Talvinen Harjupolku, Seitseminen

Talvi oli vihdoinkin saapunut. Riipovan kylmistä pakkasista märkään loskaan vaihdellut keli näytti tasaantuneen vuoden 2017 alussa. Lumipeite verhosi maita ja maisemia. Mieli teki vuoden ensimmäiselle luontoretkelle. Kohteeksi valitsimme tällä kertaa Seitseminen kansallispuiston; siellä emme ole talvisaikaan käyneet.

Lähdimme liikkeelle aamuvarhaisella. Seitsemiseen ajaa Tampereelta noin tunnin, emmekä halunneet hukata päivän lyhyttä valoista aikaa autossa istumiseen. Matkalla arvuuttelimme, mikä puiston reiteistä olisi helpoimmin kuljettavissa lumisenakin aikana.

Parkkipaikalta katsoen paikalla ei ollut turhan paljon väkeä.

Luontokeskuksen parkkipaikalla näytti autiolta. Meidän lisäksemme paikalla oli vain kaksi autoa. Parempi niin. Saisimme nauttia luonnon rauhasta ja hiljaisuudesta keskenämme.

Tammikuinen aurinko oli piiloutunut pilvien taakse. Ilma oli lämmin ja kostea. Vain tuuli kahisutti puita, kun laskeuduimme parkkipaikalta alas Runopolulle.

Runopolku on nimensä mukaisesti varustettu runokaiverruksin koristelluilla kivilaatoilla.

Puiden katveessa kiemurtelevalla polulla oli selvästi kulkenut enemmän ihmisiä, kuin parkkipaikalla olisi osannut odottaa. Vaikka lumipeite ei ollut vielä ehtinyt montaa päivää vanheta, siihen oli tallaantunut selvä polku.

Hengitimme talvisen metsän tuoksuja, pysähdyimme lukemaan ensimmäisen kivisen runon ja seurasimme lapsiperheen hiihtoa Ahvenlammin jäällä.

Juuri kun niistä oli päästy eroon, saivat kuusten paksut kinokset joululaulut jälleen soimaan päässä.

Ennen kuin huomasimmekaan, olimme jo kävelleet kilometrin kohtaan, jossa Runopolku kaarsi takaisin luontokeskukselle. Päivä oli vasta puolessa, meillä eväät repussa ja retkeilymieli vielä korkealla. Niinpä vaihdoimme lennosta suunnitelmat Runopolun kiertämisestä Harjupolkuun, joka jatkui risteyksestä vielä etelään.

Mahtavien kuusten keskellä oli helppo kadottaa itsensä ja ihastella luonnon rikkumatonta rauhaa.

Matkaa jatkaessamme kohtisimmekin hieman yllättäen muutaman vastaantulijan. Oli mukava nähdä muidenkin osaavan luonnon pariin arkisen aherruksen keskeltä.

Kun nälkä yllättää, on mikä vaan paikka hyvä eväitten syömiselle.

Vasta saavutettuamme Harjupolun eteläpään, ymmärsimme, miksi ihmisiä tuli nimenomaan vastaan. Kiersimme polkua opasteiden mukaan väärään suuntaan. Vaan mitäpä tuosta! Reitti tuntui mukavalta näinkin päin.

Pysähdyimme polkujen risteykseen nauttimaan mukaan pakatuista eväistä. Erityisesti kuivaliha on matkaeväs, jota poikamme mukaan pitää kaikille retkille ottaa. Sen kaveriksi oli hieman sienikeittoa ja sokerikorppuja. Kaiken kaikkiaan maittavaa retkimuonaa.

Ihan kaikkia puita ei oltu vielä ehditty raivata. Mutta sehän vain lisäsi seikkailun makua!

Paluumatkalla jalka alkoi jo hieman painaa. Päivä hämärtyi nopeasti. Polku kiemurteli alhaalla, harjun juurella ja korkeat, tuuheat kuuset hämärsivät valoa entisestään.

Ohitimme lukuisia myrskyn kaatamia ja rikkoamia puita, joista suurin osa oli ehditty jo karsia pois kulkereiteiltä. Vaikka Seitsemisen verkkosivuilla mainintaankin, ettei kaikille poluilla ole talvikunnossapitoa, uskaltaudun kyllä suosittelemaan tätä reittiä talvellakin.

Kartta N=6876128, E=309291

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi