Artikkelit

Kotkansalon lukemattomat luolat, Rantasalmi

Kun kivisten retkikohteiden kiertäjä tai luolaharrastaja kuulee nimen Rantasalmi, hän luultavasti heti ajettelee Porosalmea, luolarikasta ja geologisesti mielenkiintoista aluetta, jossa sijaitsee monta luolaa sekä mahtava Pirunkirkkovuori, Hiidenkirkko sekä kuuluisa Putelon portti.

Rantasalmelta löytyy kuitenkin toinenkin luola-alue: Kotkansalo. Paikka on ilmeisesti retki- ja luolapiireissä vielä kohtalaisen tuntematon, joten olisi varmaan hyvä hieman esitellä tätä hienoa seikkailumaastoa, jossa riittää kivimuodostelmia ja onkaloita ihmeteltäväksi.

Kotkansalo on erittäin lohkareinen ja louhikkoinen alue Rantasalmen ja Savonlinnan rajalla. Se on osa erästä toistakymmentä kilometriä pitkää lohkarevyöhykettä Rantasalmen Mielojärven ja Savonlinnan Ihanteen välissä. Tältä vyöhykkeeltä löytyy monia isoja, jopa valtavia siirtolohkareita, jotka ovat monesti hajonneet louhikoksi, “kirkoksi”. Tästä paras esimerkki on monelle tuttu mahtava Tervolankirkko, joka sijaitsee samalla lohkarevyöhykkeellä noin 2 kilometriä Kotkansalosta etelään.

Kotkansalosta löytyy näiden kirkkojen lisäksi myös lohkareluolia yksittäisten isojen lohkareiden alla, sekä rakoluolia jyrkänteistä irronneiden lohkojen yhteydessä.

Viime syksyllä ajaessani autolla pitkin valtatietä nro 14, havaitsin Parkumäentien liittymän tuntumassa mustan kolon kalliossa, aivan ison tien vieressä. “Iso tie” on siis Savonlinnan ja Juvan välinen, vilkasliikenteinen Rantasalmentie. Olin tietoinen siitä, että alueella on paljon lohkareita, joten talvella rupesin suunnittelemaan pientä tutkimusretkeä.

Huhtikuun alussa oli tullut vihdoin se otollinen hetki laittaa lumikengät jalkaan ja painua mehtään. Usein musta varjo kalliossa on osoittautunut harhaluolaksi, ja karttamerkit eivät kerro lohkareiden koosta, joten lähtiessä ajattelin, että tänään pitää henkisesti valmistautua siihen, että en löydä mitään.

Toisin kävi nyt. Varjo osoittautui noin 10-metriseksi hienoksi luolaksi.

Sen tutkittuani lähdin jatkamaan maastoon, selvittämään, minkäläiset nämä lohkareet ja louhikot ovat, jotka kartoittajat ovat tänne piirtäneet. Koska totuus on siellä ulkona. Ja näin siinä kävi, että muutaman kerran piti raapia päätä ja ihmetellä, mikä ihmeen paikka tämä on, aivan valtatien vieressä, mutta silti niin hyvin piilossa pysynyt. Viisi kertaa piti huhtikuun hankien aikana käydä alueella, että syntyi edes jokinlainen kuva paikan kivistä ja luolista. Ja paljon jäi vielä näkemättä. Näihin maisemiin palaan aivan varmasti kesällä, koska huhtikuussa luonto ei päässyt vielä näyttämään kauneimpia puoliaan.

Kotkansalon varsinainen luolakeskittymä on noin 400 x 300 metrin kokoisella alueella. Täältä löytyy ainakin noin 15 luolaa, jos “inventoinnin” helpottamiseksi asettaa luolan alamitaksi noin 6 metriä. Sen lisäksi löytyy lähimaastosta kaikkea kivaa, muun muassa tien ja rautatien toisella puolella on useita isoja lohkareita, joista osa kätkee oman luolantapaisensa.

Kotkansaloa hallitsee noin 500 x 250 -metrisen alueen peittävä, luode-kaakkoissuunnassa oleva mäki. Sen luoteisrinne on louhikkoa, joka kätkee useita lohkareluolia. Pitkällä lounaissivulla on jyrkänteitä, joiden alla on muodostunut lohkare- ja rakoluolia. Mäen ylämaat ovat täynnä louhikoiksi muuttuneita isoja lohkareita. Kaakkoiskulma on loivempi, ja siellä on vähemmän lohkareita. Tämän ison mäen itäpuolella on sen lisäksi yksi pienempi nyppylä, jonka päällä ja ympärillä on myös lohkare- ja rakoluolia.

