Artikkelit

Pohjanmaan poika ihmeissään Aallokkokosken rannalla Kuusamossa

Aallokkokoski on poikkeuksellisen pitkä yhtämittainen koski. Kuusamossa Oulangan kansallispuistossa Kitkajoessa aaltoileva koski putoaa alle kilometrin pituudellaan 10–15 metriä. Harvinaisesta pituudestaan huolimatta koski jää helposti Karhunkierroksen koskipaljoudessa muiden jalkoihin. Osittain syvällä kanjonissa kulkevana Aallokkokoski ei tule yhtä lähelle retkeilijää kuin esimerkiksi Myllykoski.

Kansainvälisen melojien koskiluokituksen mukaan Aallokkokoski on IV-luokan koski. Hyvin vaikean melojille koskesta tekee ainakin runsas kivien määrä. Pohjanmaalla asuvalle vapaana tyrskyvä Aallokkokoski on ihme. Lakeuksien suurimmat kosket ovat voimalakäytössä, ja monia jokia säädellään voimakkaasti tulvien välttämiseksi.

Aallokkokoskelle pääsee kätevästi esimerkiksi Oulanka Basecampista tai pientä Karhunkierrosta pitkin Juumasta.

Aallokkokoski on todella pitkä koski. Tämä kuva on otettu alajuoksun suuntaan samasta paikasta kun seuraava kuva yläjuoksun suuntaan.

Jatkuvasti koskea mielen täydeltä

Kävin ensimmäisen kerran Aallokkokoskella valokuvaamassa tammikuussa 2016. Kävelin kosken länsireunaa Myllykoskelta kohti Jyrävää. Fanaattisena virtaavan veden ystävänä pohdin jo yliannostuksen mahdollisuutta, voiko näin kaunis koski jatkua loputtomiin?

Aallokkokoski pienen karhunkierroksen reitin varrelta, Kitkajoen länsipuolelta lintuperspektiivistä kuvattuna.

Ystävänpäivänä 2017 kuvasin Aallokkokosken itärannalla kirkkaalla talvisäällä. Itäpuolelta koskea pääsee lähemmäs kuin länsirannalta, missä Karhunkierros kulkee korkealla jyrkän kanjonin päällä.

Länsirannalta Aallokkokoskea voi ihailla lintuperspektiivistä vihreiden havumetsien keskellä. Itäpuolen polulta voit jopa poiketa lähes suoraan rantaan kosken pauhun keskelle kosken alkuosassa. Läheltä koskea löytyy paljon hienoja yksityiskohtia kuvattavaksi, kuten katajia ja naavaa.

Koski aaltoilee vihreiden havumetsien läpi.

Kaiken kaikkiaan Aallokkokoski on tyrmäävän hieno paikka. Kosken pituus, suuri korkeusero ja erityisesti poikkeavan kaunis ympäristö tekevät Aallokkokoskesta paikan, jonka rannalla istuessa aika pysähtyy. Istuin kuvausreissulla kahvikuppi kädessä lumisella joenpenkalla virtaavaa vettä katsellen. Aallokko täytti mieleni, muuta ei tarvita.

Kitkajoen pienoismalli Riipisen matkamuistomyymälässä.

Monille melojille Aallokkokoski on unelmien täyttymys. Kosken alajuoksulla on kanootilla oltava tarkkana, matkaa hengenvaaralliseen Jyrävän vesiputoukseen on vain muutamia satoja metrejä.

Kosken aaltojen korkeus ja voima estää niitä jäätymästä. Vain muutama päivä ennen tämän kuvan ottamista tammikuussa 2016 Kuusamossa lämpötilaksi mitattiin -39,3 astetta.

Lisää kuvia Aallokkokoskelta löytyy esimerkiksi Kuvakulmilla.com -blogista.

Kartta. N=7350534.860, E=608735.440

Luolanaisia Oulangalla? Ristikallion Pitkäluola

Koko meidän kolmen naisen retkueelle Ristikallio autiotupineen on tuttu – siellä on vierailtu jokaisena vuodenaikana vasiten maisemia ihailemassa, ja ohikulkumatkalla Karhunkierrospolkua kulkiessa. Joskus jopa työt ovat meitä sinne kuljettaneet.

Yhteiseksi ihmettelyn aiheeksi nousi se, ettei kukaan meistä ollut ikinä käynyt Ristikallion autiotupaa vastapäätä sijaitsevassa Pitkäluolassa. Päätimme korjata tilanteen sopivan hetken koittaessa. Niinpä 26.1.2017 tapasimme Käylässä aamunkajon aikaan, pakkasimme sukset autoon ja suuntasimme Sallantietä kohti pohjoista.

Ristikallion autiotuvan reittiopaste

Ristikalliolle eniten kuljettu reitti on luonnollisesti Karhunkierrosreitti, jonka Sallantien lähtöpisteeltä on Ristikallion autiotuvalle hieman vajaa 5 kilometriä. Pienen karttaharjoituksen jälkeen päädyimme kuitenkin hiihtämään Ristikalliolle pohjoispuolelta Puikkosuon tieltä erkanevan metsäautotien pohjaa. Täältä hiihtomatkaa kertyy sivunsa noin 3 kilometriä, ja maasto Karhunkierrosreittiin verrattuna on hiihdettävämpää.

Puikkosuontie on kapeaksi aurattu kylätie, minkä vuoksi otimme pienet alkulämmöt luomalla autolle ”kadunvarsipysäköintipaikan”. Lumenluonnin jälkeen metsäsukset alle ja menoksi. Ja kuten joskus saattaa tapahtua lähtötohinnoissa, niin piti nytkin tehdä vielä paluuperä autolle. Nyt se kannatti unohtuneen eväsrepun noutamisen lisäksi myös hätkähdyttävän havainnon vuoksi: iso emähirvi patsasteli keskellä tietä uteliaana retkeilijöiden toimia seuraten. Tovi toisiamme silmiin katsottuamme, hirvi jatkoi matkaansa kiireettömän majesteellisesti rämemännikön ruokamaille.

Ristikallion komeaa kalliojyrkännettä

Rosoisenkaunista kalliopintaa

Maisemiltaan reittivaihtoehtomme ei ollut alkumatkan metsäaukkoilla parhaasta päästä – vasta Oulangan kansallispuistoon päästyämme alkoi metsäinen taival kumpuilevassa pilarimännikössä. Suuntasimme latumme Ristikallion autiotuvalle, jonne jätimme eväsreput ja jatkoimme Aventojoen lampimaisen laajentuman yli kalliojyrkänteen tyvelle.

Pitkäluolaa ei ole karttaan merkittynä, eikä meillä kenelläänkään ollut aivan täsmällistä paikkatietoa siitä. Niinpä pienen hetken etsiskelimme luolaa samalla ihaillen rosoisenkauniita kallioseinämiä. Viimein luola löytyi joen ja kalliojärkänteen koillisessa kohtaamispisteessä.

Luolan suuaukko on aika vaatimattoman näköinen – ilman tietoa luonnonmuodostumasta, sen ohittaisi helposti huomaatta koko luolaa. Suuaukko on sen verran matala, että sisään on mentävä nöyrästi kumartuen. Vasta Pitkäluolaan ryömittyään huomaan sen olevan itseasiassa varsin tilava. Se on noin 6 metriä pitkä ja leveimmillään noin 4,5 metriä. Ja mukavan lämmin ja suojainen – ero ulkopuolen -10 °C ja pakkasviimaan oli huomattava. Luolassa oli kotoisan lämmintä ja hienoisen kosteaa, helposti hengitettävä sisäilma.  Se oli tunnelmaltaan jotenkin mystinen paikka.

