Artikkelit

Pöllyvuoren lohkareluolalöytö Rautalammilla korkkasi luolaintoilijan kesäkauden

Olipa kerran kertomus luolasta Rautalammilla jossakin “Laihalammen pohjoispuolella”. Luola oli tarinan mukaan toiminut niin tavaroiden piilopaikkana sota-aikaan kuin viinankeittovehkeiden säilytyspaikkana joskus myöhemmin. Luola on kirjattu Suomen Luolat -teokseen ei tarkistettuna, eli sen paikka savolaisittain “suattaapi olla siellä päen, vuan suattaapi olla olemattae” ei ihan koordinaateilleen ole ollut tiedossa.

Tätä kyseistä luolaa etsiskelin pariinkin otteeseen jo viime vuonna, mutta löysin vain erilaisia hienoja kalliomuodostelmia ja erään pienen lippaluolan, joka kyllä oli ihan Laihalammen vieressä juuri sen pohjoispuolella, mutta ei oikein sopinut minusta muilta osin kuvaukseen. Erään tarinan mukaan kyseisessä luolassa olisi virrannut myös puro, joten päätin jatkaa etsintää heti kun seuraava otollinen tilaisuus löytyy.

Ja se löytyi 16. toukokuuta 2017.

Pysäköin kuljetusvälineeni pienelle levikkeelle entisen metsäkoneen uran alkupäähän, lähes vastapäätä Sorvanloiloa, joka on käytännössä pirunpelto 45 asteen kulmassa. Kun olin ehtinyt kävellä vain muutamia metrejä, takaani pyyhkäisi ohi riuska suunnistajakaveri, jolta tietysti tiedustelin, onko hän sattumoisin samoillessaan törmäillyt alueella luoliin. Eipä ollut, vaan suunnistajat etsivätkin toisenlaisia rasteja yleensä.

Suunnistin itsekin viereistä Pöllyvuorta kohti. Pöllyvuoren länsipuolella on entinen varmaankin joenuoma, joka on melko syvällä jyrkkien kallioiden välissä. Suojainen paikka on soistunut ja varsinkin kesällä hyvin märkä. Se hyvä puoli myöhäisestä keväästä oli, että sammalen alla oli vielä monin paikoin jäätä, joten uoman pohjalla saattoi kävellä melko ronskisti vaelluskengän uppoamatta. Ensimmäisenä yhytin pystysuoran kallionseinämän juurelta pienen luolan, jonka edustalla oli laakea “istumakivi”.

Tutkailin otsalampun avulla, olisiko kivessä näkynyt sammalen seasta merkintöjä tai vaikkapa kuppeja.

Tämä pieni luolantapainen oli suuaukoltaan takaseinään vajaat pari metriä syvä, mutta se laajeni sisältä suuaukolta päin katsottuna oikealle kallion sisään.

Tämän luolan pohjalla ainakin on kesäisin vettä.

Tässäkin pienessä luolassa olisi ponupannua voinut ehkä säilyttää, varsinkin kun ajatellaan, että 60–70 vuotta sitten paikka oli luultavasti umpimehtää ja monen uteliaan silmäparin ulottumattomissa. Tässä paikassa kävin jo viime vuonna, mutta edempänä en, joten kaikki tästä eteenpäin oli minullekin tuntematonta.

Muutaman kymmenen metrin päässä edempänä oli kasa lohkareita, joiden alla oli sen verran musta aukko, että sinne piti pakosta kurkistaa.

Lohkareiden alle oli muodostunut n. 5 metriä pitkä onkalo, joka ei kuitenkaan ollut helposti ryömittävissä.

Monethan tällaisista luolista ovat elukoiden piilo- ja pesäpaikkoja, joihin ei sitten normaalikokoinen ihminen mahdu. Eikä ihan joka reikään huvita kyllä lähteä itseään änkeämäänkään. Mutta kauas ei tarvinnut tästäkään paikasta kävellä, kun vastaan tuli jo jyhkeitä lohkareita ja vielä jyhkeämpi kallionseinämä. Alkoi tuntua toden teolla siltä, että nyt jos ei löydy kunnon luolaa, niin ei tällä reissulla löydykään.

Jos minä olisin luola niin syntyisin juuri tällaiseen paikkaan.

Kiertelin kiviä ja katselin niitä läheltä ja kauempaa etsien mahdollisen luolan suuaukkoa. Jonkinlainen reikä kivien alta löytyikin, mutta sisään pääseminen vaikutti aluksi kyseiseltä puolelta hankalalta, joten päätin etsiä toista mahdollista aukkoa.

Isoja lohkareita oli kolme, joista keskimmäisen alla näytti olevan eniten tilaa.

Keskimmäisen lohkareen alle johtaa pienehkö aukko, johon on mentävä ryömien. Lohkareiden välissä on kapea sola, johon voi mennä kahdesta eri suunnasta. Valitsin itse luolaan menoon jalat edellä selällään -metodin. Rikoin samalla toki luolantutkijoiden kultaista sääntöä vastaan menemällä outoon luolaan yksin ja kertomatta siitä etukäteen kenellekään.

Tarkastin kuitenkin ensin, että päälläni ei ole irtoavaa kiviainesta eikä luolan pohjalla liikkuvia kiviä tai syviä koloja, joihin voisin pudota tai joihin jalkani voisi jäädä jumiin. Kypärää tai muita suojaimia ei toki ollut, joten teräväreunaisia kiviä sai todella varoa.

Tässä vaiheessa olisi toki ollut hyvä olla enstex-haalari ja toisex vaikka hieman huonommat kamppeet. Mutta ei ollut kumpiakaan.

Sisälle päästyäni sain vain ihmetellä, miten taas kerran maailmassa on asioita, jotka ovat paljon enemmän kuin päälle näyttää. Nimittäin luolan sisällä oli tilaa yllättävän paljon. Itse asiassa jos joku paikka olisi ollut sopiva piilopaikaksi ja korpirojun keittelyyn, niin tämä. Tosin jälkimmäisestä ei ole kokemusta, että kuinka isot systeemit tiputtelua varten tarvitaan. Ainakin varastoksi luulisin että riittää tila.

Istumakorkeus on vähintäänkin riittävä luolan keskiosassa, ja neliöitäkin on kohtalaisesti.

Pisin onkalo luolan sisällä on silmämääräisesti vajaa 5 metriä (vaikka äidinkielen sääntöjen mukaan kymmentä pienemmät luvut pitäisi kai kirjoittaa tekstinä), ja muita lyhyempiä haaroja on useita.

Aurinkoisen päivän paiste ylti hyvin luolan sisälle.

Katselin, näkyisikö luolan sisällä merkkejä ihmisten käynnistä, mutta äkkikatsomalta muutamaa ehkä tarkoituksella sisään raahattua puunpalasta lukuun ottamatta ei löytynyt. Esimerkiksi verrattuna vaikkapa Konneveden Pyhävuoren Pirunkammariin (lohkareluola), jossa on kiveen hakattuna mm. vuosilukuja ja jopa hakaristi, Pöllyvuoren luolassa ei sellaisia ollut. Ainakaan siis ensimmäisellä vierailukerralla havaittuna.

Luolamaalauksia? Ponupannu? Jalostajan sikanautaa? Ei toistaiseksi.

Löydöksenä omassa kriteeristössäni Pöllyvuoren lohkareluola sijoittuu kyllä kärkiviisikkoon, sillä melkein yhtä innostunut fiilis oli tästä kuin Sumiaisten Ukonvuoren Pirunpesän löytämisestä. Jos tämä paikka olisi ollut päivän päätösrasti, olisin hyvillä mielin voinut lopettaa tähän.

Ulkoistin itseni luolan toisesta aukosta.

Mutta vielä oli hieman aikaa ja nälkää – eihän Pöllyvuoren länsipuolta ollut kierretty kuin vajaa puolet. Eli mitä hyvänsä voisi olla vielä edessä. Ja niin olikin. Pöllyvuoren luolallekin olisi voinut hyvin sopia nimeksi Pirunpesä, Pirunkolo, Pirunkammari tai joku muu piru-alkuinen nimi, mutta niitä on kyllä jo muutenkin olemassa, että ehkä luolalle joku keksii tai tietää asianmukaisemman nimen.

Päätä päiväsi Mini-Hitonhaudalla

Päätin siis jatkaa vuoren juurella vielä hetken matkaa eteenpäin. GPS-laite tuntui olevan vähän pyörällä päästään näiden suurten kallioiden ja kivien lähistöllä, mutta reilut 150 metriä edettyäni tuli vastaan reissun ehkä paras wow-elämys.

Kenties emäkalliosta ratkennut vai erillinen elementti?

Aivan pystykallion vieressä seisoi valtava kivimuodostelma, jonka toisessa päässä kohosi Asterixin hiidenkiveltä näyttävä paasi. Muodostelman ja kallion väliin oli jäänyt sola, jonka pohja oli ympäröivää maastoa selkeästi korkeammalla, sanoisinko vähintään pari metriä.