Kivikirkko ja istuinkivet

Luola-alueen kaakkoisreunalta löytyy mielestäni kaunein ja vaikuttavin esimerkki Kotkansalon lohkarekirkoista: koordinaatit 6868415 N 579401 E.

Suuren, haljenneen lohkareen (alkuperäinen koko ehkä noin 20 x 10 x 7 m) keskiosa (noin 10 x 10 x 7 m) on puolestaan halkeillut niin, että se muistuttaa isoa kukkaa, jonka sisällä on pitkä ja kapea luola. Kattona toimii iso, pitkänomainen lohkare.

Sen vieressä on valoisa sivuluola, joka yhdistyy siihen hyvin ahtaan, mutta juuri ja juuri miehenmentävän aukon kautta. Etupuolella on yksi ylempi sisäänkäynti, josta voi yrittää kiivetä ”kukan sisään”.

Näiden lisäksi on vielä kaksi ahdasta taka-aukkoa. Luolan mitat ovat (P x L x K) 19 x 0,5–3 x 0,5–6. Eriteltynä 8 × 1–3 × 6, + taka-aukosta 3 m kapea avorako, sivu-aukko + 2 m x 0,5 × 0,5 + sivuluola 6 × 2–3 × 1,5, yhteensä kuljettava matka siis noin 19 metriä, mutta siinä mennään pikkasen myös avotaivaan alla.

Tämän lohkareen läheltä löytyy lukuisia muitakin louhikoituneita lohkareita.

Noin 100 metriä tästä etelään (6868263 N 579463 E) on ison, tasaisen kallion päällä noin 10 x 5 metrin alueella sellainen kivien asetelma, joka ensi silmäyksellä ei ehkä vaikuta luonnolliselta, vaan enemmän siltä kuin pienet lohkareet olisi sinne asetettu istuinkiviksi. Onko tässä ollut joskus joku kokouspaikka?

Kiviportti

Toinen erikoisuus sijaitsee idämpänä, pienemmän mäen päällä: koordinaatit 6868692 N 579382 E.

Kallio on rakoillut niin, että on syntynyt kolmen lohkareen portti tai holvi, jonka sisälle ovat jääneet sinne tippuneet lohkareet. Portin leveys on 3 m, syvyys 3 m ja korkeus 3,5 m. Kokoa siis ei ole hirveästi, mutta korkean sijainnin vuoksi se on alhaalta katsoen aika hieno. Portin vasemmanpuoleisen lohkareen takana on kapea rako, noin 3×0,5 metriä, ja portin alla menee vaakatasossa suora ja hyvin ahdas rako peruskallioon, silmämääräisesti arvattuna ainakin 6 metriä pitkä.

Eniten luolia löytyy isomman mäen luoteispäästä sekä sen pitkältä lounaissivulta.

Ryhmä A, 6868627 N 579174 E

Mäen luoteiskulmassa useat suuret lohkareet muodostavat käytäviä ja onkaloita.

Isoin luola on matala tila, melko ympyränmuotoinen, 6 x 6 x 1,5 metriä, ja siihen liittyvä, noin 3 metriä pitkä matala tunnelipari. Ylhäällä sisäänkäynti on minirotkossa yhden valtavan lohkareen vieressä, ja ala-aukko on hienon rakokiven alla.

Sijainnissa 6868633 N 579201 E on mäen päällä kookas lohkare 18 (+3) x n.5 x n.6 metriä, kahdella sivulla lippamaisia suojia, pohjoispäässä suoja on suurin ja syvin, eteläpäässä petoeläimen ulosteita.

Ryhmä B, 6868535 N 579136 E

Pitkällä lounaissivulla jyrkänteen alla on suuri lohkare haljennut louhikoksi. Isojen kivien alla on melko valoisa, noin 1,5 metriä korkea huonemainen tila isolla suuaukolla, jossa on istuinpuita ja epävirallinen tulipaikka.