Luolaan käynti vaatii nöyryyttä

Pitkäluola on ruhjeiseen kvartsiittiin syntynyt luola. Luolan katto kauniisti rapautunutta, teräväsärmäistä kiviainesta, josta löytyy kiehtovia muotoja ja värejä. Luolan katto on korkein luolan keskivaiheilla, luolan perällä olevassa kammiomaisessa muodostelmassa se on noin 1,5 metriä. Luolan lattia on soraa muistuttavaa rapautunutta mursketta, koska katto rapautuu edelleen.

Luonnontaidetta luolan laipiossa

Aventojoen kalastajat ovat käyttäneet luolaa on asentopaikkanaan, ja siellä on aikoinaan ollut jopa kiuas. Luolassa on lattian hiilikekojen ja katon nokeentumisen perusteella siellä on pidetty nuotiota. Paikallistiedon mukaan luola on toiminut myös sotapakolaisten piilopaikkana. Itsekin kyllä mieluummin yöni viettäisin Pitkäluolassa kuin taivasalla, jos vaihtoehdot tuossa olisivat. Tosin Oulangan kansallispuiston järjestyssäännön mukaan leiriytyminen on sallittua vain huollettujen taukopaikkojen läheisyydessä. Katon kiveensärmiin takertuneiden eläinten karvojen perusteella luola toimii suojapaikkana myös eläimille: poro oli ainakin luolaan kömpinyt, ehkäpä räkkää pakoon.

Pohjois-Kuusamon ja Sallan alueelta löytyy useita luolia kalkkiperäisen kvartsiittikallion rapautumisherkkyydestä johtuen. Vesi liuottaa kalkkikiveä, minkä lisäksi ankarassa ilmastossa veden jäätyminen ja sulaminen rapauttaa kalliota muodostaen kideonkaloita. Alueen tunnetuimmat luolat ovat Halosen uuni Juumassa, Rukatunturilla Juhannuskallion Pirunpesä, Pitkäluola Aventojoen varrella Ristikallion luona sekä Pienen Karhunkierroksen luola Juumassa.

Luolanaisia

Talvella kantavan jään aikaan Ristikallion reissuun kannattaa yhdistää Pitkäluolassa vierailu. Kesällä Pitkäluola on jalkapelissä kulkevalle hieman haastavampi rasti Aventojoen ylityksen vuoksi. Mitään turvallista ja joka vedenkorkeudella käyttökelpoista ylityspaikkaa ei ole ainakaan minun tiedossani. Helpommin luolalle pääseekin talviaikaan, kunhan on täysin varma jään kantavuudesta.

Luolaretken päätteeksi hiihtelimme Ristikallion autiotuvalle kahvin keittoon ja evästelemään. Murkinoinnin lomassa ihmettelimme edellisten kävijöiden puhdetyötaitoja ja -intoa. Toki toivoisi, että näitä taitoja kävijät kohdistaisivat johonkin muuhun kuin autiotupien pöytiin ja penkkeihin – kiehisillä voisi aina ilahduttaa seuraavaa kävijää ja voisihan ne vaikka nimetä omin bookstaavein.

Kuka evästeli täällä?

Kartta

ETRS-TM35FIN-tasokoordinaatit: N=7366269.731, E=594936.038

 

 

 

 

 

Patikointia ja poroja Oulangan kansallispuistossa – Könkään keino, Kuusamo

Oulangan kansallispuistossa on useita houkuttelevia patikkareittejä, joista valitsimme Kuusamon puolelta Oulangan luontokeskuksesta lähtevän 8 kilometrin Könkään keino -kierroksen.

konkaankeino-13

Lapset hieman rypistelivät otsaansa kuullessaan reitin pituuden, mutta jaksoivat koko matkan oikein hienosti. Sateisena päivänä olisimme valinneet viiden kilometrin Hiiden hurmoksen. Pientä Karhunkierrosta (12 km) emme vielä lähteneet yrittämään.

Heti reitin alussa saimme ihailla Kiutakönkään vuolasta kuohua. Väkeä riitti kuvaamaan hienoa koskea, joten oli vaikea löytää kuvakulmaa, josta ei näkyisi muita ihmisiä.

konkaankeino-2

Jatkoimme matkaa Oulankajoen viertä. Väki väheni ja maisemat olivat komeat. Eväät söimme Merenojan nuotiopaikalla. Eväshetkellä oli myös joitakin Karhunkierroksen vaeltajia isojen rinkkojensa kanssa.

konkaankeino-4

Päivä oli kaunis ja tyyni. Maisema vaihteli jokikanjonin ääreltä kuivalle mäntykankaalle ja suolampien reunoille.

konkaankeino-6

Ala-Kitkan paliskunnan poroerotusaidalla opimme monta uutta sanaa.

konkaankeino-8

Ilta hiljensi hyvässä kunnossa olevat patikkapolut, ja pysähdyimme mäntymetsässä vielä viimeiselle evästauolle. Hiljaisuuden rikkoi juoksuaskelten ääni sorapolulla. Poro lähestyi taukopaikkaamme iltahölkällään. Se päätti kuitenkin kiertää meidät muutaman metrin päästä polkua, nappasi sienen suuhunsa mennessään ja palasi taas polulle ohituksen jälkeen. Hetken kuluttua kuulimme pientä rapinaa. Perässä oli tullut vasa, joka ei uskaltanutkaan seurata emoaan vaan jäi pelokkaana tuijottamaan meitä.

konkaankeino-11

Emoa oli kuitenkin seurattava, joten se päätti kiertää meidät metsän kautta. Siinä vaiheessa oli jo hieman hätä, joten se huusi emoaan mennessään.

konkaankeino-10

Palattava on vielä tännekin. Seuraavalla kerralla haluan nähdä Sallan puolella olevan Oulankajoen kanjonin.

 

Teksti ja kuvat: Marja Utela. Juttu julkaistu aiemmin Matkoja, retkiä, hetkiä -blogissa.

Reitin lähtöpiste kartalla. ETRS-TM35FIN-tasokoordinaatit N 7362871, E 603624.

Korouoman jääputoukset ovat Vuoden retkipaikka 2015

vuoden_retkipaikka_2015Vuoden retkipaikka -äänestys on ratkennut. Voiton vei Korouoman huima jääputous Posiolla. Voittaja sai 1174 ääntä, eli joka neljäs kaikista äänestäjistä oli jääputouksen kannalla.

Kakkospaikan itselleen nappasi Oulangan kanjoni Sallassa saaden 1107 ääntä.

Kisan kolmannen sijan jo toista vuotta peräkkäin sai mykistävän kaunis Paavolan tammi Lohjalla. Oksiaan kohti korkeuksia levittelevä puujättiläinen sai 865 ääntä. Paljon ääniä saivat myös muun muassa Kalajavuori Etelä-Konneveden kansallispuistossa ja Tulliniemen luontopolku Hangossa.

Korouoman-jaapuikot-UpeNykanen

Kisassa annettiin yhteensä 4677 ääntä, mikä on reilusti yli kolme kertaa enemmän kuin viime vuoden äänestyksessä.

Ehdokkaita oli yhteensä 11. Äänestäjät antoivat kymmenittäin myös omia ehdotuksiaan vuoden retkipaikaksi. Kiitämme suuresti näistä ehdotuksista, saamme niistä runsaasti retkikohdevinkkejä ja kenties tulevien vuosien Vuoden retkipaikka -äänestyksen voittajia!

