Artikkelit

Talvinen Palakosken virkistysalue Luonnon päivänä nautittuna

Turun moottoritietä länteen päin ajavat ovat saattaneet varsinkin auringonlaskun aikaan nähdä huikean kauniina avautuvan järvimaiseman hieman ennen Nummelaan haarautuvaa liittymää. Siinä maisemassa on jotain idyllisen kutsuvaa.

Järven toisessa päässä todellakin odottaa jotain, jonka sietääkin antaa kutsua luokseen. Palojärven kaakkoispuolelta löytyy nimittäin Uudenmaan virkistysalueyhdistyksen hallinnoima Palakosken virkistysalue.

Arvoin vuoden ensimmäisenä Luonnon päivänä kotvan jos toisenkin retkikohdetta. Koska sää oli harmaa ja usvainen, ei masentavalla, vaan salaperäisen kauniilla tavalla, päätin viimein ottaa suunnan tuota virkistysaluetta kohden. Mielessäni kummitteli nimittäin tietämäni laaksomaisema, jonka arvelin antavan jotain uutta, jos sen kadottaisi horisonttinsa usvaverhon taakse.

Jos aiot paikalle talvella, kannattaa varautua kävelemään. Koska tämä talvi on ollut vähäluminen tapaus, pääsin autolla virkistysalueen varsinaiselle parkkipaikalle asti. Ilmeisesti normaalilumisina talvina matka tyssäisi noin 500 metriä aiemmin, kun aurattu tie loppuu. Luontomielessä tuo ei tosin ole vahinko ensinkään, varsinkin, jos mukana sattuu olemaan lumikengät. Tuolloin aukeaa mainio “tekosyy” oikaista Mustalahdenvuoren yli.

Koska tekosyy puuttui, aloitin retkeni vasiten poikkeamalla Mustalahdenvuoren laelle. Askeleita sen lumessa ei juuri näkynyt. Täällä sai olla totisesti rauhassa. Mikä parasta, kävi tuuli sellaisesta suunnasta, ettei jokusen kilometrin päässä kulkeva moottoritiekään sanonut mitään.

Seuraavaksi palasin parkkipaikalle ja vilkaisin infotaulua. Se kertoo tulijalle, miten Palakoski on laaja, erämainen metsäalue, jolle ovat ominaisia maaston suuret korkeuserot ja vaihteleva, upea luonto kauniine koskimaisemineen. Kaikkiaan alueella on kokoa 85 hehtaaria.

Alueella kulkee yksi reitti, Kalliopolku. Se on merkattu puihin valkoisilla maalipisteillä. Enimmäkseen reitillä pysyy hyvin, mutta kulkemattoman lumen aikaan merkkitäpliä saa tiirailla välillä tosissaan.

Alkumatka reitistä on ehkäpä reissun tylsintä antia, kun polku kulkee tasamaalla nuoressa metsikössä. Kotvaa myöhemmin se sukeltaa suurempien ja vanhempien puiden syleilyyn, kuin valmistaessaan kulkijaa todelliseen huippuhetkeen, Mummusalin näköalaan.

Hauskaa Mummusali-nimeä kantavalla näköalapaikalla kalliot muodostavat komeita näköalajyrkänteitä. Maisema kantaa kauas ja on erityisen kaunis paikka etenkin ihailla auringonlaskuja.

Komea se oli myös Luonnon päiväni kruununa.

Kallioiden alapuolella on pienen kosken partaalle rajoittuva rantalehto.

Polku laskee sinne hauskasti suuren kaatuneen puun runkoon veistettyjä portaita pitkin.

Alhaalla polku jatkuu pohjoiseen, ensin jokivartta, sitten Palojärven etelärantaa, noustakseen viimein takaisin pysäköintialueelle.

Varoituksena täytyy vielä todeta, ettei reittiä voi suositella kovin huonokuntoisille. Se on merkattu, mutta paikoin erittäin haastava kulkea, etenkin liukkaalla.

Tämä oli hyvä Luonnon päivä.

Uudenmaan virkistysalueyhdistys hallinnoi koko joukkoa todellisia luontohelmiä, jotka on tarkoitettu kaikille luonnossa liikkumista varten.

Reitin alkupiste kartalla. ETRS-TM35FIN-tasokoordinaatit N=6684039.721, E=353117.709.

Kokkokallio, Vihdin kaunein paikka katsella auringonlaskuja

Vihtiin aikanaan muutettuani tutkailin tarkkaan uuden kotiseutuni luonnonnähtävyyksiä kartalta ja verkolta. Melkolailla kattavasti nuo paikat on sittemmin tullut esiteltyä Retkipaikassa, mutta yksi siitä joukosta on vielä jäljellä. Jostain syystä kun jokainen aiempi reissu oli tapahtunut ilman kameraa.

Lokakuu pisti parastaan. Oli viimeisiä lämpimiä päiviä ja aurinkokin oli kutitellut koko päivän säteillään. Oikeastaan se herätti minut oranssiin taittuvalla valollaan liikkeelle: “tunnin päästä olisi kaunis auringonlasku katsoa“, se sanoi. Minun oli lähdettävä.

Kohta astelin tuttua, hiekalle tallautunutta polkua männikön lomassa. Ensin suuren aukon reunaan ja sen poikki sinne, mistä metsä taas alkoi. Olin perillä.

Kalliolta avautui komea maisema länteen. Juurella lainehti Hiidenvesi kultaiseen loistoon puettuna. Joku oli sanonut maisemaa kansallisromanttiseksi. Sitä se oli, totisesti.


Mitä alemmas aurinko painui, sitä syvempään oranssiin se maalasi kaiken. Myös kallion huippua vartioivan mäntyvanhuksen.

Suuren lohkareen vieressä nökötti jotain, jota en olisi uskonut enää kohtaavani näin myöhään syksyllä. Mutta niin siinä vaan vielä yksi kukka uhmasi lähestyvää talvea ja kukki kuin viimeistä päivää.