Suorin läpimatka on 7 metriä, sen lisäksi on kolme sivuhaaroja muodostavaa 7-, 3- ja 2,5 metriä pitkää rakoa.

Sijainnissa 6868554 N 579143 E, yläpuolella jyrkänteessä, on kaunis umpinainen ja erittäin matala vaakarako 5 x 3 x 0,5 metriä. Hieman sen vieressä ja ylempänä rinteessä on muutaman metrin kokoinen matala luola leveällä suuaukolla lohkareen alla.

Ryhmä C, 6868463 N 579216 E

Hieman edellisestä etelään on luolaryhmä.

Alempi luola on noin 15 x 10 x 0,5–5 metriä. Jyrkänteen alla on yhden “talon kokoisen” sekä yhden hieman pienemmän lohkon alla ja välissä kaksi luolaa, joita yhdistää näiden lohkojen välissä oleva puoliavoin rako.

Alempi luola on 7 x 6 x 0,5–1 metriä. Luolassa oli käydessäni kaksi ison eläimen luurangon osaa, yksi ehkä leuan osa ja toinen ehkä selkärangan osa. Onkohan kenties karhu tai ilves sinne raahannut hirvieläimen raadon?

Viereinen osa on huonemainen tila, noin 5 x 3 x 1–2 metriä. Näiden kahden välissä kulkee poikittain luolanomainen rako, 10 × 1–2 × 5 metriä. Tässä ryhmässä seuraava on kymmenkunta metriä kaakkoon päin, ison lohkareen alla oleva tila, noin 8 x 8 x 0,5 metriä, kolmella aukolla.

Ryhmästä ylin luola on noin 20 metriä alemman luolaston yläpuolella, jyrkänteessä oleva 15 x 0,5–2 x 5 metrin kokoinen, puoliavoin rako hyvin suuren, pystyssä seisovan lohkareen takana.

Yhtenä päivänä pääsin juttusille yhden hieman vanhemman miehen kanssa, joka koko ikänsä on asunut alueen vieressä. Hän tiesi jotain luolia ja “ketunkoloja”, mutta ei tiennyt siihen liittyvää historiaa, esimerkiksi luolien käyttöä sodissa. Hän kertoi kyllä, että lähellä olevalla Sahinvuorella, pari kilometriä luoteeseen, on jotakin venäläisiä sotavarustuksia ollut.

Alue ei ole retkeilyaluetta, vaan yksityisessä omistuksessa oleva talousmetsä. Itse mäet ovat harvapuisia ja helppokulkusia, mutta aluetta ympäröi monessa kohdassa nuori taimikko. Rinteet ovat paikoin kohtalaisen jyrkkiä ja vaativat varmaa askelta. Polkuja tai opasteita ei ole.

Alueen kaakkoispuolella on metsäautotie sekä useita koneuria. Näitä koneuria ei ole merkattu maastokarttaan. Alueen länsipuolella kulkee Kotkansalontie, joka ei talvisin pidetä auki. Tie palvelee Kotkanjärven mökkiläisiä, enkä pysty sanomaan, löytyykö sen varrelta autolle parkkitilaa. Auton voi kyllä jättää Rantasalmentien ja Parkumäentien risteyksessä olevalle “parkkialueelle”. Tästä voi varovasti kävellä tien vieressä 100 metriä Savonlinnan suuntaan ja sukeltaa oikealle metsään ensimmäisen kallioharjanteen kohdalla, josta heti tien vierestä löytyy jo ensimmäinen luola.

Kotkansalo on mainio seikkailualue, vaikka läheisen autotien meteli kyllä aiheuttaa jonkin verran levottomuutta. Siitä huolimatta ilves on katsonut sen sopivaksi asuinpaikaksi, kuten myös hirvet ja kauriit.

