Artikkelit

Hirsiniemen hiekkarannoilla, Posio

Kun Posiolta ajaa etelää ja Taivalkoskea kohti johtavaa tietä (n:o 863) noin 20 kilometriä, alkaa hiekkamoreeninen harjujakso, jossa maisemaa hallitsevat pienipiirteiset korkeusvaihtelut ja jyrkkäreunaiset supat. Olet silloin vedenjakajalla. Livojärveltä alkaen vedet laskevat kohti Pohjanlahtea, ja pohjoisemmaksi jääneestä Kitkasta Venäjän puolelle.

Hirsiniemi: näkymä harjulta kapealle järvelle

Näkymä harjulta kapealle järvelle

Aivan lähellä Livojärven ylittävää kannasta haarautuu hiekkatie kangasmetsään, ja siinä heti näkösällä on opastaulu Hirsijärven retkeilyalueesta. Täsmällisemmin on kyse edustavasta harjualueesta, jonka maanomistaja Metsähallitus on suojannut luonnonhoitometsäksi. Niemi on 8 kilometriä pitkä, ja suurelta osalta tätä matkaa näkyy järvi sen molemmilla puolilla samaan aikaan.

Hirsiniemi: alkumatkan hiekkatietä harjulla

Alkumatkan hiekkatietä harjulla

Päätien varressa oleva opastaulu toistuu varsinaisen alueen rajalla, kun ajelee hiekkatietä pari kilometriä. Rannoilla on ennen P-paikkaa myös muutama yksityinen mökki.

Vaaranäkymiä yli järven

Vaaranäkymiä yli järven

Maasto on mäntyvaltaista kuivaa kangasta, kulkeminen on helppoa jopa hiekkatien ulkopuolella.

Reitin varrella on useita laavuja ja tulipaikkoja, sekä myös varauskämppä. Itse niemen patikkareitti ei muodosta lenkkiä, mutta siitä haarautuu polku pohjoisen puolelle järveä, ja sen kautta pääsee aina lomakeskus Livohkaan asti sekä tielle 19605 (Lohirannantie).

Kuikka -laavun lahdenpoukama

Kuikka-laavun lahdenpoukama

Itse valitsin P-paikalta lähtien toisena vastaan tulevan laavun, nimeltään Kuikka. Sille haarautuu polku hiekkatieltä oikealle puolelle, eli juuri Livojärven isojen selkien puolelle. Laavun takana on pieni pyöreä moreenikumpu, ja sen laidalta erkanee pitkä kapea hiekkainen niemi, muodostaen laavun edustalle kuin oman lahden.

Hirsiniemi: Kuikka-laavu

Hirsiniemi: Kuikka-laavu

Tunnelma laavulla eväitä syödessä oli rauhoittava ja samalla inspiroiva. Kesällä voisi pulahtaa uimaan missä vain, koska rannat ovat enimmäkseen hiekkaisia ja vesikin todella kirkasta.

Varsinkin Livojärven pohjoisrannoilla on paljon jyrkkiä hiekkaseinämiä, joissa eroosio on tehnyt vaikuttavaa jälkeä ja tekee edelleen. Rinteiden reunoilla mäntyjen juurakot ovat ilmassa. Paljon aiemmin osa puustosta on jo jäänyt vallan ilman tukipaikkaa, kaatunut rinteeseen ja päätynyt järven pohjaan.

Voiko keksiä parempaa paikkaa retkeilevälle perheelle keskikesällä kuin tämä: vieri-vieressä tulipaikka, uintimahdollisuus, upeat maisemat, kasvit eläimet, ja hiljaisuus.

Hirsiniemi ja Kuikka-laavu kartalla. ETRS-TM35FIN-tasokoordinaatit N 7320639, E 559076.

 

Koivuköngäs, Korouoman rotkolaakso

Koivuköngäs on 4-metrinen putous Kurttajoessa, Korouoman rotkolaaksossa Posiolla. Koivuköngäs on myös yksi kolmesta Korouoman reittien päälähtöpisteistä. Korouomassa voi retkeillä monen pituisilla reiteillä, 5 kilometrin patikkareitistä 30 kilometrin Korouoman vaellusreittiin, tai vaikka vain pistäytyä laavulla eväsretkellä.

Koivuköngäs ja Koivukönkään laavu ovat puolen kilometrin päässä parkkipaikalta. Helpon saavutettavuutensa ansiosta Koivuköngäs soveltuu eväsretkikohteeksi myös lapsiperheille, mutta monimetristen jylhien rotkonseinämien, ja syvällä kanjonissa voimalla kuohuvan joen vuoksi on syytä olla tarkkana lasten kanssa retkeillessä. Myös koirat täytyy muistaa pitää kytkettyinä.

Parkkipaikalta matkaan lähdettäessä kuljetaan Korouoma–Koivuköngäs-portin läpi, ja jatketaan kulkua pitkin helppokulkuista polkua läpi kuivan kangasmaaston kohti Kurttajokea. Joen kohinan voi kuulla jo hetken polkua kuljettuaan.

koivukongas1

Koivukönkään maaston heinäkuinen syvä vihreys lumoaa metsässä kulkijan.

koivukongas2

Siellä täällä kasvavat lilansävyiset kanervat tuovat oman lisänsä vihreyden keskelle. Vierellä kulkevan joen kohina, metsän harmoniset värit ja puhdas, raikas tuoksu vievät mielen mennessään, rauhoittavat kaupunkilaisen kiireiset ajatukset tähän hetkeen. Täällä on hyvä hetki kulkea, tuntea jälleen itsensä osaksi luontoa ja sen kauneutta.

koivukongas3

Polku saavuttaa jyrkänteen reunan. Kurkistan yli, siellä syvällä rotkon pohjalla Kurttajoki virtaa vauhdilla kohti Korouoman pohjoispäätä ja Korojokea. Sitten olemmekin jo tulleet Metsähallituksen ylläpitämälle laavulle.

koivukongas4

Emme jää tulistelemaan, vaan jatkamme matkaa jyrkästi alaspäin viettävää polkua putoukselle. Polku vie aivan putouksen vierelle.