Kiipesin ylemmäs solaan ja huomasin, että nyt löytyi aivan mahtava ja suojaisa paikka vaikka eväiden syöntiin! Itse asiassa suon puolelle jäävä kivimuodostelma ja vuoren puolelle jäävä pystykallio toivat mieleen Laukaassa ja Sumiaisissa olevat Hitonhauta-nimiset paikat, mutta pienemmässä mittakaavassa tosin. Tästä “mini-Hitonhaudasta” ei liene  ainakaan monella ei-paikallisella tietoa.

Hernando’s Hideaway?

Itse asiassa tämä paikka on niin suojassa ja piilossa katseilta, että sen olemassaoloa tuskin tajuaa, vaikka seisoisi melkein vieressä. Nimittäin läheiset puut suojaavat sitä tehokkaasti, ja muutenkin sen profiili tavallaan sulautuu taustalla nousevaan kallionseinämään niin hyvin, että jos ei satu tulemaan paikalle aivan vierestä ja sivusta, niin huomaamatta saattaa jäädä.

Rautalammilta löytyy todellisia retkeilijän helmiä.

Suojaisen solan molempiin päihin oli putoillut isoja kiviä. Solan toisessa päässä oli vinosti kalliota vasten kivi, jonka alle oli siihenkin syntynyt seurauksena pieni luola. Tällaisia laavumaisia luolia on myös Suomessa useita ja monenkokoisia. Esimerkiksi Viitasaarella oleva Koljatti käsittää myös upean lohkareen alle syntyneen luolan, joka on huomattavasti suurempi kuin tämä Rautalammin miniversio.

Miniluolan sisälle kuitenkin mahtuu suojaan ja läpi ryömimään.

Pystykalliosta saattoi havaita meneillään olevan rapautumisen jälkiä, ja muutamin paikoin näytti olevan kiviä irtoamaisillaan hyvinkin pian. Sen vuoksi ihan joka kohdasta ei kannata tarrata tukea, jos sitä kaipaa. Kun pitää silmät auki, niin paikka on silti mielestäni oikein mainio ja turvallinen.

Retkieväitä ei ollut tällä kertaa runsaasti, eikä ollut edes tulentekovehkeitä saati retkikeitintä. Laiskana miehenä olen pitänyt usein pienillä lähiretkillä mukanani vain kuumaa vettä termarissa ja pikakahvia. Mielestäni Nescafe Espresso on yllättävän hyvä retkikahvi. Jauhot vain Kupilkaan ja vettä niskaan, ja pikkupullaa eteen, niin taas pärjää!

Mikäpä parempi paikka nauttia kunnon kahvista kuin upea sää ja ympäristö!

Voisin sanoa, että kesäkauden korkkajaiset eivät olisi voineet paremmin käynnistyä! Hienoja paikkoja peräjälkeen – ja mikä parasta, aivan pienen kävelymatkan päässä tiestä. Vaikka kävelyä ei tullut kokonaisuudessaan kuin reilu kilometri, meni vastaavasti aikaa useampi tunti, mikä tällaisilla reissuilla on todellakin pikemminkin sääntö kuin poikkeus.

Samalla on hienoa, että ainakin toistaiseksi upeita ja jännittäviä paikkoja löytyy vielä koluttavaksi kansallispuistojenkin ulkopuolelta. Eri asia on sitten, miten kiihtyvä metsien talouskäyttö vaikuttaa tällaisiin paikkoihin. Ihan lähistöltä oli kaadettu taas hehtaareittain vanhaa metsää, eikä se siihen jää.

Toisaalta vuosikymmeniä piilossa olleita paikkoja paljastuu helpommin havaittaviksi ja päästäviksi, mutta toisaalta se rauha ja salaperäisyys, joka Pöllyvuoren helmassa olevien paikkojen kaltaisissa paikoissa toistaiseksi on tallella, voi olla lähivuosina menetetty.

“On piilossa viidakon…” Vaan kuinka kauan?

Sijainti: N=6931576.439, E=487361.168
(ETRS-TM35FIN)

PAIKKA KARTALLA

Savonrannan Kakonvuoren pirun luolaa etsimässä

Kakonvuorella on syvä onkalo, jossa on asunut piru. Näin kertoivat vanhat savonrantalaiset. Pirulla oli tapana hypätä kirkkoveneisiin, kaataa veneet ja ryöstää kirkkoväen eväät. Pirulla oli myös aarrekätkö jossain Kakonvuoren lähellä, ja sitä se vartioi tiukasti.

Eräänä päivänä Tanninen löysi aarteen ja vaihtoi kultarahat kupariin. Sen jälkeen piru alkoi riivata Tannisen taloa. Öisin se tuli joskus miehenä valkeissa vaatteissa sahaamaan puita riihen edessä. Välillä piru otti naisen hahmon ja ilmestyi lapsi sylissä puukasalla, joskus se tuli itse riihen kynnykselle valkoinen lakana korvissa.

Tämä Tannisten vainoaminen ja kiusaaminen jatkui usean sukupolven ajan. Kerran piru oli jopa kaapannut tytön niityltä ja pitänyt häntä kolme päivää vankina Kakonvuorella. Kakonvuoreen suhtaudutaan Savonrannalla vieläkin pelonsekaisella kunnioituksella (viite 1).

Naapurikunnassa, Heinäveden seudulla, on vaikuttanut tutumpikin kirkkoveneryöstäjä, nimittäin väkimies ja järvirosvo Ryöskä Kontiinen. Kakonvuori ei sijaitse vesireitin varrella, joten ehkä teema kirkkoveneiden ryöstämisestä on lainattu tämän legendaarisen paholaisihmisen tarinaperinteestä (viite 2).

Hieman toisessa versiossa kerrotaan, että Tölkki-Tanninen löysi maasta tölkin rahaa. Sen jälkeen hänen perheenjäsenensä halvaantuivat, joku mätäni jopa elävältä. Kerrotaan, että unessa piru neuvoi Tannista hautaamaan tuohitölkin takaisin maahan. Naapurin mies sai vihiä tölkistä, kaivoi sen ylös ja rikastui. Tämän jälkeen piru rupesi riivaamaan naapurin suvun vanhinta poikaa.

Näiden tarinoiden jälkeen alkaa olla pakko ottaa selvää tämän kuuluisan Kakonvuoren pirun asuinoloista.

Keväällä 2016 sain ensimmäistä kertaa vihiä tästä luolasta, kun Antti Huttunen kirjoitti Suomen Luolaseuran palstoilla, että eräs vanhempi mies oli hänelle kertonut, että Kakonvuoren juurella Sumpsan lammen kohdalla he olivat poikina etsineet luolaa.

Näkymä vuorelle Pienen Kakonjäven suunnalta

Kakonvuori sijaitsee entisen Savonrannan, nykyisen Savonlinnan mailla, lähellä Koloveden kansallispuistoa ja Heinäveden rajaa. Kakonvuoren kallioalueeksi lasketaan 220 hehtaarin kokoinen alue (viite 3), joka puolestaan on osa Kakonsalon luonnonsuojelualuetta (viite 4).

Vuoren näyttävimpia osia muodostaa sen noin kilometrin pitkä pohjois-koillisjyrkänne.

Kallioalueen eteläosaa reunustavat louhikkoiset Kolivuoret, joiden tuntumassa on Kolikonkainaloksi ja Kolikonrahkaksi nimettyjä maastokohteita. Näistä ensiksi tulee mieleen, että siinä on varmaan oletettu jotain pirun kolikkokätköjä, mutta ilmeisesti koli- ja kolikkotyyppiset elementit paikannimistössä tulevat kolista-verbistä (kuten myös esim koliseva) ja liittyvät kivien kolinaan esimerkiksi vuorenvyörymän johdosta.

Onkohan tässä käynyt niin, että kansa on keksinyt tarinoita pirun kolikkokätköistä selittämään näitä “outoja” paikannimiä?

Kolivuoren silmä alati valvoo Kolikonkainaloa

Kakonvuoren lounaiskulmassa on Ukonhyppyri-niminen jyrkänne. Näitä tarinoita lukiessa on käynyt mielessä, että onko siellä kenties joku “pirun riivaama” tehnyt epätoivoisen ratkaisunsa.

Takaisin Kakonvuoreen ja sen jylhiin graniittijyrkänteisiin, joissa paikoin löytyy jopa 15 metriä korkeita pystyseiniä. Jyrkänteen alla on louhikko lähes koko pituudeltaan, eli noin kilometrin matkalta. Käytännön syystä ei ole kovin mielekästä käydä koko louhikkoa läpi yhdessä päivässä ainakaan sulan aikana, koska jossakin kohdassa jyrkänne nousee suoraan lammesta.

Kakonvuoren louhikosta löytyy toistakymmentä lohkareluolaa, jotka kokonsa puolesta täyttävät nykyään Suomessa käytössä olevat “luolakriteerit”, sekä lukematon määrä pienempiä koloja.

Ensimmäinen ehdokas Kakovuoren pirun asuinsijaksi on noin 11 metriä pitkä lohkareluola, jossa on useita eri tasoja, aukkoja ja sivuhaaroja. Koordinaatit: N 6905188 E 605076.

