Artikkelit

Korpudden – kallioinen aarre Lohjanjärven kainalossa

Lohjanjärven ympäristö on melkoinen retkeilijän aarrearkku. Seudun tunnetuimpia luontoaarteita lienevät Karkalinniemi luonnonpuistoineen ja Torholanluolineen sekä Lohjansaaren valtava tammivanhus, Paavolan tammi. Sen sijaan Mustiossa sijaitseva suojeltu kallioinen niemi, Korpudden, on melko harvalle tuttu. Uskallan kuitenkin väittää, että tuskin petyt, jos valitset sen retkikohteeksesi.

Korpuddenin alue on Uudenmaan virkistysalueyhdistyksen omistama, ja sieltä löytyy yhdistyksen ylläpitämä nuotiopaikka, keittokatos ja huussi. Nämä varustelut tekevät Korpuddenista sopivan kohteen aivan aloittelevillekin retkiroopeille tai muuten vain helppoa retkeilyä kaipaaville. Toisaalta tämä Lohjanjärven syleilemä niemi vanhoine metsineen ja jylhine kallioineen tarjoaa takuulla kiehtovaa tutkittavaa kenelle vain.

Niemen kiertää reilun kilometrin pituinen polku, jonka lähtöpisteessä on nuotiopaikka. Tällä retkellä taukopaikka nökötti heti polun alussa kuin tilauksesta, sillä retkiporukkamme nuorin oli nukahtanut menomatkalla ja tarvitsi hieman aikaa voimien keräilyyn ennen polun kiertämistä. Nuotiopaikka on laitettu kalliolle, aivan veden ääreen ja voisin kuvitella, että rannanpuoleiselta penkiltä on joku joskus saattanut tehdä vahingossa lähempää tuttavuutta järvenkin kanssa. Joka tapauksessa paikka sijoittuisi varmasti korkealle Etelä-Suomen kauneimmat tulipaikat -kilpailussa, jos sellainen järjestettäisiin.

Pääsiäisviikonloppuna vesi kimmelsi tummansinisenä ja jäätä oli enää vain pienellä lahdella. Puiden lehdet hytisivät vielä tiukasti silmuihinsa kietoutuneena, mutta sieltä täältä kaikui jo kevät. Käpytikka oli löytänyt linnunpöntöstä mahtavan kaikukopan rummutukselleen, peippo töräytteli säkeitään lähipuista ja järvellä viuhuivat telkkien siivet. Sen sijaan rantakalliolle lennähtänyttä västäräkkiä ei aurinkoinen ”tuntuu kuin -4°C”-kevätsää tainnut juuri ilahduttaa. Hetken se tuijotti meitä hiljaa pää kallellaan: ”Missä on etelä?”

Nuotiopaikalta lähtevä polku kiemurteli alkumatkan aivan rannan tuntumassa. Muhkeat kilpikaarnamännyt seisoivat jämerästi kallioilla, ja tervalepät kurottelivat veden ylle. Lyhyen kulkemisen jälkeen Korpuddenille ominaiset jyrkät korkeuserot alkoivat konkretisoitua, ja kalliot tippuivat useiden metrien matkan järveen. Vanhat kuuset ja lahopuut loivat lumovan tunnelman.

Kapean metsäsuikaleen takana kohosi jyrkänne lähes pystysuorana seinänä. Äkkiä syvänvihreän sammaleen kuorruttama seinämä oli aivan polun kyljessä. ”Onpa mahtava paikka. Tämä voisi olla meidän uusi lempi[retkeily]kohde!”, intoili mies.

Puiden suojista polku kuljetti meidät takaisin veden ääreen, jylhälle rantakalliolle, jonne oli aseteltu pöytä ja penkit maisemapiknikkiä varten. Koska repussamme kolisi enää lähes tyhjä termari, tyydyimme tähyilemään hetken järvinäkymää ja jatkoimme niemen tutkimista.

Merkattu, lyhyt polku sopi hyvin lapsiperheretkeilyyn. Ei tarvinnut kiirehtiä eteenpäin, vaan oli aikaa pysähdellä puiden ja kivenkolojen äärelle. Tosin suuremman lapsiryhmän luotsaaminen Korpuddenilla aiheuttaisi varmasti ylimääräisiä sydämentykytyksiä, sillä paikan viehätyksestä suuri osa tulee suurista korkeuseroista ja jyrkistä kallioista, joiden reunoja polku seurailee osan matkaa.

