Tag Archive for: pääkaupunkiseutu

Sipoonkorven kansallispuisto 10 vuotta – uusi rengasreitti: Knutersin kierros

Syyskuun lopulla suuntaan pienelle päiväretkelle Sipoonkorven kansallispuiston kaakkoiskulmalle testaamaan toista uutta rengasreittiä, joka on viime kesänä merkitty maastoon. Olen sopinut treffit ystäväni kanssa, joka on käynyt kantoreppuretkellä lapsensa kanssa jo muutaman kerran kiertämässä muutaman kilometrin päässä olevan Bakunkärrin lenkin ja nyt lähdemme yhdessä testaamaan Knutersinportilta lähtevän reitin. Tällä suurella uudehkolla parkkipaikalla ei ole kuin muutama […]

Sipoonkorven kansallispuisto 10 vuotta – uusi rengasreitti: Bakunkärrin kierros

Sipoonkorven kansallispuisto on pääkaupunkiseutulaisten lähikansallispuisto, joka täyttää nyt jo kymmenen vuotta! Sipoonkorvessa on ollut Nuuksioon verrattuna suhteellisen vähän merkittyjä patikointireittejä, mutta tänä vuonna Sipoonkorpeen on saatu jopa kaksi uutta lyhyehköä rengasreittiä ja puiston muitakin palveluita on saatu parannettua valtion lisämäärärahan turvin. Päätin lähteä testaamaan Bakunkärrin kierrosta syksyisenä arkipäivänä. Bakunkärrin kierroksen (2 km) lähtöpaikka kartalla Artikkeli […]

Näkymä Soukan Kasavuorelta alas kaupunkiin

Joulukalenteri, luukku 21: Joulurauhaa kaupungin yllä

Joulu lähestyy lähestymistään. Nyt se on jo aivan nurkan takana. Vielä on kuitenkin muutama päivä aikaa, ehkä muutama asia tekemättä ja muutama lahja pakkaamatta. Keskellä lapsiperheen joulunodotusta varastan kokonaisen illan itselleni. Lämmitän glögin ja kaadan sen termospulloon. Pakkaan pieneen rasiaan pari kaapista löytämääni piparkakkua. Laitan jonnekin aivojen sopukoihin muistiin, että pitää ostaa lisää. Nostan repun […]

Pyörällä perille: Tärkein on matka eli kuinka selvisin pyöräillen Nuuksioon

Nuuksio on monille pääkaupunkiseutulaisille tärkeä retkeilypaikka, ja sinne on helppo ja nopea päästä monilla kulkuneuvoilla. Mutta oletko koskaan ajatellut, että Nuuksioon voisi suunnata myös ajan kanssa, vaikkapa pyöräillen? Mäkiä toki riittää, mutta reitti esimerkiksi Suomen luontokeskus Haltiaan on viimeistään Nuuksion Pitkäjärven maisemien avautuessa hyvinkin kaunis ja matkan voi ottaa myös raakana treeninä. Kansallispuistossa pyöräily on […]

Punkit eivät ole vielä talviteloilla! Näin voit suojautua puutiaisaivokuumeelta ja borrelioosilta

Kaupallisessa yhteistyössä Rokotepalvelu Punkin löytäminen iholta on vastenmielistä, etenkin, jos se on ehtinyt pureutua kiinni. Punkki on kuitenkin parasta löytää ennemmin kuin myöhemmin, ja on hyvä muistaa, että punkit eivät ole asettumassa talviteloille vielä kuukausiin. Jos retkeilet alueilla joilla punkkeja tavataan, kannattaa punkkisyyni tehdä huolellisesti joka retken jälkeen. Syynin lisäksi punkin levittämiltä taudeilta voi suojautua […]