Louhikossa kolme laattamaista lohkaretta makaa päällekkäin, muodostaen muiden lohkareiden kanssa eri tasoissa olevan järjestelmän. Keskimmäisen lohkareen alla on 0,5–3 metriä korkea ja 1–5 metriä leveä tila, joka on läpikuljettavissa ja noin 11 metriä pitkä. Noin puolivälissä on leveä portaali, jossa on useampi aukko. Tässä kohdassa pääkäytävä hieman taittuu. Siinä on myös noin 4 metriä pitkä pystyraon muodostama sivuhaara, joka on ylhäältä puoliksi avoin. Yhteensä luolassa on noin 10 eri tasoissa olevaa aukkoa.

Tämä on komea lohkareluola, jossa riittää tutkittavaa ja ihmeteltävää, mutta ehkä se ei ole kuitenkaan tarinoiden kuvaama syvä onkalo. Perinnetieto ehkä viittaa siihen, että pirunluolaa olisi etsittävä Sumpsan lammen kohdalta. On siis jatkettava etsintöjä.

Kakonvuoren pitkän ja salaperäisen louhikon läpikulku on unohtumaton kokemus. Kun kaakon suunnalta hitaasti edetään, kurkitaan kaikkiin koloihin ja ihmetellään ihmeellisiä kiviä, tullaan vihdoin väsyneenä Sumpsan lammen kohdalle. Tässä kuusikko väistyy, ja maisema muuttuu avoimemmaksi.

Lammen kaakonpuoleista louhikkoa hallitsee iso lohkare. Sen alla on pieni lippaluola, jonka alta on hieno näköala lammelle. Koordinaatit N 6905419 E 604612.

Lipan takana on ahdas muutaman metrin rako. Lohkare on komea, luola on kauniilla paikalla ja kelpaa ilman muuta taukopaikaksi, mutta on pirunluolaksi liian vaatimaton.

Luolan vieressä nousee pystyseinämä suoraan lammesta. Pieni kävely toiselle rantakaistaleelle paljastaa, että seinän toisella puolella on iso louhikko, jossa myös näkyy pari isompaa lohkaretta.

Kakonvuoren pirunluola?

Tätä louhikon osaa kannattaa lähestyä “yläkautta”, Pienen Kakonjärven rantoja pitkin. Järven itäpäästä lähtee Sumpsajoki virtaamaan kohti alempia vesiä, ja Kakonvuoren kohdatessaan se levenee hetken lammeksi asti. Lammen ja vuoren välissä on komea louhikko, josta vihdoin löytyy kunnon luola. Koordinaatit 6905450 N 604523 E.

Pirunluolan sisäänkäynti

Suuren lohkareen alla on iso, matala, salimainen ja puolivaloisa tila, joka on noin 10 metriä pitkä, 4 metriä leveä ja 1,5 metriä korkea. Salin toisessa päässä käytävä laskee alas louhikkoon. Alhaalla pimeydessä on kaksi huonemaista tilaa. Matka syvemmästä ja kaukaisemmasta “peränurkasta” etumaiseen sisäänkäyntiin on noin 20–25 metriä. Sen lisäksi lähtee tästä alakäytävästä yksi vähän valoisampi haara, jonka takaosa (ja mahdolliset sivuhaarat) jäivät yhden ahtaan kohdan takia tutkimatta, mutta silmämääräisesti arvioituna tämä ei ole sen pidempi kuin edellä mainittu haara.

Kyllä tämä luulisi kelpaavan pirunluolaksi. Onkalo on syvä ja aivan pimeä ja on hyvinkin saattanut menneinä aikakausina olla ahdistava ja pelottava inspiraationlähde muutamalle kauhutarinalle.

Mutta onko tässä nyt löydetty Kakonvuoren pirun onkalo? Vaikeaa on meidän enää päätellä, mikä kolo on aikanaan mahdollisesti pannut kansantarinat ja uskomukset tästä pirusta liikkeelle. Ja onko se edes mennyt näin. Osa tarinoista voi olla lainattu lähiseudun muista tarinoista, osa on ehkä keksitty selittämään outoja paikannimiä. Mutta yksi asia on varma. Kakonvuorella riittää onkaloita useammallekin pirulle.

Jos itse haluat ottaa selvää Kakonvuoren saloista, kannattaa varata mukaan ainakin tukevat kengät, asialliset luolavarusteet sekä pieni annos rohkeutta, tai sen puutteessa edes joku kaveri pirunpelättimeksi.

Alue on “tee-se itse-retkeilyalue”. Valmiita polkuja, opasteita ynnä muita ei ole. Pienen Kakonjärven rannalla löytyy kyllä nätti tulentekopaikka, josta on hieno näköala Kakonvuoren pohjoisrinteille. Kulkureitiksi alueen tutkimiseksi voi käyttää Muhamäentietä ja sen sivuteitä ja -uria.

Kakonvuoren pitkää itäpuoleista louhikkoa on hyvä lähestyä Leipämäen-Savonrannantien suunnalta. Käännä Kakonsalontielle ja aja sitä useita kilometrejä, kunnes vasemmalla on iso kaskialue. Kulku vuorelle sujuu parhaiten palaneen aukon takareunaa pitkin.

Ja lopuksi varmuuden vuoksi totinen vakuutus Kakonvuoren isännälle: kävin talossasi, mutta en vienyt mitään. En kultaa, en kuparia, en tuohta!

Kakonvuori kartalla. ETRS-TM35-FIN-tasokoordinaatit N=6905398.2749940455, E=604472.5469599939.

Viitteet:
1) Matti Hako, Kansanperinne. Artikkeli julkaistu teoksessa Vanhan Kerimäen historia I:2, Erillisartikkelit, s. 129-216. Jyväskylä 1993. ISBN 951-96673-2-6. Savonrannan pirusta kerrotaan sivuilla 172 ja 179.
2) Ryöskä Kontiisen luola tarinoiden keskipisteenä ja Legendaarisen Ryöskän tupa ja pöytä Heinävedellä 
3) Jukka Husa, Jari Teeriaho: Luonnon- ja maisemansuojelun kannalta arvokkaat kallioalueet Etelä-Savossa ja Päijät-Hämeen itäosassa, Suomen ympäristökeskus, Luonnos, Helsinki 2007; s 218-219
ja ymparisto.fi
4) Kakonsalo Luontoon.fi-palvelussa ja ymparisto.fi-palvelussa

Pahaniemen luolat, osa 1: Korkvuori

Korkvuoren (myös Korppivuori tai Korpivuori) noin 30 metrin korkuisen koillisjyrkänteen alla olevassa louhikossa on useita onkaloita ja lippoja ja kaksi isompaa lohkareluolaa, josta toinen on noin 20 metriä ja toinen noin 9 metriä pitkä.

Louhikko ja sen luolat olisivat luultavasti helpommin lähestyttävissä vesiteitse, mutta silloin jäisi kyllä kokematta ja näkemättä Korkvuoren hienoja vuorimaita ja komea näköala Ruuvedelle. Toisaalta myös veneeltä katsottuna saattaa näkymä olla melko vaikuttava.

Alueella ei ole opastusta eikä polkuja. Korkvuorelle pääsee kaakosta päin kävellen, eli Vaatevuoren suunnalta. Sielläpäin voi vaikka jättää auton tien viereen. Itse louhikkoon ei pääse siltä suunnalta kuivin jaloin, vaan on kierrettävä vuoren huipun kautta, jossa on palkintona päätä huimaava erittäin ylikalteva 30-metrinen kalliojyrkänne.

Kovin lähelle reunaa ei kannata seisahtaa, mutta vatsamakuulla uskaltaa ehkä kurkistaa reunan yli. Sieltä on hieno näköala Ruusalmelle ja saaristoon sekä suoraan alaspäin, massiiviseen louhikkoon, joka on osittain veden alla.

Sieltä ylhäältä on hienoa katsella järven pinnan alla lymyäviä lohkareita ja on helppo arvata, että veden alla täytyy myös olla lohkareluolia.

Ylhäältä näkyy louhikossa isomman luolan suu, jos tietää mitä etsiä. Tämän näköalapisteen luoteispuolella pääsee pienten rotkojen ja notkelmien kautta laskeutumaan kivikkoiselle rannalle, jota seuraten voi palata louhikkoon. Jossain siinä rinteessä on myös vanha köysi, jonka avulla joku voi halutessaan yrittää laskeutua suoraan louhikon pohjoispäähän. Mutta köysi  on vanha ja rinne on jyrkkä, eli laskeutuminen vaatisi suurta varovaisuutta, oikeita varusteita ja kokemusta. Laskeutumista ei mitenkään voi suositella.

Isomman luolan “pääsisäänkäynti” vie jyrkästi pari metriä alas.  Vuosia sitten Korkvuori on ollut alpinistien harjoituspaikka, ja yksi heidän kiinnittämistä köysistä tulee tässä onneksi apuun. Isommassa luolassa on iso salimainen tila ja muutama pieni sivukäytävä.

Pienempi luola näyttää olevan aika ajoin käytössä suojapaikkana, toisessa aukossa roikkuu pressu ja sisällä on tulentekopaikka. Ilmeisesti joku “kalastajatorppa” tämä.