Myös pienempiä lohkareita kannattaa tutkailla. Joissakin on hienoja isoja lilanvärisiä kvartsikiteita, kuten tässä noin 1,5 metriä korkeassa kivessä:

Muita ketunkoloja, jota voi käydä bongailemassa:

  • Luola, josta “kaikki alkoi”: 6868995 N 579093 E. 10 x 0,5–7 x 0,5–1,5. Iso lohko on irronnut kallioharjanteesta, ja sen alle on jäänyt tilaa. Suuaukko on 5 metriä leveä, mutta iso irtokivi peittää siitä ison osan. Luola kapenee ja nousee päätyä kohti, ensin 7,5 metriä hyvin kuljettavaa tilaa, sen perässä on 2,5-metrinen ahdas ”kaksihaarainen ylähuone”. Luolan etuosassa menee vasemmalle noin 2-metrinen rako ylös, sieltä tulee myös vähän valoa. Lattia hiekkaa, kivenmurusia ja lohkareita. Luola on vain kymmenkunta metriä Savonlinna–Juva-välisen tien sivussa.
  • 6868402 N 579282 E. Jyrkänteestä irroneen ison lohkon reunan alla oleva luola, vinorako, 8 x 5 x 2 metriä, kahdella aukolla, valoisa, lattia louhikkoa.
  • 6868750 N 579360 E. 10 × 0,5–1 × 6 metriä. Mäen päällä kallio on haljennut 4 lohkoon, josta osa hieman siirtynyt alas. Ristimäinen rakoluola, noin 5–6 metriä korkea. Sisäänkäynti on länsipuolella, missä on 4 metriä kapea avorako (<0,5). Risteyksessä vasen haara 2 metriä, suoraan eteen noin 4 metriä ja suorassa kulmassa oikealle silmämääräisesti ainakin 6 metriä hyvin ahdasta (ylhäältä katsottuna tämä siirros on yli 10 metriä). Ahtauden vuoksi suurilta osin kulkukelvoton.
  • 6868705 N 579323. 8 x 4 x 0,5–1 metriä. Ison lohkareen alla melko ympyränmuotoinen tila
  • 6868484 N 579523 E. Ison lohkareen alla melko ympyränmuotoinen tila, noin 6 x 4 x 0,5–1 metriä, joka jatkuu kiven alta toisella puolella olevaan avolippaan. Tämän luolan tuntumassa on useita isoja lohkareita ja louhikkoja, joissa on paljon onkaloita.

  • 6868749 N 579465 E. 8 x 4 x 1–3 metriä. Iso, huonemainen lohkareluola louhikossa, aivan lähellä maantietä, metsäautotie menee louhikon läpi. Luola hieman roskaantunut, lattia vettä ja lohkareita. Louhikossa muitakin onkaloita.
  • 6868483 N 579318 E. Kotkansalo. Suuren lohkareen louhikossa pieni luola 5 × 2–3 × 1,5 + avorako 4 x 0,5 × 3 metriä. Luolassa pari palanutta puupalaa.

Alue kartalla. Sijainti: N=6868489.565, E=579422.158 (ETRS-TM35FIN).

Suomen suurin tafoni ja vanhimmat metsät

Inarin Myössäjärvellä, noin 25 kilometriä Ivalosta pohjoiseen, odottaa tulijoita Karhunpesäkivi – yksi erikoisimmista luonnonnähtävyyksistä, joita Suomesta löytyy. Pysäköinti kahvilan ja matkamuistomyymälän parkkipaikalle käy kätevästi, ja edessä on pitkä nousu portaita pitkin. Kesällä se sujuu huomattavasti mukavammin. Meidän osamme olivat lumen ja jään peittämät portaat, joita myöhässä oleva kevät ei ollut riisunut kuin osin.

Taival kuitenkin taittui ja palkitsi kulkijan. Pian edessä oli valtava lohkare, itse Karhunpesäkivi. Ulkoa se oli kuin mikä tahansa muu lähiseudun lohkare. Suuri pyrokseenigneissilohkare kivikkoisessa mäntyjen kirjomassa rinteessä. Muista sen erotti kuitenkin alareunasta löytyvä pieni ja varsin ahtaalta näyttävä sisäänkäynti.

Ahtaan paikan kammo kannattaa kuitenkin unohtaa ja ryömiä siitä sisälle. Perillä odottaa avara, seisomakorkuinen tila. Sanotaan, että Karhunpesäkivi on myös Suomen suurin tafoni.

Tafoni on rapautumalla syntynyt onkalo, joka suurenee vähitellen veden ja lämpötilavaihteluiden vaikutuksesta. Nykyisellään onkalolla on pituutta 4 metriä pitkä, leveyttä 2 ja korkeutta 2–3 metriä.

