloreiät ja pitkä vetoketju. Rintalastan alle ulottuva vetoketju toimii tehokkaana tuuletuskanavana. Sisäpuoli ketjusta on kankaalla suojattu, eikä tunnu ikävältä iholla. Myös kauluksen yläpäässä vetoketjun vedin uppoutuu suojaan, eikä raavi kaulaa.

Monsenilta paljon pieniä hyödyllisiä yksityiskohtia

Anárjohka on jo tässä vaiheessa toimivan tuntuinen alusasu, mutta useat pienet ja hyödylliset yksityiskohdat kruunaavat tuotteen.

Monsenin ansiosta O-aukkoisen paidan rintatasku on oikealla puolella ja poolopaidan tasku vastaavasti vasemmalla rinnalla. Paidat on tarkoitettu käytettäväksi kylmällä kelillä päällekkäin, joten taskuistakin tulisi keskenään paksu kohta, eikä käytännössä molempia tuli edes käytettyä samaan aikaan.

Kun poolopaita on päällimmäisenä, mahdollistaa pitkä vetoketju sujuvan pääsyn alemman paidan taskuun.

sateenvarjo-0141

Taskuissa on pystyvetoketjut ja kaksi varustelenkkiä, joissa voi roikottaa kompassia tai muita pikkutarvikkeita. Silloin ne ovat sopivasti käsillä, eivätkä reissussa pääse häviämään. Lenkkien käyttö vaatii totuttautumista, mutta kun paitaa käyttää ulkona sellaisenaan tai takin alla, on kompassin pitäminen taskussa, varustelenkistä varmistettuna, yllättävän sujuvaa.

Pieni, mutta erittäin käytännöllinen yksityiskohta on ripustuslenkki. Niitä on boxereissa kaksi, pitkissä kalsareissa samoin. O-aukkoisessa paidassa lenkkejä on hihojen suissa ja niskassa. Poolopaidassa vain niskassa, koska peukalolenkit ajavat saman asian.

Kotona pyykkinarulla ripustuslenkkien hyödyllisyyttä ei tajua, mutta kun metsässä koittaa saada kosteat alusvaatteet kuiviksi, osaa niille antaa arvoa. Puutikulla ne saa kätevästi riippumaan telttanaruun tai suoraan lenkeistä puun oksiin. Muutenkin Anárjohkan huolto on yksinkertaista, sillä ne voi pyöräyttää pyykkikoneessa 40 asteessa.

sateenvarjo-0845

Kattava kokonaisuus kaikkiin olosuhteisiin

Pitkään ja erilaisissa olosuhteissa käytettynä Monsenin ajatusmaailma aukeaa. Neljällä vaatekappaleella pärjää periaatteessa ympäri vuoden. Kesäkelillä vaellushousujen tai shortsien alla käytetään tietenkin boksereita. Toinen paidoista voi olla käytössä sellaisenaan tai retkitakin alla.

Vaikka ei merinovilla mitään tuulikangasta olekaan, pitää se kohtuullisesti pientä viimaa, mutta hengittää erinomaisesti. Siksi se on suositeltavampi kuin yleisesti suosittu flanellipaita. Muutaman päivän käytön jälkeen se hakkaa keinokuitupaidan kevyesti, sillä villassa ei ole lainkaan sitä ikävää hajuhaittaa joka on monissa teknisissä vaatteissa. Hiki ei jää villakuituun haisemaan, vaan tuulettamalla vaate on pitkään raikas ja edustuskelpoinen.

Villa on myös erinomainen eristäjä. Se on niin huokoista, että lämmittää vielä kosteanakin, mitä taas keinokuituiset urheilualusasut eivät tee.

Viileneviin iltoihin ja kylmiin keleihin puetaan pitkät alushousut. Paksummat paikat housuissa tulevat tarpeeseen. Istuessa ei kylmä tule niin helposti läpi ja nivustaive sekä polvet ovat paremmin eristettynä. Kahden aluspaidan käyttö vaati itseltäni paljon tottumista. Vaikka paidat keskenään näyttivät mitoiltaan samoilta, istui poolopaita kuitenkin toisen päällä ilman ahdistamista tai ikävää kiristävyyttä.

Se, että käytti kahta 220 gramman vahvuista villapaitaa, mahdollisti vaihtelevissa olosuhteissa säädeltävämmän eristekerroksen kuin yhtä 400 gramman villapaitaa käytettäessä.

sateenvarjo-0143

Ainoa mikä Anárjohkassa mietitytti oli paidan lyhyys. Takaa helma oli pidennetty, mutta edestä se oli yllättävän matala. Samaa sanoivat myös vähemmän vatsakkaammat testaajat. Merinokangas elää ja menee käytössä kasaan, joten helma nousee käytössä sekä edestä että takaa. Jos sen saisi paremmin housun alle, ei ääriliikkeissäkään tulisi kylmää avointa kohtaa käytössä esiin.

Vertasin paidan korkeutta neljän kilpailijan vastaavalla aluspaidalla ja yhdellä T-paidalla. Aclima jäi mittauksissa kuitenkin hyvin keskitiehen. Eli paita onkin oikean mittainen ja minun henkilökohtainen kritiikkini koskeekin enemmän yleistä linjaa, kuin yhtä merkkiä.

Hinnat:

Aclima Anárjohka Polo/zip: noin 120 euroa

Aclima Anárjohka Crew Neck: noin 110 euroa

Aclima Anárjohka Long Pants: noin 110 euroa

Aclima Anárjohka Boksers: noin 53 euroa

Lisätiedot: www.vandernet.com

Teksti: Joppe Ranta Kuvat: Joppe Ranta

sateenvarjo-0148

sateenvarjo-0151

sateenvarjo-0190

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.