Kannattaa muuten hieman tutkailla noita kallioseinämän pintoja, sieltä löytyy muun muassa hieno mosaiikkimainen luonnon luoma taideteos.

Kartta, Luolaluettelo MI 166,  6845968 N  608538 E (ETRS-TM35FIN)

Kohteessa vierailtiin toukokuussa 2016.

Pahaniemi sijaitsee Savonlinnasta linnunteitse noin 15 km etelä-kaakkoon, Pihlajaveden saaristossa, Kongonsaaren ja Ritosaaren välissä.  Kesäteitä pitkin, Tanhuvaaran ja Moinsalmen kautta, on matka Savonlinnaan noin 40 km. Jäätiekaudella voi ajomatka olla jonkin verran lyhyempi, mutta se on eri tarina. Pahaniemi on lähes kokonaan luokiteltu arvokkaaksi kallioalueeksi. Sen pohjoisosa muodostaa Jussijärvenniemi–Kaksperänniemi-kallioalueen (KAO060148) ja sen eteläpuolella sijaitsee Korpivuori–Vaatevuori kallioalue (KAO060147).

Lähde: Jukka Husa, Jari Teeriaho, Luonnon- ja maisemansuojelun kannalta arvokkaat kallioalueet Etelä-Savossa ja Päijät-Hämeen itäosassa, Suomen ympäristökeskus, 2007, ymparisto.fi

Hirvasvuoren eli Noitavuoren luola, Savonlinna

Viime keväänä luolakärpänen onnistui puremaan pahasti, ja sen seurauksena useita enemmän tai vähemmän onnistuneita luolaetsintäretkejä on tullut tehtyä laajalla Savonlinnan seudulla.

Tällä kertaa luola kuitenkin löytyi jonkun muun harrastuksen puitteissa, kymmenisen kilometriä kodilta. Viime elokuussa olin maastopyörällä  ajelemassa alueella, ja ihan varmuuden vuoksi piti tsekata jotain kuusikon takana näkyviä tummia kallioita. Hienoja olivat kyllä, mutta luolattomia.

Olin jo ajamassa pois, kun päätin vielä nopeasti vilkaista alueen eteläpäätä. Pian olin jo täpinöissäni kiipeämässä louhikkoa ylös, pyöräkengissä ja sortseissa. Silloin löysin  luolan etuholvin. Seuraavana päivänä palasin lampun ja kameran kanssa ottamaan muutaman kuvan tästä holvista, ja olikin mahtava yllätys löytää luolan varsin pitkä jatko-osa.

Luola sijaitsee noin 3 kilometriä Savonlinnan kaakonpuoleisesta taajaman rajasta, laajan Hirvasvuoren kaakkoisjyrkänteessä ja sen alla olevassa louhikossa.

Itse kalliojyrkänne on melko rosoinen. Ylempänä, eli pohjoisen suunnassa, kallio on melko sileä ja paikoin hieman jään pyöristämä ja muovailema, mutta tämä eteläinen pääty on pahasti jään tai muun geologisen sattuman runtelema ja kovasti rakoillut.

Komea kasa lohkareita on  tullut alas, ja ne muodostavat hienon luolaston. Luolan ensimmäinen osa on syntynyt ison lohkareen alle, joka on ironnut rinteestä, mutta jäänyt sitä vasten vinosti pystyyn.  Tämän pystyraon alaosa muodostaa  holvimaisen tilan (rako jatkuu myös ylempänä). Holvi on 6 metriä pitkä, 3 metriä korkea ja lattian korkeudella ja etuaukon kohdalla 2 metriä leveä.

Tämä haarakattoinen holvi kapenee terävään umpiperään. Perällä on oikealla puolella noin 0,5 x 0,5 metrin kokoinen aukko, josta pääsee ryömimään luolan jatko-osaan,  noin 15 metriä louhikossa hieman alaspäin vievään käytävään. Tässä pimeässä käytävässä on sekä ahtaita kohtia, että huonemaisia tiloja.

Muutaman metrin tästä käytävän alusta on huonemainen tila, josta pääsee takaisin ylös toiseen, päivänvalossa kylpevään huonetilaan yhden lohkareen alla. Mutta alhaalla käytävä jatkuu. Yhdessä  kohdassa joutuu kiipeämään noin 1,5 metriä alas lohkareiden väliin.

Noin 15 metriä luolan “etuovesta”  on isompi aukko, ensimmäinen taka-aukko, jonka vierestä varsinainen käytävä jatkuu vielä pari metriä toiselle aukolle. Juuri ennen sitä se tekee vielä pienen käännöksen oikealle  ja alas hieman syvempänä olevaan onkaloon. Sen takaseinä on 20 metriä mitattuna etu-ovesta. Yllä mainitusta, 15 metrin kohdalla olevasta aukosta pääsee jatkamaan myös sivuhaaraan, joka jatkuu 5 metriä ennen kuin se kapenee ihmiselle liikaa. Tämä ahdas osuus jatkuu noin 2,5 metriä, ja sen takana on noin 3×4 metrin huonemainen tila lohkareen alla. Tällä tavalla mitattuna luolan pituudeksi voisi väittää jopa yli 25 metriä.

Hieman siitä alaspäin on iso laattamainen lohkare (noin 5x7metriä), jonka alla on paljon tilaa ja joka on alta kuljettavissa. Tämä isompi lohkare on kuitenkin sen verran irti muista, että luola siinä kyllä katkeaa.

Luolan etuholvissa on paljon ihmisten jättämiä merkkejä: tulentekopaikka, peltipönttö, pari nokipannua, kaksi seinämaalausta, teksit kuten “mörrimöykky”, “noitavuori”, “noita-akka” ja “ok 92”.

Etuaukossa on riu’uista pystytetty vanha seinärunko, ja ilmeisesti holvi on joskus toiminut majana. Nämä käytön merkit eivät ole kovin tuoreet. Itse louhikkokäytävä on melko puhdas, vaikka muutama vanhaa, pientä muovipalasta löytyy lattialta. Myös eläimet ovat käyttäneet luolaa, varsinkin alempana olevassa sivuhaarassa on jonkin verran ulosteita.

Olisi kyllä mielenkiintoista selvittää luolan historiaa, minkä verran ja millä tavalla se on menneinä aikoina ollut paikallisten tiedossa ja käytössä. Ehkä joku Retkipaikan lukijoista on pentuna leikkinyt Noitavuoren luolassa? Okei, missä olet? Itselleni tämä oli  täysin uusi ja yllättävä löytö, ja myöskään niinsanotussa Luolaluettelossa sitä ei mainita.

Jos haluat käydä katsomassa tätä luolaa ja tulet autolla, kannattaa ehdottomasti ajaa hieman ohi ja jättää auton metsätien kääntöpaikalle. Sieltä on hyvä kävellä kauniissa sammalkuusikossa hieman ylös ja kulkea  kosteaa itärinnetta myötäillen takaisin luolan suuntaan.  Suorempi ja lyhempi reitti kulkee motojälkiä pitkin pienen hakkualueen läpi. Louhikon alareunan tuntumassa alkaa siis tuore hakkuualue.

Luolassa liikkuminen edellyttää asianmukaisia varusteita, huolellisuutta ja varovaisuutta.

ETRS-TM35FIN tasokoordinaatit N 6857627  E 606977

Jylhä ja salaperäinen Kaasavuori, Merimasku

Kaasoja on ollut jo muinaisina aikoina saaristomme rannoilla. Sana Kaasa tarkoittaa kasaa tai röykkiötä, ja menneinä aikoina Suomessa kaasat ovat olleet nimityksiä muinaisille merimerkeille. Nämä puiset kasat koottiin korkeille paikoille, ja mahdollisten vihollisten tullessa ne tuikattiin tuleen varoitukseksi lähialueen asukkaille.

Otavan saarella Merimaskussa, Naantalin pitäjässä, sijaitsee yksi näistä muinaisista kaasavuorista. Kyseessä on huikaisevan kaunis luontokohde, jonka huippu on iso siirtolohkare ja jolta näkymät ympäröiville saarille ovat uskomattoman kauniit. Kaasavuori tarjoaa ainutlaatuisen tutkimuskohteen vaikka koko päiväksi; sen jyrkät sivut ovat täynnä lohkareita, pystysuoria seinämiä, onkaloita ja alueelta löytyy muinaishauta-aluekin. Kaasavuorella ei ole merkittyjä polkuja, ja huipulle kulkee oikeastaan vain yksi helppokulkuinen reitti.

sdr

Kaasavuori sijaitsee Sannaistenlahden rannalla ja sen huippu on noin 30 metrin korkeudella merenpinnasta. Merimaskun kirkonkylältä matkaa Kaasavuoren juurelle on noin 4,5 kilometriä. Autolla saavuttaessa ainoa paikka jättää auto parkkiin on Merimaskun kirkon tai seurakuntatalon parkkipaikalle, jonka vierestä Kukolaistentie alkaa. Tie muuttuu heti seurakuntatalon jälkeen mutkittelevaksi ja kapeaksi hiekkatieksi.