Korouoman rotkolaakso on jääkauden aikaansaannos ja korkeuserot ovat hurjia etenkin kanjonin keskiosassa. Talvisin alueelta löytyy toistakymmentä jääputousta. Joulukuun alussa avattu Koronjää-reitti on pituudeltaan viisi kilometriä. Sen varrella voi ihastella alueen kolmea suurinta jääputousta, jotka ovat nimeltään Jaska Jokunen, Ruskea Virta sekä Mammuttiputous. Putousten ääreltä aukeavat myös avarat näköalat rotkolaaksoon.

Reitillä suositellaan käytettäväksi lumikenkiä, mutta jos polku on tallautunut, pärjää ilmankin. Reitti on portaaton, mutta nousuihin ja laskuihin on syytä varautua.

Kirjoittajamme Upe Nykänen vieraili putouksilla maaliskuussa. Upen kertomukseen Korouoman rotkolaaksosta ja jääputouksista pääset tutustumaan tästä linkistä. Tässä artikkelissa käytetyt kuvat Korouomalta ovat Upe ja Pekka Nykäsen käsialaa.

korouomapekkanykanen

“Korouoman rotkolaakson kalliot ovatkin sellaista kaliiperia, että en olisi uskonut moisia Suomessa näkeväni.”
Upe Nykänen

Jääputouksiin tutustumiseksi kannattaa varata reilusti aikaa. Ei ole huono idea ottaa mukaan myös retkikaveria. Korkeuseroista johtuen kiipeäminen takaisin parkkipaikalle on aikamoinen urakka, minkä lisäksi puhelinkenttää ei rotkon pohjalta aina löydy.

Metsähallituksen ohjeiden mukaan jääputousten alle ei tule kiivetä, koska putouksista voi pudota jäälohkareita ja kiviä.

Korouoma on luonnonsuojelualuetta. Rotkoa pitkin voi talvisin hiihtää tai vaeltaa lumikengillä. Jääkiipeilykursseilla voi putouksiin tutustua myös oppaan johdolla.

Lisätietoja alueella retkeilemisestä löydät täältä (Luontoon.fi) ja täältä (Posio Lapin Taikamaa).

Jaan-takana-Korouoma-UpeNykanen

Retkipaikka onnittelee voittajaa ja kiittää kaikkia kisassa äänensä antaneita!

Kurkkaus Oulangan kanjoniin Sallassa

Tauko Oulangan kanjonin parkkipaikalla paljastaa, että kyseessä on varsin suosittu retkikohde. Odottelimme parkissa puolisen tuntia, ja sen aikana syrjäisten metsätietaipaleiden päästä löytyvä pieni sorakenttä täyttyi autoista. Kaikki autot olivat täynnä ihmisiä, matkalla oli suuria ja pieniä seurueita, pääosin aurinkoisia ikäihmisiä.

Tovin kuluttua edimme reput selkään ja painelimme metsään ihmisjoukkioiden jalanjäljissä. Pilvinen taivas piti meitä jännityksessä, päiväksi oli luvattu kunnolla vettä.

kanjoni-1

Vettä oli kanjonin metsissä totisesti saatu ainakin ennen meitä. Metsän mättäät olivat paisuneet vedestä ja kaikkialla tuoksuivat raikkaat Lapin kasvit ja vedet.

Ohitimme pian alun jälkeen suuren määrän tätejä ja setiä, jotka olivat ilmeisesti jonkinlaisella opastetulla kasvi- ja jäkäläkierroksella. Täyteen ahdetusta parkkipaikasta huolimatta matka taittui tämän joukkion jälkeen ilman suurempia ruuhkatilanteita. Jonnekin ne kaikki parkkipaikalla näkemämme ihmiset vain katosivat reitin varrelle!

Ruuhkaa ei siis luonnossa tarvinnut täälläkään kokea, ei edes komiana syyspäivänä.

Reitin alkumatka ei ole kansallispuiston alueella, vaan kansallispuistoon saavutaan jossain kohtaa polkua edetessä.

Jonkin aikaa kuljettuamme saavuimme metsälammen rantaan. Osuvasti nimetyn Kirkasvetinenlammen rannalla on tulistelupaikka, joka nyt oli hyvässä käytössä naisseurueen istuskellessa sen äärellä. Meillä ei ollut muonaa mukana, mutta otimme tilaisuudesta vaarin ja pysähdyimme puuceellä.

Kirkasvetinenlampi on kirkasvetinen. Sen pinnan alle kaatuneet suuret puut näkyvät hyvin kauempaakin. Olin juuri aiemmin katsellut Taru sormusten herrasta -elokuvia ja siitä inspiroituneena kuvittelin puiden olevan hukkuneita enttejä. Se toi hommaan kovasti lisäjännitystä!

kanjoni-1-8

Tuossakin taitaa yksi entti pötköttää pitkin pituuttaan järvessä. Nuorempi sukupolvi metsää on vallannut siitä jo osan.

Tähän mennessä ei maastossa ollut näkynyt kanjoniin viittaavia jyrkkiä korkeuseroja. Lammen jälkeen alettiin kuitenkin tosissaan lähestyä kanjonia, sillä yhtäkkiä tajusimmekin olevamme aikamoisen jyrkänteen reunalla. Ei uskoisi, että tällainen maisema pääsee hiipimään nurkille yllätyksenä!

kanjoni-1-13

Kanjonin kurkkaus -reitti etenee kanjonin reunaa pitkin hyvän matkaa. Pudotus on todella korkea ja jyrkkä, mutta metsäisyyden ansiosta paikka tuntuu turvalliselta ja kotoisalta. Minulle ei ainakaan korkianpaikankammo ehtinyt iskeä, vaikka joissain tilanteissa siitä kärsinkin.

Tapasimme rotkon reunalla muutamia ihmisiä valokuvaus- ja kahvittelupuuhissa. Leveä oli hymy ihmisten kasvoilla.

kanjoni-1-18

Jostain syystä Oulangan kansallispuisto yhdistetään usein vain Kuusamoon, vaikka tosiasiassa valtava osa puistosta on Sallan puolella eli Lapissa. Kanjoni on todellinen helmi, ja suhteellisen helposti saavutettavissakin. Ei ihme, että reitti on niin suosittu. Kuuden kilometrin pituinen lenkki on sopivan lyhyt iltapäiväkierros ja maisemat ovat aivan käsittämättömät.

kanjoni-1-17

Tuota jyrkänteen reunaa sitä sitten kuljetaan.

kanjoni-1-19

Puusta saanee otteen jos jalka lipsahtaa. Joka kohdassa rinne ei kuitenkaan ole näin suojaisa.

Saapuessamme Savilammen autiotuvalle oli paikalla monta seuruetta ihmisiä. Toiset paistoivat makkaraa, toiset olivat kulkemassa Karhunkierrosta ja jatkoivat ripeästi matkaansa.

Autiotupa sijaitsee paikassa, jossa Oulankajoki laskee Savilampeen. Tupa on alhaalla lähellä vedenpintaa. Joen yli johtaa riippusilta, josta voi halutessaan jatkaa matkaansa esimerkiksi Taivalkönkäälle, Ristikalliolle tai vaikka Rukalle saakka Karhunkierrosta pitkin.

Kuusamon ja Sallan raja kulkee Savilammen autiotuvan ja Taivalkönkään välistä.

Näkymä riippusillalta.

Näkymä autiotuvan vieressä olevalta riippusillalta.

