Tag Archive for: talviliikuntalaji

Lumikengillä hohtaville hangille – kenkäilijäryhmien opastamisesta ja eräs lumikenkäretki Seitsemisen kansallispuistoon

Kevättalven hohtavat hanget saavat varmasti lähes kaikki suunnittelemaan jonkinlaisia ulkoilma-aktiviteetteja. Itselleni se on perinteisesti ollut eräoppaan hommassa lumikenkäilyn sesonkiaikaa, myös täällä Pirkanmaalla. Niinpä lähiviikkoni ovatkin täyttyneet erilaisten kenkäilyretkien ohjaamisesta ja reittien tarkastamisesta. Voisi sanoa, että ne muutamat joulukilot ovat kyllä jo palaneet roihulla ja toppahousuja saa kuroa hakaneulalla vyötäröstä kiinni. Tällä hetkellä on yksinkertaisesti mahdotonta […]

Tuusulan latuverkosto on hiihtäjän paratiisi

Kaupallisessa yhteistyössä Tuusulan kunta Tuusulassa pääsee hiihtämään sekä mitalinkiilto silmissä että kahvilan herkkujen innostamana. Latuja tehdään yötä myöten talkoillen, vaikkei lunta tupruttaisikaan taivaan täydeltä. Kun sää on suosiollinen, syntyy suksittavaa jopa 40 kilometrin lenkin verran.   Hiihto elää uljasta nousukautta. Luistelutekniikan tulo madalsi voitelutaitojensa epäilijöiden lähtökynnystä vuosikymmen sitten, ja vaivattomat karvapohjasukset ovat tuoneet nyt myös perinteisen […]

Hiihtäen talven ihmemaahan Isolla Masuunijärvellä Kemiönsaaressa

➡ n. 7–8 km ? Paikka kartalla ⚫⚪⚪ Helppo reitti Kemiönsaarelta löytyy varsin tuntematon hiihtokohde, joka johdattaa erämaisen järven jäälle. Siksi se on myös helppo kohde – korkeuseroja ei tarvitse kauhistella. Kyseessä on Stora Masugnsträsket, eli Iso Masuunijärvi, joka on jäättömänä aikana erinomainen melontakohde. (Lue myös: Meloen auringonlaskuun Stora Masugnsträsketillä) Auton saa pysäköityä Taalintehtaan kylän […]

Paikalliset vinkkaavat: näin nautit talvesta Joensuun luonnossa

Sydäntalvi tarjoaa taianomaiset puitteet retkeilyyn. Lumen ollessa maassa voi kuitenkin välillä tuntua siltä, että luontoon ei yksinkertaisesti pääse. Monina talvina on sään haltija hellinyt meitä täällä Joensuussa oikein kunnon lumipeitteellä. Metsän umpihanki ei houkuttele kahlaamaan, mutta onneksi talvellakin löytyy tapoja retkeillä. Olemmekin pyrkineet ottamaan talvesta kaiken ilon irti! Helmikuussa kävimme hiihtoretkellä. Hiihtolenkillä voi hyvin pysähtyä paistamaan […]

Kun lumikenkäily kiinnostaa – helposti mahtavan harrastuksen makuun. Osa 2/2.

Joulun tienoilla onkin tullut lunta monella paikkakunnalla ihan mukavasti, jotta lumikenkiä on saattanut päästä kokeilemaan ihan kunnolla. Kuinkahan monelle pukki mahtoi tuoda uudet lumikengät, tai kuka on kenkiä päässyt lainaamaan tai vuokraamaan? Vuodenvaihteen jälkeen koko maata järisyttänyt talvimyrsky toi uutta lunta moneen paikkaan kymmeniä senttejä, joten nyt ei pitäisi olla siitä pulaa. Lumikenkäjuttusarjan toiseen osaan […]

Uusi hauska urheilulaji luonnossa liikkumiseen: Jumppapallogolf eli JPG

Sain kutsun päästä vetämään jumppapallogolf-viikonlopun Teijon kauniisiin talvimaisemiin. Avisuora-blogia pitävä Janne Pyykkö on kehittänyt tähän hauskaan lajiin säännöt, jotka löytävät Jannen blogista. Saavuimme pelipaikalle jo etukäteen edellisenä iltana 19.1.2018. Hyvin nukutun yön jälkeen alkoi peliseuruetta saapua paikalle. Meillä kävi jälleen tuuri, Teijolla oli nyt talven tähän mennessä kaunein päivä. Olimme saaneet lisää kaunista, puhdasta lunta. […]

Mitä tehdä hiihtolomalla Lapissa? Kahdeksan vinkkiä hetkessä eläville nautiskelijoille!

Pienet ilot ovat elämässä tärkeitä, vai mitä? Myöskään Lapin-loman ei tarvitse olla mullistavaa aktiviteettia toisensa perään tai aikataulutettuja päiväohjelmia hiihtokeskusten sykkeessä. Kuten luonnossa yleensäkin, myös Lapissa voi onnen löytää hyvinkin pienistä ja yksinkertaisista asioista. Lisäksi paikalliset tapahtumat tarjoavat kurkistuksen aitoon Pohjolaan, jota ei ole rakennettu matkailulle. Jos siis aiot nyt kevättalven aikana Lappiin ja haluat […]

5 x Helsingin parhaat hiihtopaikat

Talven myötä Helsingistä kuoriutuu esiin oikea hiihtokaupunki. Runsaslumisina talvina Helsinki hemmottelee hiihtäjiä peräti 200 kilometrin latuverkostolla, jota pitkin keskuspuistosta pääsee liikkumaan suksilla melkeinpä kaikkialle kaupunkiin. Paloheinä Paloheinä on hiihtävän Helsingin klassikko. Sen monipuolisesta latuverkostosta löytyy sopiva latu kaikentasoisille hiihtäjille. Maastolenkit ovat 1,8 kilometristä aina 7,5 kilometriin asti, ja pisimmät ovat myös profiililtaan raskaimmat. Lisäksi aluuella […]

Sallatunturi

Kaikki tuntuu täällä olevan kohdillaan – nousu Sallatunturille lumikengillä

”Varmaan menee puolitoista tuntia ylös ja puoli tuntia alas”, sanoo nuori mies Sallan hiihtokeskuksen välinevuokraamossa ja suosittelee kiipeämistä lumikengillä hiihtokeskuksen viereiselle tunturille, jos haluaa kokea luonnonrauhaa. Olen tullut siihen tulokseen, että Lapissa eletään jollain toisella aikavyöhykkeellä. Viimeksi kesällä Kilpisjärvellä majapaikkamme isäntä sanoi keski-ikäisten lenkkaritätien kiivenneen Saanalle kahdessa tunnissa. Minulla siihen kului neljä tuntia. Omalla hämäläisellä […]

Retkiluistelu Kuva: Jukka Jaakkola

Onko retkiluistelu hulluutta vai urheilua? Ennen kaikkea se on elämyksiä

Viisi vuotta sitten ilmoittauduin Suomen Retkiluistelijoiden tulokaskurssille. Auditorion penkin suojissa, pakkasta paossa katsoin mykistyneenä kuvia konkareiden retkiltä. En tiennyt ojentaneeni juuri pikkusormeni pahan luokan hulluudelle. Retkiluistelu – ennen kaikkea elämyksiä Kirkkonummen Finnträskillä näin ensimmäistä kertaa jään sisään pakastuneet lumpeet, veden lukuisat kuplat ja uskomattomat kuviot. Sillä retkellä en juurikaan luistellut. Konttasin ja tuijotin jäätä lumoutuneena. […]