Pääkaupunkiseudun lähiluontoa – Haukkavuoren perintömetsä Keravalla

Keravan kaupunki on perustanut suojellun metsäalueen Haukkavuoren ympäristöön osana WWF:n perintömetsäkampanjaa. Alueella on Keravan arvokkaimmat lehdot sekä vanhoja lähes luonnontilaisia kuusikoita. Metsässä kulkee noin kolme kilometriä polkuja – uutuutena noin puolentoista kilometrin merkitty luontopolku. Haukkavuoren perintömetsän luontopolku KeravallaPäivämäärä: 17.7.2019 ja 7.9.2022Luontopolkumiehen reittinumero: 71Reitin pituus: 1,5 kmKohokohdat: Haukkavuori, Keravanjoen rantaOpasteet ja kyltit: Paikan löytäminen oli suht […]

Nuuksion vähemmän tunnettuja kulmia – tällainen on Klassarinkierros Vihdissä

Nuuksiossa on myös reittejä, jotka ovat vähemmän tunnettuja ja käveltyjä. Tällainen reitti löytyy Nuuksion länsiosasta. Klassarinkierroksella saa nauttia rauhallisista metsä- ja lampimaisemista ja kiivetä Klassarinkallion huipulle ihailemaan avoimia maisemia. Klassarinkierros VihdissäPäivämäärä: 14.6.2019Luontopolkumiehen reittinumero: 61Reitin pituus: n. 4 km Kohokohdat: Saarilammen rannat, Klassarinkallion maisematOpasteet ja kyltit: Todella hyvätParkkipaikka: Valklammentie 1, tilaa hyvin noin 10 autolle. (Karttalinkki)Varusteet/jalkineet: Satuin […]

Samaa reittiä taimenien kanssa – Longinojan Luontopolku Kehä 1:n laitamilla

Longinojan hienoa taimenpuroa on kunnostettu jo yli kymmenen vuoden ajan ja sen kunnostus on valittu Paras luontoteko -kilpailun voittajaksi. Puron varrelle on luotu myös mukava luontopolku, jossa voi tutustua sekä taimeneen että kaupunkipuron luontoon ja sen suojeluun. Reitti on auki niin kesällä kuin talvellakin ja se on suurelta osalta esteetön. Longinojan luontopolku HelsingissäPäivämäärä: 12.4.2019Luontopolkumiehen reittinumero: […]

Kevään ensi merkkejä Träskändan kartanon puistossa ja Glimsinjoen luontopolulla

Glimsinjoki Espoossa on todettu valtakunnallisesti arvokkaaksi virtavesikohteeksi sen uhanalaisten luontotyyppien ja lajien takia. Kolme kilometriä pitkä jokiosuus on harvinaisen luonnontilainen. Joen rantaa mutkittelee myös luontopolku, joka alkaa Träskändan kartanon puistosta ja päätyy Glimsin talomuseolle. Teemoja ovat virtavesiluonto, jokivarsimetsät ja joen merkitys ihmiselle. Glimsinjoen luontopolku EspoossaPäivämäärä: 7.4.2019Luontopolkumiehen reittinumero: 49Reitin pituus: 5 km (Träskända-Jorvi-Träskända)Kohokohdat: Glimsinjoen vaihtelevat maisematOpasteet ja […]

Enemmän kuin läpikulkureitti: Lehtisaaren Hiidenkiukaanpuisto on upea kesäkohde Helsingissä

➡ 700m / suunta ? 0,5–1h ⚫⚪⚪ Helppo reitti, osittain esteetön ? Paikka kartalla ? Ei tulipaikkaa Lehtisaari toimii monelle pääkaupunkiseudulla asuvalle läpikulkureittinä työ- ja koulumatkoilla, mutta luultavasti vain harvat ovat tietoisia siitä, millainen paratiisi löytyy lähes kivenheiton päässä kaikesta keskustan vilinästä. Länsipuolen rannikolta eteläkärkeen ulottuva Hiidenkiukaanpuisto tarjoaa nähtävää ja koettavaa, joka on parhaimmillaan erityisesti kesällä. Puistossa samoillessa kuluu […]