Maisemia ihastellessa kävin miettimään, mistä tuo kallio oli saanut nimensä. Helpoin selitys olisi kuvitella sen viittaavan juhannuskokkoon. Monella kalliolla oli kokkoja poltettu. Miksei siis täälläkin, varsinkin kun sijainti oli liki asutusta ja maisema melkoinen.

Yhtä todennäköinen juuri sille saattaa olla taivaitteemme ylväs kuningas, kotka, kokko. Tänne saattoi hyvin kuvitella kuninkaan valtaistuimen, arvoisiinsa maisemiin.

Nimiä pohtiessani havahduin. En ollut kalliolla yksin. Jostain alhaalta kiipesi yksi retkiseurue ohitseni. Vaihdoimme tervehdykset ja jatkoimme kummatkin tahoillemme. Minä kohtaamaan seuraavan vastaantulijan, oman varjoni lähes pystysuoralla kalliopinnalla.

Kotvaa myöhemmin aurinko oli saavuttanut horisontin. Nostin sille käden hyvästiksi, hymyilin ja läksin astelemaan takaisin sinne, mihin olin sitonut peltihevoseni odottamaan.

Matkalla oli pysähdyttävä kuitenkin vielä kerran.

Jostain puiden välistä siivilöityi kapea valokeila täsmälleen keskelle männyn runkoa. Oli vielä laitettava käsi siihen. Onneksi ehdin, minuutin päästä hetki oli kadonnut.

Kokkokalliosta olisi Vihdille erinomaiset ainekset vaikkapa luonto- tai kotiseutupolkuun. Tällä hetkellä paikalle pääsy on hieman hankalaa. Opasteita ei ole, ja lähempiin tienhaaroihin ei autoa kannata jättää. Paras parkkipaikka lienee läheisen Hongkong-liikkeen likellä.

Kokkokallio kartalla. ETRS-TM35FIN-koordinaatit: N=6693950.44, E=351295.201

Retki Pikku-Parikkaalle Nuuksiossa

Toukokuisen viikonlopun sääennusteet olivat sateiset, silti toiveissamme oli retki perheen kanssa. Valonpilkahdus häämötti ennusteissa viikonlopun ehtoopuolella. Sunnuntain ylittäessä puolivälin satoi vielä kaatamalla, joten tarkistimme vielä ennusteet ennen kuin reppuja uskalsimme pakata. Aurinkoa oli luvassa – ei siis muuta kuin tavarat kasaan!

Suuntana meillä oli Pikku-Parikkaan järvi. Pikku-Parikas sijaitsee Nuuksion pohjoisosassa, Salmen ulkoilualueella. Varsinaisen Nuuksion kansallispuiston raja kulkee Pikku-Parikas-järven eteläpuolella.

Salmen ulkoilualueella reittivaihtoehtoja löytyy lyhyistä, muutaman kilometrin reiteistä, pitkiin reitteihin. Keittokatoksia, uimarantoja sekä telttapaikkoja on useita. Tämä Helsingin kaupungin ylläpitämä ulkoilualue sijaitsee Vihdin kunnan alueella.

VahaParikas 21

Polkuja pitkin pääsee muualle Nuuksioon; muun muassa Reitti2000 kulkee etelään päin mentäessä suoraan Haukkalammelle. Salmen alueen lähtöpaikka on Salmijärven länsipäädyssä sijaitseva keskus. Meillä oli perheen pienokainen mukana matkassa, joten etsimme alueelta lyhyemmän reitin. Kantorinkka oli meillä nyt ensimmäistä kertaa tositoimissa.

VahaParikas17

VahaParikas16

Lähdimme matkaan Etelälahden leirintäalueelta Salmijärven itäpuolelta. Alueen huoltorakennuksen takaa lähtee tie, joka yhtyy Salmen retkeilyalueen reittiin. Suunnitelmana oli kiertää länsikautta Vähä-Parikkaan keittokatokselle ja palata sieltä lammen itäpuolta takaisin Tapion taival -reittiä seuraten.

Kartasta päättelimme, että tie voisi olla melko hyväkuntoinen. Paikan päällä se osoittautui leveäksi baanaksi, ollen näin siis sopiva vaikka lastenrattailla kuljettavaksi. Pituutta reitille tuli alle 5 kilometriä, pienet poikkeamat mukaan laskettuna.

Kuljimme hiekkatietä pitkin kohti Pikku-Parikasta. Tuomi kukki ja metsä tuoksui raikkaalta sateen jälkeen. Ohitimme solisevan puron ja Iso Sammakko -nimisen lammen. Maasto vaihteli suomaisemista aina kuiviin männiköihin. Kaikkialla luonnossa näki kuinka kevät alkoi taittua kesäksi.

VahaParikas20

VahaParikas5

VahaParikas3

Risteyksestä, josta suuntasimme Pikku-Parikkaan järvelle päin, on selkeä viitoitus sekä Salmen että Nuuksion alueen muihin osiin. Pikku matkalainen viihtyi kantorinkassa; sieltä hän pystyi näkemään enemmän ympärilleen kuin rattaissa. Uusi matkustustapa oli mieleinen, sillä pikkuisemme on tällä hetkellä erityisen kiinnostunut tutkimaan ympäröivää maailmaa.

VahaParikas12

Tie kulki järven rantaa myötäillen, kunnes tulimme Vähä-Parikkaan keittokatokselle. Keittokatoksen nimi on jäänne järven vanhasta nimestä. Tämä kaunis ja hyväkuntoinen keittokatos on varmaankin yksi miellyttävimmistä koko Nuuksion alueella. Se sijaitsee männikköisellä rannalla. Täällä on leiriytyminen sallittua ja paikalla on pieni uimaranta.