Pyörällä pääsee aivan Kaasavuoren juurelle, osoite on Kukolaistentie 467. Tällä kohtaa tien oikealla puolella on yksityinen mökki, ja vasemmalle puolelle lähtee pieni kärrypolku nousemaan kohti kallioiden välistä solaa. Tähän kohtaa Kukolaistentietä ei ole mahdollista pysähtyä esimerkiksi autolla, sillä tie on kapea mökkitie, eikä siinä ole juurikaan levennyksiä.

dav

Kärrypolun ja solan oikealla puolella levittäytyy Kaasavuori. Ylös voi lähteä pyrkimään oikeastaan mistä kohtaa tahansa, mutta huomioitavaa on, että erityisesti Kaasavuoren pohjois-, länsi- ja etelärinteet ovat jyrkkiä. Nämä rinteet on koristeltu pystysuorilla seinämillä ja ne ovat täynnä kaikenkokoisia lohkareita.

Noin 300 metrin mittainen kärrypolku kulkee Kaasavuoren pohjoispuolelta ja yhdistyy yksityiseen rantatiehen, joka kulkee ison pellon sivustaa kohti Sannaistenlahtea. Parikymmentä metriä ennen yhdistymistä tähän rantatiehen solapolulta tulee poiketa oikealle, läpi mustikkavarpujen, jonka jälkeen polku alkaa nousta koillisrinnettä pitkin kohti huippua. Tämä on helppokulkuisin reitti huipulle, sillä mustikkavarpujen jälkeen löytyy myös satunnaisten kulkijoiden tai eläinten tallaama polku, joka johdattaa loivasti nousten kohti muinaishauta-aluetta.

Lohkareiset kivikasat lepäävät kallioseinämän vieressä, ja alueen katseenvangitsija on valtava siirtolohkare, joka tasapainottelee muutaman kivimurikan päällä muodostaen hautojen vastakkaiselle puolelle kivisen alttarin ja alleen syvän onkalon.

Vaikuttaa siltä, että onkalon suu on myös ollut peitettynä kivillä, mutta ne ovat aikojen saatossa vierineet osittain pois paljastaen sisäänkäynnin ja reitin alemmas siirtolohkareen alle. Toisaalta, ennen kuin retkeilijä päättää ryömiä sisään, voi pysähtyä miettimään, onko kyseessä ollut kenties yksi muinaishaudoista. Ehkäpä tälle kunniapaikalle on haudattu itse muinaisten hylkeenpyytäjien hurjat johtajat vaimoineen?!

Toinen mielenkiintoinen ja itseäni vuosikausia riivannut yksityiskohta löytyy siirtolohkareen alttaria vasten olevalta sivulta. Muuten tasaisella kivipinnalla on yksi kohta, jossa on syvä, pyöreäreunainen kolo. Rohkeutta ja sisua vaativa sormen koloon työntäminen aiheuttaa hipaisutuntemuksen jostain pyöreästä ja tylpästä, joka on syvällä kolossa sisällä.

Mikä tämä kolo oikein on? Jos joku lukijoistamme tämän selvittää, niin lisätkää kommentteihin!

Mysteeri-kolo

Muinaishautojen viereiseltä kalliosivulta pääsee kiipeämään aivan Kaasavuoren huipun viereen. Nousu muinaishaudoilta alkaa muutaman metrin pituisella matkalla pitkin kallionsivua, jossa on vain muutamia satunnaisia askelpaikkoja.

Tämän jälkeen eteen avautuu laakea kalliotasanne, jonka päällä suuri siirtolohkare-huippu lepää. Reitti sinne onnistuu parhaiten länsipuolelta, eli muinaishaudoilta noustessa oikealle sivulle kiertäen. Sieltä löytyy kapea kieleke, jota pitkin pääsee huipun eteläreunamalle ja josta matka ylös on muutaman kymmenen metrin helppokulkuinen nousu.

Luoksepääsemätön huippu?

Kieleke-reitti huipulle

Huipulta avautuu upeat näkymät Kaasavuoren ympäristöön. Etelä- ja länsipuolella levittäytyy saaristo ja pohjoispuolella puolestaan avarat metsämaisemat kohti mannermaata. Huipulla kannattaa kuitenkin olla tarkkaavaisena, sillä kallioon on lyöty rautatappeja. Nämä ovat jäänteitä ajasta, jolloin Kaasavuoren huipulla on sijainnut puinen kolmiomittaustorni. Sen lahonneet rauniot ovat nähtävissä huipun pohjoispuolen alapuolella, jonne eräs talvimyrsky on rakennelman vuosia sitten työntänyt.

Jos saavut Kaasavuorelle auringonlaskua ihastelemaan, paras paikka on länsirinteillä hieman huipun alapuolella. Auringonlaskukalliolle reitti kulkee niin, että laskeudut takaisin huipulta kielekepolun alkuun, hyppäät turvallisesti pienen rotkon yli tai kierrät sen jotenkin järkevästi ja kuljet muutama kymmenen metriä kallioille, jotka alkavat laskeutua jyrkästi alas. Näiltä kallioilta on hienot ja lähes esteettömät näköalat merelle lännen suuntaan ja auringonlaskut ovat upeaa nähtävää näiltä korkeuksilta.

Näkymä auringonlaskukallioilta

Kaasavuoren pohjois-, länsi- ja eteläpuolen jyrkät ja lohkareiset rinteet muodostavat syviä rotkoja ja onkaloita. Tämä on nähtäväissä erityisesti jos lähtee muinaishaudoilta kiertämään etelärinteiden puolelle, jossa näkymä on kuin jättiläisten taistelutantereelta.

Kaasavuoren etelä- ja länsipuolen kallioseinämät ovat lisäksi osittain useita kymmeniä metriä pitkiä. Varovaisuutta on siis syytä noudattaa Kaasavuorella kulkiessa.

Lisävinkkinä mainittakoon, että Kaasavuoren pohjoispuolelta löytyy kaksi kiinnostavaa pienempää kallioaluetta. Kukolaistentieltä noustessa kohti mainitsemaani solaa Kaasavuori levittäytyy oikealle, mutta polun korkeimmalta kohdalta voi kääntyä myös vasemmalle, jolloin pääsee mainitsemani kahden kallioalueen väliin.

Oikealla puolella, polun ja yksityisen rantatien välissä levittäytyy Munavuori. Tämä kallio on laakea, vähäpuinen ja sammaleinen alue. Muinaisina aikoina meren aallot ovat syleilleet nykyistä metsämaastoa, muodostaen näistä kallioista vain satunnaisia luotoja ulapalla. Kertomus kuuluukin, että Munavuoren laakeat kalliot ovat silloin muodostaneet makeat auringonottopaikat hylkeille!

Mielikuvitukselle antaa lisää kyytiä Munavuoren vieressä, polun vasemmalla puolella, löytyvät rosoisen lohkareiset kalliot, jotka kätkevät sisäänsä pienen luolan. Tämä on tietenkin ollut muinaisten hylkeenpyytäjien asuinpaikka!

Hmmm… Lord of the Rings, anyone?

Tämän luolan suuaukko on kapea, ja luola on korkeudeltaan varsin matala ja menee muutamia metrejä ulkoseinän myötäisesti. Luolan pohjalle on kerrostunut maata, mutta onhan se mahdollista, että muinaiset hylkeenpyytäjät olisivat siellä majailleet. Luolan yläpuolisilta kallioilta on kyllä ollut hyvä sihti Munavuorelle, näin metsästyksellisestä näkökulmasta ajatellen.

Kaasavuoren kallioalue Naantalin Merimaskussa on ehdottomasti vierailemisen arvoinen kohde. Sinne pääsy tosin vaatii sitkeyttä ja luovuutta, mutta ponnistelujen tuloksena retkeilijä saa nauttia vielä suhteellisen koskemattomasta, mutta historiallisesta kohteesta. Näköalat Kaasavuoren huipulta ovat todella hienot ja kiipeämisen arvoiset, vaikkakin jylhät lohkareseinämät vaativat retkeilijältä notkeutta ja varmaa askellusta. Kaasavuorella seikkaillessa ja muinaismuistoja ihaillessa tulee samalla miettineeksi mennyttä elämää näillä kauniilla, historiallisilla kallioilla.

Kartta  ETRS-TM35FIN-tasokoordinaatit N 6713487, E 216019.

Muut koordinaatit:

Kukolaistentieltä lähtevän polun alkupiste: 60°27’26″N 21°50’9″E
Kaasavuoren koillisrinteen polun lähtöpaikka: 60°27’30″N 21°49’54″E
Kaasavuoren muinaishaudat: 60°27’24″N 21°50’2″E
Kaasavuoren huippu: 60°27’27″N 21°49’57″E
Kaasavuoren auringonlaskukalliot: 60°27’25″N 21°49’55″E
Hylkeenpyytäjien luola: 60°27’31″N 21°50’6″E

 

 

Yllättävän vaikuttava Hööperinäijänluola, Virrat

Yli kymmenen vuotta sitten olin opiskelijana Virroilla. Kaunis kylä luonnon keskellä markkinoi tuolloin kovasti itseään Suomen juhannuskaupunkina. Opiskelijana opinnot ja juhliminen veivät huomiota pois ympäröivistä luonnon ihmeistä, mutta näin myöhemmin mieli on monesti palannut Virroille ihailemaan Torisevan rotkojärviä ja tutustumaan muihin lähiseutujen ihmeisiin. Tänä juhannuksena päätimme sen enempiä miettimättä huristella tutkimaan vanhoja asuinseutuja.