Kanjonin kurkkaus yhdistyy hetkeksi Karhunkierrokseen Savilammen rannan myötäisesti, kunnes erkanee jälleen vasemmalle johdattaen kulkijat takaisin parkkipaikalle. Jos parkkipaikalle kääntymisen sijaan jatkaisikin Karhunkierrosta pitkin kohti pohjoista, tulisi muutaman kilometrin päästä komealle Rupakivelle.

Kansallispuiston kartan löydät tästä.

Oulangan kanjoni on niin kaunis, että olen varsin iloinen huomatessani reitin olevan niin suosittu. Hienoa, että monet ovat jo löytäneet tämän upean reitin. Tiettyinä ajankohtina kulkija saa varmasti liikkua polulla ihan rauhassa yksinäänkin, jos niin haluaa. Silloin sitä kelpaakin todella hiljentyä ja vaihtaa sydämessään muutama sana Äiti Luonnon kanssa, kannattaapi vaikka kiittää häntä näistäkin uskomattomista luonnon kauneuksista.

Komealla kanjonilla kannattaa käydä kurkkimassa. Sade säästi meidät tällä kertaa, mutta reitti oli niin hieno, ettei siinä olisi pieni sadekaan pilannut tunnelmaa.

Kartta. ETRS-TM35FIN-tasokoordinaatit N 7370068, E 595312.

Sallan Rupakivi on maailma pienoiskoossa

Savinajoessa tukevasti seisova Rupakivi on hyvin, hyvin erikoinen saari. Kiven juurella on aivan pikkuruinen metsä, ja huipullakin kasvaa pieni puu. Saaren suojaisalla puolella on pieni hiekkarantakin, ja korkeana kohoava kallio ottaa vastaan joen virtauksen.

Totta puhuen Rupakivi näyttää paikalta, jossa voisin kuvitella jonkun Muumilaakson hahmon elävän. Huipulta voisi tähystellä maisemia, ja kallion rinteellä voisi pieni otus vaikka evästää. Metsässä voisi nukkua suojaisasti, ja rannalla voisi kalastaa tai kuumana kesäpäivänä polskia joen aalloissa.

Joen tumma vesi virtaa saaren ympärillä luoden tunnelmallista solinaa ja pitäen vieraat loitolla.

rupakivi-1-6

Matka Rupakivelle ei ole ihan kaikkein helpoin. Savilammen parkkipaikalta kivelle on noin neljän kilometrin kävely. Taival sisältää jyrkkiä mäkiä ylös ja alas.

Matka kuuluu Karhunkierrokseen ja mekin saimme taipaleen aikana tavata monia ulkomaalaisia vaeltajia. Maisemat reitillä ovat kauniit sekä metsän keskellä että hieman avarammilla paikoilla. Tunnelmallinen metsä lienee ruska-aikaan kauneimmillaan, kun vihreä ja keltainen täyttävät maailman täyteläisillä sävyillään.

rupakivi-1

Ylämäet tuovat punan kulkijoiden poskille ja saavat hikikarpalot ilmestymään ohimoille. Mäkien hyvä puoli on kuitenkin se, että ne tarjoavat upeat näkymät.

Savinajoki. Karhunkierros on merkitty oranssein maalimerkein.

Savinajoki. Karhunkierros on merkitty oranssein maalimerkein.

Hieman ennen Rupakiveä ylitimme pienen metsäjoen, jossa täytimme kuksamme vedellä ja pidimme juomatauon. Pian joen jälkeen tulimme laavupaikalle, mutta jatkoimme suoraan eteenpäin kohti Rupakiveä. Kivelle on laavulta vielä 600 metriä matkaa.

Rupakiven näköalapaikka on ylhäällä. Harmi vain, että ainakaan lehtien vielä ollessa puissa, ei kivi näy paikalta laisinkaan. Kiveä laskeudutaan katsomaan alas, joen rannan tuntumaan.

Ensimmäinen vilaus kivestä.

Ensimmäinen vilaus kivestä.

Alas vievät portaat ovat varsin extremet ollakseen osana muutoin niin kunnolliseksi tehtyä Karhunkierrosta. Osa portaista on lahonnut, osassa porrasväli on muuten vain puolisen metriä korkea.

Alas viettävä maa ja korkeat, osittain lahot ja vinot askelmat tekevät laskeutumisesta jännittävää.

Portaikon alapäässä Rupakiveä pääsee lopultakin tarkastelemaan kunnolla. Kiven kerrotaan olevan viisi metriä korkea, mutta omasta mielestäni se totisesti näyttää korkeammalta.

Kiven tummat ja vaaleanpunertavat sävyt saavat minut miettimään, millaisessa myllerryksessä on tuokin kivipilari olemassaolonsa aikana ollut. Ensin on kai kivimassa möyriytynyt kuumuudessa tietynlaiseksi, sitten ovat toisenlaiset voimat kuluttaneet sitä niin, että Rupakivi on jäänyt kököttämään irrallisen näköisenä keskelle jokea.

Nyt sen elämä näyttää olevan hyvin seesteistä ja rauhaisaa omana pikku saarenaan. Se muodostaa oman maailmansa ja kertoo oman tarinansa maankamaramme historiasta.

rupakivi-1-5

Jos kivellä asuukin joku, on hänellä hienot maisemat.

Jos kivellä asuukin joku, on hänellä hienot maisemat.

Tuollaista eroosion jäljiltä jäänyttä kivipilaria kutsutaan muuten raukiksi. Todella outo nimi, raukki. Ei sovi yhtään ainakaan Rupakivelle. Rupakivi näyttää ylväältä ja mystiseltä, voimakkaalta ja persoonalliselta.

Sen näkeminen tuo hymyn huulille.

Lepäilin portaiden alapäässä hetken ja tutkailin saarta silmilläni sen verran, kuin se siitä käsin oli mahdollista. Mietin, minkä näköinen hahmo saarella voisi elää. Joku pörröinen pieni peikko varmaan.

Vedin rauhassa henkeä ennen kuin lähdin kapuamaan jyrkkää seinämää takaisin ylös. Välillä piti käyttää neliraajataktiikkaa, ja yksi puinen askel irtosikin jalkani alla. Niin huonossa kunnossa portaat eivät kuitenkaan ole, etteikö niitä pitkin kannattaisi laskeutua alas komeaa Rupakiveä ihmettelemään.

Kartta. ETRS-TM35FIN-tasokoordinaatit N 7371896, E 597589.

Matka Taivalkönkään riippusilloille Kuusamossa

Kuusamon Taivalkönkäällä kolme persoonallista riippusiltaa yhdistävät vesivirtojen halkomat maat toisiinsa.

Me matkasimme kohti Taivalkönkään riippusiltoja ensimmäisen kerran heinäkuussa. Kesäpäivä oli juuri muuttumassa lempeäksi kesäillaksi.

Olimme aikaisemmin päivällä saavuttaneet jylhän Ristikallion kulkemalla Sallantien parkkipaikalta nelisen kilometriä jalan, läpi vehreiden metsien ja ohi rauhallisten metsälampien.

tai2

Sallantien parkkipaikalta käveltäessä Ristikallio ja sen tulistelupaikka ovat puolivälissä, kun matkataan Taivalkönkään koskelle. Parkkipaikalta perille saakka matkaa kertyy yhdeksän kilometriä.

Kultaisessa vinossa valossa kylpevä metsä ja tummanharmaa taivas olivat Suomen kesää parhaimmillaan.