VahaParikas

Saapuessamme katokselle siellä oli isompi retkeilijäporukka syömässä eväitään ja nauttimassa sunnuntaista. Etsimme suosiolla rauhallisemman paikan rannalta. Aurinkoinen kallio houkutteli istahtamaan ja syömään mukaan ottamiamme eväitä. Olimme tehneet lapselle eväät valmiiksi kotona – välipalaksi tarjoiltiin itsetehtyä banaani-vesimeloni-päärynäsosetta. Pienokaisen nälkä olikin jo suuri tässä vaiheessa, joten oli hyvä, että eväitten ääreen päästiin nopeasti.

VahaParikas15

VahaParikas2

VahaParikas11

Tauon jälkeen jatkoimme matkaamme. Löysimme hienon kallion sekä upean lehdon. Lehdossa  ketunleivät ja valkovuokot taistelivat keskenään elintilasta. Valkoinen kukkameri jatkui silmän kantamattomiin eikä tuota näkyä ihastellessa tarvinnut vielä hyttysiä väistellä.

VahaParikas8

Tässä kohtaa alkoi rinkassa matkustavaa väsymys painaa ja pian uni veikin voiton – ei ihme, olimmehan jo monta tuntia olleet ulkosalla.

Vastaan tuli muutamia ulkoilijoita, ruuhkasta ei voi puhua. Salmen alue on siitä miellyttävä, että täällä on ulkoilijoita, mutta ei ruuhkaksi asti kuten Nuuksion eteläisemmissä osissa on kesäisinä viikonloppuina. Salmen alue on monelle tuntematon Nuuksion osa. Alue on monipuolinen ja toimiva kokonaisuus!

Kartta ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6692872 E 362447.

Kuvia perheemme seikkailuista löytyy myös Instagram-tililtämme: pienivaeltaja.

Kun nimi velvoittaa… Matka Tytinmäelle Vaakkoin ulkoilualueella

Vaakkoin ulkoilualue sijaitsee Nuuksion pohjoispuolella Vihdintien varrella. Paikka on Helsingin kaupungin ulkoilualueita, mutta sijaitsee kuitenkin Espoon ja Vihdin puolella. Jostain syystä alue on jäänyt itselle aika tuntemattomaksi, vaikka kuljen siitä lähes viikoittain ohi. Vain pari kertaa olen pysähtynyt sinne ja käynyt tekemässä lyhyen lenkin koirien kanssa. Aina ilman karttaa, vain parkkipaikalta lähtevää polkua seuraten.

Nyt päätin koluta aluetta tarkemmin läpi. Tutustuminen alkoi avaamalla Nuuksion ulkoilukartta ja tarkentamalla katse kohteeseen Vaakkoi. Jaahas… Merkitty Reitti 2000 kulkee osin alueen pohjoispuolella, muuten Vaakkoilla ei ole merkittyjä reittejä.

Tuo Reitti 2000 on vuosituhannen vaihteessa Helsingin kaupungin perustama vaellusreitti, mikä kulkee polkuja ja teitä pitkin 110 kilometrin matkan alkaen ja päättyen Helsingin Laaksoon.

Vaakkoilla merkitsemättömiä polkuja menee ristiin rastiin ja maasto on hyvin vaihtelevaa. Useat järvet, lammet, ojat, suot ja jyrkänteet tekevät alueesta erämaisen ja mielenkiintoisen kuljettavan. Ja mitä silmäni näkivätkään, kun suunnittelin kartalla reittiä alueen ainoalle laavulle. Vaakkoin viimeisimmässä koillisnurkassa on korkea mäennyppylä jyrkänteineen ja sen edessä suo… Tytinmäki ja Tytinsuo!

Tämä ratkaisi asian. Reittisuunnitelma oli valmis!

Toisena pääsiäispäivänä lähdin matkaan nuoremman koiramme kanssa. Halusin samalla testata, miten ipana kulkee retkellä, kun vanhempi koiruus ei ole mukana. Vaakkoin ulkoilualueen parkkipaikka on aivan tien varressa ja siellä näyttikin olevan jo useampi auto. Oliko siis poluilla odotettavissa ruuhkaa? Päivästä oli ennustettu lämmintä ja aurinkoista ja selvästi se oli saanut väen jo aamusta liikkeelle.

Lähdin autolta ensin tutkailemaan lähistöllä olevaa Tervahautaa. Parkkialueelta on opaste Tervahaudan suuntaan ja itse vanhan Tervahaudan paikalla on kyltti, joka kertoo tervanpoltosta ja sen historiasta.

tytinmaki-1-2

Tästä eteenpäin seurasin polkua ensimmäisen lammen rantaan ja tutkailin sitten karttaa. Mihinkäs tästä pitikään lähteä… Jääkansi peitti vielä Väärä-Mustan lampea, mutta en uskaltanut lähteä ylittämään sitä. Palasin pienen matkaa takaisinpäin ja löysin polunhaaran, joka vei ojan yli ja lähti kiertämään lampea rantaa pitkin.

tytinmaki-1-4

Väärä-Musta

Maasto oli paikoin jo täysin sula, mutta suojaisimmissa paikoissa oli vielä lunta ja polun pohjat olivat jäässä. Olin tyytyväinen, että olin laittanut Icebugit jalkaan. Kiersin lammen pohjoispuolelle ja seurasin tallattua polkua, mikä näyttikin menevän parin jyrkänteen välistä suoraan kohti Reitti 2000:tta. Sinne siis, koska se taas suuntasi Kämmenlammen laavua kohti.

Matkalla kohti Kämmenlaavua.

Matkalla kohti Kämmenlammen laavua.

Ajattelin, että merkityllä reitillä on varmasti kuljettu talven aikana, joten sitä olisi helpompi kulkea kuin lähteä suunnalla lumisohjon keskelle. Kulkemani polku meni pienen suon poikki ja siellä olikin jo sulaa ja todella märkää. Nousin hieman ylemmäs, jotta en heti retken alussa kastelisi jalkojani. Kierto kannatti, ja törmäsin kuivin jaloin keskelle Reitti 2000:tta. Silmäilin karttaa ja totesin olevani siellä, missä pitikin.

