Tag Archive for: Selkämeren kansallispuisto

Paluu Ouranluodon vanhalle luotsiasemalle – mahtava syysmyrsky Selkämeren kansallispuistossa

”Suomalainen saaristo on kauneimmillaan kesällä”. Tämä väite lienee osittain totta, mutta saaristoluonnosta kannattaa nauttia ympärivuotisesti, niin monipuolinen ja upea se on. Itse olin jo pitkään haaveillut syystuulien aikaan paluusta jylhälle ja karulle Ouranluodon luotsiasemalle Merikarvian saaristossa. Nyt onnistuimme sen toteuttamaan yhdessä retkikaverini Niinan kanssa, ja mukaamme hyppäsi myös Niinan koira Lulu. Myös kaipaamani syystuulet saavuttivat […]

Veneretki Säppiin – Pohjanlahden merenkulun historiaa huokuva majakkasaari Selkämeren kansallispuistossa

Rakkaalla lapsella on monta nimeä: Säbben, Skäppskärholmen, Sabbon, Säbbeskär, Säbbskär. Nykyisin Säppi-nimisenä tunnettu Pohjanlahden majakkasaari Eurajoella on yksi Selkämeren kansallispuiston kohteista, jonne päästäkseen on luonnollisesti tavalla tai toisella järjestettävä venekuljetus. Ellei retki omalla veneellä onnistu, saareen järjestetään kesäisin myös yleisökuljetuksia. Ja mikä olisikaan parempi ajankohta lähteä merelliselle retkelle ja tutustua majakkasaareen kuin Suomen suven aurinkoinen […]

Naisten erätaitoviikonloppu merellisissä maisemissa Rauman Nurmeksen saaressa

Kun näin eräoppaana järjestää kolmen päivän mittaisen retkeily-ja erätaitokurssin saaressa, on ennen kurssin alkua aina monta asiaa huomioitavana. Kurssin turvallisuussuunnitelma, tavara-ja henkilölogistiikka ja aikataulut, vain näin muutamia asioita mainitakseni. Toki myös kurssipaikan sijainti saaressa tuo hommaan omat merelliset vibansa. Näistä yksi on esimerkiksi sää, jolla on rannikolla tapana olla kylmä, tuulinen ja vaihteleva. Lisäksi kurssiin […]

Yyteristä on moneksi! Merenrantaniittyjen luontopolku Lietteillä johdattaa retkeilijän talvisen rauhan tyyssijalle

Eletään selkäviikkojen aikaa, ja talven pimein aika hellittää otettaan. Kynttilän päivä ohitettiin juuri, ja vanha kansa on kääntänyt kalenterinsa pikkutammin puolelle. Kuun ensimmäinen lauantai lupailee hyvää länsirannikon ulkoilijoille: pikkupakkasta ja aurinkoa. Pitkään ei siis tarvitse empiä, miten ja missä vapaapäivänsä viettäisi. Energia alkaa virrata kuin itsestään valonsäteiden pilkistäessä sälekaihtimien lomasta, ja mieli halajaa rakkaan sielunmaiseman äärelle, aavan […]

Packraft-retki syksyisessä Selkämeren kansallispuistossa Rohelan kalastajatorpalle

Tekijät: Kristina Latvala ja Lulu-koiran emäntä Niina Heikkilä Olin jo pitkään haaveillut syksyisestä packraft-retkestä merelle ja saaristoon. Kaiken kaoottisen kiireen ja tohinan keskellä ajatus itsestä vanhassa kalastajatorpassa katselemassa kaminan rätinää oli suorastaan vastustamaton. Niinpä googlailin ensin hieman netistä varaustupia rannikkoseuduilta ja päädyin valinnassani Selkämeren kansallispuiston Rohelan kalastajatorppaan, joka sijaitsee Rauman Reksaaressa. Tuttu paikka edellisiltä retkiltäni […]

Isokarin 10+1 retkeilyhelmeä, Selkämeren kansallispuisto

Isokarin majakkasaarelle pääseminen ei ole aivan yksinkertaista, mutta matka todellakin kannattaa! Osittain Selkämeren kansallispuistoon kuuluvalla saarella on runsaasti tutkimusmatkailijaa kiehtovia yksityiskohtia, joista jokaisen tutkimiseen voisi käyttää runsaasti aikaa. Poimi tästä Isokarin retkeilijän vinkkilistasta itsellesi kiinnostavimmat kohteet ja tutustu niihin rauhassa. Ensi kerralla voit sitten taas tutkia jotakin lisää! Isokari kartalla Risteilyt saarelle 1. Mustekalamänty Majakan […]

Kylmäpihlajan majakkasaari tarjoaa upean kurkistuksen Selkämeren kansallispuiston luontoon

Selkämeren kansallispuistoon kuuluva Kylmäpihlajan saari on yksi Rauman edustan saarista. Kylmäpihlaja sopii erinomaisesti päiväretkeilyyn, mutta yö saarella majakkahotellissa tai omassa teltassa meren äärellä on auringonlaskuineen ja muine näkymineen vaikuttava kokemus. Pakkaa ihmeessä lähtiessäsi kunnon kiikarit mukaan, jos satut sellaiset omistamaan. Saari on myös linnustoltaan ja kasvistoltaan rikas. Kohde kartalla Liikennöinti saarelle Luontoon.fi Huom! Selkämeren kansallispuisto […]

Aurinkoinen melontaretki Rauman suurimpaan saareen Nurmekseen

Rauman saaristo on kuin tehty melontaan, koska Rauman suurin saari Nurmes antaa melojalle hyvän suojan tuulelta. Nurmeksen luonto on monipuolista, eteläosa Pihlus on karumpaa, kun taas keskiosa selvästi rehevämpää. Upean luonnon ja aavan merimaiseman lisäksi Nurmeksessa on mielenkiintoinen historia. Todistettavasti retkeilijöitä, kalastajia ja hylkeenpyytäjiä on käynyt Nurmeksessa ainakin 1700-luvulta alkaen. Nurmeksessa on myös vanha kalastajan […]

Meloen Selkämeren kansallispuistoon – ulkosaariston karu luonto on uskomattoman kaunis

Vaikka olen paljasjalkainen raumalainen, minulle Rauman saaristo on aina ollut jotenkin etäinen. Johtuukohan se sitten siitä, että perheelläni ei ole tapana ollut veneillä, kuten monella muulla raumalaisella. Me olemme olleet enemmän maakrapuja, vaikkakin olemme asuneetkin vain parin kilometrin päässä meren rannasta. Onneksi koskaan ei ole liian myöhäistä korjata tilannetta. Aloitin melontaharrastuksen vuonna 2016, ja oman […]

Yyterin hiekkarantojen ja Selkämeren kansallispuiston maisemissa voit kokea lintuparatiisin – Yyterin lietteet

Matka 8 km, janareitti Kesto 3–5 tuntia Helppo reitti Ei tulipaikkoja, 8 luonto- ja lintutornia Langouran pysäköintialue kartalla Kevät on loistavaa aikaa retkeillä vesistöjen rannoilla, sillä siellä riittää kuhinaa, kun muuttolinnut saapuvat. Osa niistä vain levähtää rannikolla ruokailemaan ja jatkaa sitten matkaa pesimäpaikoille, mutta osa jää myös rannikolle pesimään ja aloittaa aikaisin keväästä jo pesänrakennuspuuhat. […]