Tag Archive for: Nella Himari

Paratiisikuru – erämaan kukkea keidas

Jos Saariselän erämaa-alueen lumossa kulkee kuin kauniissa kansansadussa konsanaan, ei Paratiisikurua meinaa uskoa todeksikaan. Tämä kukkien ja perhosten pilkuttama piilopaikka on jokaisen erämaankävijän lusikkalistalla. Suomen Ladun järjestämällä Sokosti Challenge -vaelluksella, Ukselmapään huiputettuamme, tapasimme loivassa rinteessä porolauman. Ne katselivat meitä kuin ystäviään, uteliaasti, ihmetellen. Päätään kallistaen. Huomasin tekeväni samoin itsekin – niin kuin maailma näyttäisi siitä […]

Sokosti Challenge -retkeilykurssi

Tunturituulien kera kuljet, edessä selkosten outamaat. Nuotion lämmössä silmäs suljet, ja liron lauleloon saat nukahtaa. Pois kerran poikkesit valtatieltä, pois poronpolku sun johdattaa. Jos levon mielesi löydät sieltä, sinun maasi on lapinmaa. Vaikka luonto on aina näytellyt suurta roolia elämässäni, ei voi sanoa, että olisin retkeilyssä vielä kovinkaan konkari. Sen vuoksi ilahduin valtavasti, kun minulle […]

Helsingin Kruunuvuoren hylätyt huvilat talviasussaan

Sunnuntaista on kehkeytynyt suosikkipäiväni. Silloin voi joko lorvia kotona hyvä kirjan ja kahvin parissa tai lähteä ystävän kanssa suomiretkelle Itä-Helsingin Laajasalon saarelle Kruunuvuoreen. Oppaanani ja kaakaonkaatajanani toimi ystäväni Laura, Retkipaikan tuorein bloggaaja, yksi mukavimmista suomiretkisiskoistani. Tämä ote Kruunuvuori: Unohdettujen huviloiden tarina -teoksesta kertoo hieman paikan historiasta: ”Kruunuvuoren alue kuului alun perin Uppbyn kartanoon, jonka maita […]

Kirja-arvio: Viiden tähden vaellus

”Hetket luonnossa ovat juhla-aikaa. Sillon haluan syödä jopa paremmin kuin kotona.” Olen Piritta Kantojärven kanssa täysin samaa mieltä. Mutta haluaisin täsmentää, että myös hetket tämän kirjan parissa ovat juhla-aikaa. Silloin haluan keittää kunnon kupin kahvia vanhalla mutteripannulla, kun ei nuotiotakaan sovi tänne kerrostalon keittiöön sytyttää, vaikka niin vaan piru vie mieli tekisikin tätä teosta selaillessa. […]

Saariselän erämailla

Nämä filmikuvat taltioin jo kaksitoista vuotta sitten. Takana monen päivän jalkamatka, edessä laajeneva kaukaisuus. Kännykät ovat olleet mykkiä jo pitkään. On ollut jyrkkiä nousuja ja jyrkkiä laskuja. Lipattavien purojen ylityksiä, jolloin kengät solmitaan kaulan ympärille etteivät tipahda, kun liukkailla kivillä meinaa horjahdella, vaikka kieli on kuinka keskellä suuta. Yksikin joki oli niin vilkas, että kun siihen […]

Rönnskär

Länsi-Suomenlahden majakkaretkellä

Alkukesän Länsi-Suomenlahden majakkaretki hölli niin kelin kuin korkeiden ja komeiden nähtävyyksiensä puolesta. Heräsin aamuviideltä tekemään eväsleipiä ja pakkaamaan kamerareppua, kuudelta hyppäsin puksuun kohti Pasilaa. Vajaa seitsemän oltiin jo matkalla kohti Inkoon venesatamaa. Rönnskärin majakka Kirkkonummen Porkkalanniemen edustalla sijaitseva Rönnskärin majakka, ensimmäinen kohteemme, edustaa Suomen vanhinta säilynyttä majakka-arkkitehtuuria. Saari on sotilasaluetta, joten rantautuakseen kävijän täytyy olla Suomen kansalainen ja […]

Aulangonjärven Kärmeskallioilla, Hämeenlinna

Luontopolun alussa Aulangon ulkoilumaja, uimaranta ja kaunis kota. Selkään liimautuvassa repussa tarpeeksi vettä, sillä helleaalto ylsi tännekin. 1930 perustettu Aulangon luonnonsuojelualue on jokaiselle hämeenlinnalaiselle tuttu paikka ja ylpeyden aihe – eikä ihme, sillä suomalaisen kansallismaiseman tiedetään ihastuttaneen ihmisiä ja inspiroineen etenkin taiteilijoita jo yli sadan vuoden ajan. Ulkolumajalta lähtevä Aulangonjärven reitti kaartaa oikealle. Saniaisten ja puna-apiloiden kirpeän makea […]

Saloluonnon sylissä Nuuksion Korpinkierroksella

Nuuksion kansallispuisto edustaa uusmaalaista saloluontoa parhaimmillaan: täällä luonnon monimuotoinen mosaiikki koostuu jylhistä kallioista ja vehreistä notkoista, sinisenä hohtavista ja lumpeiden pilkuttamista metsälammista sekä kelottuneista puista. Reilun kolmenkymmenen kilometrin päässä Helsingin keskustasta sijaitsevassa kansallispuistossa on useita viitoitettuja reittejä, joista erämaahenkinen Korpinkierros on noin seitsemän kilometrin pituinen. Komea reitti soveltuu peruskuntoisille retkeilijöille eikä vaelluskenkiä tarvita, evästä kannattaa varata tarpeeksi. […]

Aamu-uninen Utön majakkasaari, N 59° 46′ E 21° 22′

Kello soitti tasan 06:00. Auringon piti nousta vajaa puoli seitsemän, vaan komea hernerokkasumu oli kietonut Saaristomerta vahtivan Utön syliinsä. Peipposet visertivät, huonetoveri nukkui, minä puin vaatteet ylle ja solmin kengännauhat. Ovi narahti, ja astuin mökistä kastepisaroiden pilkuttamalle Luotsimäelle. Utön upea majakka seisoi vakavana vasten vaaleutta vain muutaman kymmenen metrin päässä yösijastamme. Se vartioi meitä ja […]

Etelä-Suomen soisilla erämailla, Torronsuon kansallispuisto

Etelä-Suomen lauhasta sydäntalvesta verkalleen heräilevä Torronsuo on upea erämaa-alue Hämeen järviylängöllä, Forssan kainalossa, Tammelassa. Erinomainen päiväkohde aavoja maisemia rakastaville retkeilijöille. Täällä mieli ja sielu lepäävät, ja korvaani kuiskuttaa puuskittainen lännenpuoleinen tuuli. Sillä on paljon kerrottavanaan: kesä on tulossa. Vuonna 1990 perustetun soisen kansallispuiston reitit alkavat Kiljamon pysäköintialueelta (Somerontie 734). Helppokulkuinen Kiljamon kierros (1,5 km) käy […]