Jatkoin nyt tätä sinivalkoisin merkein merkittyä reittiä kohti seuraavaa järveä, Saaren Mustaa. Ihailin kallioiselta näköalapaikalta maisemaa ja pienen järven kolmea saarta.

Näkymä Saaren-Mustan näköalapaikalta

Näkymä Saaren Mustan näköalapaikalta

Niin kaunista ja rauhallista. Vain ylilentävä lentokone kertoi sivistyksen olevan jossain lähellä. Aurinko paistoi todella houkuttelevasti, niinpä laskeuduin alemmas rantaan niemennokkaan ja jäin pitämään kahvitaukoa.

Täällä tulivat vastaan ensimmäiset kulkijat. Vaikka parkkipaikalla oli paljon autoja, niin maastossa ei porukkaan juurikaan törmännyt. Koska merkittyjä reittejä ei ole, ulkoilijat kulkevat omia teitään.

Kahvittelun jälkeen jatkoin Kämmenlammen laavulle. Vatsani ei kaivannut heti toista taukoa, mutta halusin nähdä alueen ainoan virallisen taukopaikan. Reitti 2000 kulkee laavun eteläpuolelta ja siitä erkanee polku kallionotkelman kohdalta. Polkujen risteyksessä on iso muurahaispesä kuin maamerkkinä, viitoitusta laavulle ei ole.

Kämmenlammen laavu

Kämmenlammen laavu

Lammen rannalla sijaitseva laavu on Helsingin kaupungin rakentama ja ainoa paikka Vaakkoilla, jossa saa yöpyä. Laavun edessä on hyvin tuulelta suojattu tulipaikka ja polttopuut saa halkovajasta. Tosin tällä kertaa vaja oli aivan tyhjä. Halkovajan vieressä oli kyllä isoja tukkeja ja parikin sahaa, mutta aikamoinen metsuri saa olla, jos niistä retkeilijä saa nuotiopuut.

tytinmaki-1-14

Laavulta jatkoin taas merkittyä reittiä pitkin eteenpäin. Polku kulki kallion reunamilla ja päättyi hiekkatielle, jota jatkoin kohti pohjoista. Tien varrella on joitakin kesämökkejä, siksikin lyhyt pätkä on kuljettava tietä pitkin. Hiekkatien päässä alkaa taas polku ja merkitty Reitti 2000 jatkuu siitä sähkölinjaa seuraillen.

tytinmaki-1-23

Olin kartalta todennut, että reitti kulkee tässä kohdin pois Vaakkoin alueelta ja jatkaa kohti Salmen ulkoilualuetta. Mutta sitä pitkin pääsin lähelle ’omaa’ mäkeäni. Lopulta otin reitiltä suunnan kohti Tytinmäkeä.

tytinmaki-1-25

Kuono kohti Tytinmäkeä!

Kartalla oli nousun kohdalla jyrkänteen merkit, mutta niiden väliin jäi mielestäni oikein sopiva kohta nousulle. Olihan se, sopivan jyrkkä! Mutta ylös päästiin, koiranpoikakin varsin nätisti meni edellä ja näytti emännälle tietä.

tytinmaki-1-26

Mäen päällä oli vanha, jo lahonnut rakennelma, todennäköisesti kolmiomittaustorni, eikä maisemia puuston takia näe. Kartan mukaan Tytinmäen korkeus on 107 metriä ja minulle riitti tieto ja tuntu siitä, että olin korkealla, melkein omalla mäellä.

Huiputuksen kunniaksi pidin toisen kahvitauon ja tutkailin tarkemmin karttaa. Tuli meinaan vasta ylhäällä mieleen, että mitenkäs noin jyrkän nousun pääsenkään koiran kanssa alas. Ei hätää, toisella suunnalla oli loivempaa ja rinne laskeutui Tytinsuolle, kuinka osuvasti se menikään!

Rinteellä oli aika paljon märkää lunta ja nyt ne kengät olivat sitten aivan läpimärät. Lähdin alaspäin ja ipana äkkäsi hirvenjäljet. Sitten löytyi muitakin eläinten jälkiä ja niiden tekemä polku. Fiksut elukat tiesivät, mistä kannattaa kiivetä rinnettä ylös. Me pääsimme metsäneläinten papanoilla viitoittamaa tietä helposti alas ojanvarteen.

Alhaalla oli paljon puunkaatoja ja sohjolunta, mutta etenemään kuitenkin pääsi. Seuraamalla ojaa pääsin takaisin sinne, mistä olin suunnalla lähtenyt kohti rinnettä.

Palasin tuloreittiä ja kuraista hiekkatietä pitkin takaisin aina Vaakkoin järvelle asti. Siirryin tieltä pois ja kiersin vesistön pohjoista puolta. Täältä lumi oli jo täysin sulanut ja pääsin kulkemaan helposti polkua pitkin.

tytinmaki-1-36

Vaakkoin toisella rannalla on Helsingin Ladun eräkämppä, enkä halunnut kiertää sinne asti. Nousin korkeammalle ja yhytinkin taas tallatun reitin, jota seuraamalla pääsin suoraan parkkipaikalle.

Vaakkoin ympäri ja takaisin parkkipaikalle.

Vaakkoin ympäri ja takaisin parkkipaikalle.

Päiväretkellä ehdin kiertää aika ison osan ulkoilualueesta. Ipanakoira kulki hyvin remmi repun lantiovyössä kiinni, ei kiskonut eikä koheltanut. Odotan kevään edistymistä ja lumien sulamista ja palaan retkikoiran kanssa takaisin tutkimaan alueen itäpuolta.

Vaakkoin parkkialue kartalla. ETRS-TM35FIN-tasokoordinaatit N / lat :6690846, E / lon : 368069.