 

Paluureitti kulki kallioiden päällä, osittain metsän suojissa, mutta poikkesi myös avokalliolle. Siinä kohtaa oli hyvä hetki pysähtyä ja antaa maiseman huikaista. Kallion laella puiden korkeus humahti aivan uudella tavalla tajuntaan, kun niiden rosoiset tyvet olivat kaukana alhaalla, ja latvoja sai silti katsoa ylöspäin. Vinkkinä myös, että korkeanpaikankammoinen voi ammentaa paikalta ilmaisen adrenaalitömäyksen kurkkaamalla alas jyrkänteeltä.

Loppumatkasta löysimme vielä rehevästä rinteestä lisää kevään merkkejä, kun sammaleesta pilkisti ujoina nuppuina nuokkuvia sinivuokkoja. Hieman alempana tuulen kaatamaan kuusen juurakko taas tarjosi sopivan paikan karhuleikkeihin.

Pian polun lähtöpiste jo häämöttikin taas näkyvissä. Pidempikin matka olisi taittunut, ainakin meiltä aikuisilta. Toisaalta pelkästään kilometrin polun kiertämiseen taisi hujahtaa reilusti toista tuntia aikaa. Niin paljon kiinnostavaa tutkittavaa polun varrelta löytyi, ja yhtä sun toista nähtävää jäi vielä säästettäväksi seuraavaan retkeen.

Jos Korpudden alkoi retkikohteena kutkuttaa, niin tässä vielä ohjeet, miten sinne löytää. Käänny Hanko-Hyvinkää-tieltä (tie 25) Mustion kohdalta luoteeseen tielle 186, ja parin kilometrin jälkeen edelleen oikealle Hållsnäsintielle. Tien varrella tulevat ensin vastaan Mustion ruukki ja linna, joiden luona kannattaa myös pysähtyä, jos aikataulu sen vain suinkin sallii. Linnan jälkeen matka jatkuu Hållsnäsintietä pitkin, kunnes noin kilometri Piispalantien ja Hållsnäsintien risteyksen jälkeen kyltti ohjaa kääntymään oikealle Korpuddeniin menevälle metsäautotielle. Polun lähtöpiste löytyy tien päästä.

Kartta. Sijainti: N=6674909.682, E=326537.531 (ETRS-TM35FIN)

Pääsiäisyö laavulla nukkuen

Meillä olikin yllättäen pääsiäisenä vapaata ja päätimme tehdä jotakin mukavaa retkeilyn merkeissä. Seuraaville päiville oli luvattu pientä vesisadetta, mutta päätimme kuitenkin lähteä uhmaamaan katalaa pääsiäissäätä Teijon kansallispuistoon.

Olin ostanut hiljattain uuden rinkan ja halusin päästä sitä testaamaan pienelle retkelle. Teijo sai kansallispuiston tittelin vain hetkeä aiemmin, ja halusimme päästä sinne katsomaan, miltä uusi kansallispuisto näyttää. Teijolla näytti olevan useampi laavupaikka ja voisimme olla yötä maastossa. Mikäs sen parempi tapa viettää pääsiäistä!

Nenustanummen parkkipaikka oli hiukan piilossa metsikössä.

Nenustanummen parkkipaikka oli hiukan piilossa metsikössä.

Teijosta tuli kansallispuisto vuoden 2015 alussa, ja tähän liittyviä uusia kylttejä ja opasteita ei ollut vielä tehty, taikka asennettu paikalleen. Aloitimme retkemme 3.4.2015 Nenustanummen parkkipaikalta ja sinne ei ensin ohi ajaessa löytynyt mitään kylttejä. Näimme parkkipaikan vasta, kun olimme jo ajaneet ohitse, mutta lopulta sen sitten löysimme.

Parkkipaikalla oli hyvät vanhat opasteet poluille. Nyt juttua kirjoittaessani siellä saattaa olla jo uudet. Teijon kansallispuistosta kerrottiin, että siellä on parhaillaan menossa uusien kylttien ja opasteiden asennus.

Alkutaipale parkkipaikalta on sankkaa metsää.

Alkutaipale parkkipaikalta on sankkaa metsää.

Tarkoituksenamme oli kulkea Sahajärven eteläpuoleisen näköalapaikan kautta Miilunummen kautta Puolakkajärvelle ja sieltä etsiä mieluisa laavupaikka, jossa olisimme yötä.