Pohjoisessa kokee useinkin jotain sellaista, mitä etelässä ei osaa edes kuvitella: ajan pysähtymisen. Sellaisen hetken, jolloin ei kellolla ole väliä. Vaeltaessamme metsässä tuo tunne oli kaikkialla. Valon loppumista ei tarvinnut pelätä, eikä meillä ollut kiire minnekään. Astelimme polulla ikimetsän halki jonnekin, ja palaisimme joskus.

Olimme kaukana lähimmistä autoteistä, joten mitkään ihmismaailman äänet eivät rikkoneet illan rauhaa – paitsi oma puheensorinamme, kun ihailimme maisemaa ja mietiskelimme sen ihmeitä.

tai4

Polku Taivalkönkäälle on hyväkuntoinen ja selkeä. Matkaajan ei tarvitse murehtia mistään, sen kun kulkee eteenpäin opasteita seuraten ja nauttii luonnon rauhasta. Välillä lihakset on laitettava tositoimiin, kun edessä on kovia nousuja.

Mikään läkähdytysreitti Taivalkönkään polku ei ole, vaan matkanteko on omassa tahdissa mukavaa, rentoa ja sittenkin aika ripeää.

Koppelo lehahti läheltämme ylös pesästään ja kulki polulla edellämme pitkän matkaa siipirikkoa esittäen. Lopulta se nousi komeaan lentoon ilmeisen tyytyväisenä siitä, että oli saanut houkuteltua meidät vaaralliset pedot pois pesäpaikkansa liepeiltä. Näimme koppeloita matkallamme myöhemminkin.

Metsän läpi korviimme kantautui kohinaa. Rakastan vettä sen kaikissa olomuodoissa, joten askel keveni solinan voimasta kummasti, vaikka oli jo myöhä. Saavuimme kiiltokuvamaisen kauniille koskelle, Maaninkajoelle, jonka pääsimme ylittämään pientä riippusiltaa pitkin.

Kosken kuohuihin tuijottamisessa meni tovi.

Maaninkajoen sievä riippusilta koskineen on lämmittelyä sille, mitä Taivalkönkäällä on luvassa.

Maaninkajoen sievä riippusilta koskineen on lämmittelyä sille, mitä Taivalkönkäällä on luvassa.

Matka jatkui veden ääreltä jälleen metsän suojiin. Puikkokämpän pihalla oli pikkuinen teltta, josta kuului puheensorinaa. Järven rannalla olevan kämpän ohessa on käymälä sekä nuotiopaikka ja polttopuita.

Teltasta kantautunutta vilkasta saksankielistä pulinaa lukuun ottamatta olimme koko matkan aivan omassa rauhassamme. Vaikka reitti on osa kuuluisaa Karhunkierrosta, ei siellä ainakaan tähän hätään riittänyt muita kulkijoita. Paitsi niitä metsoja.

Polun maisemat vaihtelivat metsästä suohon ja suosta metsään. Rannoistakaan ei ollut puutetta. Takana oli kohta lähes kymmenen kilometrin taival, mutta matka taittui joutuisaan eikä tuntunut pitkältä.

Pohjoisen hillamarjat ovat punaisempia ja raikkaampia kuin etelässä.

Pohjoisen hillamarjat ovat punaisempia ja raikkaampia kuin etelässä.

Taivalkönkään koskialueelle laskeudutaan puisia portaita hyvä tovi. Rannalla on tupa ja nuotiopaikka sekä pöytä ja penkit evästystä ja lepäilyä varten. Lähellä on myös telttailualue.

Taivalkönkään kolme riippusiltaa johdattavat kulkijan kahden pienen saaren ja kolmen vesialueen yli.

tai12

Lännenpuoleisimman riippusillan alla tyyni järvi valahtaa koskeksi suoraan sillan alapuolella. Sillalla seistessä ei tiedä miten päin olisi, kun eri puolilla oli kaksi niin eri maailmaa.

Pikkusaarilla on erikoinen tunnelma. Saarten pinta-alaan nähden korkeuserot tuntuvat suurilta, ja peikkometsämäiset puiden juurakot luovat hauskaa tunnelmaa.

Pikkusaarilla on hauskan peikkoinen tunnelma.

Pikkusaarilla on hauskan peikkoinen tunnelma.

Olkoonkin että paikka on kaunis paikka kesällä, on se mielestäni ruska-aikaan vielä huomattavasti tunnelmallisempi – ja kuvauksellisempi.

Niinpä me palasimme silloille syyskuun alussa. Maailma oli kullankeltaisista lehdistä kaunis ja silti syksyisellä tavalla synkkä.

Keskimmäisen, pienen riippusillan alla on komea kivikko. Paikka on aivan lähellä ympäröiviä siltoja, mutta se avaa näkymät tyystin toisenlaiseen maisemaan. Sen alla on valtavia harmaanmustia kivimuodostelmia, synkkiä ja särmikkäitä kiviä, jotka syksyn värien ja tunnelman keskellä näyttävät melkeinpä pahaenteisiltä.

Miltä mahtaa louhikko näyttää kevään kuohuissa?

Keskimmäinen silta on sympaattisen pieni, mutta sen alla on vihamieliseltä näyttävä kivimaailma.

Keskimmäinen silta on sympaattisen pieni, mutta sen alla on vihamieliseltä näyttävä kivimaailma.

taivalkongas-1

Näkymä keskimmäiseltä sillalta.

Idänpuoleisin riippusilta on kolmikosta pisin. Sen toisessa päässä polku jatkuu Karhunkierroksena aina Rukalle saakka.

taivalkongas-1-3

Ruska korostaa Taivalkönkään piirteitä. Kalliot näyttävät synkemmiltä, metsä tuntuu mystisemmältä, vesi vaikuttaa voimakkaammalta kuin kesällä.

taivalkongas-1-7

Me lähestyimme Taivalköngästä Sallantien P-paikalta. Auton voi jättää myös Savilammen P-paikalle (Kanjonin kurkkaus -reitin parkkipaikka). Kävelyä kertyy molemmista suunnista runsaasti, mutta Savilammen suunnalta lähestyttäessä matkaa on vähemmän, ehkä noin viisi kilometriä. Sallantien P-paikalta matkaa kertyy noin yhdeksän kilometriä.

Maisemat ovat molemmilla reiteillä todella kauniit ja pääosin metsäiset.

Kartasto, jossa P-paikat näkyvät, löytyy täältä. Sallantien varressa on iso opaste P-paikalle. Savilammen P-paikalle mennessä voi navigaattoriin näppäillä Urriaavantien. Sieltä opasteet johdattavat perille.

Kartta.

Kuusamon Ristikalliolle johdattaa kesällä metsäkukkien polku

“Ilmarinen rauhan ja ilman tei, ja Matkamiehet edesvei.”

Ristikallion reunalla seisoessa ei pidä ottaa harha-askelia. Jyrkänteen suora seinä johtaa kauas alas Aventojokeen.

Mutta ennen kuin reunalle pääsee, on käveltävä useita kilometrejä läpi Oulangan kansallispuiston satumetsien. Me kuljimme noita polkuja heinäkuussa. Varmaankin olimme Ilmarisen suosiossa, sillä matka sujui hyvässä säässä ja rauha maassa.

Aivan ensiksi ajoimme auton parkkiin Sallantien P-paikalle. Reput täynnä eväitä ja hyttyslakit päässämme astelimme Karhunkierrokselle Kuusamon auringon alla. Heti ensimmäisenä laskeuduimme pienet puuportaat kauniin vehreälle kosteikolle, jonka yli pitkospuut meidät johdattivat. Raatteet levittäytyivät jalkojemme ympärillä paksuna vehreänä mattona.