Tytinmäki kartalla. N / lat: 6693334, E / lon : 366201.

Nummelanharjun lentokentällä retkiluistimilla

Kiidän retkiluistimilla pitkin sileää jäänpintaa. Tuulta ei ole kuin nimeksi ja sekin myötäistä. Luistelen rannan suuntaisesti, en tohdi mennä keskemmälle. Pakkanen on paukkunut jo pidemmän aikaa ja jääkansi on paksu, mutta silti liikun varoen.

nummelanharju5

Repussa kulkee mukana heittoköysi ja kaulassa naskalit, ilman niitä en jäälle uskalla lähteä. Kuuntelen jään sointia, se laulaa minulle…

Kunnes havahdun tähän hetkeen. Luistimilla olen, ja jäällä, mutta kovin turvallisessa paikassa, nimittäin Nummelan lentokentällä! Täällä ei ole pelkoa railoista eikä jäihin putoamisesta.

nummelanharju12

Ai Vihdin Nummelassako lentokenttä?! No kyllä vain, sitä ei ehkä moni tiedäkään. Kenttä sijaitsee Nummelanharjulla ja se on nykyään purjelentäjien käytössä. Kenttä on valmistunut jo toisen maailmansodan aikaan vuonna 1940 ja se olikin silloin ensin varakenttänä ja jatkosodan aikana lentolaivueen tukikohtana.

Sodan jälkeen kentällä on ollut erilaista  aktiviteettia, se on toiminut jopa kotimaisen elokuvan näyttämönä. Vuonna 1943 kuvattiin elokuvaa ‘Herra ja ylhäisyys’ ja Nummelan lentokentälle lavastettiin meksikoiskaupungin tapahtumat. Mainittakoon vielä, että elokuvan pääosaa esitti komea Tauno Palo!

nummelanharju13

Kentällä järjestettiin pari vuosikymmentä myös rallisprinttejä ja -crosseja. Nämä tapahtumat kuitenkin kiellettiin 1990-luvun alkupuolella, sillä kilpa-autojen öljyn pelättiin likaavan maastoa. Nummelanharju on pohjavesialuetta ja näin ollen herkkä häiriöille.

Ulkoilijat eivät pohjavettä uhkaa ja kenttä onkin erittäin suosittu ulkoilualue ympäri vuoden. Talvisin Vihdin kunta ylläpitää kiitoradalle jäädytettävää, noin kilometrin mittaista ja ovaalin muotoista luistelurataa. Rata on muutaman metrin leveä, joten luistelijat mahtuvat hyvin ohittamaan toisiaan. Jäädytetty rata on hyväkuntoinen ja sitä voi luistella sekä tavallisilla luistimilla että retkiluistimilla. Kauniina talvipäivänä luistinradalla viihtyvät niin lapsiperheet kuin matkaa pitkillä terillä luistelevat, kaikki mahtuvat mukaan. Tänä talvena, kun pakkanen tuli ennen lumia, oli upeaa päästä luistelemaan. Sukset saivat rauhassa odottaa latuja.

nummelanharju7

Kentän ympäristön ulkoilureiteille ajetaan ladut olosuhteiden mukaan. Paikallinen hiihtoseura hoitaa kiitettävästi latuverkostoa, joka kattaa useamman kilometrin. Osa laduista on myös valaistu. Lentokentällä valaistusta ei ole, ei siis myöskään luistinradalla. Illan hämärtyessä saakin luistella lähes aina yksin. On hieno tunne edetä omaan tahtiin otsalampun valossa tähtitaivaan alla ja nauttia juuri siinä hetkessä olemisesta.

Kesäisin kentällä käy aikamoinen vilske, kun purjekoneita hinataan ylös taivaalle. Kentän laidalla kiertää laaja lenkkipolkuverkosto, joka houkuttelee kävelijöitä, hölkkääjiä, marjastajia ja koiranulkoiluttajia nauttimaan harjun luonnosta. Lisäksi Nummelanharjun täysimittainen frisbeegolf-rata kerää joukoittain kävijöitä läheltä ja kaukaa. Mutta näin talvisin kiitoradan ja sen ympäristön valtaavat hiihtäjät ja luistelijat!

Lisää lentokentän vaiheista voit lukea tästä linkistä.

Kartta.   ETRS-TM35FIN-tasokoordinaatit N 6691818, E 350911

Vihti, Palakoski: Hieno retkeilykohde pääkaupunkiseudun kupeessa

Vihdin Palakosken ulkoilualue on erämainen metsäalue. Alueelta löytyy upeita näköalakukkuloita, suota ja vesistöä. Palojärvi ja Palakoski ovat lähiretkeilijän unelmakohde pääkaupunkiseudun kupeessa.

Retkipaikan retkeilijät Pepe Forsberg ja Mikko Sorsa tutustuivat alueeseen ja tekivät sen innoittamana dokumentin. Onko koskikaroja näinkin etelässä ja mikä mahtaa tehdä muurahaispesiin koloja Palakoskella? Myrskynmerkeistä juhannustansseihin; Palakosken historia ja luonto sisältää hienon kokonaisuuden, jonka retkeilijä haluaa kokea.

Ohjaus: Oliver Fokin
Kertoja: Pepe Forsberg
Retkeilijät: Pepe Forsberg ja Mikko Sorsa

Teksti: Pepe Forsberg

Palakoski kartalla

ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit
N 6684148  E 353175

Katsoitko videon ja kävitkö Palakoskella?
Osallistu Palakoski kilpailuun osoitteessa: www.retkipaikka.fi/vapaa/kilpailu

Haastateltavana Anna Aalto, villiyrttiasiantuntija

Anna Aalto on 38-vuotias luonto- ja ympäristöneuvoja Lohjalta. Hän poikkesi tervehtimään, kun olimme tekemässä videota Palakosken retkeilyalueella. Annan perheeseen kuuluu miehen lisäksi kaksi peruskoulua käyvää poikaa ja useampi kissa. Perhe Aalto asuu vanhassa kivitalossa pähkinäpensaiden ympäröimänä.