Melko pian polkuja olikin monta ja usea haara eri suuntaan. Risteyksessä oli kyllä kyltit, mutta siinä luki vain paikkojen nimiä, jotka eivät kertoneet minulle mitään. Olin kyllä tulostanut mukaan karttoja netistä, mutta kuvittelin kansallispuiston merkityillä poluilla pystyvän kulkemaan ilman karttaa ja otin liian hätäisen päätöksen polkuvalintaan.

Nopeasti huomasimme, että emme kulje sitä reittiä, jonka olimme etukäteen miettineet. Koska polku oli kuitenkin hyvin merkitty, päätimme jatkaa sitä eteenpäin ja katsoa minne saavumme ja jatkaa sieltä sitten haluamaamme suuntaan.

Puron yli kulki pieni silta.

Puron yli kulki pieni silta.

Polku kulki melko sankkaa metsää pitkin. Polku oli leveä ja hyvin merkitty, joten jatkoimme sitä ja ihailimme keväistä luontoa ympärillämme. Vesisadetta ei tuntunut tulevan ja sää oli itseasiassa todella mukava patikointiin.

Olin rinkan täyttänyt melko täyteen, vaikka yhden yön viettäminen laavulla ei olisi niin paljon tavaraa vaatinut. Ajattelin alkaa totuttamaan itseäni jo tulevaan kesän pidempään patikkaretkeen kantamalla “turhaa” tavaraa.

Punassuo on todella kaunis paikka.

Punassuo on todella kaunis paikka.

Metsän läpi kuljettuamme saavuimme suolle. Emme tienneet, mikä suo tämä oli tässä vaiheessa. Oli hiukan jopa jännempi kulkea, kun emme olleet kartalla ja emme siitä niin välittäneet. Kansallispuisto ei ole niin suuri, että sinne voisi pahasti eksyä.

Minulla oli varmuuden vuoksi kompassikin mukana, mutten ottanut sitä esille. Suuntavaistoni kertoi, että olemme kuitenkin suunnilleen oikeaan suuntaan menossa.

Punassuota ylittäessämme oli todella kuvaukselliset pilvet yllämme.

Punassuota ylittäessämme oli todella kuvaukselliset pilvet yllämme.

Pitkospuut olivat jo melko vanhan tuntuiset, mutta kuitenkin ehjät joka paikasta. Vaelluskenkämme pitävät vettä ja matalassa vedessä voi niillä kävellä helposti jalkoja kastamatta. Hiukan lenkkitossut jalassa olisi varmaan sukat kastuneet, mutta pääsosin todella kuivaa oli kuitenkin pitkospuilla. Pilvinen keli ei haitannut ja maisemat olivat todella kauniit.

Vanha kaunis talo leppäkorventiellä.

Vanha kaunis talo leppäkorventiellä.

Suon jälkeen kävelimme metsää pitkin muutaman kilometrin ja polkukyltit katosivat. Hetken aikaa menimme jotakin todella pientä polkua pitkin. Katselin kartasta, että osumme kohta varmaankin tielle ja niin kävikin. Paikka oli vaan aivan eri, missä piti olla. Oli tarkoitus tulla jonnekin Miilunummen seudulle, mutta olimmekin kävelleet Punassuon poikki ja olimmekin muutaman kilometrin päässä.

Päätimme kävellä tietä pitkin Miilunummen taukopaikalle ja matkalla näimmekin mukavasti maaseutua ja hiekkakuoppia.

Polku Miilunummelta Puolakkajärvelle.

Polku Miilunummelta Puolakkajärvelle.

Miilunummelta oli iso polku Puolakkajärvelle. Ensimmäinen laavupaikka järven pohjoispuolella on nimeltään Endal. Endalissa oli ilmeisesti isä ja poika nuotiota pitämässä. Kyselin heiltä, aikovatko olla laavulla yötä. Myöntävän vastauksen siivittämänä jatkoimme matkaa, katselin vaan nuotioporukan varusteita ja heillä ei ollut kuin eväsmuovikassi mukana, joten tuskin kyllä yötä oli aikomus siellä viettää. Jäi tunne, että olivat ulkomaalaisia ja eivät oikein tajunneet kysymystäni.

Laavupaikkoja kuitenkin riittää, joten jatkoimme matkaamme järven ympäri.