Mitähän niiden alla on, vedessä lehtien kätköissä?

Vuorossa oli kulku hakkuuaukean läpi. Karuksi hakattu entinen metsä sai minut janoamaan pikapikaa kansallispuiston siimekseen, piiloon ihmisen kädenjäljiltä.

Kansallispuiston raja koitti pian ja sympaattinen metsäpolku alkoi johdattaa meitä eteenpäin kohti tarunhohtoista Ristikalliota. Samalla autotien äänet jäivät taakse.

Pääosin hyväkuntoinen polku oli parissa paikkaa aikamoista lutakkoa. Juurien ja kantojen päällä pomppien etenemään kuitenkin pääsi märissäkin paikoissa melko helposti. Ajoittaisesta märkyydestä huolimatta kumisaappaat eivät ehkä olisi perustelleet itseään näin pitkällä reitillä, vaan hyvät vaelluskengät olivat oikea valinta.

Polun varrella ohitetaan monta kaunista vesistöä. Ihmisiä emme matkallamme kohdanneet.

Polun varrella ohitetaan monta kaunista vesistöä. Ihmisiä emme matkallamme kohdanneet.

“Liekkiö ruohot, juuret ja puut
hallitsi ja senkalttaiset muut.”

Kuukkeli lehahti korkealla kuusessa. Suurten puiden juurilla kulkiessani tunsin itseni hobitiksi.

Polun ja pitkospuiden askelmilla katse hakeutui vähän väliä maahan. Paitsi että maankamaran kyttääminen ennaltaehkäisi kompurointia, soi se katseen huomata myös ihanat metsän kukkaset.

Kukat tuntuivat olevan täydessä loistossaan. Hentoiset valkoiset, keltaiset, violetit ja vaaleanpunaiset kukat korostivat ympärillä kohoavan metsän suuruutta omalla viehättävällä heiveröisyydellään.

Monet näistä pohjoispohjanmaalaisen metsän kukista olivat minulle täysin tuntemattomia. Ne näyttivät minusta hyvin eksoottisilta ja persoonallisilta. Blogaajakollegani Hanna onneksi tunnisti kukat, jotta voin jakaa kuvat täällä nimien kera.

Askelia oli katsottava muutoinkin kuin kukkien ja rapakoiden vuoksi. Rauhallisten metsälampien läheisyydessä jaloissamme pomppi isoja ja pieniä sammakoita.

rist4

Jotkin sammakot ovat niin kylmähermoisia, että päästävät kameran hyvinkin lähelle.

Matkaa parkkipaikalta Ristikalliolle on neljä, viisi kilometriä. Eläväinen polku kumpuilee ja mutkittelee kansallispuiston metsän pohjalla. Kelot ja juurakot ovat kuin veistoksia polun varrella. Hyväkuntoinen polku on helppo seurattava ilman karttaa tai muita varsinaisia ponnisteluja.

Huomasin kuukkelin seuraavan meitä. Yritin virittää juttuhetkeä sen kanssa, mutta se ei ollut juttutuulella. Ei minulla ollut sille leipää tarjota.

Huomasimme metsän ilmapiirin muuttuessa jo hyvissä ajoin, että aloimme olla perillä. Avaruuden ja suuren taivaan tuntu alkoi hiipiä umpimetsäisen tunnelman ohi. Maisema kävi asteittain jylhemmäksi ja pian erotimme puiden lomasta, että monen puun latvat olivatkin jo alapuolellamme.

Valon, varjo ja jyrkät korkeuserot luovat Ristikallion alueelle hätkähdyttäviä kontrasteja.

Valot, varjot ja jyrkät korkeuserot luovat Ristikallion alueelle hätkähdyttäviä kontrasteja.

“Tapio metsäst pyydykset soi,
Ahti vedest kaloja toi.
Äinämöinen virdet takoi,
Rahkoi kuun mustaksi jakoi.”

Ristikalliolla valonsäteet sekä neulasten ja soran muodostamat polut risteilivät mäntyjen ja varpujen lomassa korkean kallion päällä.

Jyrkänteen alla vesi siinsi valossa sinisenä, varjoissa mustana. Vastapuolen rannalla vehreästä metsiköstä korkeuksiin kohoava kalliojyrkänne kylpi auringonvalossa meidän katsellessamme sitä varjon puolelta.

ristikallio-1-7

Reunamaa pääsee kävelemään edestakaisin jonkin matkaa. Kallio on pystysuora, eikä sen reunalla todella kannata leikkiä. Jos mukanani olisi ollut lapsia tai koiria, olisin varmaankin ollut hermoheikko.

Keskikesän iltaan taittava aurinko maalasi maailman täyteläisin värein. Suunnatessamme katseemme jyrkänteen ja sen alla siintävän veden yli, ei näkyvissä ollut merkkiäkään ihmisestä. Näköpiirissä oli vain metsää, kalliota ja erämaata.

Ja hyttysiä, niitä toden totta oli.

rist12

ristikallio-1-4

Laskeuduimme Ristikalliolta polkua vielä hieman eteenpäin. Sieltä löysimme rannasta autiotuvan, jonka nuotiopaikalla pysähdyimme evästämään. Sytytimme nuotion saadaksemme savun avulla hyttysiä edes hiukan kauemmaksi, ja se onneksi tehosikin.

Pillimehujen lisäksi olin ostanut kaupasta Lapin puikulaperunoista tehtyjä perunalastuja, koska puikulat ovat suosikkipottujani. Niitähän oli tietenkin pakko maistaa, vaikka virallisesti emme Lapissa juuri nyt olleetkaan. Kyllä maistuivat suolaiset perunalastut hyviltä pitkän patikoinnin jälkeen kuvankauniissa maisemassa. Todellisuudessa en kyllä olisi erottanut niitä ihan tavallisista sipseistä.

Hyttyslakki tosin teki evästämisestä aika hankalaa ja tuon tuosta yritin vahingossa tökkiä sipsiä suuhuni hyttysverkon läpi. Siinä sitä taas tunsi itsensä oikein luomakunnan kruunuksi.

Hyttyset tietenkin änkivät lakkiin sisälle joka kerta kun hieman raotin verkkoa.

Katastrofi oli käsillä, kun toinen hyttyslakeista meinasi hajota käsiin. Niinpä pääsin parsimispuuhiin kesken matkan.

Katastrofi oli käsillä, kun toinen hyttyslakeista meinasi hajota. Niinpä pääsin parsimispuuhiin kesken matkan.

Vesi oli kuin peili, vain hienonhieno kesäinen tuuli hiukan viritteli väreitä sen pintaan. Selkämme takana metsä jatkui suurena ja kutsuvana. Ruohokanukat kukkivat suurina mättäinä ympärillämme.

Hiljalleen laskeva ilta-aurinko heijasti veden toisella puolella olevat jyrkät kalliot kauniin keltaiseen valoon. Samalla tummat yöpilvet nousivat niiden takaa.

Oulangan kansallispuiston illan rauhassa ulkopuolinen maailma unohtui.

Oulangan kansallispuiston illan rauhassa ulkopuolinen maailma unohtui. Hyttysiä tosin riitti, kuten kuvasta näkyy.

Vaikka ilta jo sai, me jatkoimme matkaa. Olimme nimittäin samalla reissulla menossa Taivalkönkään riippusilloille, joten Ristikalliolle saapuessamme olimme taittaneet matkasta kokonaisuudessaan vasta neljäsosan. Taivalkönkäältä palasimme samaa reittiä autolle vasta hieman ennen puoltayötä.