Nimensä kivi on saanut vanhan tarinan mukaan. Kerrotaan, että lumimyrskyssä eksynyt mies oli mennyt etsimään kiven luolasta suojaa, ja viimein perille päästyään nukahtanut sinne. Herättyään hän huomasi, että oli nukkumassa karhun kainalossa. Mies oli pelästynyt ja luikkinut matkoihinsa ja jättänyt karhun nukkumaan. Liekö tarinassa totuutta edes mausteeksi, mutta paikan kiehtovutta se ei syö, vaikkei olisikaan.

Kun kivi oli nähty, jatkoimme matkaa uteliaina ylös. Portaat kun eivät loppuneetkaan kivelle. Mitä ylhäällä odottaisi? Jatkoimme kipuamista.

Matkan varrella ihastelimme naavojen ja luppojen kirjomia puita. Ja täydellistä hiljaisuutta. Välillä pysähdyin ja vedin syvään henkeä vain puhdasta ilmaa maistellakseni.

Lopulta olimme rinteen laella ja saimme uteliaille sieluille mieluisan palkinnon. Edessämme avautui pitkälle kantava maisema yli Inarijärven. Meidän ja järven väliin ei jäänyt aivan mitä tahansa metsää. Näillä seuduilla kasvavat nimittäin Suomen vanhimmat männiköt, joilla ikää arvioidaan olevan noin 700 vuotta. Ovatpa tutkijat arvelleet, että jostain joukosta saattaisi jopa tuhatvuotiaskin puuvanhus löytyä. Löytyi tai ei, niin paljon ovat nämä puut ehtineet näkemään. Paljon enemmän kuin mitä yksikään ihminen ehtii.

Karhunpesäkivi kartalla. ETRS35-koordinaatit: N7634179,556, E512575,780

Luonnon päivän retki Osmankivelle, Leppävirta

Luonnon päivänä pit ”Sukeltaa talveen”. No, läksin extempporee ilma sen kummosempia reittiharkintoja kohen Osmajärveä. Päätin olla sukeltamatta, vaan kävellä vetten päällä Leppävirran yhelle kuuluisimmalle tarinapaikalle – Osmankivelle. Sana osma, osmo, ozmut tarkoittaa pientä karhua tai ahmaa. Kyseessä on siis Ahmajärvi ja Ahmakivi. Tätä selitettä ei löyvykään kiveen liittyvistä tarinoista.

Kattelin karttaa, että lyhin matka olis lähestyä lännestä, joka osottautui hikiseksi valinnaksi. Lumi ei kestänytkään metässä miehen painoa. No, mutta kun oli lähetty niin periksi ei anneta.

Jäälle pääsin ja ilima ei kyllä ollut mitä kuvauksellisin, mutta mitä parhain potkurkeli. Kohva ei ihan kestänyt meikäläistä ja eikä ollut potkuriakaan mukana.

Lemmetynniemen takaa alkoi näkyä keskellä selekee teltan muotoinen kivi. Jäällä oli liikkeellä alkuasukkaita.

Eräs alkuasukas oli pilkillä ja hiihtäen saapui toinenkin. Siinä turistessa selvisi, että olisin huomattavasti helpommin pääsyt jäälle Laakkolanniemen Talvilahesta. No, tulipahan kuntoiltua.

Siinä se nyt oli – Osmankivi. Muinaisjäännösrekisteristä löytyy kiveen liittyvät tarinat. Anja Sarvas kirjoittaa Leppävirran historiassa seuraavaa:

Osmankivi sijaitsee keskellä Osmajärveä, josta se kohoaa mahtavana näkyen kauas eri suuntiin. Kivi kohoaa vedestä pystysuorin syrjin, korkeutta sillä on veden pinnan yläpuolella noin 2,5 metriä. Kiven itäreunalla on noin metrin korkeudella vedestä penkkimäinen tasanne, jossa aikojen kuluessa on pidetty tulta. Kivessä kerrotaan olleen myös hakkauksia, jonkinlaisia merkkejä ja esimerkiksi Kustaa Vilkuna havaitsi vuonna 1960 käydessään Osmankivellä, että mainitun tasanteen yläpuolella oli todella joitakin merkkejä. Sittemmin merkit ovat tyystin rapautuneet, kesällä 1983 ei niistä ollut mitään jäljellä. Kiveen liittyy tarinoita Osma-jättiläisestä, jonka asumus oli jossain lähistöllä, samaten kerrotaan Osmo-nimisestä miehestä, joka aikoinaan hukuttautui paikalle. Kiinnostavinta Osmankiveen liittyvää perinnettä kuitenkin lienee rajatraditio, joka on elänyt meidän aikoihimme asti. Näyttävät kivet ja vastaavat maastokohdat tärkeissä vesistöjen solmukohdissa ja tietysi myös mantereella ovat olleet rajaosapuolten suosimia kiinnekohtia rajoja määritettäessä ja käytäessä. Ensimmäinen kirjallinen maininta siitä, että Osmankivi olisi muinoin ollut rajakivi, lienee maanmittari Jonas Nicklinin vuonna 1740 piirtämän kartan selityksissä: ”Paikkakunnan asukkaat arvelevat, että venäläiset ovat kaivertaneet tämän Kilpikosken muinaisina aikoina, jolloin heidän rajapaikkanaan on ollu Osmankivi (1740 Osma Kifwi), suuri kivi keskellä Osmajärveä.” Vuonna 1889 kertoi Kustavi Grotenfelt Suomen Historiallisen Seuran kokouksessa kuulleensa Leppävirralla liikkuessaan seuraavan maininnan: ”Kalliossa lounaispuolella Leppävirtain kirkkoa olevassa Osmanjärvessä muinaisina aikoina olisi löytynyt hakattuja rajamerkkejä, joita Ruotsin hallituksen käskystä oli hävitetty.

Vuonna 1998 kiven inventoinut Petro Pesonen jatkaa:

Nykyisin Osmankivi tunnetaan yleisesti vanhana rajamerkkinä ja se yhdistetään nimenomaan Pähkinäsaaren rauhan rajaan. Vilkunan mukaan varsinaiset rajamerkit Osmankiveen on mahdollisesti hakattu vasta vuonna 1500, jolloin venäläiset suorittivat rajan tarkastusta. Edelleen Vilkuna päättelee, että merkkien poistaminen oli luonnollista ainakin heti Täyssinän rauhan jälkeen.

Lisäksi Leppävirta-kirjassa kerrotaan, että Leppävirralla vuoden 1950 tienoilla oppilaillaan nimitietoja keräyttäneen lehtorin J. Karhun kokoelmissa kivestä on seuraavanlaisia mainintoja:

Sen kautta on joskus kulkenut Ruotsin ja Venäjän raja. Sen päällä on vanha risti. Siihen on hakattu vuosiluku 1772. Kivi on ollut myös kalavesijakokuntain kalaristeys.

Leppävirta-kirjan kirjoittaja Osmo Rinta-Tassi vuonna 1967 jatkaa:

Eräät vanhat osmajärveläiset muistavatkin nähneensä kivessä epäselvän venuksen eli naaraan merkin (= risti, jonka yläsakarassa on ympyrä). Tämän kirjoittaja löysi valokuvaajien kanssa ainoastaan kiven etelälappeelta joukon ilmeisen nuoria numeromerkkejä. Kiven mahdollisia merkkejä ovat ajan lisäksi voineet kuitenkin rapauttaa sillä poltetut monet kala- ja juhannustulet.

Leppävirta-kirjassa haastateltu riihirantalainen Kalle Tuovinen kertoo vielä kiven toiseksi nimeksi Hiijenkiv. Voisiko kivi olla muinainen lappalaisten kalaseita?

Kiertelin kiveä ja yritin ettiä hakkauksia – turhaan.

Penkki löytyi helposti. Tiirat ovat pitäneet kiveä pesäpaikkana ja sen näkee.

Penkin yläpuolelle oli töherretty jotain vihreellä maalilla. Ei siitä saanut selvää.

Toisella puolen taasen oli selvemmät maalaukset. Ei tätä nyt ihan Pähkinäsaaren rauhan aikaseksi voi luulla.

Mielenkiintoinen murikka keskellä Osmajärvee. Palasin samoja jälkiä mitä tulin.

Sittenpä ajelin kotio ja tuikkasin saunan tulille. Tekipä rämpimisen jäläkeen sauna oikein eetvarttia.

Kartta. Sijainti: N=6920476.603, E=538174.141 (ETRS-TM35FIN)

Juttu julkaistu alkuperäisessä asussaan Satunnainen retkuilija -blogissa.

