Tag Archive for: Paistunturi

Paistunturin erämaa – Avotunturivaellus rautujärville ja erämaan rauhaan, osa 3/3

Osa 1/3 täällä ja Osa 2/3 täällä   Päivä 8: Totuttuun tapaan heräämisen jälkeen saimme ”ihastella” tyystin pilvipeittoon verhoutunutta taivasta. Tässä onkin lista yllättyneistä:     Aamupalan ja muiden rutiinien jälkeen aloimme verkkaiseen tahtiin kääriä makuupusseja, makuualustoja ja telttoja pakettiin. Jarno ja Tommi ennättivät saada rinkkansa lähtökuntoon jälleen ennen meitä ja lähtivät matkaan jo edeltä. […]

Paistunturin erämaa – Avotunturivaellus rautujärville ja erämaan rauhaan, osa 2/3

Osa 1/3 täällä Päivä 4: Sää oli selkeytynyt – ainakin aiempaan verraten. Taivas oli pilvinen, mutta sumu oli hälvennyt ja tunturit kauempanakin näyttäytyivät vihdoinkin meille. Viileän yön jäljiltä hyttysetkin olivat vielä kankeina ja vähin joukoin liikkeellä, joten menimme ulos keittelemään vettä aamiaistarpeisiin. Jälkiuunipaloille Koskenlaskijaa levitellessäni muistin edellisenä päivänä graavaamani raudun ja kiirehdin rinkalleni hakemaan kalan aamiaispöytään, […]

Paistunturin erämaa – Avotunturivaellus rautujärville ja erämaan rauhaan, osa 1/3

Tälle vuodelle oli asetettu tähtäimeen uusi kalalaji, sekä uusi kohdealue. Näiden lisäksi myös aivan uusi kokemus vaelluksen sijoittuessa yöpymisineen korkealle avotunturiin. Reissulla pääsisi myös vihdoin testaamaan paremmissa olosuhteissa juuri ostamaani telttaa, uutta sadeviittaa sekä hintavat Berghausin säärystimet. Vaelluksen ensimmäinen päivä oli 30.7. ja tuttuun tapaan säät kylmenivät juuri ensimmäisenä vaelluspäivänämme huomattavasti. Ennusteet lupailivat reissullemme lämpöä […]

Syksyn Samoilija Kevolla

Kannan harteillani koko maailman taakkaa, niin kuin ystäväni sen minulle valotti. Kannan huolta lapsista jotka kärsivät, toisiaan kappaleiksi repivien erovanhempien sivusta seuraajina. Entä ne vanhukset jotka elävät yksinäisyyttään viimeiset vuotensa, odottaen vain pois pääsyään tai sitä vierailijaa, joka vaan istuisi siinä, jos yhteistä puheenaihetta ei sattuisikaan löytymään? Entä ne uuden elämän uskon tai elämäntapaoppaiden kautta […]

Paluu Utsjoen retkeilyreiteille (Härkävaara-Kalkujoenlaavu)

Oli ehkäpä kesän ensimmäinen lämmin päivä, kun sunnuntaina päätin lähteä pitkän ja pimeän talven jälkeen vuoden ensimmäiselle patikalle. Utsjoen Paistunturin erämaa-aleen puolella kulkee 35 kilometriä pitkä retkeilyreitti, jolla voi tehdä pienellä kartantutkimisella omia lyhyempiä retkiä. Yksi omista suosikkireiteistäni on Härkävaara-Johtalanvárri-Kalkujoenlaavu, jolla ei tarvitse poiketa kuin hieman polulta ja silti pääsee eksymättä tahtomaansa pisteeseen. Toki ensikertalaisella […]

Erttetvàrrin vanha poroerotusaita Utsjoella

Olin kuullut juttuja keskellä Paistunturin erämaata sijaitsevasta ikivanhasta poroerotusaidasta. Netistä löytyi siitä aika niukasti tietoa, mutta kuvista jäi sellainen olo, että paikka on vielä joskus päästävä näkemään ihan itse. Tähän koituikin oiva tilaisuus viime elokuussa, kun vaeltelin pitkin Ylä-Lapin erämaita. Suunnittelin reittini niin, että poroaita sattui matkan varrelle.Erttetvàrri on aikalailla keskellä ei mitään. Sinne ei […]