Pimeää ei näin pohjoisessa kesällä tule, joten emme välittäneet kellosta. Mitä vinommassa kulmassa auringonsäteet saavuttivat metsän, sitä kauniimman keltaiseksi valo muuttui ja sitä hauskemmiksi puiden varjot tulivat.

Kilometrien kävelynkään aikana emme kohdanneet ketään muita ihmisiä. Vain kukkia, sammakoita ja kuukkelin, sekä loputtomasti puita sekä kauniita sinisiä ja mustia vesiä.

Kenties matkaa kanssamme tämän erikoisen metsän uumenissa taittoivat myös henkimaailman otukset. Heitä emme nähneet, mutta aavistimme kyllä.

“Palveltiin myös paljo muuta,
kivet, kannot, tähdet ja kuuta.”

“epäluguiset luontokappaleet
Jumalan sijas, kuin pyhyydet.”

ristikallio-1-11

Palatessamme paria tuntia myöhemmin Ristikalliolle oli auringonvalo jo rauhoittunut illan siniseksi kajoksi.

Sallantien parkkipaikka löytyy kutakuinkin kuusamolaisen Käylän ja sallalaisen Hautajärven kylien puolivälistä, Käylästä 12 kilometriä kohti Hautajärveä. Parkkipaikka on merkitty suurella Karhunkierros-tieviitalla, ja sinne ajaa Rukalta alle puoli tuntia.

Auton voi jättää parkkiin Sallantien sijasta myös Kanjonin kurkkaus -nimisen reitin parkkipaikalle Savilammen metsäautotien päähän. Kanjoni-kyltit opastavat paikalle. Savilammen rantaan saapuessaan kävelyreitti yhtyy Karhunkierrokseen. Taivalkönkään riippusillalle saavuttaessa valitaan suunnaksi Sallantien P-paikka, jonka reitti vie kulkijan Ristikalliolle. Tuolloin kävelyä kertyy yhteen suuntaan kymmenisen kilometriä. Reitistö näkyy tässä.

Sitaatit ovat Agricolan jumalten luettelosta lukuasuun kirjoitettuna. Luettelo löytyy kokonaisuudessaan täältä.

Kartta. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit N 7365869, E 594659.

Kesäpäivä Oulankajoen hiekkarannoilla Kuusamossa

Täydellinen kesäinen hetki upealla, autiolla hiekkarannalla sai alkunsa, kun parkkeerasimme Corollan syrjäiselle metsätielle Kuusamossa.

Metsätiellä kohtasimme vain yksinäisen poron, emme ketään muita tasalämpöisiä.

Liikasenvaarantieltä olimme kääntyneet oikealle Jäkälämutkantielle, ja sieltä edelleen jatkoimme uudesta tiehaarasta oikealle, kohti Nurmisaarenniemeä. Periltä löysimme silmukkaparkin ja opastetaulun – ja liudan hyttysiä. Hyttyslakit olivat siis paikallaan.

Metsään lähti polku. Oli hiljaista, ei kuulunut kosken kohinaa eikä veden solinaa, saati minkäänlaisia ihmismaailman ääniä.

Polulla sai harrastaa puunrunkokiipeilyä.

Polulla sai harrastaa puunrunkokiipeilyä.

Astelimme polulle halki korkean metsikön ja läpi kukkivien puolukkamättäiden. Löysin metsästä myös etelän lempikukkiani vanamoita, joita en Lappiin muutettuani olekaan nähnyt koko vuotena.

Vanamoista, kuten ympäröivästä metsästä muutenkin, tulivat mieleen lapsuuden kotiseutuni metsät Salossa. Puita oli kaatunut polun yli ristiin rastiin ja niiden ylittämisessä ja alittamisessa oli mukavaa vaihtelua tavalliseen talsimiseen.

Kaunis ja hentoinen vanamo on kaikessa heiveröisyydessään ihana metsäkukka.

Kaunis ja hentoinen vanamo on kaikessa heiveröisyydessään ihana metsäkukka.

Kesäpäivä helli meitä ja oli ihana tuntea Oulankajoen läheisyys, vaikka jokea ei vielä näkynyt. Olimme lähellä paikkaa, jossa Oulankajoki meanderoi eli mutkittelee erityisen kippuraisena.

Meanderointi eli veden kulutuksen synnyttämä joen mutkittelu on merkki siitä, että joki on todella vanha. Pohjan epätasaisuudet ohjaavat vettä joen penkoille. Niinpä joen reunamat kuluvat paikoittain siten, että alkujaan virtaviivaisempi uoma kuluu epätasaisesti ja alkaa pikkuhiljaa mutkitella.

Mitä kiemuraisemmaksi joki on ajan myötä muotoutunut, sitä vanhempi se on. Meanderointia tapahtuu tasaisessa maastossa, jos maaperä on helposti kuluvaa.

Juuri sellaisella paikalla me nyt olimme, aivan kuin suoraan maantiedon oppikirjasta.

Joki loisti taivastakin sinisempänä.

Joki loisti taivastakin sinisempänä.

Jo pienen ajan kuluttua metsä aukeni ja Oulankajoki siinsi edessämme sinisenä kuin virtaava jalokivi.

Laskeuduimme törmää alas rantaan, jossa meitä odottivat hieno rantahiekka ja ajan saatossa pyöreiksi hioutuneet kivet. Vilvoittelin käsiäni joessa ja tutkimme rantaviivaa hetken aikaa hiljaa ihaillen.

Lopulta nousimme törmältä takaisin ylös ja jatkoimme metsän läpi vielä muutaman askeleen kohti niemen kärkeä. Laukku putosi kädestäni ihastuksesta maahan, kun saavuimme aivan mielettömälle hiekkarannalle.

Mehuhetki Oulankajoen hiekkarannalla.

Mehuhetki Oulankajoen hiekkarannalla.

Tulentekopaikka ja puuvaja odottivat meitä, ihmisiä ei ollut mailla halmeilla. Hienoa hiekkaa oli loputtomasti joen pyöreäksi muovaamalla niemenkärjellä.

Hiekkaa oli myös vastarannalla, jonka metsän siimeksessä erottui Karhunkierroksen varrella oleva mökki. Mökin vierestä vastaranta nousi komean korkeaksi hiekkatörmäksi, jonka rinteessä muutamat puut ja pensaat yrittivät sinnitellä valumatta jokeen.

Nakkasin oitis kengät pois ja käärin lahkeet kahlatakseni hetken rantavedessä. Hyttysten tehokas armeija ahdisteli meitä, mutta yritimme olla välittämättä siitä tulentekopaikalla istuskellessamme.

Päivä oli kuuma eikä meidän tehnyt mieli virittää tulta. Nautimme vain rauhasta ja maisemista.

Näin upea ranta ilman ketään muita ihmisiä kuumana kesäpäivänä on suorastaan luksusta. Melkein harmitti, etten ole auringonpalvoja.

Näin upea ranta ilman ketään muita ihmisiä kuumana kesäpäivänä on suorastaan luksusta. Melkein harmitti, etten ole auringonpalvoja.

Ohi virtaava ylväs Oulankajoki oli rauhoittavaa seuraa. Vanha joki oli tyyni ja hiljainen, se ei pitänyt itsestään turhaa melua. Virtasi vain hiljalleen eteenpäin, sinisenä, rikkomatta luonnon hiljaisuutta.

Sallasta alkanut joki virtaa lopulta aina Venäjän puolelle saakka.

