Tag Archive for: Pirkanmaa

Kaksi kilsaa harjuluontoa – Vehoniemen luontopolku Kangasalla

Roineen armaiset aallot. Kesäpäivä Kangasalla -laulun maisemissa voi tehdä mukavan luontopolkupatikan. Reitti kulkee korkean harjun molemmilla puolilla – ja länsipuolella voi ihailla Roineen Kaivannonselkää melkeinpä joka askeleella.

Lintuparatiisi/luontopolku, Vallonjärvi Valkeakoskella.

Vallonjärvi sijaitsee Valkeakosken keskustan välittömässä läheisyydessä. Rehevän ranta- ja vesikasvillisuuden takia järvellä on monipuolinen linnusto, johon voi tutustua niin luontopolulla kuin lintutornissakin. Luontopolun varrella on myös jämerä aarnimetsätyyppinen kuusikko.

Seikkailuksi meni! Luontopolkumies Birgitan Polulla Lempäälässä

Birgitan polulla on peräti viitisenkymmentä kilometriä merkittyä patikointireittiä. Lempäälässä kulkeva ympyräreitti on valittu vuoden 2006 Retkikohteeksikin. Reitin varrella on runsaasti tauko- ja nuotiopaikkoja. Yksi suosituimmista on Kirskaanniemi, jonka tienoilla kävin polkuun tutustumassa.

Oriveden Eräpyhä: Luontopolkumies muinaisilla eränkävijöiden poluilla

Eräpyhä. Nimi kertoo kaiken. Ollaan muinaisten eränkävijöiden pysähdys- ja levähdyspaikalla, jossa on uhrattu hyvän saaliin saamiseksi – tai hyvän saaliin jälkeen. Mukavan mittainen polku kulkee sekä Eräpyhän kallion laella että Längelmäveden rannalla.

Lapin palasia Seitsemisessä – viikonlopun mittainen retki kevättalviseen kansallispuistoon

Lapin selkosille olivat eräkaverukset vakaasti lähdössä, mutta muuttunut maailmantilanne sekoitti pakan. Onneksemme se sekoitti sen kuitenkin sellaiseen asentoon, että pääsimme tekemään hienon viikonlopun talvivaelluksen lumen peittämissä Seitsemisen kansallispuiston maisemissa. Lähtöpaikka kartalla (Saari-Soljasen P-alue, Soljostentie, Ikaalinen) Tapahtui 4.–6.3.2022 Tämä tarina edustaa pitkästä aikaa sellaista meikäläisen formaattia, missä menen ja elän muistissani uudelleen läpi koko hienon reissun! […]

Löytyykö Lempäälän Pirunlinnan luola tälläkään kertaa?

Taustaa: Körötellessämme pikkuteitä Tampereen Härmälästä Kuljun kartanoon joskus yli kymmenen vuotta sitten, huomasin tien pientareella vaatimattoman kyltin ”linnavuori” (tai ”Pirunlinna”). Se jäi mieleen, vaikka sillä kerralla ei ollutkaan aikaa käydä paikkaa tutkimassa. Eipä retkeilykään vielä silloin ollut lähellä sydäntä. Lopulta kuitenkin, olisiko ollut peräti saman vuoden aikana, päädyimme päiväretkelle Pirunlinnalle. Kohde kartalla Esikoisemme oli tuolloin […]

Luontoseikkailua kaupungissa – Riippusiltojen lenkki Valkeakoskella

Kaupallisessa yhteistyössä Yhteistyöstä voimaa -matkailunedistämishanke Luontopolkujen ja metsien ystävänä olen tottunut ajamaan välillä kauaskin kaupungista kauniiden luontopolkujen ja järvimaisemien äärelle. Nyt olen kuitenkin kuullut eräästä mielenkiintoisesta reitistä, joka sijaitsee aivan keskustan tuntumassa Valkeakoskella. Kyseessä on hieman yli kolmen kilometrin mittainen Riippusiltojen lenkki, joka sivuaa Apianlahden järvimaisemaa ja sisältää useita vesistön ylityksiä riippusiltoja pitkin. Tätähän täytyy […]

Ruskaan pukeutuneella Torisevan luontopolulla, Virrat

Syyskuun hiipiessä yhä lähemmäs, alkavat monen ajatukset kääntyä jo tuleviin ruskaretkiin. Torisevan rotkojärvet ovat kuuluisa pirkanmaalainen nähtävyys ja tarjoavat jylhän ja upean retkikohteen myös ruskaretkeläiselle. Maastonmuodoistaan johtuen tämä 6,5 kilometrin kierros ei ole helpoimmasta päästä, joten aikaa kannattaa varata sopivasti. Matkan varrella nähdään niin Alainen-Torisevan kuin Kangasjärvenkin järvimaisemia. Ensiksi mainitun rannalta löytyy nuotiopaikka, jälkimmäisen rannalla […]

Jätkien ja majavien mailla: Savottapolku Isojärven kansallispuistossa

Isojärven kansallispuistossa on nykyisin mukava määrä rengasreittejä. Savottapolku on Heretyn metsätyökämpältä lähtevä reilun kymmenen kilometrin kierros, jonka varrella on komeita vanhoja metsiä ja pieniä suopainanteita. Reitillä on useampikin mukava taukopaikka – ja reitti on mukava lopettaa Heretyn kämpässä kahvin ja tuoreen pullan äärellä! Savottapolku Isojärven kansallispuistossa KuhmoisissaPäivämäärä: 30.7.2022Luontopolkumiehen reittinumero: 344Reitin pituus: 11 km (virallisesti 10 […]

Viikko Virroilla vierähti, viisi päivää vesien vierellä

Keväisen lomaviikon patikkapolut etsimme pääosin Pirkanmaan pohjoisosista, hiukan koukkasimme Keski-Suomen puolella. Vietimme reissussa viisi mielenkiintoista päivää 12.–16. huhtikuuta 2021. Tukikohdaksi valikoitui Virrat, koska kunnan nettisivuilta löytyi houkutteleva luontomatkailijan opas (linkki artikkelin lopussa). Näiden viiden päivän aikana näimme muun muassa lukuisia kuohuvia koskia, rantalaavuja, kivi- ja kalliomuodostelmia, mielenkiintoisia museokohteita sekä hyvin mieleenpainuvat näkötornin ja erämaakirkonkin.  1.päivä […]