Partalansaaren Oravahiekanniemi: Pirunvuori ja Horninmäen rotko

Yllätys oli suuri, kun viime syksyllä muinaisjäännösrekisteriä lukiessa löysin puolivahingossa seuraavan kirjauksen:

“Nimi: Pirunvuori Kunta: Sulkava
Tyyppi: luonnonmuodostumat
Koordinaatit: P (ETRS-TM35FIN): 6832149 I (ETRS-TM35FIN): 578445
Ruunasaarenselkään pohjoisesta pistävän Oravahiekanniemen etelärinteellä kaksi isoa siirtolohkaretta vierekkäin muodostaen “luolan”, josta 1982 tai 1983 löydetty kirveeksi arveltu kivi. Tarkastuksessa 1986 paikalle tehty kolme koekuoppaa, joista ei löytöjä.”

Olin syksyllä jo monta luola- ja kallioretkeä tehnyt Partalansaareen, mutta tämä paikka oli jäänyt huomioimatta. Ei mikään ihme sinänsä, onhan kyseessä erittäin sokkeloinen ja kivinen saari, Suomen sisävesien toiseksi suurin, ainakin tiukoilla kriteereillä katsottuna.

Muinaisrekisterissa Pirunvuoren nimellä mainittu kivi on maastokartalla nimetön ja merkitty pelkällä siirtolohkaremerkillä. Ilman muuta tätä kiehtovaa paikkaa oli pakko lähteä katselemaan, ja piti vaan odottaa sopivat olosuhteet. Tammikuun 3. päivä 2017 oli luonto vihdoin järjestänyt sopivat kulkukelit. Uuden vuoden ensimmäiset pakkaset olivat muuttaneet joulun yli osittain jo pois sulaneen lumipeitteen melko kantavaksi, ja päätös lähteä vuoden ensimmäiselle kivenkiertoretkelle oli nopeasti tehty.

Kohde on yksityisten metsäteiden takana. Olin sen takia jättänyt auton muutaman kilometrin päähän sopivaan levennykseen ja kulkenut loppumatkan maastopyörällä pitkin jäisiä pikkuteitä. Liian usein olen jäänyt kaupunkiautollani pulaan jossain syrjäisellä metsätiellä, ja sen lisäksi on ihan mukavaa, että pyöräilijänä kulkee jokamiehenoikeudella. Viimeiset sadat metrit kävelin metsässä osittain koneuria sekä jäätynyttä rantaviivaa pitkin.

Lopulta päämäärä löytyi, hieman rannan yläpuolella, piilossa puolikasvuisten mäntyjen takana.

Iso siirtolohkare, noin 13 metriä pitkä, 5 metriä leveä ja 7 metriä korkea, on syrjällään pienen kallio-ja moreeniharjanteen päällä.

Itäinen pääty on haljennut niin, että sen alle jää läpikuljettava suoja.

Irronneen lohkon ja varsinaisen lohkareen väliin jää sen lisäksi noin 5 metriä korkea ja metrin leveä pystyrako.

Kivi on varsin komea. Pitkän eteläsivun edessä, kallioharjanteen muodostamalla terassilla puolittain suojan alla, on hyvä istahtaa hetken ja antaa ajatusten kulkea.
On helppo ymmärtää, miksi arkeologit aikoinaan lähtivät tässä tekemään koekaivauksia. Lohkare on ison vesireitin äärellä ja sijainti on noin 85 metriä merenpinnan yläpuolella, eli kivikaudella lohkare on seissyt aivan niin kutsutun Suursaimaan rannalla.

Sulkavalla on löydetty paljon kivikautisia asuinpaikkoja, ja Ruunasaarenselän toisella rannalla alkaa eräs kalliomaalausten paratiisi, Puumalan upea järviseutu.

Jo varsin tyytyväisenä lähdin jatkamaan matkaa, kiertämään alueen muita kallioita. Haluasin vielä katsoa noin 500 metrin päässä olevaa Horninmäkeä. Kartan mukaan sen juurella on lohkare, mikä on aina kiinnostavaa, koska se voi olla kallioseinästä irronut iso lohko, ja sellaisen alta tai takaa voi löytää ihan mitä vaan. Lohkare osoittautui pikkukiveksi, mutta yllätys olikin melkoinen, kun jo pitkän matkan päästä näkyi avohakkuualueen takana keskitalven iltapäivän hennossa auringonvalossa kylpevä rotko.