Koska rotkojärvillä olimme jo käyneet viime vuosikymmenen puolella, halusimme aloittaa jostakin erikoisemmasta. Suomen luolat -kirjan loppupäästä löytyy mielenkiintoinen lista luolista, joita tekijät eivät ole ehtineet tarkistamaan. Tuota listaa ja internetiä yhdistellen löysimme mielenkiintoiselta vaikuttavan Hööperinäijänluolan.

Vaikka siinä hieman huijauksen makua onkin, niin geokätköjä etsimällä löysimme luolalle suhteellisen tarkat koordinaatit. Päästyämme Virroille löysimme lopulta perille nimettömiä mökkiteitä seuraillen. Paikoitelleen tiet olivat niin kovasti veden peitossa, että eteneminen tuntui tyssäävän tykkänään. Varovaisella vauhdilla uskaltauduimme kuitenkin “perille asti”.

Tai miten sen nyt ottaa.

“Perille asti” oli tässä tapauksessa ilmeisestikin tukkirekkojen ja metsätyökoneiden kääntöpaikka. Auto oli helppo jättää varjoon paahtavalta auringolta. Saamiemme vinkkien perusteella olin odottanut edes jonkinlaista polkua, jota seurata. Kun sellaista ei kuitenkaan löytynyt, otimme suoran suuntiman ja etenimme paarmoja kuhisevaan ryteikköön.

haaperinaijanluola19

Pitkät hihat ja hyttysmyrkky olivat matkalla tarpeen.

Säätiedotusten mukaan juhannuspäivän piti olla hieman kolea ja pilvinen. Virroilla aurinko kuitenkin paistoi ja elohopea kipusi helposti kolmeenkymmeneen. Kuivassa ryteikössä tunnelma oli melko trooppinen ja varsinkin nuorimmalla matkalaisella hermot olivat hieman pinnassa.

Loppuviimein luolalle oli kuitenkin helppo löytää seuraamalla Ristijärven itärantaa. Rannan lähettyviltä pilkotti jo pidemmälle lohkareikko, jonka arvasimme helposti luolan kätköpaikaksi.

Suuaukko oli melko pienen oloinen, mutta hyvin siitä mahtui sisään. Kunhan mietti hetken.

Suuaukko oli melko pienen oloinen, mutta hyvin siitä mahtui sisään. Kunhan mietti hetken.

Tietojemme mukaan emme olleet varautuneet luolan vaikuttavuuteen. Vaikkei se ehkä kokonsa puolesta ole suurimpia, mahtui koko perheemme leikiten sen sisälle turvaan paarmoilta ja helteeltä.

Ei epäilystäkään, luolassa on joku viihtynyt pidempäänkin.

Ei epäilystäkään, luolassa on joku viihtynyt pidempäänkin.

Sisällä luolassa oli jopa hieman koleaa ja osa luolan lattiasta oli veden peitossa. Laakean kalliotasanteen päällä oli selvät jäänteet nuotiosta, joten täälläkin varmasti käydään huomattavasti useammin kuin luulisi. Luolasta itsestään löytyy vain vähän tietoa. Ilmeisesti se on perimätiedon mukaan toiminut (kuten useimpien muiden luolien tapauksessa) Isovihan aikaisena suojapaikkana.

Pienempikin kulkija pääsi helposti luolaan ja sisälle.

Pienempikin kulkija pääsi helposti luolaan ja sisälle.

Näkymä Ristijärvelle läheltä luolan suuta.

Näkymä Ristijärvelle läheltä luolan suuta.

Ihmeteltyämme luolaa kylliksi, katselimme vielä hetken sudenkorentojen tanssia lammen yllä. Paluumatkalle lähdimme kalliota seuraillen, joka paikoitellen osoittautui vielä haastavammaksi maastoksi, kuin järven rantaryteikkö. Tarkemmin emme asiaa selvitelleet, mutta ilmeisesti eteläsuunnasta lähestyminen olisi ollut paitsi helpompaa myös nopeampaa.

Kartta

ETRS-TM35FIN-tasokoordinaatit: N 6908598 E 338733

Lempokiven luola, Kangasala

Vuosi 2015 oli lopuillaan, mutta säät olivat edelleen hyvin suosiolliset lähiseutumatkailulle. Pukki oli kontissaan kiikuttanut minulle Suomen luolat -kirjan, sekä astetta tehokkaamman led-valon, joten olihan se nyt väkisinkin lähdettävä jotain luolia tarkastamaan!

Muutamiltakin työkavereilta olin kuullut mainintoja Kangasalan luolista, joten päätimme ottaa kurssin niitä kohti.

Pakkasta oli vain muutama aste ja aurinko oli vasta nousemassa ajaessamme kohti ensimmäistä luolaa. Ajelimme rauhakseltaan Hervannan kautta kohti määränpäätämme, Saarenmaantien laidalta löytyvää Lempokiven luolaa.

Tyypillisesti retkikohteet ovat löytyneet kätevästi niihin piilotettujen geokätköjen avulla, mutta tällä kertaa paikalla ei ilmeisesti ollutkaan kätköä. Koska tulimme eri suunnasta kuin Suomen luolat -kirjassa neuvotaan, tarkkailimme varuiksi tien molempia laitoja ja silti onnistuimme ensimmäisellä kerralla ohittamaan kuusikkoon kätkeytyvän vuoren.

Palatessamme takaisin, uumoilimme oikein luolan lokaation ja hissukseen köröttelemällä näimmekin puiden takaa varjoihin kätkeytyvän kalliojyrkänteen. Joten ei muuta kuin auto parkkiin tien syvennykseen ja luolaa etsimään!

lempokivenluola3

Aamu oli ehtinyt jo se verran pitkälle, että aurinko hohkasi kultaisena metsäkaistaleen takaiselta pellolta. Ei auttanut muu kuin käydä ensin tarkistamassa tämä upea hohde. Ilman tuota koiliekkiä olisimme varmasti heti suunnanneet kalliolle, sillä muutoin metsä ei mitenkään suuren suurta vaikutusta onnistunut tekemään.

lempokivenluola1

Aikamme ihmeteltyämme siirryimme tutkimaan itse vuorta, joka olikin vaikuttava näky! Lempäälän Hirvi-Simunan luola tuli helposti mieleen, mutta Lempokivi oli vielä jylhempi.

lempokivenluola2

Idästä päin lähestyessä kallion ohi kiemurtelee pieni tietä seuraava polku. Se ohittaa suunnattoman lohkareen, jonka alle jaa pienoinen lippaluola. Hyvällä tahdolla siinä mahtuisi makuulteen pitämään sadetta aikuinenkin, mutta lapselle se oli juuri sopivan kokoinen ihmeteltäväksi.

Hieman pidemmälle jatkaessamme osuimme lohkareikkoon, joka luo oman labyrinttinsä kallion juurelle. Sen verran isoja ja ammottavia aukkoja lohkareiden väliin oli jäänyt, että katsoin paremmaksi pitää hieman tavallistakin tarkemmin silmällä kohta kuusivuotiasta rämäpäätämme. Tämä kun olisi varmasti helposti sujahtanut syvällekin kivien koloon liukkaalta pinnalta.

Kovinkaan kauan ei varsinaista luolaa tarvinut etsiä, sillä se oli aivan selvän piha-aitauksen perällä.

Sisällä luolassa

Sisällä luolassa

Pienoinen ovi maan tasolla avautui ihan reilun kokoiseen luolaan, jossa oli huomattavasti pakkasilmaa lämpimämpää. Sisään joutui konttaamaan, mutta oviaukosta päästyään mahduin jo paikoin seisomaan lähes suorassa. Tuntui uskomattomalta, että vain kivenheiton päässä oli ajotie! Sen verran maagiselta paikka vaikutti. Tarinat luolaa asuttavista pikkupiruista oli helppo ymmärtää.

Valitettavasti paikalla oli käynyt myös nykyajan pikkupenteleitä. Luolassa oli enemmän kuin tarpeeksi tyhjiä aerosolipulloja. Mutta ainakaan vielä paikkaa ei oltu sotkettu tageilla.

Luolaa ihasteltuamme kiipeilimme vielä vuoren huipulle. Näköalat eivät juuri avautuneet, mutta tulipahan käytyä!

Vaikka viime vuoden aikana retkeilimmekin oikein urakalla, jäi tämä reissu muistoihin ensimmäisenä kertana, jolloin poikammekin oli jo todella innoissaan. Örkkejä kivien välissä leikittyään poika totesikin: “Tänne voitaisiin tulla vaikka kaksi kertaa päivässä!”

Kävimme samalla reissullamme myös Ohtolan Pirunkallion luolalla. Kertomuksen sieltä pääset lukemaan tästä!