Putous avautuu eteemme koko leveydessään ja komeudessaan. Se näyttää valtavalta, jylhältä ja voimakkaalta. Kosken kuohut kastelevat meidät pärskeillään. Kameran linssi täyttyy pisaroista, ja sitä täytyy välillä puhdistaa ja kuivailla.

Putous ei ole kovin korkea, mutta leveä se on. Koivukönkään putous on näyttävä, vaikka näyttävyyteen varmasti vaikuttaa sekin, että putousta pääsee ihailemaan hämmästyttävän läheltä.

koivukongas6

Koivukönkään putoukseen liittyy erityinen tarina. Putous ei ole luonnostaan syntynyt, vaan ihmisten vahingossa aikaansaama nähtävyys. Könkään synty sijoittuu 1800-luvun loppupuolelle vuoteen 1893. Tuolloin Kurttajoella harjoitettiin tukinuittoa, ja uiton yhteydessä jokeen oli rakennettu uittopatoja, niin sanottuja tammeja. Kurttajoen uiton tammivahdit olivat iltaa viettäessään humaltuneet ja nukahtaneet. Vahtien nukkuessa oli Kurttajoki tulvinut yli padon, murtanut sen ja vyörynyt nykyiselle sijalleen, uuteen uomaansa.

Vanhan jokiuoman voi vielä tänäkin päivänä löytää joen länsipuolelta. Tässä tapauksessa ehkä voi sanoa juopottelusta olleen jotain hyötyä, sen verran hienon putouksen juopuneet tammivahdit saivat aikaiseksi Kurttajokeen.

Näin löydät perille: Rovaniemeltä kantatietä 81 Posiolle 100 kilometriä, tai Posiolta Rovaniemelle päin 35 kilometriä. Kurttakalliontien risteys kääntyy Rovaniemeltä tultaessa oikealle, risteyksessä puinen opastekyltti Korouoma.  Kurttakalliontietä Korouoman parkkipaikalle on noin 2 kilometriä. Kurttakalliontie on hiekkatie, ja heinäkuussa 2016 hyvässä kunnossa.

koivukongas5

 

Kartta ETRS-TM35FIN-tasokoordinaatit N/lat 7341258 E/lon 520503

Korouoman rotkolaakso (luontoon.fi)

Koiravaljakolla Riisitunturilla

Pakenin syntymäpäiviä kauas pohjoiseen ja päätin viettää erilaisen lumiloman. Ei vain hiihtoa ja lumikenkäilyä, vaan myös jotain muuta, uutta ja erilaista.

Olen haaveillut…  ja yhä haaveilen… omasta koiravaljakosta. Omat koiruuteni kyllä retkeilevät ja hiihtävät kanssani, mutta valjakkotouhuja niiden kanssa ei tehdä. Olen pari kertaa päässyt kokeilemaan koiravaljakolla ajoa ja se on kyllä vienyt täysin mukanaan. Niinpä halusin aloittaa tämän oman uuden vuosikymmenen rekikoirien matkassa.

posiokoiravaljakko-9

Olen aikaisemmin törmännyt ongelmaan, että valjakkoyrittäjät eivät ota yksin matkustavia mukaan, vaan pitäisi olla osa isompaa ryhmää. Nyt onnekseni löysin Posiolta pienen valjakkoyrittäjän, jolle jokainen asiakas on tärkeä. Niinpä pääsin mukaan Kulkuri erämaassa -kierrokselle Riisitunturin kansallispuistoon kuuden ranskalaisen matkaajan kanssa. Sain siis samalla kielikylvyn, trés bien!

En ollut aikaisemmin käynyt Riisitunturilla, olin vain nähnyt upeita kuvia tykkylumisista puista, sinisestä taivaasta ja upeista maisemista. No, melkein se sitä olikin, vain tuo sininen taivas ja ehkä suuremmat maisemat jäivät uupumaan, sillä taivaalta vihmoi vuoroin vettä, räntää ja jäätävää tihkua. Mutta se ei valjakkoajoa haitannut!

Kokoontuminen oli aamulla Kota-Huskyn koiratarhalla, missä kuulimme asiaa koirista ja pääsimme katsomaan niiden tiloja. Tarhalla on noin 50 huskya ja muutama pystykorva pitämässä järjestystä yllä. Koirilla on aidattu piha ja juoksutarhat, missä ne pääsevät vapaana touhuamaan ja ajojen jälkeen verryttelemään lihaksiaan. Entinen navetta on kunnostettu koirien nukkumapaikaksi ja siellä oli koirille myös pienemmät tarhat. Lisäksi jo eläkkeellä olevat koiruudet saivat vapaasti olla navetan isossa tilassa. Tämä koiraporukka vaikutti kovin tyytyväiseltä oloonsa.

Yksi eläkeläinen.

Yksi eläkeläinen.

Ennen lähtöä saimme opastuksen reen hallintaan. Sen jälkeen siirryimme omille valjakoille, jotka opas oli laittanut meille valmiiksi. Itse ajoin yksin kuuden koiran valjakkoa ja ranskalaiset olivat pareittain valjakossa eli toinen ajoi ja toinen istui reessä porontaljojen lämmittäessä kyytiläistä.

posiokoiravaljakko-7

Opas lähti ensimmäisenä liikkeelle, minä seurasin perässä ja sitten tulivat ranskalaiset. Valjakot olivat ennen lähtöä köydellä kiinni puussa ja itse piti seistä jarrulla, kun köysi avattiin. Koirien innokkuus ja vauhti on meinaan alussa aikamoista, ja lähtöä on pakko hillitä jarrulla. Mutta kun matkaan päästiin, niin vauhti tasoittui.

Alkuun reitti oli tasaista maastoa, ja kun pääsimme kansallispuiston puolelle, alkoi mäkiä tulla eteen. Alhaalla puut olivat paljaina lumesta ja ehdin jo pelätä, etteikö tykkylunta olekaan! Huoleni oli turha, sillä kun lähdettiin nousemaan tunturiin, myös maisemat muuttuivat. Ja ne puut, niin kauniita lumikuorrutteisia upean muotoisia puita! Ne näyttivät aivan epätodellisilta. Ja kun keli oli harmaa, näytti kuin maisema olisi maalattu ympärillemme. Voi vain kuvitella, millaista täällä on, kun aurinko paistaa siniseltä taivaalta!