Tulistelupaikalle on meidän käyttämältämme parkkipaikalta mukavan lyhyt, reilun 15 minuutin kävelymatka. Se on mainio ratkaisu, jos kaipaa esimerkiksi vain pientä piknik-hetkeä tai pulahdusta Oulankajokeen upealta hiekkarannalta. Parkkipaikalle on Luontokeskukselta noin 14 kilometrin ajo.

Pidemmän taivalluksen ystävä voi tutkia Oulankajoen mutkittelua Karhunkierrokselta käsin joen toiselta puolelta. Luontokeskukselta on kahdeksan kilometrin kävelymatka Ansakämpälle, jonka me näimme vastarannalla. Lähes koko kahdeksan kilometrin matka kulkee mutkittelevan joen vierttä.

Jyrävänkoski hallitsee ympäristöään Pienellä Karhunkierroksella Kuusamossa

Kuusamossa pauhaavan Jyrävänkosken äärellä ihminen tuntee itsensä aika pieneksi. Tunne on vapauttava ja kosken jylinä lataa mielen akkuja. Lähes kymmenen metriä alas vyöryävä Kitkajoen vesi hallitsee ympäristönsä kiistattomana kuninkaana, jyrkkien kallioseinämien ympäröimänä.

Jyrävänkoskelle vie Pieni Karhunkierros. Auton voi jättää parkkiin Juuman kylään, josta on opasteet reitille. Alueella on iso parkkipaikka ja järven rannalta löytyy myös pittoreski kahvila niille, jotka haluavat kunnolla levähtää ennen tai jälkeen vaelluksen.

Reitin alkaessa kulkija pääsee heti käsiksi nousuihin ja laskuihin, joita kyllä riittää koko matkan aina Jyrävänkoskelle asti.

Me lähdimme taipaleelle poutaisena kesäpäivänä. Pian ensimmäisten askeleiden jälkeen ylitimme pitkän ja komean Niskakosken riippusillan. Sillan huojunta sai vatsanpohjan pyörimään ja kädet hakeutuivat kaiteille vaistomaisesti. Allamme hurjasti eteenpäin vyörynyt vesimassa antoi meille esimakua siitä, mitä Jyrävänkoskella odotettavissa.

Niskakosken riippusillalle on parkkipaikalta matkaa vain parisataa metriä.

Niskakosken riippusillalle on parkkipaikalta matkaa vain parisataa metriä.

Reitti kohti Jyrävänkoskea kiertää metsänpohjia ylhäällä ja alhaalla, mutta vesi ei ole koskaan kaukana. Lähes jatkuvasti jonkinlainen kaunis vesistö siintää sinisenä tai kuohuu valkoisena näköpiirissä. Reitti on siksi hyvin mielenkiintoinen ja viehättävä kuljettava, vaikka portaissa riittääkin jumpattavaa.

Myllykosken levähdyspaikalla liityimme muiden matkaajien joukkoon ihmettelemään kovalla ryminällä ohi painelevaa vettä aivan läheltä. Jotkut tulistelivat nuotiopaikalla, koirat ja koiraihmiset vaihtoivat kuulumisia ja toiset tutkivat vanhaa viljamyllyrakennusta. Mylly on ollut viimeksi toiminnassa 1940-luvulla.

Me hakeuduimme vettä tuijottamaan. Pakko oli kiivetä hetkeksi myös riippusillalta maisemia ihailemaan, vaikka reittiä ei jatkettukaan sillan yli, vaan suoraan eteenpäin. Sillalta katsottuna alla virtaava vesi, joka kuohuissaan muuttui mustasta valkoiseksi, pääsi kunnolla oikeuksiinsa.

Myllykosken vierellä olevalta riippusillalta aukeaa vaikuttava näkymä.

Myllykosken vierellä olevalta riippusillalta aukeaa vaikuttava näkymä.

Voimalla ohi virtaava vesi on yksi parhaimmista luontoelämyksistä.

Voimalla ohi virtaava vesi on yksi parhaista luontoelämyksistä.

Matka jatkui korkeuksiin hiekkaisen metsämaaston läpi. Keskeltä ei mitään löytyi kioski, jossa myytiin pääasiassa juotavaa.

Maasto nousi nousemistaan ja uudenlainen jylinä yltyi. Polku kulkee kauhistuttavan korkean jyrkänteen reunaa. Sekä lasten että omien askeleidensa kanssa on syytä olla tarkkana, jos mielii kurkkia alhaalla virtaavaa vettä jyrkänteen reunalta.

Askeleissaan on hyvä olla tarkkana.

Askeleissaan on hyvä olla tarkkana.

Jyrävänkoskea pääsee katsomaan myös sen yläpuolelta.

Jyrävänkoskelle laskevia kuohuja pääsee katsomaan myös yläpuolelta.

Viimeisenä laskeutuvat matkan pisimmät portaat itsensä Jyrävänkosken kohdalla alas kohti Siilastuvan levähdyspaikkaa. Portaat kulkevat metsän puolella eikä koski näy niiltä käsin, mutta kuuluu kyllä. Portaita alas kävellessäni mietin, että Siilastuvalla on syytä tankata juomaa ja sokeria, jotta jaksaa pian taas kävellä samat askelmat vielä ylöskin.

Siilastuvan lähistöltä on upeat näkymät koskelle. Jyrävänkoski on persoonallisesti V-kirjaimen muotoinen kohistessaan muutaman metrin matkalla yhdeksän metriä alaspäin. Siilastuvan kohdalla vesi rauhoittuu järveksi, mutta kohina kantautuu tehokkaasti veden pintaa pitkin rannalle saakka ja hallitsee siten koko maisemaa.

Koski laskee muutaman metrin matkalla lähes kymmenen metriä alaspäin.

Koski laskee muutaman metrin matkalla lähes kymmenen metriä alaspäin.

Siilastuvalla on erilaisia evästyspaikkoja. Istahdimme penkille mehua juomaan ja katselimme koskea. Kaukaa katsottuna kosken vieressä seisoneet ihmiset näyttivät todella mitättömiltä.

Monien muiden tapaan lähestyimme hetken päästä kuohuja myös rannalta käsin, jotta pääsimme hieman likemmäksi. Kosken vierellä kohoavista kallioistakin saa paremman käsityksen vasta kosken vierellä seistessään. Toki Kitkajoen koskiin voi halutessaan ottaa myös lähempää tuntumaa.

jyr17

Koko Pienen Karhunkierroksen pituus on 12 kilometriä, mutta itse Jyrävänkoskelle on muutaman kilometrin kävely, jonka jälkeen me palasimme samaa reittiä takaisin.

Reitillä ei pääse nauttimaan ylhäisestä yksinäisyydestä ainakaan sesongin aikaan heinä-elokuussa. Meidänkin saapuessamme P-paikalla oli autoja vaikka millä mitalla ja monissa ulkomaan kilvissä. Vastaantulijoita riitti koko matkan ajan.

Joku oli lähtenyt kierrokselle lastenrattaiden kanssa, mutta siitä heille näytti tulleen kyllä aikamoisia vaikeuksia. Reitti on ajoittain toki leveää sorapolkua, mutta siihen mahtuu myös paljon pitkospuita ja varsinkin portaita. Siksi en kyllä suosittelisi lastenrattaiden mukaan ottamista.

Ihmisten määrästä ei kuitenkaan ollut mitään haittaa. Päinvastoin, oli ihan mukavaa vaihteeksi retkeillä reitillä, jossa tapaa paljon ihmisiä.