Artikkelit

Siitoonmäen lippaluola, Nummi-Pusula

Vielä jonain päivänä otan asiakseni kaivaa käsiini Karl Adolf Mobergin 1800-luvun lopulla laatimat kertomukset erinäisiin karttalehtiin, joiden pitäisi löytyä Suomen geolisen seuran arkistosta. Tuohon samaan aineistoon pohjasi myös välikäden kautta saatu vihje Oinolan luolasta Sammatin ja Nummi-Pusulan rajamaastosta Yhdeksänkirkonmäeltä. Kohteen piti olla 4 metriä pitkä rantavoimien granaattipitoiseen gneissikallioon muotoilema.

Lähellä varmasti kävin, mutta suuaukko ei tällä kertaa osunut silmiin ja pilvipoudan muututtua reippaaksi sateeksi oli minun vetäydyttävä jyrkässä rinteessä olleelta sammaleiselta kivikolta turvallisemmille konnuille. Samalla oli hyvin aikaa pohtia, että oliko syrjäsilmässä näkynyt heti kohta 110-tieltä poikettuani se, mitä arvelin nähneeni.

Kohta olinkin muistikuvan mukaisessa paikassa ja hidastettuani huomasin tiessä levikkeen. Metsässä siinsi jotain suurta ja jylhää ja levikkeeltä lähti sinne hyvin tallattu polku. Kartta toki näytti paikalla olevan jyrkänteen, mutta niillä main se oli enemmän kuin tavallinen karttamerkki liki joka mäessä, eivätkä muutkaan lähteet olleet vihjanneet paikalla olevan mitään mielenkiintoista.

Vaan vieläpä mitä. Kohta kuusikon suojaan astuttuani edessä avautui näyttävä negatiivisesti kalteva seinämä, eikä ollenkaan sieltä pienimmästä päästä. Korkeutta tällä luonnon mestariveistoksella oli siinä 15 metriä, ja pituutta vähintään 50 metriä. Enimmäkseen kalteva laki kurkotti ulos siinä 4-5 metrin verran, mutta parhaassa kohtaa se tuli ulos jopa 6-7 metriä. Korkeimman jyrkänteen molemmissa päissä oli lisäksi pieniä luolamaisia muodostelmia.

Koska mäen lounaispuolella sen välitömässä läheisyydessä oli talo, en lähtenyt kiertämään kohdetta, vaan olin tyytyväinen jo näkemääni. Nyt tarkemmin yksityiskohtia tiiraillessani löysin selityksen sekä levikkeelle että tallautuneelle polulle. Kalliossa roikkui siellä täällä kiinnityshakasia, eikä sammalta juuri näkynyt. Taas kerran kiipeilijät olivat löytäneet upeat puitteet harrastukselleen. Ainoan kauneusvirheen teki jyrkänteen juuren pohjoispäässä olleella kalliohyllyllä lojunut pallogrillin raato. Vaan sepä saattaa olla muidenkin kolttosia, kuten kivenkoloon jemmattu lanka ja purkkikin.

Mainittakoon vielä se, että paikannimi juontaa juurensa saamen kielestä. Vaan tämän enempää en faktaa tästä linnamaisesti joka puolelta jyrkänteen ympäröimästä kohteesta onnistunut kaivamaan ja näillä tiedoilla liitän sen Suomen luolien listalle lippaluolana. Tämän alla kymmenet ihmiset leiriytyisivät kastumatta, joten kriteeri täyttyy. Kaikkiaan Siitoonmäkin oli erittäin positiivinen yllätys ja myös harvinaisen lapsiystävällinen kohde. Lähelle pääsee autolla, kävely on helppo ja putoamisvaara ei ole valtavan suuri.

Kartta. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6698201 E 327912

Perttelinkirkko, Nummi-Pusula

Lempoonkirkon ja Pirunkirkon nähtyäni oli vuorossa pohjoisen Nummi-Pusulan luonnonkirkot käsittävän kierroksen viimeinen kohde. Kahdesta aiemmasta kohteesta poiketen ennakkotiedot kohteesta olivat hyvin niukat: ainoastaan Kansalaisen karttapaikasta bongattu paikannimi, joka vihjasi, että perillä saattaisi odottaa jotain näkemisen arvoista.

Puoli tuntia myöhemmin löysin itseni kävelemästä epäuskoisena synkässä kuusimetsässä. Siinä, missä kartan perusteella olisi voinut jotain odottaa löytävänsä, oli hyvin vaatimaton murikka, lohkareeksi en kutsuisi. Laajempi kävelykierroskaan ei paljastanut mitään luolaan tai muuhun kirkkonimen oikeuttavaan muodostelmaan viittaavaa. Pitkää hukkareissua sadatellen astelin sateen kastelemana kohti autoa.