Matka jatkui ja isompien mäkien kohdalla piti potkia kuin potkukelkalla ja auttaa koiria. Nuoskalumi oli pehmeä kulkea ja jos koirat vähänkin astuivat reitiltä sivuun, upotti maasto tassujen alla. Saati jos reki olisi ajautunut uralta sivuun…

Lounastauko pidettiin Uudenlammin laavulla, kun oli ajettu reilu puolet matkasta. Ennen laavua oli avointa maastoa ja eikös juuri silloin taivas päättänyt näyttää voimansa ja heitti sivutuulen kera jäätävää tihkua meidän niskaamme. Ei muuta kuin huppu kireälle, jotta tihku ei sattuisi niin kovin kasvoihin. Omalla valjakollanikin vauhti hiipui tällä kohden enkä yhtään ihmettele! Kun päästiin taas puitten suojaan, saivat koirat uuden kipinän ja juoksu maittoi. Tai sitten ne tiesivät, että jee, kohta ollaan taukopaikalla ja pääsee lepäämään!

Laavulla opas kiinnitti jokaisen valjakon köydellä puuhun, sitä ennen ei saanut laskea irti valjakosta. Koirat kävivät maaten ja meille ihmisille koitti murkinan aika. Opas sytytti nuotion ja lämmitti ensimmäiseksi kuuman juoman. Olimme kaikki kuin uitettuja koiria, mutta onneksi vaatetta oli sen verran, että kylmä ei kuitenkaan tullut. Kuuman mehun jälkeen vuorossa oli herkullinen hirvenlihakeitto ja voileipiä. Jälkiruoaksi vielä kahvia ja lämmintä leipäjuustoa vanilja-karamellikastikkeessa karpaloiden kera. Aivan taivaallinen ateria luonnon helmassa. Me asiakkaat päivittelimme yhteen ääneen oppaan taikalaukkua, josta näitä herkkuja putkahti esiin.

posiokoiravaljakko-15

Lounaan jälkeen matka jatkui. Muutaman kilometrin jälkeen tulimme samalle reitille kuin tulomatkalla ja jatkoimme sitä sitten takaisin koiratarhalle. Paluumatkalle osuivat jyrkät alamäet… siis ne mäet, jota oltiin tultu välillä potkujen avustuksella ylös. Nyt olikin oltava tarkkana, ettei koirien liina löystyisi liikaa alamäessä ja ettei reki vain liukuisi koirien päälle. Eivätkä koirat saaneet päästä liian lähelle edellä menevää rekeä. Kaikki kuuntelimme oppaan ohjeita ja selvisimme alas lähes seisoen jarrulla.

Loppumatka olikin taas tasaista ja koirat saivat painaa menemään. Tosin niilläkin taisi keli painaa tassuissa, kun hirmuisin menohalu oli jo rauhoittunut.

Tarhalla opas otti valjakot vastaan ja me sanoimme hyvästit ihanille koirille. Takana noin 30 kilometriä koiravaljakolla tuulessa ja tuiskussa! Olo oli mahtava, aivan loistopäivä!

Kartta. ETRS-TM35FIN-tasokoordinaatit N / lat: 7351608, E / lon: 562041

Kota-Huskyn kotisivut

Riisitunturin kansallispuisto Luontoon.fi-sivustolla

Lisätietoa kansallispuistosta myös täällä (pdf).

Riisitunturi, talviretkeilijän paratiisi

Talviretkeilijän paratiisiksi kutsuttu Riisitunturin kansallispuisto sijaitsee Posiolla Etelä-Lapissa. Kun etukäteen tiedustelin Oulangan luontokeskuksesta, minne meidän kannattaisi suunnata lumikenkäretkelle, suositeltiin Riisitunturia lämpimästi.

Niin koittivat välipäivät ja automme suuntasi Rukan mökiltä ensin välinevuokraamoon ja sitten neljät lumikenkäparit takakontissa kohti Riisitunturin kansallispuistoa. Kansallispuiston portille saapuessamme pakkanen huiteli lähes kahdessakymmenessä asteessa ja keskitalven kirkas aurinko kurkisteli kapeiden kuusien lomasta.

Lumikenkäily oli meille kaikille aivan uusi juttu ja välineet iskettiin jalkaan naurun säestyksellä. Onko nämä nyt varmasti oikein? Tuntuupa hassuilta!

Ja niin joukkomme lähti liikkeelle. Kiersimme 4,3 kilometrin pituisen Riisin rääpäsy -rengasreitin, jonka varrelle osuu muun muassa Riisitunturin autiotupa ja Riisitunturin huippu. Uusi liikkumistapa tuli äkkiä tutuksi. Lumikengät tuntuivat helpoilta ja tukevilta. Polulla oli ollut paljon kulkijoita, joten jos tahtoi kokea Aaro Hellaakosken ”vapaa on vain umpihanki” -tunnelmia, täytyi ottaa omia lumikenkäspurtteja polun vierellä.

riisitunturi-3

Laskeva aurinko värjäsi tykkylumisten puiden latvat vaaleanpunaisiksi. Kaukana näkyivät Rukan valot, mutta silti tuntui, että olimme keskellä erämaata. Joulukuun lopussa luonto oli rikkumattoman hiljaa. Jos pysähtyi kuuntelemaan, ei kuulunut yhtään mitään.

Pian saavuimme Riisitunturin autiotuvalle. Muut pihapiirin rakennukset olivat pakkasen puremia ja huurteen peitossa, mutta heti saattoi nähdä, että tupaa oli vastikään lämmitetty. Tupa on kotoisa: sieltä löytyy keittotarvikkeet, kamina, pöytä ja tuolit sekä laverit kuudelle yöpyjälle. Teimme tulet kaminaan, paistoimme makkarat ja hörpimme terästetyt kaakaot lämmikkeeksi.