Puolakkajärven länsipuolisen puron ylitystä.

Puolakkajärven länsipuolisen puron ylitystä.

Katselin kartasta, että toisella puolella järveä olisi Teerisaaren laavupaikka, ja päätimme mennä sinne tiedustelemaan tilannetta. Järven länsipuolella on muutama puro, jonka ylitse on tehty pieni silta ja pitkospuita. Ylittäminen siis onnistuu helposti.

Vasemmalla Puolakkajärvi ja edessä siintä Teerisaaren laavupaikka.

Vasemmalla Puolakkajärvi ja edessä siintä Teerisaaren laavupaikka.

Puolakkajärven ympäristö on pohjoispuolelta kuivaa maata ja kalliota, muualla pääosin suota. Teerisaari ei kartalla näytä saarelta, mutta kun käy paikan päällä, niin tietää, miksi sitä kutsutaan saareksi. Laavupaikka on kankare keskellä suota, tai toisella puolella on tietenkin Puolakkajärvi.

Teerisaaren laavupaikka.

Teerisaaren laavupaikka.

Teerisaaren laavupaikka oli tyhjillään ja se oli todella upealla paikalla järven rannalla. Päätimme leiriytyä tälle laavulle. Yllätys oli, kun polttopuita ei löytynyt mistään. Käymälä ja liiteri oli juuri rakennettu, mutta puita ei paikalle oltu vielä tuotu. Saimme kuitenkin risuja polttamalla sen verran tulta, että ruuanteko onnistui ja saimme kahvit keitettyä.

Meillä oli muutenkin hyvät pääsiäiseväät, suklaata, olutta ja muita herkkuja. Paikalle oli jätetty paljon roskia, mutta me viemme aina omat roskat mennessämme ja muutenkin siivosimme paikkoja ja jätimme hiukan puuta seuraavalla laavulle tulijalle hyvien tapojen mukaisesti.

Hullummassakin paikassa voi pääsiästä viettää.

Hullummassakin paikassa voi pääsiästä viettää.

Pimeä alkoi tulla nopeasti ja kaivoimme otsalamput rinkasta. Taivas oli ohuen pilviverhon peittämä ja saimme nauttia upeasta kevätyöstä. Kurjet pitivät kovaa ääntä ja laskeutuivat välillä järvelle. Rauhan rikkoi myöhemmin mopoilijaseurue Endalin puolella. Emme kuitenkaan antaneet mopoilijoiden häiritä meitä ja meillä oli mahtava pääsiäisyö laavulla.

Nukkumaan mennessä olivat mopoilijat jo lähteneet ja nukuimme yön todella maukkaasti. Makuupussit tuntuivat tarpeeksi lämpöisiltä, vaikka yöllä lämpö oli nollan tuntumassa.

Sahajärven etelänpuoleinen näköalapaikka.

Sahajärven etelänpuoleinen näköalapaikka.

Aamulla kävelimme taas Endalin laavupaikan ohitse ja katsoimme onko sielläkään puita. Ei ollut, ja joku porukka oli jopa uuden puuliiterin ovipaneelit repinyt irti, ilmeisesti polttopuiksi. Teijon kansallispuistosta kerrottiin jälkikäteen, että jatkossa puita pitäisi kyllä olla paremmin ja niistä voi ilmoittaa, kun ovat vähissä ja he sitten niitä käyvät lisäämässä. Uskon tosiaan, että tämä oli alkukankeutta ja jatkossa hommat toimivat paremmin.

Retki oli todella onnistunut. Loppumatkalla tuli muutama pisara vettä, mutta ei häiritsevästi. Pienistä puutteista huolimatta nautimme täysin rinnoin Teijon kansallispuiston maisemista ja eritoten Punassuo oli todella kaunis paikka. Varmasti tulemme vielä uudestaan puistoon käymään.

Reittimme kulki siis Nenustanummi – Punassuo – tietä pitkin Miilunummelle – Endalin laavun ohi Teerisuon laavulle. Paluumatka Teerisaari – Endal – Miilunummi – Sahajärven eteläpuolen näköalapaikan ohi (lankkerin länsipuolelta) – Nenustanummen parkkipaikka. Matkaa reitille tuli reilu 20 km.

Lisää kuvia retkeltämme löydät täältä.

Nenustanummen parkkipaikka kartalla. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit
N 6685636  E 279991.