Kanttarelliateria á la Anna

Kanttarelliateria á la Anna

Mitä villiruoka on, luonto- ja ympäristöneuvoja Anna Aalto?

– Villiruoka on suoraan luonnosta saatua ja luonnollisesti kasvanutta, ei siis teollisesti tuotettua. Villiruuan kriteerin täyttävät  marjat, sienet, yrtit, villivihannekset, luonnonkala, poro ja riista.

mustikkaa pietaryrteillä höystettynä

mustikkaa pietaryrteillä höystettynä

Miten innostuit villiruuasta?

– Olen aina ollut hyvin luonnonläheinen, mutta aiemmin käytössä oli lähinnä oman puutarhan ja kasvihuoneen antimet sekä sienet ja metsämarjat. Etsin netistä tietoa puhtaista ruoka-aineista ja törmäsin artikkeliin villivihanneksista.  Se oli menoa sitten. Haalin kaiken mahdollisen tiedon netistä, ostin kirjoja ja osallistuin kursseille. Nykyään villiruoka on iso osa arkea koko perheellä.

Milloin on lempisesonkisi kerätä villivihanneksia- tai yrttejä?

– Toukokuu on ehdottomasti villivihannesten ja yrttien kulta-aikaa. Jokamiehenoikeudet antavat luvan kerätä luonnosta yrttejä, marjoja ja sieniä. Kannattaa kuitenkin muistaa ettei kannata kerätä 50–200 metriä lähempää maantietä, kaupunkien ja taajamien keskustoista, navetan tai muiden typpipitoisten ja keinolannoitettujen paikkojen lähettyviltä.

Teetä ahomansikan lehdistä

Teetä ahomansikan lehdistä

Millaisia hyödynnettäviä kasveja löytyy Vihdin Palakosken maastosta?

– Alueella on tuoretta kangasmetsää, kuivempaa kallioaluetta ja suota. Kun reittiä lähdetään parkkipaikalta kävelemään eteenpäin Palojärven suuntaan, niin tuore kangasmetsä on vallitseva metsätyyppi, joka muuttuu rantaa lähestyessä reheväksi rantalehdoksi. Palojärven rannanläheisyydessä kulkevan polun varresta löytyy pihlajanmarjaa, käenkaalia (ketunleipä), kaatuneiden puiden läheisyydessä johon valoa tulee enemmän kasvaa maitohorsmaa. Kun polku on lähellä rantaa niin löytyy myös vuohenputkea ja osmankäämiä.

– Mummusalin kalliolla maasto muuttuu kuivemmaksi. Kalliopolun varrella kasvaa paljon puolukkaa ja mustikkaa. Ja onhan tuolla kallioilla suolaheinää ja ahomansikkaa. Kalliopolun loppupäässä on suolaikkuja. Sieltä voi syksyllä löytää hillaa ja karpaloita. Palakosken ulkoilualueella on lähes kaikkialla paljon eri sieniä, oma suosikkini on kanttarelli.

– Huhti-toukokuussa Palakoskella vieralevien retkeilijöiden kannattaa kerätä maitohorsman tuoreita juuri nousevia versoja. Niitä käytetään tankoparsan tapaan: höyrytä varret kypsiksi, laita päälle voita ja kylkeen nokkos-vuohenputkimuhennosta, joka syntyy kädenkäänteessä samalla kun horsmanvarret ovat höyrystymässä. Ruskista sipuli ja laita nokkoset ja vuohenputki kasariin pehmenemään sipulin päälle. Ripaus suolaa päälle ja herkku on valmista.

Mitä vielä on hyvä muistaa?

– Kasvien keruussa noudatetaan kestävän käytön periaatetta. Kasveja ei revitä juurineen tai rönsyineen. Jos kasvusto on pienehkö, ei yhdestä yksilöstä saa ottaa kaikkia lehtiä. Jos suuntaa retkensä vuosittain samalle alueelle, on keräyspaikkoja kuitenkin hyvä vaihdella. Kerää vain niitä kasveja joita tunnet ja tiedät syömäkelpoisiksi. Ota myös selvää oikeaoppisista valmistustavoista. Mukavia retkeilyhetkiä Palakosken upeassa maastossa, teidän videotiimillä tuntuu olevan homma hallussa!

Teksti ja kuvat: Anna Aalto ja Pepe Forsberg

Uudenmaan upein luolakohde – Rokokallio, Vihti

Keskellä metsän rauhaa kohoava kallio on Vihdin toiseksi korkein paikka. Sen erikoisuutena on koko jyrkänteen mitan jatkuvien vaaka- ja pystyrakojen verkosto ja niissä kiinni olevien lohkareiden väliin muodostuneet luolat. Paikassa riittää tutkittavaa koko päiväksi ja mäen laella on mainiotaukopaikka, Rokokota.

Rokokallio on Vihdin ja kenteis koko Uusimaan hienoin retkikohde. Tähän tulokseen olemme tulleet kolmen paikalle tekemämme reissun perusteella. Jo ensikosketus paikkaan oli vaikuttava, mutta kahden seuraavan reissun aikana löytyneet uudet ulottuvuudet saavat nostamaan sen muiden yli.

Ensimmäiselle reissulle lähtiessäni ennakkotiedot kertoivat Rokokallion olevan yksi Vihdin hienoimmista kohteista, ellei hienoin, ja tarjoavan tutkittavaa tuntikausiksi. Jotta nuo tarvittavat tunnit olisivat käytössä, oli paikanpäälle meno lykkääntynyt pariinkin otteeseen. Vaan viimein tuli se elokuinen lauantai, jona tämä epäkohta piti korjattavan.

rokokallio (1)

Kartta kertoi viimeisen tieksi kutsuttavan osuuden tarjoavan kaksi lähestymisvaihtoehtoa. Kärsimättömänä valitsin näistä ensimmäisenä vastaan tulleen, joka tosin myöhemmin osoittautui juuri siksi huonommaksi. Siitä autuaan tietämättömänä laukkasin peltihepalla eteenpäin, kunnes tiessä oli sen kokoluokan kuoppia, etten enää edemmäs arvannut mennä. Mahdollinen peruutus olisi ollut varsin ikävää.