Sitten matka jatkui ja otimme suunnaksi Riisitunturin puuttoman huipun. Aurinko oli jo laskenut, mutta iltarusko värjäsi taivaanrannan punertavaksi. Tykkylumisten puiden siluetit olivat kuin hiljaisia hahmoja, jotka saattaisivat herätä eloon minä hetkenä tahansa. Taivaalle syttyivät tähdet ja tunnelma tunturin huipulla keskitalveaan viettävän erämaan keskellä oli lähes taianomainen.

riisitunturi-4

Sanotaan, että Riisitunturilla kummittelee. Tarina kertoo, että muuan mies tapettiin Riisitunturin liepeillä vuosikymmeniä sitten, eikä miehen ruumista koskaan löydetty. Siksi tämä Riisin Riettaana tunnettu aave on jäänyt kulkemaan Riisitunturille ja huhuilee kaameita huutojaan retkeilijöiden perään. Kenties Riisin Riettaalla oli vielä hyväntahtoinen joulumieli yllä, koska tuona talvi-iltana me saimme nauttia kansallispuiston rauhasta ja hiljaisuudesta ilman perään huuteluja.

riisitunturi

Tähtikirkas ilta oli sen verran valoisa ja tunnelmallinen, ettemme malttaneet kaivaa auringonlaskun jälkeen otsalamppuja esiin, vaan taivalsimme tampattua polkua pitkin alas tunturilta.

Matkan varrella ennen parkkipaikalle saapumista näimme polun lähellä ison möykyn, joka äkkiseltään muistutti hiljaa paikoillaan seisoskelevaa Muumilaakson mörköä. Kiinnostus heräsi ja meidän oli pakko kaivaa esiin valoa, jonka avulla selvisi möykyn viereen laitetusta kyltistä, että kyseessä oli tapionpöytä eli latvaton metsäkuusi, joka kasvaa vain leveyssuunnassa.

Muinaisina aikoina tapionpöytä on toiminut uhripaikkana, jossa on uhrattu metsänjumala Tapiolle. Tällä kertaa tapionpöytä oli tietenkin talvisessa asussaan, mutta tiiviin lumipeiton kyljessä oli kolo ja tietenkään seurueen geokätköilijät eivät kauan empineet, vaan sukelsivat tottuneesti kolosta tutkimaan tapionpöytää lähemmin.

riisitunturi-15

Viimein taivalsimme takaisin lähtöruutuun. Riisin rääpäsy on helppo kaikille sopiva reitti, sillä polku kulkee loivana tunturin kuvetta pitkin ylös ja takaisin alas. Jokainen kulkija voi siis keskittyä vain nautiskelemaan Riisitunturin tunnelmasta ja pohjoisen maisemista.

riisitunturi-5

Retki Riisitunturin kansallispuistossa oli niin onnistunut, että siitä tuli koko reissumme kohokohta ja ymmärrän nyt hyvin, miksi tuota tykkylumen koristamaa talven ihmemaata kutsutaan talviretkeilijän paratiisiksi.

Teksti: Elina Pylsy-Komppa
Kuvat: Ville Komppa

Kartta. ETRS-TM35FIN-tasokoordinaatit N 7345639, E 570134.

 

Jääkiipeilyä Korouomalla vuodenvaihteessa

Korouoman rotkolaakson maisemat ovat jo itsessään vaikuttava kokemus, mutta tällä kertaa raapaisin pintaa syvemmälle. Minulla oli vuodenvaihteessa edessä elämäni ensimmäinen jääkiipeilykokeilu.

Yksi yöpymisvaihtoehto olisi ollut Korouoman Piippukota, mutta meillä oli tällä kertaa mukavuudenhaluisina ja varusteiden kuivattamista ajatellen saunallinen mökki Posiolla, noin 40 kilometriä Korouomalta.

Ensimmäisenä päivänä jännitti, sillä en yhtään osannut odottaa mitä olisi luvassa. Hirsiportista astuessani en vielä arvannut, miten vaikuttava näky laakson pohjalta avautuisi putouksille. Toki olin nähnyt kuvia paikasta, mutta en silti osannut kuvitella kanjonin suuruutta.

Iltaisin tuli huomattua, että itse kiipeily ei aina ole se reissun fyysisesti rasittavin osuus. Pitkän päivän jälkeen polkua pitkin ylös parkkipaikalle käveleminen vie viimeisetkin mehut pienestä ihmisestä.

korouoma (1 of 1)

Kuva: Anniina Pakkasmaa.

Matkapuhelinverkon kattavuus yllätti. Rotkolaaksossa ja putousten luona oli hyvin kuuluvuutta, mutta koomisesti parkkipaikalla kuuluvuus katosi täysin. Aiemmin kuuluvuus alueella on kuulemma ollut huono.

Putouksille vievä polku on hyvässä kunnossa ja alueella kulkeva Koronjään-reitti oli retkeilijöiden suosiossa.

Ensimmäisenä laaksossa avautui näkymä Ruskean Virran jääputoukselle, jossa kävimme viimeisenä päivänä. Ensimmäisenä päivänä oli suunnitelmissa Mammutti-niminen putous, jossa olisi helpompia, aloittelijalle sopivia linjoja. Putous on 30–50 metrin korkuinen.

Leudon alkutalven vuoksi osa putouksista oli vielä märkiä ja Mammutilla vettä tihkui paikoin jään välistä. Onneksi pakkasta oli vain muutama aste, sillä muuten ensikosketus jäähän olisi ollut huomattavasti kylmempi.

Mammutti. Kuva: Anniina Pakkasmaa

Mammutti. Kuva: Anniina Pakkasmaa

Kiipeilykaveri kiipesi reitin ensimmäisenä ylös ja teki yläköysiankkurin. Itse kiipesin yläköydellä noin 20 metrin korkeuteen, kunnes sormet olivat niin jäässä (kiipeilytermein screaming barfies), että oli pakko lopettaa ja laskeutua alas.

Valoa riitti vielä, joten päätimme lähteä seuraavalle putoukselle eli Jaska Jokuselle kuivempien olojen toivossa. Putous oli kuivempi, mutta ensikertalaisen voimat olivat vähissä eikä mitään suuria suorituksia enää nähty.

Seuraavana päivänä suuntasimme suoraan Jaska Jokuselle luottaen, että putous olisi hieman kuivempi kuin Mammutti. Pakkasta oli alle 10 astetta ja pilvisyydestä huolimatta oli valoisampaa kuin edellisenä päivänä.

Putous on korkeimmillaan noin 50 metrin korkuinen. Tällä kertaa kiipesin kakkosena. Kiipeilykaveri oli siis liidannut eli vienyt köyden jääruuvien kautta alhaalta ylös ja varmisti kiipeilyäni putouksen päältä.

Putouksen kaikki linjat eivät olleetkaan ihan niin kuivia kuin olimme edellisenä päivänä luulleet.  Tällä kertaa kevyempi softshell-takki oli varsin surkea valinta ja kastuin kunnolla. Märistä olosuhteista huolimatta kiipesin ylös asti ja kastuminenkin lopulta nauratti, kun märät hanskat jäätyivät jäähakkuihin kiinni. Alhaalla oli odottamassa lämmintä teetä termarissa sekä kuivat hanskat.

Kiipeämässä ylös Jaska Jokusta. Kuva: Petter Stauffer

Kiipeämässä ylös Jaska Jokusta. Kuva: Petter Stauffer

Kiipeilykaverin laskeutumisankkurin tekeminen tarjosi Koronjään-reitin taukopaikalla olevalle espanjalaiselle turistiryhmälle katseltavaa pidemmäksi aikaa. Aina ei mene suunnitelmat kuin Strömsössä.

Viimeisenä kiipeilypäivänä oli vuorossa Ruskean Virran putous, jolla on korkeutta 60 metriä. Nyt alkoi jo pieni seikkailufiilis löytyä kävellessä otsalampun valossa polkua alas, talvista ja hämärää metsää pitkin laaksoon.

Tuntui uskomattomalta, että Suomesta löytyy näin ainutlaatuinen paikka. Otsalampun valossa kiivetessä vain jäärautojen ja -hakkujen äänet kuuluivat laaksossa.

Ruskea virta -jääputousta valloittamassa. Kuva: Petter Stauffer

Ruskea virta -jääputousta valloittamassa. Kuva: Petter Stauffer

Ylös päästyäni oli voittajafiilis: 60 metriä jäätä takana ja ylhäältä avautui näkymä laakson aamun valjetessa.

Näkymä Ruskean Virran putoukselta. Kuva: Anniina Pakkasmaa.

Näkymä Ruskean Virran putoukselta. Kuva: Anniina Pakkasmaa.

korouoma (1 of 1)-8

Ruskea virta. Kuva: Anniina Pakkasmaa

Itse kiipesin vain yhden reitin ja loppupäivä meni valokuvaten luontoa ja kiipeilyä. Vasta siinä vaiheessa putousten todellinen koko alkoi hahmottua, kun kameran objektiivin läpi katsoi 40 metrin korkeudessa olevaa kiipeilijää. Ylös kohoava kallio putouksineen on vaikuttava näky ja saa ihmisen tuntemaan itsensä pieneksi luonnon edessä.

korouoma (1 of 1)-9

Ruskea virta. Kuva: Anniina Pakkasmaa

Pakkasta alkoi olla lähemmäs 20 astetta ja pakkasen kiristyessä alkoi teknologiakin väsymään ja akut loppumaan. Joskus tarvitaan luovaa ongelmanratkaisua: retkiruuan pakkausta vasten voi lämmittää pakkasesta sammahtanutta älypuhelinta.

Viimeisenä kiipeilypäivänä retkeilijöitä oli vähiten, lieneekö loppuviikkoa kohti kiristynyt pakkanen ollut osasyynä.

Tällä kertaa laaksosta lähtiessä oli varsin rauhallinen olo, tosin haikea, sillä kaikki loppuu aikanaan. Reissu onnistui odotuksia paremmin ja kotiin päin lähdettiin monta kokemusta rikkaampana. Kummallista kyllä edellisinä päivinä viimeisetkin voimat vienyt ylämäki laaksosta pois ei enää tuntunut ollenkaan raskaalta. Seuraavana aamuna olisi edessä aikainen herätys ja ajomatka kotia kohti.

Kolme päivää tehokasta kiipeilyä ei valitettavasti jättänyt aikaa itse alueen luonnon ihasteluun. Lisätietoa alueen jääkiipeilystä ja sen historiasta voit lukea vaikkapa tästä.

Teksti: Anniina Pakkasmaa, Suomen Alppikerhon hallituksen jäsen
Kuvat: Anniina Pakkasmaa ja Petter Stauffer

Kartta. ETRS-TM35FIN-tasokoordinaatit N 7337261, E 523437.

Korouoman jääputoukset valittiin yleisöäänestyksellä Vuoden Retkipaikaksi vuonna 2015. Voit lukea jutun tästä. Kirjoittajamme Upe Nykänen on tutkinut Korouoman aluetta lumikenkäillen. Hänen artikkeliinsa pääset tästä.

Korouoman jääputoukset ovat Vuoden retkipaikka 2015

vuoden_retkipaikka_2015Vuoden retkipaikka -äänestys on ratkennut. Voiton vei Korouoman huima jääputous Posiolla. Voittaja sai 1174 ääntä, eli joka neljäs kaikista äänestäjistä oli jääputouksen kannalla.

Kakkospaikan itselleen nappasi Oulangan kanjoni Sallassa saaden 1107 ääntä.

Kisan kolmannen sijan jo toista vuotta peräkkäin sai mykistävän kaunis Paavolan tammi Lohjalla. Oksiaan kohti korkeuksia levittelevä puujättiläinen sai 865 ääntä. Paljon ääniä saivat myös muun muassa Kalajavuori Etelä-Konneveden kansallispuistossa ja Tulliniemen luontopolku Hangossa.

Korouoman-jaapuikot-UpeNykanen

Kisassa annettiin yhteensä 4677 ääntä, mikä on reilusti yli kolme kertaa enemmän kuin viime vuoden äänestyksessä.

Ehdokkaita oli yhteensä 11. Äänestäjät antoivat kymmenittäin myös omia ehdotuksiaan vuoden retkipaikaksi. Kiitämme suuresti näistä ehdotuksista, saamme niistä runsaasti retkikohdevinkkejä ja kenties tulevien vuosien Vuoden retkipaikka -äänestyksen voittajia!

Korouoman rotkolaakso on jääkauden aikaansaannos ja korkeuserot ovat hurjia etenkin kanjonin keskiosassa. Talvisin alueelta löytyy toistakymmentä jääputousta. Joulukuun alussa avattu Koronjää-reitti on pituudeltaan viisi kilometriä. Sen varrella voi ihastella alueen kolmea suurinta jääputousta, jotka ovat nimeltään Jaska Jokunen, Ruskea Virta sekä Mammuttiputous. Putousten ääreltä aukeavat myös avarat näköalat rotkolaaksoon.

Reitillä suositellaan käytettäväksi lumikenkiä, mutta jos polku on tallautunut, pärjää ilmankin. Reitti on portaaton, mutta nousuihin ja laskuihin on syytä varautua.

Kirjoittajamme Upe Nykänen vieraili putouksilla maaliskuussa. Upen kertomukseen Korouoman rotkolaaksosta ja jääputouksista pääset tutustumaan tästä linkistä. Tässä artikkelissa käytetyt kuvat Korouomalta ovat Upe ja Pekka Nykäsen käsialaa.

korouomapekkanykanen

“Korouoman rotkolaakson kalliot ovatkin sellaista kaliiperia, että en olisi uskonut moisia Suomessa näkeväni.”
Upe Nykänen

Jääputouksiin tutustumiseksi kannattaa varata reilusti aikaa. Ei ole huono idea ottaa mukaan myös retkikaveria. Korkeuseroista johtuen kiipeäminen takaisin parkkipaikalle on aikamoinen urakka, minkä lisäksi puhelinkenttää ei rotkon pohjalta aina löydy.

Metsähallituksen ohjeiden mukaan jääputousten alle ei tule kiivetä, koska putouksista voi pudota jäälohkareita ja kiviä.

Korouoma on luonnonsuojelualuetta. Rotkoa pitkin voi talvisin hiihtää tai vaeltaa lumikengillä. Jääkiipeilykursseilla voi putouksiin tutustua myös oppaan johdolla.

Lisätietoja alueella retkeilemisestä löydät täältä (Luontoon.fi) ja täältä (Posio Lapin Taikamaa).

Jaan-takana-Korouoma-UpeNykanen

Retkipaikka onnittelee voittajaa ja kiittää kaikkia kisassa äänensä antaneita!

Toraslammen kummitteleva autiotupa, Syöte

Teimme mieheni kanssa hiihtoretken Toraslammen autiotuvalle 14.–15.3.2015. Asumme melko lähellä Syötettä, mutta emme ole juurikaan aiemmin hyödyntäneet alueen mahtavaa latuverkostoa, jonka varrella on useita tupia ja taukopaikkoja.

Erityisen maininnan ansaitsee se, että suurimmalla osalla Syötteen laduista saa hiihtää koiran kanssa.

Syötteellä on upea verkosto latuja, joilla saa hiihtää koiran kanssa.

Syötteellä on upea verkosto latuja, joilla saa hiihtää koiran kanssa.

Saavuimme Syötteelle yhden maissa. Menimme ensiksi käymään Luontokeskuksessa ostamassa latukartan. Se maksoi euron. Samaan hintaan saimme kuulla, että Toraslammella kummittelee.

Luontokeskuksen pihasta lähtiessä latu syöksyy heti aluksi melko jyrkkään alamäkeen. Kun siihen vielä lisätään innokas koira, on alkuvauhti taattu.  Kaatumatta kuitenkin selvittiin alas ja nauttimaan matkasta.

Kun on tottunut liikkumaan lumessa, tuntui uskomattoman helpolta hiihtää tasaiseksi tampattuja uria pitkin. Sää oli erinomainen ja liikenne ladulla vilkasta. Koko ajan tuli vastaan hiihtäjiä, ja muutamalla oli apunaan koira, niin kuin meilläkin.

Ahmatuvan kahvio on auki sesongin aikaan klo 9-15.

Ahmatuvan kahvio on auki sesongin aikaan klo 9-15.

Noin kahdeksan kilometrin hiihdon jälkeen pysähdyimme kahville Ahmatuvalle. Tuvalla on kahvio, joka on sesongin aikaan avoinna päivittäin klo 9–15. Pihalla oli paljon ihmisiä ja saimme nopeasti juttuseuraa.

Tauon jälkeen jatkoimme matkaa kohti Toraslampea. Muita hiihtäjiä näkyi koko ajan vähemmän. Kun tulimme kämpän pihaan, siellä oli hiljaista ja rauhallista. Paistoimme ensiksi makkarat. Aurinko loisti täydeltä terältä. Tiesimme että kämpällä pitäisi olla geogätkö. Etsimme ja löysimme sen. Jätimme vaihtotavaraksi rintaneulan ja otimme rasiasta ainoan asian, jonka olimme unohtaneet ottaa mukaan: kynttilän. Se tuli tarpeeseen.

Toraslammen kämpän rannassa on tulipaikka ja hete josta saa vettä.

Toraslammen kämpän rannassa on tulipaikka ja hete josta saa vettä.

Kun muita kulkijoita ei ilmaantunut, meistä alkoi näyttää, että saamme yöpyä kämpällä kahdestaan. Paikalla oli erinomainen verkko, joten epäerämiesmäisesti etsimme netistä lisätietoa kummittelusta. Saimme selville, että Toraslammella on tapahtunut vaikka mitä oudoista äänistä ja ilmiöistä  ihmeparanemisiin. Alkuperäinen kummitus on tarinan mukaan 1800-luvun puolella lammen rannalla asuneen Soppelan mystisesti kadonnut vaimo.

Hyvän ruuan, muutaman yazzy-kierroksen ja iltatoimien jälkeen otimme koirat sisälle kämppään, sammutimme kynttilän, annoimme kamiinan hiipua ja kävimme nukkumaan. Uni ei oikein tullut. Vaikka väsytti, alitajuisesti kuulostelin koko ajan ympäristöä. Yö oli tyyni. Tähdet kimalsivat kirkkaina. Pakkanen kiristyi.

Keskellä yötä havahduin siihen, että joku nyki oven kahvaa. Koirat murisivat. Käänsin kylkeä ja ajattelin, että olin nähnyt vain unta. Mutta sitten se kuului taas. Mieheni nousi istumaan ja katsoi koiria. Arempi niistä perääntyi pois päin ovelta ja nousi puulaatikon kannen päälle turvaan. Hiljaa, mieheni sanoi. Koirat lopettivat murinan. Ovella tuli hiljasta. Koko loppuyönä ei kuulunut mitään.

Aamulla puhuimme asiasta. Mikä ovea olisi voinut tempoa, kun yö oli täysin tyyni? Ääni ei ollut niin hiljainen, että veto olisi sen aiheuttanut, vaan selkeä ja voimakas, niin kuin joku olisi kiskonut ovea. Mitään askeleita tai muuta ei ulkoa kuitenkaan kuulunut.

Kevään merkkejä suolla.

Kevään merkkejä suolla.

Aamu oli kaunis. Yön pakkasen jälkeen hangen pinta kantoi. Päätimme poiketa ladulta ja hiihtää omia teitämme takaisin Syötteelle. Kevään parhaassa säässä hiihtäminen oli ihanaa. Matkalla ylitimme fatbike-pyöräreitin. Siinä oli paljon renkaan jälkiä. Löysimme suolta teerien soidinpaikan ja seurailimme joen uomaa.

Kotimatkalla miehelleni tuli mieleen, että yöllinen kolistelija olisi ehkä voinut olla kettu. Se olisi voinut oppia käymään kämpän pihalla katsomassa mitä päivän retkeilijöiltä on sinne jäänyt, eikä ketulle olisi aivan mahdoton temppu kokeilla oveakaan. Ehkä niin – tai sitten todellakin tapasimme Toraslammen kummituksen.

???????????????????????????????

Kartta.

Korouoman jääputouksella, Posio

Korouoman-jaapuikot-UpeNykanen

vuoden_retkipaikka_2015Yksi Posion ylpeyksistä on Korouoman rotkolaakso, jossa pieni ihminen voi tuntea itsensä vieläkin pienemmäksi.  Aiemmat visiittini kotimaisiin, tämän rinnalla pienehköhin rotkoihin eivät mitenkään olleet valmistaneet minua niihin korkeuseroihin, jotka Korouomassa kohtaa.  Kevättalven ja kevään (parhaimmillaan jopa alkukesän) lisähoukuttimena alueella on sitä paitsi peräti karttaan merkittyjä komeuksia: huimia jääputouksia.

Koska olin talvilomareissulla liki parin tunnin ajomatkan päässä, ei päiväretki Korouomalle olisi tullut ensimmäisenä mieleen, mikäli lähisuvun retkeilijät eivät olisi paikasta vinkanneet. Syötteen kansallispuiston luontokeskuksella oli esillä alueen (jo loppuunmyyty) kartta, jonka avulla hahmottelimme ajoreittiä jääputousretkelle. Posiolla tehty R-kioskipysähdys kuitenkin kannatti, sillä sieltä löytyi muutamalla eurolla Posion matkailukartta loppumatkan tueksi. Posion ja Rovaniemen väliseltä tieltä on Korouomalle myös opasteet. Tie luonnonsuojelualueen P-paikalle Saukkovaaraan, samoin kuin itse pysäköintipaikka oli iloksemme aurattu. Hyvä kun tulikin valittua eteläisempi P-paikka, sillä kuulimme myöhemmin tulipaikalla, että pohjoisempaa Koivukönkäälle johtava tie olisi todennäköisesti ollut lumen peitossa.

Korouoman rotkolaaksoa esitellään opastauluin Saukkovaarassa, mistä pääsee laskeutumaan itse kanjoniin. Ja kyllä, se on todella kanjoni! Jääkausi koversi ja muotoili kallioperää hyvin voimakkaasti ja korkeuseroa on kanjonin keskiosassa peräti 100-130 metrin verran. Korouoma oli noin 10 000 vuotta sitten eli jääkauden loppuvaiheissa jäätikköjoen uoma, mutta vielä nytkin sen pohjalla virtaa kirkas vesi – Korojoki.

Korouoma-Saukkovaara-portti_UpeNykanenAstuimme hirsiportista valmiiksi lumeen tallatulle ja moottorikelkan tamppaamalle polulle, joka lähti heti viettämään alaspäin. Olimme aprikoineet, ottaako lumikenkiä ollenkaan matkaan, mutta päätimme kanniskella niitä kaiken varalta, jos päättäisimme kuljeskella alhaalla valmiiden polkujen ulkopuolella. Hyvin pian näimme, että tässä mennään reilusti alaspäin, eli oli odotettavissa lämmöt nostattava kapuaminen myös paluumatkalla!

Matkalla-Korouomaan_UpeNykanenAluksi rinteitä peitti mäntyvoittoinen metsä , mutta kun matka jatkui yhä alemmas ja kaltevuus kasvoi, muuttui puusto enemmän kuusi- ja lehtipuuvaltaiseksi. Noin puoliväliin laskeutumista sijoittuvalta katselulavalta saattoi tähytä vastapäistä kalliojyrkännettä. Ehdin hetken harmitella, että ei tullut pulkkaa matkaan, kunnes tajusin että jyrkimmissä paikoissa ei olisi ollut turvallista päästellä pulkalla menemään; vauhti olisi kasvanut niin kovaksi, että itseaiheutettu tai vastaantulijan väistämisestä aiheutunut ulosajo olisi ollut vähemmän huvittava kokemus.

Puiden välistä pystyi näkemään jo pilkahduksen jääputouksesta. No voi herttinen sentään, miten hieno ja jo näin kaukaa! Tallustimme polkua yhä alemmas, kunnes päädyimme tasamaalle, Korouoman pohjalle. Yksi viitta osoitti vinosti vasempaan jääputoukselle, mutta päätimme säästellä sitä vielä hetkisen ja käydä ensin vilkaisemassa, mitä toisesta suunnasta löytyisi. Vapaasti käytettävien laavujen ohella siellä tuli vastaan myös vuokrattavissa oleva Piippukota, joka on siis häkellyttävän hienossa paikassa. Täällä eivät moottorit häiritse yöunia kuin enintään moottorikelkka-aikaan.