Koska luovuttaminen käy jostain syystä aina kovasti luonnon päälle, päätin vielä luntata Googlen avulla, josko jokin oljenkorsi olisi sittenkin käyttämättä. Jotta tämä ei olisi ollut liian helppoa, niin tokihan Perttelinkirkon nimellä löytyy ihan ehta herranhuonekin. Kunnan nimen perusteella löytyi lopulta pdf-tiedosto, joka tiesi kertoa Perttelinkirkon näkyvän tielle. Totesin tämän vaihtoehdon olleen aivan liian ilmeinen, jotta sillä konstilla olisin edes älynnyt kohdetta etsiä.

Kohtapa se siinsi edessäni vasemmalla tienhaarassa, kuusten kupeessa. Komea pystyyn tökätty järkäle, yläosastaan jotenkin munamaisen pyöreä. Pohjoissivulla osa kivestä oli lohjennut irti ja muu tönötti seistä sen varassa muodostaen piene läpikuljettavan luolan. Pituutta pari-kolme metriä, korkeutta vajaa kaksi ja leveyttä reilun metrin verran. Kyllä siinä sadetta pitäisi, jos ei peräti yöpyisi.

Kartta. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6720804 E 336379

Kaksisten Pirunkirkko, Nummi-Pusula

Tämä juttu jatkaa siitä, mihin retkitarina Lempoonkirkolta jäi. Seuraavana kohteena vuorossa oli Kaksisten Pirunkirkko. Pirunkirkkoja löytyy kokolailla paljon eri puolilta Suomea ja nimeä kantavien kohteiden kirjo vaihtelee vaatimattomasta lohkareesta komeisiin jyrkänteisiin ja luoliin. Niinpä en tiennyt tarkalleen, mitä kohteela odottaa, vaikkakin saamani vihjeen mukaan paikalla piti olla melkoisena sokkelona luolia, avorakoja ja lohkareita.

Niinpä ajelin sateisessa syyspäivässä pieniä, kiemuraisia teitä ohi mökkialueiden ja ihmetteleni itsekseni, kuinka moiset tiepahaset oli kannattanut varustaa kestopäällysteellä. Kylliksi aihetta pohdittuani karttanäkymä alkoi osoittaa merkkejä lähestyvästä kohteesta, eikä aikaakaan, kun vasemmalla puolella tien ja lammen välissä kohosi jylhänä tumma linnamainen kivimuodostelma. Mäntykankaisen keskellä se näytti jotenkin väärään paikkaan eksyneeltä, joten mikäpä muukaan sen siihen oli asettanut kuin piru itse?

Melkoinen määrä kohteessa olikin koluttavaa, pieniä koloja ja luolia, komeita järkäleitä seä muutama ihan luolan kriteeritkin täyttävä muodostelma. Kaksi rakoluolaa ja yksi läpikuljettava lohkareluola. Pituutta näillä oli 5, 3 ja 8 metriä, leveyttä ja korkeutta kaikilla siinä puolen ja kahden metrin välissä. Ehkäpä lohkareikon päältä olisi vielä joku voinut löytyä, mutta en arvannut kiivetä sinne, yksin kun olin reissussa, sade oli liukastanut pinnat arvaamattomiksi ja vielä kun minua oli varoitettu, että lohkareikko ei olisi aivan vakaa.

Kaiken kaikkiaan paikkana Kaksisten Pirunkirkko oli antoisa. Se on helppo löytää ja saavuttaa, koska se sijaitsee tien vieressä keskellä helppokulkuista mäntykangasta. Ja antoisa oli myös kirkkonsa piru, lykkäsi mukaani aimoa annoksen komeita kantarelleja. Niiden kera suuntasin kohti reissun viimeistä kohdetta, Perttelinkirkkoa. Linnuntietä sinne ei olisi ollut matka eikä mikään, mutta ajoneuvolla liikkuessa oli edessä melkoinen kierros.

Kartta. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6718738 E 338188

Lempoonkirkko ja -kellari, Nummi-Pusula

Nummi-Pusulan pohjoisissa osissa sijaitsee kolmekin luonnonnähtävyyttä, joita jollain etuliitteellä varustetulla kirkko-nimikkeellä kutsutaan. Niinpä näiden tutkiminen tuntui luontevalta osuttaa yhdelle selkeästi teemoitetulle reissulle. Vaikka alunperin mielessä oli aloittaa kiertäminen juuri päinvastaisessa järjestyksessä, onnistuin ajatuksissani kuitenkin kurvailemaan sellaiselle reitille, että Lempoonkirkko olikin yllättäen ensimmäisenä osuva sen varrelle.

