Tammikuun retkeilyblogi: Aina ylämäki

Tammikuu taittuu ehtoopuolelle, joten on jälleen kuukauden retkeilyblogin aika. Koska sydäntalvi on nyt parhaissa voimissaan, osui valinta talviretkeilynäkökulmassa ansioituneeseen Aina ylämäki -blogiin. Blogin takaa löytyy lappeenrantalainen nuori nainen, Marika.

Aina ylämäki on sekoitus päiväretkiä, pidempiä vaelluksia, kamoja ja kaikkea mitä luonnossa liikkumiseen liittyy.
-Yhtä erityistä lajia ei ole. Joskus liikutaan suksin, joskus kajakilla, usein kävellään, satunnaisesti kiivetään ja nyt mukana on vetokoira. Tarinoita syntyy asiasta ja asian vierestä, ja itse pidän eniten keskusteluista kommenttikentässä. Blogi on syntynyt yksinkertaisesti siksi, että pidän retkeilystä, kirjoittamisesta ja muiden luonnonystävien kanssa höpöttämisestä. Keskustelupalstat eivät ole minua varten, joten kirjoitan blogia, Marika kertoo.

Blogin nimi juontaa juurensa Norjan talvivaelluksille, joissa Marikalle mieluisat korkeuserot ovat keskeinen osa kokemusta.
-Ensin puuskutetaan tunti ylös, ja lasketaan sama nyppylä puolessa minuutissa toiselta puolelta alas. Sitten onkin jo uusi mäki, siis aina ylämäki.

ylamaki-3

Retkeilijänä Marika luonnehtii itseään fiilisretkeilijäksi.
-Teen paljon päiväretkiä, käyn aamukahvilla laavulla tai vain katsomassa hienoja maisemia. Pidemmillä vaelluksilla saatan kävellä 3 tai 30 kilometriä päivässä, riippuen fiiliksestä. Aina on aikaa pitää taukoa ja nauttia maisemista.

Luonnossa liikkuminen ja retket ovat olleet osa elämää pienestä asti. Maailmaan on ikäänkuin kasvanut sisään ja varsinaista alkusysäystä harrastukselle on vaikea nimetä.
-Lapsena on kiipeilty puissa, nukuttu teltassa omalla takapihalla ja hatarasti muistan sienimetsälläkin käyneeni. Retkeilyksi laskettavaa on ollut kuvioissa noin 15 vuotta, ja ensimmäiset varsinaiset retket olen tehnyt Repovedellä. Talviretkeilyyn ja selviytymiseen sain oikein hyvät opit rajajääkärikomppaniasta. Niillä opeilla tein ensimmäisen viikon yksinvaelluksen noin 10 vuotta sitten.

ylamaki-2

Talviretkeily. Retkipaikan tilastot kertovat, että suuren yleisön kiinnostus retkeilyyn on talvella selvästi vähäisempää kuin touko-syyskuuhun ulottuvalla ajanjaksolla. Tämä on sääli, sillä nimenomaan talvi tarjoaa koko joukon erityisiä luontoelämyksiä. Siksi olikin ilahduttavaa lukea Aina ylämäki -blogissa vastikään julkaistu artikkeli talviretkelystä. Sen neuvoila ja opeilla pääsee hyvään alkuun, jos talvinen retkeily kiinnostaa, mutta jostain syystä aloittamista vielä epäröi. Mutta kysytään vielä uskon vahvistukseksi; uskaltaako kokematon lähteä talvella retkelle?
-Uskaltaa uskaltaa. Jos ei ole kivaa, voi lähteä kotiin. Parasta talvisessa luonnossa on reilu pakkanen, tähtitaivas ja hiljaisuus.

Entäpä sitten kohteet, millä perusteella ne löytyvät ja mikä on se kaikkein mieluisin?
-Aijai, tämä on nolo. Katselen googlemapsista missä kohdin on vihreitä länttejä ja sitten selvittelen lisää.

Mieluisimmiksi kohteiksi Marika löytää kaksi paikkaa, jotka kumpikin löytyvät naapurimaista.
-Norjassa Jotunheimen ja Ruotsissa Kebnekaisen alue. Molemmissa olen käynyt useamman kerran, ja voisin vieläkin lähteä. Nähtävää on paljon.

ylamaki

Myös ikimuistoisin retki löytyy länsinaapuristamme, mutta hieman toisenlaisella kulmalla.
-Sarekin syysvaellus vuonna 2011. Jäätikköpurojen ylitykset olivat karmeita ja reissu oli jatkuvista sateista ja pehmeästä maaperästä johtuen rankka. Sarek on sellainen persejontka etten mene sinne enää ikinä.

Lasten kanssa retkeilyä käsitteleviä tekstejä ei tule riesaksi asti vastaan. Teemaa käsittelee mm. elokuun retkeilyblogi Arcticspell, mutta aihe on esillä myös Aina ylämäessä. Eli miten retkeilyn lasten kanssa saa sujumaan?

-Mitään suuria kikkavitosia ei ole antaa. Omat lapsensa täytyy tuntea hyvin ja soveltaa retkeä lennosta tarpeen mukaan. Esimerkiksi Hetta-Pallas -väliä kokeiltiin pari vuotta sitten kahdestaan tyttären kanssa, ja toisen päivän jälkeen tytär ilmoitti ettei pidä ylämäistä. Tämä oli osaltaan oma mokani, sillä edeltävän parin päivän ruuat olivat aika heppoisia ja omakin kulkeminen sen ja nestehukan vuoksi takkusi. Reissu piti suunnitella uudestaan ja seuraavana päivänä tyttö kävelikin kymmenen kilometriä tasamaalla samalla tanssien karhuille. Ikää oli 7 vuotta.

-Meillä lapset ovat luontevasti mukana eivätkä tarvitse mitään erikoisia lisäviihdykkeitä. Viikonlopun reissuilla on ollut mukana piirustuspaperia ja joku pieni lelu, viimeksi taskukokoinen jääkarhu. Eväiden pitää toki olla hyvät, kuten aikuisillakin. Tämä piti ihan tarkistaa lapsiltakin, ja syöminen ulkona on kuulemma kivointa.

Ja loppuun se perinteinen. Mitä terveisiä haluat lähettää Retkipaikan lukijoille?
-Tammikuu on aivan loistavaa aikaa käydä retkellä!

Niinpä. Kuunnelkaa järkipuhetta! Pääkaupunkiseutulaisten kannattaa kokeilla esimerkiksi Karnaistenkorpea Lohjalla – mukavaa vaihtelua Nuuksiolle.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi