Artikkelit

Savonrannan Kakonvuoren pirun luolaa etsimässä

Kakonvuorella on syvä onkalo, jossa on asunut piru. Näin kertoivat vanhat savonrantalaiset. Pirulla oli tapana hypätä kirkkoveneisiin, kaataa veneet ja ryöstää kirkkoväen eväät. Pirulla oli myös aarrekätkö jossain Kakonvuoren lähellä, ja sitä se vartioi tiukasti.

Eräänä päivänä Tanninen löysi aarteen ja vaihtoi kultarahat kupariin. Sen jälkeen piru alkoi riivata Tannisen taloa. Öisin se tuli joskus miehenä valkeissa vaatteissa sahaamaan puita riihen edessä. Välillä piru otti naisen hahmon ja ilmestyi lapsi sylissä puukasalla, joskus se tuli itse riihen kynnykselle valkoinen lakana korvissa.

Tämä Tannisten vainoaminen ja kiusaaminen jatkui usean sukupolven ajan. Kerran piru oli jopa kaapannut tytön niityltä ja pitänyt häntä kolme päivää vankina Kakonvuorella. Kakonvuoreen suhtaudutaan Savonrannalla vieläkin pelonsekaisella kunnioituksella (viite 1).

Naapurikunnassa, Heinäveden seudulla, on vaikuttanut tutumpikin kirkkoveneryöstäjä, nimittäin väkimies ja järvirosvo Ryöskä Kontiinen. Kakonvuori ei sijaitse vesireitin varrella, joten ehkä teema kirkkoveneiden ryöstämisestä on lainattu tämän legendaarisen paholaisihmisen tarinaperinteestä (viite 2).

Hieman toisessa versiossa kerrotaan, että Tölkki-Tanninen löysi maasta tölkin rahaa. Sen jälkeen hänen perheenjäsenensä halvaantuivat, joku mätäni jopa elävältä. Kerrotaan, että unessa piru neuvoi Tannista hautaamaan tuohitölkin takaisin maahan. Naapurin mies sai vihiä tölkistä, kaivoi sen ylös ja rikastui. Tämän jälkeen piru rupesi riivaamaan naapurin suvun vanhinta poikaa.

Näiden tarinoiden jälkeen alkaa olla pakko ottaa selvää tämän kuuluisan Kakonvuoren pirun asuinoloista.

Keväällä 2016 sain ensimmäistä kertaa vihiä tästä luolasta, kun Antti Huttunen kirjoitti Suomen Luolaseuran palstoilla, että eräs vanhempi mies oli hänelle kertonut, että Kakonvuoren juurella Sumpsan lammen kohdalla he olivat poikina etsineet luolaa.

Näkymä vuorelle Pienen Kakonjäven suunnalta

Kakonvuori sijaitsee entisen Savonrannan, nykyisen Savonlinnan mailla, lähellä Koloveden kansallispuistoa ja Heinäveden rajaa. Kakonvuoren kallioalueeksi lasketaan 220 hehtaarin kokoinen alue (viite 3), joka puolestaan on osa Kakonsalon luonnonsuojelualuetta (viite 4).

Vuoren näyttävimpia osia muodostaa sen noin kilometrin pitkä pohjois-koillisjyrkänne.

Kallioalueen eteläosaa reunustavat louhikkoiset Kolivuoret, joiden tuntumassa on Kolikonkainaloksi ja Kolikonrahkaksi nimettyjä maastokohteita. Näistä ensiksi tulee mieleen, että siinä on varmaan oletettu jotain pirun kolikkokätköjä, mutta ilmeisesti koli- ja kolikkotyyppiset elementit paikannimistössä tulevat kolista-verbistä (kuten myös esim koliseva) ja liittyvät kivien kolinaan esimerkiksi vuorenvyörymän johdosta.

Onkohan tässä käynyt niin, että kansa on keksinyt tarinoita pirun kolikkokätköistä selittämään näitä “outoja” paikannimiä?

Kolivuoren silmä alati valvoo Kolikonkainaloa

Kakonvuoren lounaiskulmassa on Ukonhyppyri-niminen jyrkänne. Näitä tarinoita lukiessa on käynyt mielessä, että onko siellä kenties joku “pirun riivaama” tehnyt epätoivoisen ratkaisunsa.

Takaisin Kakonvuoreen ja sen jylhiin graniittijyrkänteisiin, joissa paikoin löytyy jopa 15 metriä korkeita pystyseiniä. Jyrkänteen alla on louhikko lähes koko pituudeltaan, eli noin kilometrin matkalta. Käytännön syystä ei ole kovin mielekästä käydä koko louhikkoa läpi yhdessä päivässä ainakaan sulan aikana, koska jossakin kohdassa jyrkänne nousee suoraan lammesta.

Kakonvuoren louhikosta löytyy toistakymmentä lohkareluolaa, jotka kokonsa puolesta täyttävät nykyään Suomessa käytössä olevat “luolakriteerit”, sekä lukematon määrä pienempiä koloja.

Ensimmäinen ehdokas Kakovuoren pirun asuinsijaksi on noin 11 metriä pitkä lohkareluola, jossa on useita eri tasoja, aukkoja ja sivuhaaroja. Koordinaatit: N 6905188 E 605076.

Louhikossa kolme laattamaista lohkaretta makaa päällekkäin, muodostaen muiden lohkareiden kanssa eri tasoissa olevan järjestelmän. Keskimmäisen lohkareen alla on 0,5–3 metriä korkea ja 1–5 metriä leveä tila, joka on läpikuljettavissa ja noin 11 metriä pitkä. Noin puolivälissä on leveä portaali, jossa on useampi aukko. Tässä kohdassa pääkäytävä hieman taittuu. Siinä on myös noin 4 metriä pitkä pystyraon muodostama sivuhaara, joka on ylhäältä puoliksi avoin. Yhteensä luolassa on noin 10 eri tasoissa olevaa aukkoa.

Tämä on komea lohkareluola, jossa riittää tutkittavaa ja ihmeteltävää, mutta ehkä se ei ole kuitenkaan tarinoiden kuvaama syvä onkalo. Perinnetieto ehkä viittaa siihen, että pirunluolaa olisi etsittävä Sumpsan lammen kohdalta. On siis jatkettava etsintöjä.

Kakonvuoren pitkän ja salaperäisen louhikon läpikulku on unohtumaton kokemus. Kun kaakon suunnalta hitaasti edetään, kurkitaan kaikkiin koloihin ja ihmetellään ihmeellisiä kiviä, tullaan vihdoin väsyneenä Sumpsan lammen kohdalle. Tässä kuusikko väistyy, ja maisema muuttuu avoimemmaksi.

Lammen kaakonpuoleista louhikkoa hallitsee iso lohkare. Sen alla on pieni lippaluola, jonka alta on hieno näköala lammelle. Koordinaatit N 6905419 E 604612.

Lipan takana on ahdas muutaman metrin rako. Lohkare on komea, luola on kauniilla paikalla ja kelpaa ilman muuta taukopaikaksi, mutta on pirunluolaksi liian vaatimaton.

Luolan vieressä nousee pystyseinämä suoraan lammesta. Pieni kävely toiselle rantakaistaleelle paljastaa, että seinän toisella puolella on iso louhikko, jossa myös näkyy pari isompaa lohkaretta.

Kakonvuoren pirunluola?

Tätä louhikon osaa kannattaa lähestyä “yläkautta”, Pienen Kakonjärven rantoja pitkin. Järven itäpäästä lähtee Sumpsajoki virtaamaan kohti alempia vesiä, ja Kakonvuoren kohdatessaan se levenee hetken lammeksi asti. Lammen ja vuoren välissä on komea louhikko, josta vihdoin löytyy kunnon luola. Koordinaatit 6905450 N 604523 E.

Pirunluolan sisäänkäynti

Suuren lohkareen alla on iso, matala, salimainen ja puolivaloisa tila, joka on noin 10 metriä pitkä, 4 metriä leveä ja 1,5 metriä korkea. Salin toisessa päässä käytävä laskee alas louhikkoon. Alhaalla pimeydessä on kaksi huonemaista tilaa. Matka syvemmästä ja kaukaisemmasta “peränurkasta” etumaiseen sisäänkäyntiin on noin 20–25 metriä. Sen lisäksi lähtee tästä alakäytävästä yksi vähän valoisampi haara, jonka takaosa (ja mahdolliset sivuhaarat) jäivät yhden ahtaan kohdan takia tutkimatta, mutta silmämääräisesti arvioituna tämä ei ole sen pidempi kuin edellä mainittu haara.

Kyllä tämä luulisi kelpaavan pirunluolaksi. Onkalo on syvä ja aivan pimeä ja on hyvinkin saattanut menneinä aikakausina olla ahdistava ja pelottava inspiraationlähde muutamalle kauhutarinalle.

Mutta onko tässä nyt löydetty Kakonvuoren pirun onkalo? Vaikeaa on meidän enää päätellä, mikä kolo on aikanaan mahdollisesti pannut kansantarinat ja uskomukset tästä pirusta liikkeelle. Ja onko se edes mennyt näin. Osa tarinoista voi olla lainattu lähiseudun muista tarinoista, osa on ehkä keksitty selittämään outoja paikannimiä. Mutta yksi asia on varma. Kakonvuorella riittää onkaloita useammallekin pirulle.

Jos itse haluat ottaa selvää Kakonvuoren saloista, kannattaa varata mukaan ainakin tukevat kengät, asialliset luolavarusteet sekä pieni annos rohkeutta, tai sen puutteessa edes joku kaveri pirunpelättimeksi.

Alue on “tee-se itse-retkeilyalue”. Valmiita polkuja, opasteita ynnä muita ei ole. Pienen Kakonjärven rannalla löytyy kyllä nätti tulentekopaikka, josta on hieno näköala Kakonvuoren pohjoisrinteille. Kulkureitiksi alueen tutkimiseksi voi käyttää Muhamäentietä ja sen sivuteitä ja -uria.

Kakonvuoren pitkää itäpuoleista louhikkoa on hyvä lähestyä Leipämäen-Savonrannantien suunnalta. Käännä Kakonsalontielle ja aja sitä useita kilometrejä, kunnes vasemmalla on iso kaskialue. Kulku vuorelle sujuu parhaiten palaneen aukon takareunaa pitkin.

Ja lopuksi varmuuden vuoksi totinen vakuutus Kakonvuoren isännälle: kävin talossasi, mutta en vienyt mitään. En kultaa, en kuparia, en tuohta!

Kakonvuori kartalla. ETRS-TM35-FIN-tasokoordinaatit N=6905398.2749940455, E=604472.5469599939.

Viitteet:
1) Matti Hako, Kansanperinne. Artikkeli julkaistu teoksessa Vanhan Kerimäen historia I:2, Erillisartikkelit, s. 129-216. Jyväskylä 1993. ISBN 951-96673-2-6. Savonrannan pirusta kerrotaan sivuilla 172 ja 179.
2) Ryöskä Kontiisen luola tarinoiden keskipisteenä ja Legendaarisen Ryöskän tupa ja pöytä Heinävedellä 
3) Jukka Husa, Jari Teeriaho: Luonnon- ja maisemansuojelun kannalta arvokkaat kallioalueet Etelä-Savossa ja Päijät-Hämeen itäosassa, Suomen ympäristökeskus, Luonnos, Helsinki 2007; s 218-219
ja ymparisto.fi
4) Kakonsalo Luontoon.fi-palvelussa ja ymparisto.fi-palvelussa

Mitä piru viljelee Pudasjärven kauniilla Rumavaaralla?

Kun paikan nimi on Rumavaara, ei oikein tiedä, mitä odottaa. Minun käsitykseni mukaan luonto ei voi olla ruma, ainoastaan urbaani ympäristö voi. Rumavaara on luonnon hallussa, ja niinpä sitä kohden ajellessamme mietinkin, että tuskinpa se on nimeään ansainnut.

Kaiken kukkuraksi oli minulle samana aamuna selvinnyt, että paikalliset tuntevat Rumavaaran Kyrpävaarana. No niin, mennään katsomaan miltä siellä näyttää!

Laavut

Ajoimme pientä hiekkatietä kohti Rumavaaran – käytetään tässä jutussa nyt kartalla olevaa nimeä – parkkipaikkaa. Mutkainen ja paikoin epätasainen tie oli pomppuisa ajettava, mutta tavallisella henkilöautolla selvisi siitä kyllä. Tie johdatteli halki suo- ja metsämaisemien, saapuen lopulta parkkialueelle, josta ei voinut erehtyä.

rumavaara-40

Heti pysäköintialueella vastassa oli laavupari tulipaikkoineen sekä pitkä liuta opasteita eri suuntiin. Toisessa laavussa oli maalattia, toinen soveltuisi yöpymiseen paremmin.

Kohti huippua

Rumavaara on osa Syöte–Kurenalus-retkeilyreittiä, jolla on jännittävä nimi, Kannonnousu. Reitin mustat merkkitolpat kiinnittävät kyllä huomion. Hienoa luovuutta ja omaperäisyyttä! Kuulin paikallisten nimittävän niitä esimerkiksi hirvensarviksi.

rumavaara

Seurasimme Rumavaaran opasteita rinteeseen. Jostain syystä vaaralle nouseva reitti ei näy maastokartassa, mutta paikan päällä opasteita on helppo seurata. Kävelyä ei matkallisesti kerry paljoakaan, edestakaisin ehkä vajaat pari kilometriä yhteensä.

Metsäinen rinne oli vehreä ja täynnä marjoja. Meitä vastaan tuli reippaasti tervehtivä nuoripari, muihin emme sitten koko iltana törmänneetkään.

Muistin kuulleeni, että Rumavaaran laki on paljasta rakkaa. Mennessäni mietin, muistinkohan väärin, sillä maasto ei näyttänyt minkäänlaisia elkeitäkään rakkamaasta. Pian totuus alkoi kuitenkin valjeta, kun ensimmäinen kivikko levittäytyi edessämme.

rumavaara-4

Reitti oli merkitty selkeästi puihin vihreillä maalimerkeillä, joten kivikossakin sitä oli helppo seurata. Rakkamaa on aina hiukan hankalakulkuista ja vaatii hyvät kengät, mutta Rumavaaran rakka ei suinkaan ollut pahimmasta päästä, sillä kivet olivat suhteellisen pieniä.

Oli hienoa saada seurata maiseman avartumista. Nousu Rumavaaralle ei ole pitkä eikä edes jyrkkä. Voisin sanoa, että Rumavaaran rankkuus–hienous-suhde on erinomainen!

rumavaara-5

Mustikkavarvikko hohti hienon punaisena iltaan kääntyvän auringon lempeissä säteissä. Opetin Mosku-koiraakin syömään mustikoita, mutta jotenkin se olisi mieluummin tykännyt, että minä poimisin mustikat ja tarjoilisin ne sitten hänelle valmiiksi perattuina.

Yhtäkkiä edessämme urkeni varsin erikoinen maisema.

rumavaara-9

Lukioaikoina minusta vahvan otteen saanut maantieteellinen ääni takaraivossani yritti väittää, että tämän on pakko olla muinaisranta. Näköalapaikalta myöhemmin löytämässäni opastaulussa asia sai vahvistuksen, mutta taulussa esitettiin myös paljon kiinnostavampi teoria paikan synnystä: uskomuksen mukaan piru olisi viljellyt tässä maata.

Keskellä kivimaata kasvoi sievä, yksinäinen koivu.

rumavaara-16

Karistin ylijärkevät muinaisranta-ajatukset päästäni ja kuvittelin sieluni silmin pirun viljelemässä tätä peltoa. Käsittämätön kivimassa oli tosiaan kynnetty vaoille kuin pelto, vaot vaan olivat valtavia. Kuinkahan suuri piru sitten on, kolme, viisi, kymmenen metriä korkea?

Ja mitä se tässä viljelee? Mieleeni tulivat ainakin orjantappura, paholaisen omenat ja pirunkeppi. Kivipellon sadosta päätellen pellon omistajan oli kuitenkin onnistunut kasvattaa lähinnä kauniita jäkäliä kivien pintaan.

Piru ei äkkiarvaamalta vaikuttaisi maajussilta, mutta pirunpeltoja on Suomessa paljon. Itselleni tämä oli komein näkemäni pirunpelto koskaan. Vaikuttavaa työtä. Pudasjärven pirun asuinpaikkakin tunnetaan, se löytyy Hampusvaaralta.

rumavaara-12

Luonnollisesti ihmiset olivat jättäneet itsestään muistoja Rumavaaralle kokoamalla kiviä pilareiksi ja jopa pieniksi kivilinnoiksi. Niitä oli hauska tutkia! Jotkut eivät tykkää että kiviä kasaillaan, mutta minusta ne ovat hieno merkki siitä, että ihmiset osaavat yhä tänäkin päivänä jättää pienen muiston itsestään luontoon ilman, että siitä on haittaa. Vähän samaan tapaan kuin muinainen ihminen teki kalliomaalauksia.

Tutkittuamme muinaista rantakivikkoa hetken aikaa, palasimme polulle ja löysimme viitan kohti Rumavaaran huippua. Ai emmekö äsken olleetkaan vielä huipulla?

Niinpä seurasimme polkua läpi aurinkoisen metsän, jossa loppukesän vihreä ja punainen hehkuivat kilpaa illan valonsäteissä.

rumavaara-31

Löysimme näköalapaikalta retkeilyreitin opasteet, tarinan pirunpellosta sekä epävirallisen tulipaikan. Ai niin, ja tällaisen maiseman:

rumavaara-37

Ilta-aurinko alkoi antaa jo merkkejä siitä, että päivä alkaisi olla pulkassa. Voiko parempaa paikkaa ollakaan seurata loppukesän illan laskeutumista? Istahdimme hetkeksi alas, rapsuttelimme koiraa ja ihailimme tätä mieletöntä maisemaa. Pian hehkuva illan valo muutti muotoaan ja aavistimme, että kohta tulisi sade.

Rumuus on kai sitten katsojan silmissä, mutta minä ainakaan en koko matkalla onnistunut ymmärtämään, miksi Rumavaara on Rumavaara. Kyrpävaara-nimikään ei saanut selitystä…

Rumavaara kartalla. ETRS-TM35FIN-tasokoordinaatit N 7252148, E 518740.

Tämä on Pudasjärvestä kertovan juttusarjan kolmas osa. Ensimmäisen kertomuksen Hampusvaaran pirunreiältä löydät tästä, ja toisen osan Kupson kutsusta täältä. Juttusarja on toteutettu yhdessä Pudasjärven kaupungin kanssa. Majoituksen meille tarjosi Veijo Niemelä perheineen Iinattijärven vanhalta kyläkoululta.

Viestejä esi-isiltä Hossan Värikalliolla

Ensikosketukseni kalliomaalauksiin oli 10-vuotiaana lukiessani Roope Ankan elämä ja teot -sarjakuvakirjaa, jossa seikkaillaan Australian aavikoilla. Mietin silloin, miten joku tuhansia vuosia vanha “maali” voi pysyä kivessä niin kauan, kun 2 vuotta sitten maalattu talon seinä rapisee kuin joulukuusi Loppiaisena.

Mielenkiintoni heräsi kun kuulin, että eräs Suomen komeimmista kalliomaalauksista, Värikallio nimeltään, sijaitsee Hossassa ja on saavutettavissa muutaman tunnin patikoinnilla. Eräs toinen mielenkiintoinen fakta on, että Suomen ensimmäisen kalliomaalauslöydön Kirkkonummella ilmoitti säveltäjä Jean Sibelius!

Reitit Värikalliolle

Suunitellessani reittiä poikkesin Hossan luontokeskukselle kyselemään, mistä paikalle parhaiten pääsisi. Sain käteeni kartan, johon rustasin mahdollisia lähestymissuuntia. Kännykkäverkoista kerrottiin sen verran, että niitä ei Värikallion suunnilla ole. Tällä kertaa turvauduin siis vanhaan kunnon analogiseen karttaan.

Paikkaan voi patikoida pidemmälti esimerkiksi luontokeskuksen pihasta. Lyhyemmälle lenkille alkupisteeksi voi ottaa Julma Ölkyn parkkipaikan, tai itse valitsemani Lihapyörteen parkin.

Oikeassa suunnassa ollaan

Oikeassa suunnassa ollaan

Lihapyörre–Värikallio–Lihapyörre

Saapuessani Lihapyörteelle oli paikalla vain yksi auto, joten ruuhkaa ei näyttänyt tällä kertaa olevan. Värikallioille matkaa olisi noin 3,5 kilometriä, ja sieltä Somerjoen vartta pitkin takaisin 4,5 kilometriä.

Metsä oli täysin äänetön, eikä edes tuulenvire humissut puiden latvoissa. Sää oli mitä parhain metsässä haahuiluun: noin +1o astetta ja pilvistä. Tunnelma oli jopa hieman aavemainen. Sopii siis päivän teemaan.

Lihapyörteen parkkipaikka

Lihapyörteen parkkipaikka

Nousin lammen edestä vasemmalle pientä mäkeä ylös ja lähdin kiertämään rengasreittiä Värikallioille myötäpäivään, eli Kylmäluoman kyltin mukaan. Reitti oli selkeästi merkattu keltaisin puumerkein. Alkumatka oli lähinnä autiota kangasmetsää ja ura leveää, osittain jollain työkoneella ajettua.

Polku saanut uuden sorapeitteen

Polku saanut uuden sorapeitteen

Välillä tuli pitkospuita ja soralla täytettyjä paikkoja. Vasta lähestyessäni Värikallioita alkoi maisema kumpuilla, ja yllättäen olinkin pitkulaisen Somer-järven rannalla, kallion reunalla. Yritin löytää Värikallion katselulavaa, mutta puusto oli sen verran tiuhaa, etten saanut maisemasta kunnon kuvaa.

Laskeutuminen kohti Värikallion katosta ja tulipaikkaa

Laskeutuminen kohti Värikallion katosta ja tulipaikkaa

Myöhemmin vastaan tulleet ihmiset kertoivat, että muutaman sata metriä Kylmäluoman ja Värikallion risteyksestä olisi ollut upea näköala kohti maalauksia. Minun osalta tämä näkymä jäi ensi kertaan.

Värikallion kota tai "tanssilava"

Värikallion kota tai “tanssilava”

Muutaman sata metriä ennen Värikalliota löytyy täysin uusittu kota ja tulipaikka. Tai ei sitä oikeastaan voi kodaksi sanoa. Jotenkin kaukaisesti tuli mieleen tanssilava. Puuttui vain bändi ja tanssijat. Täällä voisi pitää kalliotanhut! Nyt retkeilijöitä mahtuu kerralla enemmän kuin pieneen kotaan, ja kaikki pääsevät tarvittaessa katokseen sateen suojaan.

Uusi katselulava ja Somerjärvi

Uusi katselulava ja Somer-järvi

Värikallio on saanut ansaitsemansa uuden katselulavan. Vanha puinen lava sai potkut, ja tilalle on tullut metallinen, isoakin biomassaa kestävä ponttoonilava. Nyt ei suurempikaan turistilauma uppoa järveen.

Värikallion taideteos

Värikallion taideteos

Kalliomaalaukset ovat tuhansia vuosia vanhoja, ja niissä esiintyy ihmisiä ja metsän eläimiä. Näyttäisi yksi maalatuista sankareista olevan sarvipäinen ihmishahmo. Ehkäpä jylhien maisemien muovaaja, itse piru?

Näissä maisemissa kelpaa patikoida

Näissä maisemissa kelpaa patikoida

Laavut matkan varrella

Nyt oli taideteos nähty, joten suuntasin takaisin Lihapyörteelle Somerjoen vartta pitkin. Maisemat olivat jylhempiä kuin menomatkalla, ja istahdin muutaman kerran kallion reunamille nautiskelemaan tunnelmista.

Ala-Ölkyn laavu

Ala-Ölkyn laavu

Vastaan tuli yhteensä noin 20 ihmistä ja 2 laavua, jotka olivat paluumatkan varrella: Ala-ölkyn laavu noin kilometrin päässä Värikalliolta ja Lihapyörteen laavu, josta näkyy jo parkkipaikka. Nyt autojakin oli jo vajaa 10.

Lihapyörteen laavu

Lihapyörteen laavu

Maalauksen tekotapa ja löytyminen

Kivikautinen markkinointipäällikkö selkeästi oli päättänyt, että punainen on vuosituhannen trendiväri. Tai sitten kyseessä on täysin looginen syy punaiselle värille: maalaukset on tehty punamultaa kuumentamalla ja lisäämällä sidosaineeksi rasvaa, linnun munien valkuaista tai jopa verta. Punamulta on savimaalaji, joka sisältää rautaoksidia eli ruostetta. Ruoste on tunnetusti punaista.

Maalin tarkkaa tekotapaa tai koostumusta ei ole saatu selvitettyä vielä tähän päivään mennessä. Maali on ilmeisesti levitetty sormin. Meidän onneksemme vuosituhansien kuluessa maalauksille on muodostunut ohut suojaava piioksidi-kalvo kalliosta liuenneista mineraaleista.

Punaiset maalaukset korostettuna

Punaiset maalaukset korostettuna

Värikallion löysivät Leena Mäkelä ja Juha Rossi hiihtoretkellään vuonna 1977. Kyseessä ovat Julma Ölkyn maalausten kanssa Suomen pohjoisimmat kalliomaalaukset. Järven pinnan korkeus on pysynyt jokseenkin samana jääkauden jälkeen, joten tarkempaa maankohoamiseen liittyvää ajoitusta ei pystytä tekemään. Kivikautinen Da Vinci on joutunut käyttämään venettä tai kanoottia päästäkseen piirtelemään. Sinnikäs kaveri!

Yhteenveto

Alkumatka Kylmäluoman reittiä patikoidessa ei ollut normaalia metsää ihmeellisempää, mutta järvimaisemiin saapuessa näkymät ja maasto muuttuvat mielenkiintoisemmaksi. Mukana reissussa ollut 67-vuotias isänikin pärjäsi hyvin, vaikka polvi oli vaihdettu muutama kuukausi takaperin.

Soveltuu hyvin vähän isommille lapsille päivän patikointikohteeksi. Muutamassa kohdassa joutui katsomaan normaalia enemmän jalkoihinsa, mutta kohtuullisen helppoa maasto kuitenkin oli. Värikallio antaa kohteelle sen “pakko nähdä” -fiiliksen, ja suosittelenkin paikkaa ainakin kaikille niille, jotka eivät ole ennen muinaisia kalliomaalauksia nähneet.

Kartta Lihapyörteen parkkipaikalle | ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit N/lat 7267012 E/lon 608907
Kartta värikalliolle
Googlemaps: Lihapyörre, Suomussalmi

Lue Retkipaikan vanhempi juttu Värikalliolta tästä!

Tämä on Hossasta kertovan juttusarjan neljäs osa. Juttusarja on toteutettu yhdessä Suomussalmen kunnan kanssa.

 

Avataanko pirun luola? Hampusvaaran pirunreikä on Pudasjärven superhieno salaisuus

Pudasjärven metsissä, Iinattijärven etelärannalla kohoavan Hampusvaaran rinteessä on myyttinen ja aika pelottavakin paikka, jota paikalliset kutsuvat pirunreiäksi. Sukupolvien ajan ovat iinattijärveläiset kertoneet tarinaa pirusta, rumasta äijästä, joka reiässä asuu. Joidenkin tarinoiden mukaan äijällä on sarvetkin. Sumun noustessa on pirun kerrottu kylpevän järvessä.

Olin yöpynyt Iinattijärven vanhalla koululla, josta paikallinen Veijo Niemelä oli ystävällisesti tarjonnut minulle ja seurueelleni yösijan. Aamulla tapasimme koululla muita kyläläisiä, ja mustikkapiirakkaisen herkkuhetken lomassa sain kuulla asukkaiden tarinoita itse pirusta.

Iinattijärven rannoilla on tätä nykyä kuutisenkymmentä taloa, ja pirun tarina tiedettäneen varmasti jokaisen katon alla. Osmo Lassila kertoi aamukahvin lomassa tarinan siitä, kuinka kerran oli ystävänsä kanssa kuullut jonkun saapastelevan ulko-ovesta sisälle eteiseen, mutta kun pojat olivat menneet tarkistamaan tulijaa, ei missään ollut ketään. Silloin tuli pojilla kinttuihin vipinää!

Hampusvaara on aikoinaan ollut suosittu paikka, jossa kylän nuoret ovat kautta aikain kokoontuneet tanssimaan ja korttia pelaamaan. Pirunreiän edustalla ollut suuri kaarihalli, jossa myös on tansseja pidetty, on nyt suurilta osin romahtanut. Olisiko piru itse ollut asialla?

Iinattijärveläinen Kaija Kiuru on myös lapsena kuullut pirusta jännittäviä juttuja.

Iinattijärveläinen Kaija Kuiri on myös lapsena kuullut pirusta jännittäviä juttuja. Hampusvaara erottuu taustalla vasemmalla.

Veijo tarjosi minulle venekyydin Iinattijärven etelärannalle, ja hänen tyttärensä Kaija Kuiri lähti mukaan retkelle. Vastarannan rantautumispaikan tuntumasta (karttaRitva Kinnula poimi meidät autoonsa. Myös paikalliset Jorma Kukka ja Lauri Pintamo-Kenttälä lähtivät kanssamme pirunreikää katsomaan. Huristelimme pienen matkan Hampusvaaran parkkipaikalle.

Pirunreiän kohtalo niin menneessä kuin tulevassakin on täynnä kysymyksiä. Romahduttivatko saksalaiset luolan umpeen ottaessaan Hampusvaaran kyljestä maa-ainesta, jolla rakensivat maasillan Petäjäsaareen? Toisen version mukaan joku paikallisista olisi täyttänyt luolan. Ehkä siksi, ettei sinne haluttu lampaita, mutta todennäköisemmin siksi, ettei sinne haluttu ihmisiä. Kaikkia luolaan liitetyt uskomukset eivät miellyttäneet. Ehkä luolan täyttämisellä pyrittiin laittamaan piste koko pirulle?

hampusvaara-8

Paikalliset Ritva Kinnula, Jorma Kukka ja Lauri Pintamo-Kenttälä tuntevat Hampusvaaran pirun tarinan hyvin.

Kiipesimme hetken matkaa rinnettä ylös ja tulimme mielettömän vaikuttavan lippaluolan alle. Valtava tumma kallionmöhkäle kohosi yläpuolellamme kuin vuoren kokoinen mörkö.

Kallioseinämä näytti kumman hioutuneelta. Kivi ei ollut rosoisen terävää, vaan muodoltaan pyöreämpää ja sileämpää kuin mitä olisin odottanut. Saniaiset kasvoivat pienistäkin rakosista, vehreyttäen mustaa kiveä edes hieman.

Lipan alla on epävirallinen tulipaikka, ja itse kiviseinä on kiipeilijöiden suosiossa.

hampusvaara-12

Lippa kuvattuna suoraan alapuolelta kohti taivasta.

Mutta ehei, ei tämä ollut pirunreikä. Ihailtuamme järkälemäistä lippaluolaa tovin, jatkoimme matkaamme yli louhikkoisen rinteen, jonka irtokivimassan ansiosta kielen sai pitää tarkasti keskellä suuta.

Kallioseinästä erottui valtava erillinen kivilaatta, joka joskus aikoinaan on kai jytkähtänyt irti seinästä, jääden siihen kuitenkin nojailemaan.

hampusvaara-40

Sen jälkeen olimme oletetulla pirun kotiovella.

hampusvaara-20

Siellä se on, pirunreikä. Onko ketään kotona?

Toisin kuin lippaluolalla, nyt kallion muodot olivat särmikkään teräviä. Pirunreiän suukin muistutti ammottavaa kitaa terävine hampaineen. Sinne se Ritva kuitenkin laskeutui, ja minä perässä.

hampusvaara-21

Reikään pääsee jonkin matkaa sisälle, ainakin sateensuojaan, mutta ei kovin pitkälle. On suuri harmi, että luola on ummessa. Aamukahvien äärellä olikin virinnyt vilkas keskustelu siitä, olisiko luola mahdollista tyhjentää ja kuinka se sitten tapahtuisi.

Lauri kertoi, että vuosisadan alussa hänen isoisänsä ja tämän ystävä Antti Kurtti olisivat käyneet luolassa, kun se vielä oli avoin. Ahtaasta suuaukosta piti mennä konttaamalla, mutta sitten luolassa oli niin suuri tila, että siinä mahtuisi mies jopa seisomaan. Tämän jälkeen luola kaartaisi kuulemma jyrkästi alas. Pojilla ei ollut minkäänlaista valonlähdettä mukanaan, eli he tutkivat luolaa vain sen valon varassa, joka irvistelevästä suuaukosta pääsi luolaan perille.

Kaija muistaa kuulleensa huhun, että luolan toinen pää olisi Iinattijärvessä. Kuka tietää!

Jorma Kukka asteli kanssamme myös luolan nykytilaa dokumentoimaan.

Jorma Kukka asteli kanssamme myös luolan nykytilaa dokumentoimaan.

Lauri kertoo luolasta löydetyn myös luita, epäilemättä eläinten, ja tiedossa on, että Hampusvaara olisi muinainen käräjäpaikka.

Seutu on ilman muuta aikoinaan ollut saamelaisten aluetta, ja heidän jälkeläisiään elää Iinattijärven rannoilla edelleen. Aamusella seurassamme ollut Reijo Kenttälä on yksi heistä, hänen juurensa ulottuvat Kautokeinoon.

Jorma kertoikin kuulleensa, että pirunreikä olisi aikoinaan ollut noitarummun säilytyspaikka. Mietinpä mielessäni, olisiko pakanallinen paikka tehty myöhemmin “kielletyksi” keksimällä tarina pirusta?

Nyt ei näkynyt pirua.

Nyt ei näkynyt pirua.

Päätimme jättää pirun rauhaan ja kavuta Hampusvaaran laelle.

Kaija kertoi minulle, että hänellekin oli lapsena kerrottu Hampusvaaran pirusta. Vaikka hän oli tainnut suhtautua tarinoihin lähinnä huumorilla, oli eräänä iltana neidon moottorikelkan jumiin jääminen aivan pirun kotiovella aiheuttanut kuitenkin aikamoista kuumotusta. Kaija muistaa sen hyvin yhä tänäkin päivänä!

On syytä huomauttaa, että ainakaan toistaiseksi pirunreiälle ei johda minkäänlaista opastetta, vaan paikka on vain tiedettävä. Polku sinne kyllä vie, ainakin kivikon alkamiseen saakka. Polku haarautuu merkityltä, Hampusvaaran huipulle johtavalta reitiltä oikealle lähes heti parkkipaikan jälkeen siinä tapauksessa, että rengasreittiä lähdetään kiertämään myötäpäiväisesti. Artikkelin lopussa on karttalinkit sekä pirunreiälle että vaaran huipulle.

hampusvaara-45

Palasimme siis viralliselle reitille, jossa hyväkuntoiset, mustat puuportaat helpottivat nousuamme korkeuksiin. Nousu ei ollut kovin pitkä tai muutoinkaan erityisen raskas, mutta maisemat aukesivat varsin nopeasti hyvin näyttäviksi.

hampusvaara-48

Katselimme maastoa ja pohdimme, missä se muinainen käräjöintipaikka mahtaisi olla. Näissä maisemissa sen olisi helppo kuvitella olevan!

Polku johdatti meidät laavulle. Ahmin puolukoita mennessäni.

hampusvaara-64

Hampusvaara on osana Syöte–Kurenalus-retkeilyreittiä eli Kannonnousua, ja reitin opasteet löytyivätkin laavun seinästä. Olemassa on myös Syöte–Kurenalus-vesiretkeilyreitti, joka kulkee Iinattijärvenkin lävitse. Hampusvaaran lähellä olevaa rantautumispaikkaa ei ole toistaiseksi merkitty maastoon vesiltä käsin erottuvaksi, mutta Ritvan puheista päätelleen asiaan saattaisi olla tulossa parannus. Rantautumispaikalta Hampusvaaran P-paikalle ei ole kuin alle 1,5 kilometrin matka. Rantautumispaikan koordinaatit vielä kertauksena jutun lopussa.

Hampusvaaran laelta on upea maisema Iinattijärvelle.

hampusvaara-49

Taivaanrannassa erottui näin kauniilla kelillä myös Syöte. Ihailimme maisemia, sinisenä hohtavaa vettä ja vehreinä levittäytyviä metsiä hyvän tovin.

hampusvaara-52

Syöte.

Jos ajatuskin rappusista tuntuu polvissa, kannattaa Hampusvaaran rengasreitti kiertää vastapäivään. Silloin vaaran laelle pääsee nousemaan hieman pidempää mutta loivempaa ja portaatonta reittiä.

Tarina Pudasjärven pirusta ei tietenkään pääty Hampusvaaraan. Pudasjärven-matkamme aikana nousisimme nimittäin myös Rumavaaran huipulle, jossa levittäytyy komea pirunpelto. Uskomuksen mukaan piru olisi tosiaan viljellyt hurjalta näyttävää kivikkomaata. Mitähän se siellä olisi kasvattanut? Rumavaarasta luvassa on tietenkin toinen tarina!

Jos retkeilet seudulla vaikkapa pirunbongauspuuhissa tai muuten vain, ja mielesi tekee yöpyä Iinattijärvellä, kannattaa olla yhteydessä Kaijaan, p. 040-0677633. Iinattijärven vanha koulu on hiekkarannan äärellä ja tunnelmallinen paikka yöpymiseen!

Pirunreikä kartalla. ETRS-TM35FIN-tasokoordinaatit N 7260878, E 523428.

Hampusvaaran huippu kartalla. ETRS-TM35FIN-tasokoordinaatit N 7261032, E 523500.

Rantautumispaikka kartalla. ETRS-TM35FIN-tasokoordinaatit N 7261621, E 522708.

Iinattijärven vanha koulu: Iinattijärven Pohjoispuolentie 237.

Tämä on Pudasjärvestä kertovan juttusarjan ensimmäinen osa. Juttusarja on toteutettu yhdessä Pudasjärven kaupungin kanssa.

Poronpolku Lopella, poroja vain nimeksi

Lähdin porokoirani kanssa Lopelle poronpolulle etsimään etelän poroja. No, eihän siellä tietenkään poroja ollut kuin reitin nimeksi, mutta paimennettavien sijaan löytyi vallan mainiot patikkareitit. Reittejä yhdistelemällä saa 30 kilometrin mittaisen vaihtelevan vaelluksen.

Poronpolku on saanut nimensä jo 1960-luvulla, kun alueelle siirrettiin Sallasta 10 poroa Hankkijan koeruokintaa varten. Poluilla kulkijat pääsivät tutustumaan pohjoisen eläimiin, ja kun poroista vuonna 1974 luovuttiin, niin nimi jäi ja polkua kutsutaan yhä Poronpoluksi.

Komion luonnonsuojelualueen infotaulu

Vuosittain syyskuun viimeisenä viikonloppuna Poronpolku ry järjestää alueella Poronpolku-tapahtuman. Tapahtuman ansiosta maastossa on pysyvä viitoitus, ja sen avulla patikkareitin voi kulkea myös osissa, omina rengasreitteinä.

Tapahtumassa reitit ovat 5, 13, 18, 24 ja 30 kilometriä, ja näiden merkinnät löytyvät Poronpolun reittikartalta sekä maastosta. Koko reitistö on merkitty maastoon tolpilla, joiden päässä on Poronpolku-merkki, tai tolpan pää on sininen. Tapahtuma-ajankohtana lähtö on pohjoisessa Riihisalon matkailukeskukselta, mutta muuten lähtöpisteeksi voi valita myös eteläisemmän Luutaharjun, Komion luonnonsuojelualueen pysäköintipaikan.

Tapahtumapäivän erikoisuutena pidemmillä reiteillä on kapulalossi ja venekuljetus Marskin Majan kohdalla, jossa Poronpolku ylittää Puneliansalmen. Muina aikoina ylitystä ei pääse tekemään, vaan jos haluaa poiketa patikalla Marskin Majalla, joutuu kulkemaan edestakaisen matkan.

Tapahtuma järjestetään vuonna 2016 25. syyskuuta, ja tämä vuosi onkin juhlavuosi, sillä vuorossa on 50. Poronpolku-tapahtuma. Viime vuonna reitillä pyöräiltiin ensimmäinen Poronpolun polkaisu, ja se saa jatkoa myös tänä vuonna.

Komion luonnonsuojelualue

Lähdin liikkeelle Komiolta, ajatuksena kiertää niin pitkältä kuin tuntuu hyvältä. Alkuun kuljin Luutaharjun Samon reittiä, joka on 6,5 kilometrin mittainen ympyräreitti alkaen ja päätyen Komion parkkialueelle. Alkuun reitti oli leveää metsätien pohjaa, mutta muuttui kapeaksi poluksi laskeutuen pienen lammen rantaan.

Lukkolampi

Kyltti rannassa kertoi kyseessä olevan Lukkolampi. Lampi on kasvamassa hiljakseen umpeen, kun rantakasvusto ja rahkasammaleiden matto valtaa lampea.

Lukkolampi (1)

Lammelta polku jatkui mäkeä ylös, ja kohta edessä oli kulotusalue. Luonnonsuojelualueella tehdään tämän ja ensi vuoden aikana luonnon ennallistamiseen tähtääviä kulotuksia. Kulotusalue oli tarkkaan rajattu, ja tuli näytti tosiaan pysyneen halutulla alalla. Oli mielenkiintoista nähdä tällainen alue ihan vierestä.

Kulotus (2)

Jatkoin Komionvuoren näköalapaikalle, josta Samon reitti kääntyy Luutaharjun suuntaan, ja toisaalle erkanee Poronpolun viitoitus pohjoiseen päin kohti Iso-Malvan järveä. Hämeen Järviylänkö -kartassa vuodelta 2000 on reitti merkitty kulkemaan Iso-Malvan länsipuolta, mutta suunta on korjattu järven itäpuolelle. Uudemmassa kartassa on luvattu korjata reittikuvaus.

Komionvuorella

Vaikka koko reitti on merkitty hyvin maastoon, on matkassa syytä pitää myös karttaa, jotta pystyy paikallistamaan, missä ja mitä polunpätkää on kulkemassa.

Komionvuorella

Polku jatkui kohti Komionlampia, joiden rannalta löytyi leiri- ja tulipaikka. Ristinsielua ei näkynyt missään, niinpä sain nautiskella eväskahvit aivan omassa rauhassa. Reitti kulki lammen toiselle rannalle ja siitä eteenpäin metsäautotietä pitkin. Ympärillä oli upea kuusikko, kuin satumetsä. Kuivien kuusenoksien takaa näkyi jotain isoa ja tummaa… Liikkuikohan se… Ei, nökötti paikallaan kuten kannot yleensä tekevät.

LIIKKUUKO SE...?

Saavuin seuraavien lampien äärelle. Yölammit luki kartassa, ja maastossa oli Poronpolkujen risteys. Päätin kääntyä reitille, joka johti takaisin Luutaharjun suuntaan. Polku nousi harjulle, ja sen molemmin puolin kulki metsäautotie. Reitti laskeutui tien varteen, ja tässä kohden näkyi myös Paaran patikka -reitin merkintöjä. Tuntui, että täällä on varsinainen reittien sekametelisoppa. Poronpolku ja Paaran Patikka ovat osa Hämeen Ilvesreittiä, jonka pituus on reilut 200 kilometriä. Kaikkia näitä polkuja yhdistelemällä saisi tehtyä siis aikamoisen vaelluksen.

Kalaton-lammella koiruus kävi vilvoittelemassa ja tankattiin vähän mustikoita. Taas noustiin harjulle, kapealle Hirvenharjulle. Upeaa kangaspolkua, jota oli kiva kävellä.

Hirvenharjun upea polku

Poronpolku on myös maastopyöräreitti ja voin kuvitella, kuinka mieletöntä tällaista polkua on ajaa. Kohta edessä olikin alamäki, ja millainen alamäki! Jyrkkä kuin mikä, ja kyltti varoittikin erittäin vaarallisesta kohdasta. Kävellen selvisin alas, koiruus kulki kiltisti remmissä ja istui välillä odottamaan, että mamma selviää kaatumatta hihnan päässä.

Fillarilla en ikinä uskaltaisi tätä mäkeä laskea. Kun pääsin alas ja katsoin kulkemaani reittiä, niin huomasin, että muutaman kymmenen metrin päästä olisikin tullut rappuset osan mäkeä alas! Jyrkkä mäki oli maastopyöräilijöiden reitti, ja portaat on tehty kävelijöitä varten. Olin vain seurannut ensimmäisiä maastomerkintöjä, jotka ohjasivat mäkeä alas kohti Luutasuota.

Tosi jyrkkä alamäki

Mäki päättyi vehreän, laajan kuopan reunaan. Jääkauden aikana iso jäälohkare lienee jäänyt tähän, ja kun se on lopulta sulanut, on paikalle syntynyt kuoppa, suppa. Täällä kohtasin myös ensimmäiset vastaantulijat, kaksi maastopyöräilijää. He seurasivat älypuhelimella fillarireittiä ja olivat lähteneet kiertämään reittiä väärään suuntaan. Kerroin edessä olevasta jyrkästä mäestä ja toivottelin hyvää matkaa.

Näkötorni?

Jatkoin matkaa ja totesin olevani alkumatkalla näkemäni kulotusalueen toisella puolella. Kohta nousin jälleen mäen päälle. Siellä pahkainen mäntyvanhus vahti kulkijan tietä, joka kartan mukaan meni näkötornille. Mitään tornia ei paikalla kuitenkaan ollut, vain pieni aukea ja kohdalla oleva kylttikin totesi lukijalle, että hämmästelet varmaan ’näkötornia’. Onko paikalla koskaan ollutkaan oikeata näkötornia vai mikä jekku tämä oikein on?

Luonto elää ja muuttuu

Tätä pohdiskellen jatkoin matkaa ja laskeuduin mäeltä Luutasuon pitkospuille.

Luutasuon pitkokset

Suon tuoksu valloitti, samoin etäällä näkyvä Luutalammi ja sen rannalla oleva tulipaikka. Eikä taaskaan ketään missään! Sain kahvitella tänään jo toisen kerran omassa ylhäisessä yksinäisyydessä, vain koira seuranani. Mitä ylellisyyttä! Taukopaikalta olikin sitten lyhyt matka takaisin autolle ja parkkipaikalla kohtasin viimein muitakin retkeilijöitä.

Luutasuon tulipaikka

Vähän jäi mieltä kaivelemaan pohjoisen puolen Riihisalon alue, niinpä poikkesin siellä kiertämässä erikseen viiden kilometrin lenkin. Tämä siksikin, että halusin nähdä reitin varrella olevan Pirunlinnan. Se on valtavien kivijärkäleiden muodostama luonnonmuodostelma. Näiden jääkauden sulamisaikaisten siirtolohkareiden alle on muodostunut pienimuotoinen luola ja väliin jää kapeita tiloja.

Pirunlinna

Poronpolun tapahtuman reittikartasta selvisi, että muodostelma on lähes 10 metriä korkea ja leveyttäkin sillä on 20 metriä. Huiman erikoinen paikka, jota kannattaa käydä katsomassa, vaikkei itse reiteille lähtisikään. Pirunlinnalle on lyhyt kävelymatka läheiseltä tieltä. Poronpolun tapahtumapäivänä täällä on myös järjestettyä toimintaa.

Pirunlinnan jylhät lohkareet

Rakastan kangasmaastoa, suorarunkoisia mäntyjä, havujen peittämiä polkuja ja tiheitä kuusikoita. Tätä löytyy Poronpolulta, ja mikä parasta, täältä löytyi rauhaa.

Kartta. N / lat : 6729864, E / lon : 352733

Pirunlinna kartalla. N / lat : 6735688, E / lon: 346253

Tiirismaan Pirunpesä, Hollola

Moni Retkipaikan esittelemistä kohteista on unohdettu vuosikymmeniä sitten. Osa on ollut aina vain harvojen tietämä salaisuus. Hollolan Tiirismaan Pirunpesä on toista maata. Näyttävän rotkon maine on levinnyt laajalle ja turisteja on käynyt ihailemassa sitä jo 1800-luvulta alkaen.

Suuntasin Pirunpesälle loppusyksyisenä sunnuntaina. Totesin itsekseni, että jo oli aikakin. Matka paikalle oli nimittäin kohtuullinen ja Pirunpesä oli tullut kohdevinkkinäkin Retkipaikkaan ainakin kolme kertaa.

tiirismaanpirunpesa-1

Lähestyessäni mietin, olisiko polun lähtöpaikalla mahdollisuutta pysäköidä järkevästi. Varauduin pientarepysäköintiin, joten oli myönteinen yllätys huomata, että polun päässä oli tasattuna jotain parkkipaikan tapaista ainakin kolmelle, neljälle autolle.

Heti vierestä lähti puolestaan selkeä ja hoidettu reitti kohti Pirunpesää.

tiirismaanpirunpesa-3

Pienen metsätaipaleen jälkeen edessäni oli kyltti, joka kertoi määränpääni olevan vasemmalla. Polku jatkaisi syvemmälle retkeilyalueelle. Vain muutaman kymmenen metrin päässä siitä oli metsäaukea, jonka takana pilkisti useista kuvista tuttu maisema.

tiirismaanpirunpesa-4

Vaikka jokainen näkemistäni kuvista oli ollut vaikuttava, niin näkymä oli siitä huolimatta toista maata.

Keskellä aukeaa oli kivien täyttämä pyöreähkö alue, joka selvästi osan aikaa vuodesta oli veden vallassa. Niiden takana kohosivat pystyjyrkät kallioseinämät kohti taivaita. Ne erotti tuisistaan tummana irvistänyt rotko, joka jatkui kuin pysähtyneenä kivivyörynä edessäni olleelle vedettömälle lammelle.

tiirismaanpirunpesa-5

Kotvan ihasteltuani päätin ottaa tarkemmin selvää, mitä rotko kätkisi sisäänsä. Alkutaival sujui helposti kiveltä toiselle, mutta siinä kohtaa, missä itse kapea rotko alkoi, totesin edessäni olevan pudotuksen, josta en yksin selviäisi.

Tähystin ylemmäs. Kymmenien metrien päässä näytti olevan toinen tasanne, jonka sivusta pohjalle pystyi laskeutumaan pari siihen aseteltua puunrunkoa pitkin.

tiirismaanpirunpesa-6

Kipusin pohjoispuolen kalliolle. Ylhäältä oli pudotusta kaukana alhaalla siintäneen lammen pohjalle ehkäpä 20–25 metriä. Äsken valtavilta tuntuneet lohkareet olivat sieltä nähtynä pieniä kuin leikkiautot.

tiirismaanpirunpesahdr-1-2

Kipusin ylemmäs rotkon reunaa seuraten. Viimein olin aivan sen yläpäässä, jossa se oli vain matala juonne, johon saattoi kävellä polkua pitkin. Alas jatkaessani kiviseinä kohosivat nopeasti ja rajasivat näköpiirin pitkäksi mutta kapeaksi.

tiirismaanpirunpesa-8

Kipusin alas pienen portaan, jonka oli nähnyt aiemmin toisesta päästä. Olin nyt siellä, mistä paikka oli saanut nimensä. Pirunpesässä.

tiirismaanpirunpesa-10

Rotkon vaikuttavuuden ja mittasuhteet ymmärtää vain pohjalta käsin. Tunsin itseni pieneksi ja mietin niitä voimia, jotka tuon ruhjeen olivat kallioon repineet.

Entä millaisen vaikutuksen paikka oli tehnyt esi-isiimme, jotka eivät jääkaudesta tienneet tuon taivaallista? Tuohon kysymykseen tuskin saamme vastausta, mutta ainakin meillä jokaisella on mahdollisuus päästä itse kokemaan rotkon pohjalta käsin saman kuin he.

tiirismaanpirunpesa-11

ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6764709  E 420836
Tiirimaan Pirunpesä kartalla.

Ohtolan Pirunkallion luola, Kangasala

Kangasalan kaksi tunnetuinta luolaa sijaitsevat niin lähekkäin, että käydessämme joulukuussa 2015 tutustumassa Lempokiven luolaan, päätimme myös etsiä Pirunkallion luolan.

Aurinkoinen päivä oli selkeästä taivaasta johtuen kirkas ja viileä, vaikka lunta ei ollutkaan maassa. Ajoimme pitkin Valkeakoskelle johtavaa mutkittelevaa tietä peltojen lomitse ja yritimme tarkkailla, näkyisikö luola selkeästi tielle. Jossakin vaiheessa kuitenkin tajusin meidän varmasti jo ohittaneen luolan ja käännyimme takaisin.

Hetken aikaa harhailtuamme, kännykän koordinaatit paljastivat aivan tien laidassa kohoavan pienoisen kumpareen, jota ei ohi ajaessaan varmasti vilkaisisi kahdesti. Kallion pohjoispuolelta löytyi pellonkaistale, jonka reunalle auto oli helppo jättää. Paikalta lähti jopa polku, jonka arvasimme vievän luolalle.

Jos Lempokiven luolan ympäristö oli ollut jylhä ja mielikuvitusta innostava, Pirunkallio oli nimestään huolimatta kaikkea muuta. Vaikka ennakkoon tiesimmekin luolan historiallisesti merkittäväksi luolatutkimusten kannalta, emme odottaneet siltä ympäristön perusteella juuri mitään. Seisoessani matalan kallion harjalla, ohitse ajavat autoilijat varmasti ihmettelivät, kuka oli paikalle vaivautunut peltoja ihastalemaan.

Vaan kumpareen eteläpuolella meitä odotti lieveästi sanoen mielenkiintoinen yllätys.

pirunkallionluola8

Vain hieman yli metrin korkuisessa kallioseinämässä avautui ammottava suuaukko aivan maan pinnalla. Kosteus ja pakkanen olivat jäädyttäneet sen reunamille jo muutamia jääpuikkoja teräviksi hampaiksi. Kurkistaessamme sisälle luolaan, sen pimeys oli huimaava kontrasti kirkkaalle päivälle.

Pirunluolan hampaat

Pirunluolan hampaat

Onneksi mukanamme oli kunnon valonlähde, sille luolaan ryömiessämme huomasimme jyrkän pudotuksen tunnelin suulta varsinaisen luolan pohjalle. Vaatteemme eivät ehkä olleet parhaat mahdolliset, mutta kun kerran olimme paikalle jo tulleet, ei pois ollut lähtemistä, ennen kuin luola oli valloitettu.

Näkymä luolan sisälle suuaukolta.

Näkymä luolan sisälle suuaukolta.

Ryömimme koko perheen voimin sisälle luolan pimeään ja totesimme, että mikäli viisivuotias poikamme olisi yksinänsä tänne laskeutunut, olisi pois pääsy ollut jos ei suorastaan mahdotonta, niin ainakin äärimmäisen hankalaa. Niin korkea oli tuo tunnelinsuun porras.

Liuskayökköset (Scoliopteryx livatrix) talvehtimassa

Liuskayökköset (Scoliopteryx livatrix) talvehtimassa

Sisällä luolassa oli kuitenkin kotoisaa. Poissa olivat paikkaan monesti liitetyt etanat, joita Kangasalla näkee kiviin liimautuneena kaikkialla. Paikalle ei ollut muutamaa liuskayökköstä lukuunottamatta ilmaantunyt vielä merkittävissä määrin perhosiakaan.

Luolassa oli vielä niin lämmin, ettei kattoon höyrystynyt vesi ollut jäätynyt.

Luolassa oli vielä niin lämmin, ettei kattoon höyrystynyt vesi ollut jäätynyt.

Kotoisalla luolalla oli juuri sopivasti korkeutta ja leveyttä, että sitä saattoi jo sanoa huoneeksi. Harmittelimme, ettemme olleet huomanneet ottaa mukaan eväitä, sillä niiden syönti luolassa olisi varmasti lisännyt kokemuksen mukavuutta. Nälkä alkoi nimittäin ajaa meitä eteenpäin ja lähdimmekin paikalta melko pian.

pirunkallionluola6

Kömpiessämme maan alta takaisin taivasalle, hienoinen pettymys kouraisi sisintä. Upea luola oli aivan autotien varressa ja olisin mieluusti vielä viipynyt hetken pidempään siinä mystisessä tunteessa, jonka kallion uumenissa käyminen oli herättänyt.

Tuntuu uskomattomalta, että tämäkin luola on uhannut aikanaan jäädä tielinjan alle. Nytkään paikalla ei ole mitään muuta merkkiä luolasta, kuin tuo pohjoisrinteeltä lähtevä pieni polku. Kuinka paljon näin hienoja paikkoja Suomen luontoon vielä kätkeytyykään? Ja kuinka monet niistä on jo menetetty asfaltin ja kumirenkaiden alle?

Kartta.ETRS-TM35FIN  N: 6813849 E: 339313

Lempokiven luola, Kangasala

Vuosi 2015 oli lopuillaan, mutta säät olivat edelleen hyvin suosiolliset lähiseutumatkailulle. Pukki oli kontissaan kiikuttanut minulle Suomen luolat -kirjan, sekä astetta tehokkaamman led-valon, joten olihan se nyt väkisinkin lähdettävä jotain luolia tarkastamaan!

Muutamiltakin työkavereilta olin kuullut mainintoja Kangasalan luolista, joten päätimme ottaa kurssin niitä kohti.

Pakkasta oli vain muutama aste ja aurinko oli vasta nousemassa ajaessamme kohti ensimmäistä luolaa. Ajelimme rauhakseltaan Hervannan kautta kohti määränpäätämme, Saarenmaantien laidalta löytyvää Lempokiven luolaa.

Tyypillisesti retkikohteet ovat löytyneet kätevästi niihin piilotettujen geokätköjen avulla, mutta tällä kertaa paikalla ei ilmeisesti ollutkaan kätköä. Koska tulimme eri suunnasta kuin Suomen luolat -kirjassa neuvotaan, tarkkailimme varuiksi tien molempia laitoja ja silti onnistuimme ensimmäisellä kerralla ohittamaan kuusikkoon kätkeytyvän vuoren.

Palatessamme takaisin, uumoilimme oikein luolan lokaation ja hissukseen köröttelemällä näimmekin puiden takaa varjoihin kätkeytyvän kalliojyrkänteen. Joten ei muuta kuin auto parkkiin tien syvennykseen ja luolaa etsimään!

lempokivenluola3

Aamu oli ehtinyt jo se verran pitkälle, että aurinko hohkasi kultaisena metsäkaistaleen takaiselta pellolta. Ei auttanut muu kuin käydä ensin tarkistamassa tämä upea hohde. Ilman tuota koiliekkiä olisimme varmasti heti suunnanneet kalliolle, sillä muutoin metsä ei mitenkään suuren suurta vaikutusta onnistunut tekemään.

lempokivenluola1

Aikamme ihmeteltyämme siirryimme tutkimaan itse vuorta, joka olikin vaikuttava näky! Lempäälän Hirvi-Simunan luola tuli helposti mieleen, mutta Lempokivi oli vielä jylhempi.

lempokivenluola2

Idästä päin lähestyessä kallion ohi kiemurtelee pieni tietä seuraava polku. Se ohittaa suunnattoman lohkareen, jonka alle jaa pienoinen lippaluola. Hyvällä tahdolla siinä mahtuisi makuulteen pitämään sadetta aikuinenkin, mutta lapselle se oli juuri sopivan kokoinen ihmeteltäväksi.

Hieman pidemmälle jatkaessamme osuimme lohkareikkoon, joka luo oman labyrinttinsä kallion juurelle. Sen verran isoja ja ammottavia aukkoja lohkareiden väliin oli jäänyt, että katsoin paremmaksi pitää hieman tavallistakin tarkemmin silmällä kohta kuusivuotiasta rämäpäätämme. Tämä kun olisi varmasti helposti sujahtanut syvällekin kivien koloon liukkaalta pinnalta.

Kovinkaan kauan ei varsinaista luolaa tarvinut etsiä, sillä se oli aivan selvän piha-aitauksen perällä.

Sisällä luolassa

Sisällä luolassa

Pienoinen ovi maan tasolla avautui ihan reilun kokoiseen luolaan, jossa oli huomattavasti pakkasilmaa lämpimämpää. Sisään joutui konttaamaan, mutta oviaukosta päästyään mahduin jo paikoin seisomaan lähes suorassa. Tuntui uskomattomalta, että vain kivenheiton päässä oli ajotie! Sen verran maagiselta paikka vaikutti. Tarinat luolaa asuttavista pikkupiruista oli helppo ymmärtää.

Valitettavasti paikalla oli käynyt myös nykyajan pikkupenteleitä. Luolassa oli enemmän kuin tarpeeksi tyhjiä aerosolipulloja. Mutta ainakaan vielä paikkaa ei oltu sotkettu tageilla.

Luolaa ihasteltuamme kiipeilimme vielä vuoren huipulle. Näköalat eivät juuri avautuneet, mutta tulipahan käytyä!

Vaikka viime vuoden aikana retkeilimmekin oikein urakalla, jäi tämä reissu muistoihin ensimmäisenä kertana, jolloin poikammekin oli jo todella innoissaan. Örkkejä kivien välissä leikittyään poika totesikin: “Tänne voitaisiin tulla vaikka kaksi kertaa päivässä!”

Kävimme samalla reissullamme myös Ohtolan Pirunkallion luolalla. Kertomuksen sieltä pääset lukemaan tästä!

KarttaETRS-TM35FIN   6816058 

Toim. huom. Jos pukki ei hoksannut tuoda sinulle Suomen luolat -kirjaa, voit hankkia sen kaupastamme.

Pirkkalan Pirunkivi

Pirkkalan itärajan tuntumassa, aivan Tampereen kupeessa, seisoo suunnaton siirtolohkare. Juuri ennen vuoden 2015 päättymistä tarjoutui tilaisuus käydä tarkastelemassa tuota jättiläistä.

“Pirunkivi on jääkauden aikana syntynyt Pirkkalan suurin siirtolohkare. Se on siirtolohkareeksi poikkeuksellisen suuri, noin 10 metrin korkuinen. Kivellä on arvoa myös tieteelliseltä ja geologisen monimuotoisuuden kannalta. Kiveen liittyy useita tarinoita, ja siten sillä on tärkeä asema ihmisten paikka- ja perinnetietoisuudessa.”

Lainaus on alunperin Pirkkalan kunnan sivuilta, nyttemmin maininnat Pirunkivestä on kunnan sivuilta syystä tai toisesta poistettu.

pirkkalanpirunkivi8

Talvipäivä oli poikkeuksellisen lämmin, eikä luntakaan ollut vielä satanut, joten sää oli mitä suotuisin kävelyretkelle. Lähdimme liikkeelle Tampereen puolelta Multisillasta ja päätimme kulkea maastoa voimalinjan varvikkoa pitkin. Aurinko maalasi puiden latvoja haaleilla väreillä ja eteneminen oli joutuisaa. Satuimmepa osumaan myös täysin tuntemattomalle lohkareikolle, joka kätki alleen selvän tunnelin. Sen tutkiminen täytyi kuitenkin jättää kesälle, sillä tunnelin pohja oli riitteen kattaman veden peitossa.

Ennen voimalinjan risteämistä Pirkkalan puoleisen tien kanssa, kaarsimme oikealle salaojia väistellen. Muutos karsittuun linjaan oli huomattava. Hetkessä siirryimme muinaiseen korpimetsään, jonka kuuset ja männyt rajoittivat näkyvyyttä varsin tehokkaasti. Kuin varkain huomasimme löytäneemme noin kymmenmetrisen hiidenkiven.

pirkkalanpirunkivi4

Kuusikon kätköistä paljastunut järkäle on epäilemättä isoin, johon olen retkilläni törmännyt. Sen juurella on helppo aistia muinaisuuden kosketus ja ihmetys, jonka se varmasti on jo muinoin ihmisissä herättänyt. Jotain paikan merkittävyydestä kertoo jo sekin, että vaikka perille ei johdakaan merkittyä tietä, on Pirunkivi suojeltu luonnonmuistomerkkinä.

pirkkalanpirunkivi5

Pirunkiven kita

Kiven lounaispuolelta löysimme omalaatuisen kaltevan lipan, jonka alaosa on kenties aikoinaan haljennut ja pudonnut maahan, sillä lipan alla on lähes vastaava, nelisen metriä pitkä maasta nouseva kivi. Tämän ja Pirunkiven väliin jää kapea railo, johon jäänyt vesi oli jo umpijäässä.

Kiersimme kiveä ympäri, etsien reittiä sen harjalle. Alhaalta käsin saattoi nähdä murikan laella kasvavan puita ja näkymä sieltä olisi varmasti vakuuttava. Ilmeisestikään emme olleet ainoat näin ajatelleet, sillä joku oli kiinnittänyt köyden osapuilleen kiven puolivälissä kasvavaan puuhun. Tilaisuus oli houkutteleva, mutta oma kokemattomuutemme kiipeilyssä vei lopulta voiton. Pelkkä nailonköysi tuskin paljoa lohduttaisi, jos jalansija jyrkällä kivellä luiskahtaisi.

Harmistuneena päätimme jättää tämänkin kokemuksen odottamaan kesää. Josko lämpimällä ja vähemmän liukkaalla ilmalla rohkenesimme palata ottamaan pirusta mittaa, kenties hieman paremmin varustautuneina?

Kartta. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit N 6816195.0, E 325141.0

 

Romahtaneen pirunkirkon mulkoileva piru, Leppävirta

Tein tältä erää viimosen lenkin Paljakkavuoren maisemissa. Kävin kurkkaamassa löytäisinkö jo kertaalleen ettimääni Pirunkirkkoa (kartta). Parkkeerasin Sirkaintielle mettäautouran alkuun ja kurkkasin ensin viereisen kukkulan kaksi karttaan merkittyä kiveä.

leppavirtapirunkirkko

Yöllä oli tullut lunta parikymmentä senttiä.

leppavirtapirunkirkko2

Kartan iso kivi makoili punaisen kiven varassa kalliolla.

leppavirtapirunkirkko3

Sen päälle oli ihan omat portaat. Toista kiveä etin pitkään ennen kuin huomasin, että se oli iso laakakivi, joka ei paljoo erottunut lumen alta.

leppavirtapirunkirkko4

Ai, että oli mahtavaa retkuilla lumisessa mettässä. Hyppäsin tien toiselle puolen ja suuntasin kohen Pirunkirkkoa.

leppavirtapirunkirkko5

Pirunkirkon moreeninen lohkarenyppylä (kartta) löytyikin sähkölinjan vierestä. Suomen Luolat -kirjassa kerrotaan seuraavaa:

Lohkareitten peittämä kukkula muodostaa saarnastuolin. Saarnastuolikukkulan lohkareiden välissä on ollut pieni luola, jossa metsästäjät ja marjamiehet ovat yöpyneet ja pitäneet sadetta. Pirujen asuinpaikka, josta on käyty hakemassa onnea ja parannusta. Luola romahti 1960-luvulla ilmeisesti roudan liikuteltua lohkareita.

leppavirtapirunkirkko6

Nyppylä on ehkä joskus erottunut paremmin ympäristöstä, mutta nyt puut ja lumi peittivät näkyvyyttä.

leppavirtapirunkirkko7

Toisella puolen oli lohkareikkoa, jossa lienee luola ollut. Minulle piru ei kyllä suonut onnea vaan luikahin kiveltä ja kolautin polven kivveen. Auts, prkl… mikä piru!

leppavirtapirunkirkko8

Palailin autolle umpimähkää kierrelleen läheisellä suolla, kunnes kalliolla pilkisti jokin.

leppavirtapirunkirkko9

Jaahas, tännekö se piru olikin muuttanut. Aika mulkosilmä ja turpohuuli tämä kaveri.

leppavirtapirunkirkko10

Saavuin hakkuuaakeen laitaan, josta avautui näkymä Paljakkavuorelle. Täällä olin kolunnut paikkoja parin viikon ajan. Nyt alkaa lumi haitata koloetsintöjä, joten pitänee palata pakkasilla vesputoukselle seuraavan kerran.

leppavirtapirunkirkko11

Kurkistin vielä Sakastin–Keski-Vihtasen lammen mutkan.

leppavirtapirunkirkko12

Veen pinnan lumisohjoa oli puhkonut saukko sukelluksillaan.

leppavirtapirunkirkko13

Kolmipäiväinen retkuilurupeama alkoi jo tuntua jäsenissä, joten karrautin Juhtalla kotio ja panin saunan lämpiimään ja jatkoin reissujen muistelua lauteilla lämpimässä…

Piru kartalla. ETRS-TM35FIN-tasokoordinaatit N 6921792, E 558405.

Juttu julkaistu alun perin Satunnainen Retkuilija -blogissa.