KarttaETRS-TM35FIN   6816058 

Toim. huom. Jos pukki ei hoksannut tuoda sinulle Suomen luolat -kirjaa, voit hankkia sen kaupastamme.

Kirkkopakka – lohkareita ja luolia Alahärmässä

Etelä-Pohjanmaan lakeuksien laidalta löytyy useita ohikulkijalle sopivia luontokohteita. Yksi tällainen on Kauhavalla, entisessä Alahärmässä, pitäjän pohjoislaidalla Ekolan kylässä sijaitseva Kirkkopakka. Muuten niin tasaisella alueella on metsäinen kumpare, jonka laella on valtavista kivistä muodostunut lohkareikko, jossa on useita luolia. Pikkupoikana kolusin lohkareikon kaikki koluttavissa olevat luolat, mutta nyt isompana en ihan kaikkiin enää taivu. Silti paikan päällä on aina kiehtovaa käydä.

Lohkareikon itäseinämä on päällekaatuvan jyrkkä, ja sen juurelle on yhdessä luolista pesinyt kettu kasannut suuren maakasan. Seinämä juurelta katsottuna vasemmalla on kallionhalkeama, josta voi yrittää kiivetä lohkareikon pääluolaan, mutta ilman tikapuita se vaatii hyviä kiipeilijän taitoja. Luolaan pääsee kuitenkin myös yläkautta, jyrkänteeltä oikealle lähtevää ja lohkareikon päälle johtavaa polkua seurailemalla.

Kirkkopakan itäseinämä. Tästä on hyvä lähteä tutustumaan lohkareikon luoliin ja sen päältä avatuviin maisemiin.

Kirkkopakan itäseinämä. Tästä on hyvä lähteä tutustumaan lohkareikon luoliin ja sen päältä avatuviin maisemiin.

Pienempi luola löytyy pääluolan eteläpuolelta. Pienikokoinen pääsee sen luo pääluolasta kivien välistä rakoa pitkin mönkimällä, isompien täytyy kiertää ulkokautta. Kaksiosaiseen pikkuluolaan pudottaudutaan kaltevaa kalliota pitkin: eteisluolasta on pääsy peräkammarin puolelle, jos luolaan vain uskaltaa mennä. Luolan lattialla on matto, joten luolaa on joskus pidetty majana. Pienenä kävin itsekin luolassa monesti, mutta nykyään olen tyytynyt kurkkimaan luolan suulta sisään. Luolaan meneminen vaatisi oikeanlaisia varusteita ja mönkijän asennetta.

Pronssikaudella n. 1500 eKr Kirkkopakka oli pieni saari keskellä pitkää salmea, joka johti ulkomereltä etelään päin, kohti laajaa Lapuanlahtea. Tämä entinen merenlahti näyttäytyy maisemassa nykyisinä peltolakeuksina. Lapuanlahden rantamilta tunnetaan joitain pronssikautisen asutuksen jäänteitä, mutta erityisesti hautaröykkiöitä. Kenties Kirkkopakan nimi juontaa juurensa jo tuolta ajalta; kirkonmäkeä tarkoittava nimi saattaa viitata vanhastaan tunnettuun pyhään paikkaan. Kirkkopakkaan liittyy vanhoja kansantarinoita, joissa seikkailee peikkoja ja jättiläisiä, löytyypä kirkkopakalta jättiläisen varpaanjälkikin.

Opastaululta löytyy kartta, joka kertoo, miltä maisema näytti pronssikaudella.

Opastaululta löytyy kartta, joka kertoo, miltä maisema näytti pronssikaudella.

Kirkkopakka on myöhäisempinä aikoina toiminut kyläläisten kokoontumispaikkana. Paikalla on kokoonnuttu vapaa-ajan rientojen ja huvittelun merkeissä, mutta myös vakavampien asioiden äärellä, kuten sota-aikoina. Metsän keskellä sijainneen syrjäisen louhikon keskellä on ollut suojainen paikka pitää kokouksia mm. jääkäreiden toimintaan liittyen. Kirkkopakan laelta puista löytyvät nimikirjainkaiverrukset eivät kuitenkaan liity näihin levottomiin aikoihin, vaan suurten ikäluokkien nuoruuteen. Kirkkopakka onkin ollut aina kylän nuorison suosiossa.

Kirkkopakalle on opasteet valtatie 19:n varresta. P-paikkana toimivalle maamiesseuran hallin pihalle on matkaa alle 300 m, ja sieltä on parin sadan metrin kävelymatka varsinaisen polun varteen. Taimikoiden ja varttuneempienkin metsien läpi kulkeva alle puolen kilometrin mittainen polku kuljettaa lohkareikon jyrkimmän seinämän juurelle, mistä käsin voi aloittaa lohkareikkoon ja sen luoliin tutustumisen. Polun varrelta ja paikan päältä löytyy kaksi opastaulua ja vieraskirja. Oiva paikka virkistäytyä ohikulkumatkalla ja sopii seikkailuhenkisten päiväretkikohteeksi vaikkapa huvipuistoretken lomaan.

Näkymä Kirkkopakan laelta.

Näkymä Kirkkopakan laelta.

Kirkkopakka kartalla, ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 7028914  E 287355

Purnulouhi – Pohjois-Karjalan salainen mahtiluolakko

Koli yli satametrisine luolineen vie pisimmän korren, kun puhutaan suomalaisista luolista. Pitkän Repouuron luolan ja Järnefeltin runollaan maineeseen nostaman Pirunkirkon kerätessä huomion ovat muut luolasuuruudet saaneet säilyttää salaisuutensa. Siksi ei ole tavatonta, että vain muutaman kymmenen kilometrin päässä odottaa liki unohdettuna yksi maamme mielenkiintoisimmista paikoista, jos pitkän, ennestään dokumentoimattoman luolan haluaa löytää.

Sen verran paikalle on tietäjien ja kansantarinoiden kautta kertynyt mainetta, että tiesimme sinne sentään suunnistaa. Ajankohdaksi valikoitui heinäkuun alku, tuolloin kun satuimme olemaan valmiiksi niillä nurkilla Kolin korkeita isäntiä tapaamassa.

Kello tuli iltakuutta. Aurinko puhkui vielä korkealla voimiensa tunnossa. Päivän sadepilvet olivat väistyneet, vain muutama riekale kirjaili taivaankannen kauniimmaksi. Niitä ihastelin Purnulouhen läheltä kaartavan hiekkatien reunassa, kun odottelin, että Jussi saa retkivarusteet ylleen. Sen perään katse pysyikin tiukasta kamaran suunnassa. Tiemme kun vei läpi harvennetun nuoren metsän, joten jokaisella askeleella jalkaa sai todella nostaa, jotta ei olisi kompastunut risuihin ja runkoihin.

Kartta kertoi louhikon rajautuvan jyrkänteen ja järven väliin. Lähestyimme louhikkoa etelästä, koska arvelin, että sinne saattoi kulkea vain päädyn kautta. Niin monesti olin jyrkänteen kanssa joutunut umpiperään. Viimein edessä siinsikin puiden välistä lainehtiva Pielinen. Samoin pohjoisen suunnassa näkyi lohkareikko, joka oli sanalla sanoen valtava.

purnulouhi-4

Pysähdyimme vielä viimeisen kerran vaihtamaan varustusta.

purnulouhi-3

Tällä kertaa kevensimme kantamuksia, laitoimme otsalamput päähän ja tyhjensimme taskuista varmaan talteen kaiken sellaisen, joka ei saisi kadota tai rikkoutua.

purnulouhi-2

Sitten oli seikkailun vuoro.

purnulouhi-6

Lohkareet olivat valtavia. Pienimmät miestä isompia, suurimmat rintamamiestalon mittaisia, enin osa pakettiauton kokoluokkaa. Niillä main ei moni ollut kulkenut. Lohkareikkoa peitti monessa kohtaa paksu sammalmatto, joka teki etenemisestä myös hankalaa. Sateen kastelema sammal kun oli liukasta ja teki arvaamattomuudellaan jokaisen jalansijan tunnustellen astuttavaksi; kantaisiko tämä?

purnulouhi-7

Kivijättien väliin rajautui luolamaisia tiloja yksi toisensa jälkeen. Se odotettu jättiläisluola antoi kuitenkin odottaa itseään aina niille main, missä kaikkein suurimmat lohkareet lepäsivät. Sitten kohtasimme suuaukon, josta kurkisti takaisin vain pimeys. Napsautin valon päälle. Edessä oli kammio, joka oli suurimpia suomalaisista luolista löytyviä. Nyt olimme perillä!

purnulouhi-8

Suuresta kammiosta pääsi edelleen ujuttautumaan alemmas toisen pienemmän kammion kautta avorakoon, joka johti kalliolle päin. Arvoimme siinä hetken, mihin suuntaisimme, mutta sääoloista johtuen arvelimme kallionpoven paremmaksi tutkimuskohteeksi kuin sammaleisen lohkareikon. Niinpä kipusimme eteenpäin.

purnulouhi-10

Ahtauduimme raoista, ponnistimme ja laskeuduimme vain löytääksemme itsemme toisesta huoneesta, joka kokonsa puolesta veti vertoja äsken näkemällemme.

purnulouhi-13

Täällä oli jälkiä ihmisen toimista: nuotiopaikka, sisään kannettuja riukuja ja jonkinmoinen laveri.

purnulouhi-11

Kuten jo aiemmin totesin, paikka oli valtava. Kolmessa tunnissa ehdimme tutkia siitä ehkä kolmasosan.

purnulouhi-15

Lukemattomat sivuhaarat ja mahdolliset luolat jäivät vielä odottamaan toisia tutkijoita tai seuraavaa kertaa. Kahden hengen porukka varsinkin niissä olosuhteissa oli liian pieni miehitys tuohon paikkaan.

purnulouhi-16

Vaikka valoa riitti, niin päivä alkoi olla sen verran pitkällä, että miesten voimat alkoivat käydä vähiin. Niinpä päädyimme kipuamaan sopivasta kohdasta ylös kallion laelle ja siitä edelleen autolle eväiden luo. Voi että ne maistuivatkin hyvältä tällaisen kokemuksen jälkeen!

Purnunlouhi kartalla. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 7037840 E 603270

Uudenmaan pisin luolasto, Korkberget

Korkberget lukeutuu siihen joukkoon paikkoja, jotka ovat olleet itselleni liian lähellä, jotta niihin tulisi lähdettyä. Takavuosina tein yhden yrityksen, mutta valitsin silloin lähestymissuunnan huonosti ja reittini tyssäsi kesämökkitontteihin.

korkberget-8

Hieman myöhemmin sain Aimo Kejoselta listan Uudenmaan luolista, ja siinä kerrottin Korkbergetillä olevan sateensuojana toimineen lippaluolan, mitoiltaan melko vaatimattoman. Se ei juuri innostanut. Uuden yrityksen aika tulikin vasta kolme vuotta myöhemmin, kun geokätköilijät hehkuttivat paikalta löytyvää rotkoa ja komeaa lohkareikkoa. Niinpä eräänä toukokuisena sunnuntaina otin kurssin Kirkkonummelle ja lähdin ottamaan selvää, millainen paikka Korkvuori oikein oli.

korkberget-1

Tällä kertaa valitsin lähestymisreitin varman päälle. Käveltävää oli ehkä hieman enemmän kuin optimaalisimmalla reitityksellä, mutta ainakin polku vei suoraan vuoren juurelle ilman mökkien kiertämistä. Reittiä oli helppo seurata, monessa kohtaa kun polku oli enemmänkin ajoura. Varsiaiseksi poluksi se muuttui vasta järven rannassa. Kiersin rantaa vastapäivään parisataa metriä, kun edessäni kohosi komea jyrkänne. Pysähdyin ja vaihdoin päälle seikkailuvarusteet. Nyt olin perillä!

korkberget-3

Ensimmäinen kiinnostava kohta oli heti siinä, missä olin jyrkänteen yhyttänyt. Siinä jäätikkö ja järisevä maa olivat louhineet rakoilleesta kalliosta irti kulmikkaan kappaleen ja vieneet sen jonnekin matkoihinsa. Jäljelle oli jäänyt komea lippaluola.

korkberget-2

Sen olivat muutkin huomanneet, merkeistä päätellen paikalla oli poltettu nuotiota useamminkin, vaikka minkään valtakunnan virallista tulipaikkaa siinä ei taatusti ollut.

korkberget-5

Lippaluolasta etenpäin jatkaessani paljastui paikan todellinen luonne. Se mikä oli vastarannalle näyttäytynyt suurina lohkareina olikin jotain paljon isompaa. Lohkareet eivät suinkaan olleet parimetrisiä, vaan suurimmat selvästi lähempänä kymmentä. Paikassa olisi tutkittavaa päiväksi, jos ei kahdeksikin.

korkberget-4

Päätin seurata hetken jyrkänteen juurta katsomaan kallionrakoon kiilautuneen lohkareen muodostaman kiviportin ja palata sitten takaisin jatkaakseni vesirajaan, jossa arvelin Kejosen mainitseman lippaluolan olevan.

Laskeuduin hiljalleen lohkareelta toiselle. Tuntui, että joka puolella oli luolaisia kivenkoloja. Kurkin niihin yksi kerrallaan. Jos vain mahduin, ryömin pidemmälle. Useampi koloista täytti kyllä suomalaisen luolan kriteerit, mutta vain juuri ja juuri. Toisaalta mitä pidempään tutkin, sitä varmempi olin, että paikalta löytyisi jotain mainittavampaa. Kyllä tuollaiset lohkareet olivat taatusti jossain kohtaa kiilautuneet sopivasti.

Jatkoin hitaasti kohti pohjoista. Lohkareet sen kuin kasvoivat. Jossain kohtaa vaati melkoista pujottautumista, jotta matkasta selvisi kuivin jaloin. Heti pujottautumisen jälkeen oli aivan vedenpinnan tasossa kaksi suojaisaa suuaukkoa. Ensimmäisestä aukesi ainakin viisimetrinen luola, josta jatkui ehkä ryömittävissä oleva osuus pidemmälle. Se oli sen verran hankala, etten tällä kertaa tutkinut sitä, vaan palasin samaa reittiä takaisin ja jatkoin toiselle aukolle. 

Tämä suuaukko oli hivenen vaikeampi. Kurotin jalkani vedestä pilkistävälle kivelle ja laskeuduin sen varassa alemmas. Tämä luola oli pidempi, paljon pidempi. Etsin sijan myös toiselle jalalleni ja kömmin peremmälle.

kork-3

Annoin otsalampun valaista kiviseiniä. Edessä aukesi valtava kammio, joka nousi ylemmäs rinteeseen. Ylempää sinne tuli valoa, mutta alhaalla tunnelma oli pimeä. Varsinkin heti suuaukolta vasemmalle jatkuneessa sivuhaarassa, joka sukelsi jonnekin syvälle lohkareikon alle.

korkberget-6

Kuljin sitä hetken, mutta varusteeni eivät olleet tällä kertaa valikoituneet kyljellään ryömimisen mukaan. 

Jatkoin kammiota ylöspäin löytäen toisen sivuhaaran, jota pääsi etenemään ainakin kymmenen metriä, olisi päässyt pidempäänkin, mutta yksin jätin sen ahtautumisen väliin. Varsinkin kun kammiossa itsessään näytti olevan vielä paljon tutkittavaa.

korkberget-7

En ollut ensimmäinen paikalle tulija. Siitä kertoivat luolassa olleet kertakäyttögrillin luurangot ja kivihyllylle jätetty ruuvimeisseli. Mikä lie sen tarina?

kork-5

Kammion yläpäästä oli edelleen kaksi reittiä ulos, toinen rantaa kohden, toinen ylemmäs lohkareikkoon. Kummankin takaa aukesi vielä koko joukko uusia luolia, joista tein havaintoja parhaani mukaan, mutta siinä kohtaa tiesin, että paikalle oli parempi tulla isommalla porukalla.

 Tuo suunnitelma toteutuikin reilua kuukautta myöhemmin, kun mukaan lähti joukko Suomen luolaseuran jäseniä.

kork-6

Tällä kertaa suuntasimme suoraan vesirajasta löytyneisiin luoliin. Hyvin pian kävi ilmi, että kaksi luolaa olivatkin yhtä. Ensimmäisen ahdas ryömintä jatkui siten, että se oli reilun kymmenen metriä pitkä reitti toisen luolan suuakon lähellä olleeseen sivuhaaraan.

Sen perältä oli edelleen reitti toiseen sivuhaaraan, joten itse pääkammioon pääsi 20–25 metrisen ryöminnän kautta. Pääkammiolla oli itsellään mittaa toinen mokoma ja sen perältä pääsi vielä avonaisen, mutta jonkinmoisen kalliolipan suojaaman kohdan kautta vielä toiseen luolastoon.

kork-4

Luolaston kokonaispituutta emme tiedä vielä tänäkään päivänä, mutta kaikkiaan jo tässä luolaton päämuodostelmassa on liki 50-metrinen yhtenäinen luola, mahdollisesti pidempikin, ja sen lisäksi 20–30 metriä muita luolia ja sivuhaaroja.

kork-2

Seikkailu tässä lohkareikossa oli mykistävän hieno kokemus, jo toistamiseen. Se ei jäisi viimeiseksi reissuksi paikalle, eikä vähiten siitä syystä, että kyseessä oli Uudenmaan pisin luolasto, josta ennen tätä ei ollut minkäänmoista dokumentointia, vaikka merkeistä päätellen joku tai jotkut paikan tiesivätkin.

kork-7

Eivätkä Korkbergetin ihmeet jää tähän. Lähellä kalliojyrkännettä löytyy vielä kapea mutta komea rotko, johon laskeutuminen onnistuu sopivien välineiden kanssa. Tuosta rotkosta löytyy myös geokätkö. Me yritimme sitä yhyttää, mutta kehnolla menestyksellä. Taatusti uutta nähtävää jäi siis myös seuraavalle reissulle.

Korkberget kartalla. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6672183 E 358652