Korouoman kallioseinämääVetäisimme lumikengät jalkaan alhaalla lähinnä siksi, että halusimme astella tovin polusta sivussa, seurata Korojoen mutkittelevaa uomaa ja kavuta Piippukodan pohjoispuolella olevan hienon kalliorinteen kohdalla hieman ylemmäs maisemia katselemaan. Vastaan ei tullut tältä suunnalta valtavaa jääputousta, mutta  jo nämä  jäämuodostelmat, mahtavan korkeat kalliot ja niistä roikkuvat isot jääpuikot olivat hieno näky.  Paksun lumipeitteen ansiosta jopa tällä lohkareisella rinteellä oli kohtuullisen helppo liikkua.

Olisi ollut kiva jatkaa matkaa vielä pidemmälle, hieman pohjoisempana oleville Piippukallioiden näköalapaikalle ja Pirunkirkolle saakka, mutta siihen ei ikävä kyllä ollut tällä retkellä aikaa. Niinpä käännyimme takaisin polulle ja palasimme laavulle nauttimaan eväistä – sopivasti, kun toinen retkeläinen oli ehtinyt juuri tehdä makkaratulet.  Hän kertoi, että jääputoukset hehkuvat upeimmillaan myös sinisen sävyissä.

Korouoman-putousta-UpeNykanenSitten koitti aika meidänkin lähteä laavulta vain parin sadan metrin päässä olevalle lähimmälle jääputoukselle. Putous oli näkynyt jo vastakkaiselta rinteeltä, alas laskeutuessamme, mutta kyllä se silti yllätti valtavalla koollaan. Eikä siinä vielä kaikki: jääputous ei suinkaan yltänyt kalliolta alas Korouoman pohjaan saakka, vaan sen läheltä nähdäkseen oli ensin kavuttava jyrkähköä rinnettä joitakin kymmeniä metrejä ylöspäin.

Rinteessä oli melkoisesti pakkasessa kovettuneita jalanjälkiä sekä liukumisen jälkiä. Lähdin itse kapuamaan ylämäkeen lumikengillä, koska niiden piikit auttavat liukkaissa paikoissa. Pienen puurtamisen jälkeen pääsin itse jääputouksen juurelle. Ilman lumikenkiä olisin joutunut käyttämään nelivetoa päästäkseni turvallisesti lähemmäs jyrkkää kalliota ja huippuhienoja jääpuikkoja, joita niitäkin on varottava, ettei yläilmoista kopsahda niskaan yllättäviä jääkokkareita. Kerrassaan häkellyttävä paikka!

Jaaputouksen-mittakaava-PekkaNykanenEn ollut ikinä nähnyt näin valtavaa jääputousta. Paikan päällä en osannut arvioida tämän jääputouksen korkeutta , mutta jonkinlaisen käsityksen sen fyysisestä korkeudesta saa, jos käyttää mittatikkuna kuvan punatakkista lumikenkäilijää. Eikä tämä jääputous ole Korouoman ainoa;  niitä löytyy rotkolaaksosta useita, jopa toistakymmentä. Karttaan on merkitty tämän Saukkovaaran läheisen putouksen ohella toinenkin; sen lempinimi on Mammutti. Mammutin löytää kävelemällä Saukkovaarasta Korojoen vartta etelään.  Tämän putouksen kutsumanimi puolestaan on Ruskeavirta.

Vaikka esimerkiksi Laukaan Hitonhaudan jääseinämät ovatkin komeita, jäävät ne koossa Korouomasta jälkeen. Mutta Korouoman rotkolaakson kalliot ovatkin sellaista kaliiperia, että en olisi uskonut moisia Suomessa näkeväni.

Jaan-takana-Korouoma-UpeNykanenPujahdin jo kärjestään katkenneiden, suurien jääpuikkojen lomitse puikkoseinämän taakse katselemaan maisemia rinteen puolivälin paikkeilta. Kylläpä vesi osaa hakea monia, käsittämättömän hienoja muotoja. Sekä lumena että jäänä.

Maisema Ruskeavirran putoukseltaRuskeavirran jääputouksen juurelta aukeni autuaallisen avara näkymä alas Korouomaan ja sitä ympäröivään maastoon. Ja matkaa alas oli jonkin verran… Moni oli lähtenyt alas liukumalla, mutta itse valitsin hitaamman, mutta turvallisen askelluksen lumikengillä takaisin alailmoihin. Kirkasta sinitaivasta emme kaiken kruunuksi tälle päivälle saaneet, mutta ehkä se olisi tehnyt jääputousretkestä liiankin täydellisen! Korouoma on aivan huippupaikka ja tänne on päästävä toistekin.

Korouoman halki kulkee noin 30 kilometrin mittainen vaellusreitti, jolle pääsee esimerkiksi pohjoisesta Koivukönkäältä, tästä Saukkovaaralta tai eteläisestä päästä Lapiosalmelta.  Jääputouksille polut näyttävät ainakin sesonkina pysyvän hyvin auki niin, että lumikengät eivät liene talvella välttämätön varuste, vaikka vähintään helpottavat polulta poikkeamista.

Jos jääputouksia haluaa bongailla, kannattaa retkeen kuitenkin varata reilusti aikaa, niin putouksia ehtii nähdä useampiakin. Korouoman jääputouksiin pääsee tutustumaan oppaiden johdolla myös esimerkiksi jääkiipeilykursseilla.  Jääputousretki on hieno elämys kenelle hyvänsä, mutta Korouoman pohjalle laskeutuvan (erityisesti huonojalkaisen) kannattaa muistaa mittava korkeusero uoman ja Saukkovaaran P-paikan välillä. Paitsi että matkapuhelin ei välttämättä alhaalla saa verkkoon yhteyttä, on rotkolaakson pohjalta on jaksettava myös kavuta ylös.

Kartta ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit N 7337043  E 523527