Kameroin, ämpärein ja poimurein varustautuneena jalkauiduin kohti metsää, joka näytti marjamielessä enemmän kuin lupaavalta. Reilun kilometrin taipaleen arvioin tarjoavan hyvinkin ämpärillisen mustikoita. Enkä siinä kohtaa kauhean pahasti erehtynyt, vaikka maltoinkin pysähtyä vain niillä main, joissa varvut olivat laonneet vierivieressä nököttäneiden sormenpäänkokoisten mustikanmöllyköiden painosta. Pistipä myös puunkylkeen korpimaiden keskelle ruuvattu kurkkupurkki ihmettelemään.

Vaan lopulta olivat askeleet kuljettaneet allekirjoittaneen liki varsinaista määränpäätä ja levottomin mielin harpoin viimeiset askeleet toteamaan, että paikka saattoi hyvinkin olla maineensa veroinen. Kohta ensimmäisten kolojen ja kuvien jälkeen kuulin puhetta ja naurua. Paikansin sen suurten lohkareiden ja rakoilleen kallioseinämän muodostamalle suojaisalle aukiolle, jossa ilmeisesti jonkinlainen opas puhui suuremmalle seurueelle.

Väistin porukkaa loitommas ja suuntasin kohti kallion läntisiä osia. Tällä välin seurue oli siirtynyt mitä ilmeisimmin kohteen ehkä näyttävimpään kohtaan, joka siten osaltani jäi edelleen katsomattomaksi kortiksi. Onpahan mitä odottaa. Ja kyllä myös sivumpana sijanneet kallion osat tarjosivat suuria ja valtavia lohkareita, kallion halkeamia ja jyrkänteitä, koloja ja luolia koluttaviksi. Ei voi paikkaa kuin ihailla.

Kylliksi nähtyäni nousin yhtä halkeamaa myöten kallion laelle ja jyrkän reunaa lähdin astelemaan takaisin tietä kohden. Vaan seurueen johtaja oli tällä välin pistänyt lauluksi ja löi noitarummulla tahtia hyvin shamanistisissa tunnelmissa. Sen verran miehessä asuu pirua, että tarjosin seurueelle hieman lisäjännitystä pyytämättömän ja yllättävän kurkkulaulun muodossa. Liekkö kuulleet lain, mutta kohta olin hymyilevänä polulla, sitten suuremmalla ja viimein tiellä – todetakseni, että alle puolella kävelylläkin olisi voinut selvitä. Vaan silloin olisin jäänyt marjatta, tarkoitus kaikella.

Toinen reissu osui sydäntalveen, vaikka maa olikin täysin lumeton ja lämpötila plussan puolella. Tällä kertaa olimme liikkellä tyttären kanssa. Paikka tekikin nuoreen retkeilijään vahvan vaikutuksen. Lukuisat luolat ja valtavat mittasuhteet herättivät kerta toisensa jälkeen innostuneita ja ihailevia huudahduksia.

Muutaman tunnin kallion juurta kolutessamme löysimme kolme mittavaa luolaa, joita en ollut edellisellä käynnilläni tullut huomanneeksi. Kaksi näistä kiemurtelu valtavien lohkareiden alla monessa tasossa. Pidemmällä matkaa oli hyvinkin kolmekymmentä metriä. Täytyy vielä vierailla mittanauhan kanssa, jotta saa tästä hieman yllättäneestä löydöstä tarkat mitat. Toinen lohkareluolasto oli hieman lyhyempi, mutta vaikuttava sekin.

rokokallio (2)

rokokallio (5)

Kolmannen kerran palasin Rokokalliolle huhtikuussa. Siellä täällä luolissa oli vielä talven viimeisiä jäitä, mutta enimmäkseen kaikki oli jo sulaa. Tällä kertaa tarkoitus oli opastaa paikkaa väelle, jolle se ennestään ollut tuttu, mutta sateinen sää karsi osallistujalistan kattamaan vain itseni. Tuumailin, että kerta olin paikalle tullut, kannattaisi vilkaista muutama vaivaamaan jäänyt paikka, jos niistä jotain uutta ja kiinnostavaa löytäisi.

rokokallio (12)

Ja löytyihän niistä. Ensin ahtauduin pystyrakoon, jonka perällä siihen oli kiilautunut muutama lohkare katoksi. Aivan perällä se taittui jyrkästi ja jatkui vielä muutaman metrin. Jos mukana olisi ollut varmistaja, olisin kivunnut tutkimaan tuon haaran tarkemmin. Nyt sen tarkastelu jäi kurkkimisen asteelle.

rokokallio (17)

Hieman tuosta raosta länteen löytyi jo entuudestaan tuttu vaakarako, johon oli muodostunut tunnelmallinen, huonemainen lippa. Sen olin huomannut jo ensimmäisellä reissullani, mutta huomaamatta oli jäänyt, että sen perältä pääsi epämukavan ryömimisen kautta suurempaan tilaan. Vaikka houkutus oli todella suuri, päätin jättää senkin vielä odottamaan reissua.

rokokallio (23)

Ihmeet eivät tosin hän loppuneet. Alueen länsilaidassa oli lohkareluolasto, jossa olimme jo toisella reissulla käyneet. Siellä oli yksi kohta, joka oli jäänyt vaivaamaan. Nyt kipusin kurkistamaan, mitä se piti sisällään. Vallan pitkää luolaa siitä ei auennut, vai pienehkö huonemainen tila. Sen sijaan silmät tavoittivat jotain muuta.

rokokallio (25)

Toisesta reunasta avoimia hiidenkirnuja olemme esitelleen esimerkiksi Konialta ja Pumminmäeltä. Täällä luolan perän tukkinut lohkare oli vastaava, mutta kahdesta reunasta auki. Tuo pyöreä muoto kallion sisällä oli sykähdyttävä näky. Ylhäältä siihen langennut kevätvalo teki paikasta taianomaisen. Pois ei ollut kiire.