Lempoonkirkko on siitä vekkuli kohde, että kartalta sille näyttää olevan luonteva lähestymisreitti niin etelästä kuin pohjoisesta. Kotvasen pähkäiltyäni valitsin näistä eteläisen ja kurvailin Hyrkkölän nimismiehenkiharaista tietä kohti pienempää risteystä. Jossain kotvaa olin jo pysähtyä kävelläkseni lyhimmän reitin suoraan metsän halki. Onnistuin kuitenkin hillitsemään itseni ja ajamaan pikkuteitä erään laitumen laitaan, jossa totesin etenkin sateisena päivänä olevan sen verran mutaa ja suuria lätälöitä, että pidempi kävely tuntui jumiin jäämisen riskiä houkuttelevammalta vaihtoehdolta.

Siinä puolisentoista kilometriä patikoituani olin viimein aukean laidassa. Sen toisella puolelle kohosi jyrkkä rinne, jonka keskimmäisessä jyrkänteessä, sen pohjoisreunalla, piti olevan määränpääni. Välissä oli vain suuri oja äyräitään myöten täynnä vettä ja ryteikköinen, tiheä taimikko. Ojan pystyi ylittämään, mutta ryteikön läpi oli vain käveltävä.

Jyrkänteen reunalle päästyäni edessä avautui näkymä, joka ylitti odotukset. Siinä missä muualla pystyjyrkän seinämän juurella oli lohkareita, oli yhdessä kohtaa valtava kivipaasi, joka kohosi ylväässä yksinäisyydessään kohti taivaita kuin torni. Syystäkin oli tämä mykistävän komea paikka saanut myös komean nimen.

Tästä innostuneena kompuroin sateen kastelemia lohkareita pitkin lähemmäs ja muistin samalla myös maininnan, että aivan läheltä pitäisi löytyä myös luola, Lempoonkellari. Kivitornin ja jyrkänteen välistä löytyikin lupaava suuaukko, josta avautu noin kolme metriä pitkä käytävä, korkeutta siitä 1,5 ja leveyttä metristä puoleen. Itsenäisenä muodostelmana en luolaksi lähtisi kutsumaan, mutta näin komean kokonaisuuden osana on nimitys aivan oikeutettu. Koska kivet olivat vaarallisen liukkaita ja olin liikkeellä yksin, jätin muiden mahdollisten luolien etsimisen seuraavalla kerralle ja otin kurssini kohti Kaksisten Pirunkirkkoa.

Kartta. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6715282 E 328159

Lintukiiman Paimentenkirkko, Nummi-Pusula

Luolat ja lohkareet ovat läpi vuosituhanteisen perinteen nousseet usein pyhien paikkojen asemaan. Osansa tässä ketjussa on myös Nummi-Pusulasta löytyvällä, kauniilla kallioalueella seisovalla lohkareella. Tarina kertoo, että paimenet olivat aikanaan kokoontuneet sen luo suojaan sateelta ja pitämään kirkonmenojaan. Vielä kun paikka löytyy kartalta enemmän kuin helposti, oli retki sinne tosiasia.

Siinä missä tie haarautuu viimeisen kerran ennen määränpäätä seisoivat kyltit, joista toinen kertoi tien oleva nimeltään Lintukiiman metsätie ja toinen, puusta taituroitu osoitti Paimentenkirkolle – samaan suuntaan kumpikin. Jonkin matkaa tästä eteenpäin kohtasimme toisen Paimentenkirkolle osoittavan kyltin. Sen myötä oli aika jalkautua.

Parkkipaikalta Paimentenkirkolle kiemurteli kaunis polku kalliomäntyjen katveessa. Piirteiltään se oli sen verran selkeä, ettei eksymisen mahdollisuutta ollut, vaikka kartat ja navigaattorit olimmekin itsevarmasti pirssiin jättäneet. Ja niin vain kohta edessä siinsi jotain, mitä emme osanneet odottaa. Keskellä korpea avautui kirkkosali, joka avaruudessaan pesi suurimmatkin goottilaiset kirkot. Penkkirivien takana näkyi alttari, jonka luona seisoi etsimämme lohkare.

Itse kivi oli odotuksia vaatimattomampi ja mainittu luolakin oli vain kolopahanen. Kokonaisuutena paikassa on kuitenkin niin paljon omaa ainutlaatuisuuttaan, että paikalla kannattaa pistäytyä, eikä vähiten sen takia, että muutaman kilometrin päässä odottaa Lintukiiman Silmäsuon luola.

Kartta. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6704002 E 328997

Lintukiiman Silmäsuon luola, Nummi-Pusula

Olimme saaneet vihiä luolasta, jonka piti olla mitoiltaan tyypillistä suomalaista koloa selkeästi suurempi. Pituutta kerrottiin olevan siinä kahdeksan metriä, leveyttä viitisen ja korkeutta parisen metriä.

Sijainti osoitti kiinnostavan nimiselle seudulle, Nummi-Pusulan Lintukiimaan. Karttaa tutkittuamme päädyimme lähestymään kohdetta pohjoisen kautta, hyppäsimme peltihevon satulaan ja kohta laukkasimme kohti Someroa.

Tuttuun tapaan tie vaihtui pienemmäksi ja pienemmänsi. Päällyste sileästä kuoppaisemmaksi ja asfltin tasainen kohina soran ropinaksi. Maisemaakin saattoi sanoa idylliseksi.

Kotvan sorateitä mittailtuamme oli edessä viimeinen Vkääntöpaikan tapainen, jota edemmäs ei olisi arvannut jatkaa. Eikä toisaalta tarvinnutkaan, määränpää oli lähellä ja loput matkasta oli tehtävä apostolinkyydillä.

Metsätien varressa odotti hakkuuaukko ja sen takana vaatimattoman näköinen rinne. Koska silmä ei löytänyt mitään poluntapaista, tuntui suora harppominen aukon poikki parhaalta vaihtoehdolta. Toisella puolella odotti mäntyvaltainen kasvatusmetsä, sen oloinen, että olisi voinut kantarelleja antaa, vaan jätti antamatta.

Myös luolan suhteen usko alkoi hiipumaan, aloimme olla annetuissa koordinaateissa, mutta rinne näytti niin vaatimattomalta, että se tuskin vuoren vierimän synnyttämää luolaa pitäisi sisällään, ainakaan kovin näyttävää.

Lintukiiman silmasuon luola (2)Pidemmän kotvasen paikalla pyörittyämme päätimme kuitenkin palata autolle rinteen alapuolista reittiä, jos sieltä näkyisi jotain, mitä ylhäältä ei huomannut.

Jonkun matkan päästä löytyikin jonkinlainen lohkareikko. Kiipeilyn ja kurkistelun jälkeen epäilykset kalvoivat yhä. Ennen lopullista luovuttamista päätin kuitenkin kivuta alas katsomaan, mitä hyvin vaatimattomalta näyttänyt kivenkolo pitäisi sisällään.

Lintukiiman silmasuon luola (4)Ja mitä se pitikään. Puolitoista metriä maan pinnan alla sytytin otsavalon ja edessä avautui suurten kivipaasien rajaama kammio, huonemainen sellainen.

Mitoiltaan se sopi kuvaukseen enemmän kuin hyvin. Vaikka perille pilkisti valoa suuaukon lisäksi muutamasta kohden, oli luolassa oma erityinen tunnelmansa, salainen ja kätketty.

Kartta. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6705488 E 328907

Nummi-Pusulan luolamäki

Olin huristaa luolamäen ohi, sikäli vaatimattomalta kumpare näytti maantieltä käsin. Uskoin kuitenkin navigaattoria, parkkeerasin tienposkeen peltoaukean reunaan ja lähdin lompsimaan suuntimavälineistön osoittamaan suuntaan. Lammen rannan saavutettuani korkeusero ympäröivään maastoon kävi jo paremmin ilmi.

En tarkalleen tiennyt, mitä etsiä, sillä kohteen nimi oli ainoa luolaan viittaava fakta. Toistaalta se saattoi tarkoittaa myös louhikkoa, joten olin varautunut myös täydelliseen hukkareissuun. Etenin kuitenkin karttaan merkityn jyrkänteen juurta kohden, koska arvelin sen olevan todennäköisin sijainti luolalle.

Lopulta eteneminen oli hyvin hidasta jyrkästä rinteestä, heti sen juurelta alkavasta lammesta johtuen. Oma mausteensa syntyi suurista lohkareista ja ajoittain tiheästä kuusikosta. Lopulta edessä avautui maisema, josta mäki oli luultavasti nimensä saanut. Varsinaista luolaa paikalta ei löytynyt, mutta hyvin jylhä jyrkänne, josta merkittävä osa negatiivisessa kulmassa. Lisäksi vaaka ja pystyrakoilu sekä myöhemin eroosio olivat aikaansaaneet kallioon jylhän lipan. Kapeasta liikkumatilasta johtuen sen ihastelu kuitenkin onnistui hyvin rajoittuneesti.

Paikka saattaisi tarjota puitteet kalliomaalausten etsimiseen, mutta ainakaan tällä kertaa mitään viitteitä ihmiskäden muinaisista jäljistä ei löytynyt.