Kartta. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6708611 E 361348

“Eihän täällä oo ees vettä” – Härkälänjoen melonta, jokimelontaa pahimmillaan

Melonta on parhaimmillaan rentouttavaa kesäpäivän viettoa vesistöissä, jonka vedenpintaa olematon tuulenvire ei pysty rikkomaan. Tälläiset melontareissut koostuvat elämyksien hakemisesta, luonnosta nauttimisesta ja eväiden syömisestä ja melonta on vain väline tehdä kaikkea tätä.

Melontareitit.com

Optimaalinen jokimelonta kulkee läpi vaihtelevien maisemien.

Melontaa pystyy harrastamaan millaisissa vesistöissä tahansa ja osa melojista on tykästynyt erilaisiin vesistöihin: koskimelontaan, merimelontaan, jokimelontaan ja lampimelontaan (eräs espoolainen meloja sai viime kesänä valmiiksi melontaurakan, jossa tarkoituksena oli meloa kaikki Nuuksion 165 lampea).

Melontareitit.com

Pienien jokien ja purojen melonta tuottaa usein yllätyksiä – niin teki tämäkin kerta.

Meille rakkaimmaksi melontaympäristöksi on muodostunut jokimelonta. Meillä kiinnostuksen kohteena ovat pienet joet, jotka saattavat sisältää yllättäviä kohtia ja umpeenkasvaneita risukkoja. Joskus näillä reissuilla tapahtuu odottamattomia kuten tälläkin melontareissulla.

Melontareitit.com

Melontareitin varrella oli uteliaita seuraajia.

Tällä kertaa lähdimme melomaan meille tuntematonta Härkälänjokea, joka sijaitsee Vihdissä. Lähdemme jokimelontareissuille useimmiten kahdella autolla, joista toinen viedään reitin loppupäähän.  Nyt veimme auton yli 20 kilometrin päähän, sillä olimme varanneet reilusti aikaa melontaan.

Härkälänjoen aloituskohta oli vähävetinen. Vettä oli oletettavasti keskikesän vesitilanteen verran ja kajakin pohja raapi useasti pohjaa. Oletimme tilanteen parantuvan mitä kauemmas meloisimme aloituskohdasta. Olimme väärässä.

Melontareitit.com

Härkälänjoen alkupää on kuiva eikä keskisyvyydeltään 30cm joessa ole hukkumisvaaraa.

Nopeasti aloituksesta meille selvisi, että reitistä olisi tulossa fyysisesti ja henkisesti rankka ja tavoitteena ollut yli 20 kilometrin melontamatka oli utopiaa. Melontareitillä tulisi olemaan paljon kaatuneita puunrunkoja ja risukkoa, joiden raivaukseen tai ylitykseen uppoaisi reilusti aikaa. Päätimme kuitenkin jatkaa matkaa niin kauan kuin mielenkiintoa ja voimia riittäisi.

Melontareitit.com

Jokimelonnassa retkisaha on pakollinen varuste.

Lopulta kuuden tunnin ja neljän kilometrin melonnan  jälkeen molempien melojien mielenkiinto reitin jatkamiseen oli vähissä. Päätimme yhteistuumin keskeyttää melonnan ja luopua jäljellä olevasta vajaan kahdenkymmenen kilometrin matkasta.  Oli aika raahata kajakit rantaan ja tilata taksi, joka veisi meidät joko lopetus- tai aloituspäässä sijaitsevalle autolle.

Melontareitit.com

Tämän reissun jälkeen vesihämähäkkejä ja tuomenkehrääjien toukkia oli runsaasti kajakin sisätiloissa.

Tutkiessamme kännykän karttaa huomasimme meloneemme kuuden tunnin aikana vain neljä kilometriä. Samalla huomasimme että lähtöpaikkaan oli matkaa asfalttitietä pitkin vain 2,7 kilometriä. Päädyimme taksin tilaamisen sijaan kävelemään matkan, sillä ilta-aurinko paistoi mukavasti.

Kävelimme paljain jaloin autolle ja kävimme hakemassa kajakit takaisin auton katolle. Yksi meidän melontahistorian rankin melontakokemus oli ohi.  Melontareitti voitti jopa Tuusulanjoella melotun reitin, jonka tuskaisuuden ylittämisen kuvittelimme olevan mahdotonta.

Melontareitit.com

Kävelyreissu takaisin lähtöpaikkaan.

Kartta. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6695732 E 366859

Tutustu samalla Melontareitit.com-sivustoomme. Sivuilla on paljon erilaisia melontareittejä sekä listaus yrityksistä, jotka vuokraavat kajakkeja ja kanootteja.

Teksti ja kuvat: Tuomo Nevalainen/Melontareitit.com

Kuolevan jään laulu

Jää lauloi. Kaukana ja lähellä. Nuotilla, joka kertoi jotain ihmistä paljon suurempaa. Äänellä joka oli niin väkevästi läsnä, että laittoi ihmisen hiljaiseksi. Se laulu oli yhtä aikaa uljasta ja vaikeroivaa. Se ylisti pakkasta ja vaikeroi sitä riisuvan auringon lämmöstä.

Se oli toisenlainen laulu kuin se, jonka kuulin eräänä marraskuisena iltana. Muutaman sentin jäävaippa mustan veden päällä, siitä kuvastuvat tähdet ja täydellinen hiljaisuus, jonka syvän ja pitkän järven laulu rikkoi. Siinä hetkessä oli taikaa.