En tiedä voiko tätä sanoa varsinaiseksi rotkoksi, mutta kun tällä seuduilla ei olla hemmoteltu isoilla rotkoilla, on paikka ehkä mainitsemisen arvoinen. Rotko on noin 6 metriä leveä. Rotkon suulla seinät ovat noin 7 metrin korkuiset ja kuin veitsellä veistetyt.

Seinien välissä mäki nousee alussa kohtalaisen jyrkästi noin 20 metrin matkalta, sen jälkeen rinne loivenee. Koko pituus on noin 50 metriä, ja itse asiassa jonkin näköinen syvennys on maastossa havaittavissa yhteensä noin 100 metrin matkalta.

Pirunvuori kartalla. ETRS-TM35FIN-tasokoordinaatit N=6832133.271613307, E=578468.5828374827.

Horninmäen rotko kartalla. ETRS-TM35FIN-tasokoordinaatit N=6832584.417925231, E=578199.568525063.

Lukuvinkki: Matti Hakulinen, Suursaimaa – Hiekkarantojen elämää 6000 vuotta sitten. www.geomatti.fi, 2012

Suurijärven kalliomaalaus, Savonlinna

Pari vuotta sitten oli paikallisessa Itä-Savo-lehdessä juttu “uudesta” kalliomaalauksesta, joka oli löydetty Savonlinnan Pitkälästä.

Uutisen innoittamana lähdin kiertämään kyseistä seutua, koska haluaisin itse nähdä tämän ihmeen. Lehdessä ei kerrottu tarkemmin missä maalaus sijaitsee, ja itsellä ei silloin ollut vielä hajua muinaisjäännösrekisteristä, josta olisin helposti voinut löytää paikan koordinaatit.

Monta kertaa piti käydä Savonlinnan kaakkoisosissa metsiä ja kiviä kiertämässä. Koska olin muistanut jutun faktat väärin, aloitin itse asiassa etsinnät ensin viereisessä Ikoinniemessä.

Monien yritysten jälkeen löytyi vihdoin se maalaus, puolivahingossa. Olin ollut katselemassa yhtä lohkarekasaa ja olin jo menossa kotiin, kun näin metsätien toisella puolella lohkareen, joka johti seuraavaan, joka johti seuraavaan, yhä syvemmin kuusikon sisään.

Noiden reissujen aikana syttyi oma kivenkiertoliekki, joka palaa edelleen kirkkaana.

Ja lopulta se löytyi. Iso siirtolohkare (9 x 3 x 7 metriä), joka tasapainottelee aivan pienen kalliojyrkänteen reunalla. Lohkareen länsisivu muodostaa pienen lipan, ja sen lipan katossa, noin 1,5 metriä maasta, näkyy kaksi punaista eläinhahmoa. Kuvat on tulkittu karhumaisiksi ja ovat kooltaan noin 30 cm x 15 cm.

Tietystä kuvakulmasta kivi näyttää tasapainottelevan hurjan taidokkaasti.

Ensivaikutelma on, että tämä synkkä kuusikko on outo paikka maalaukselle, koska Suomen kalliomaalaukset on melkein poikkeuksetta tehty vesirajan tuntumassa. Lohkare sijaitsee 85 metriä merenpinnan yläpuolella, noin 300 metriä nykyisen Suurijärven rannalta.

Täytyy kuitenkin mielessä ensin raivata nämä isot kuuset ympäriltä pois, ja siirtää ajatuksensa muutama tuhat vuotta taaksepäin, kun Saimaan pinta oli jopa melkein 10 metriä nykyistä korkeammalla, ja Suurijärvi oli yhteydessä niin kutsuttuun Suur-Saimaaseen. Tämä lohkare on silloin voinut muodostaa mainion suojapaikan rannan tuntumassa, ja lipan alta on luultavasti ollut mieluisa näköala, kun ilta-aurinko laskeutui sokkeloisen järvimaiseman taakse.

Lähiseudulla, muun muassa Ryöpänharjulla (muinaisaikoina vaan lyhyen kanoottimatkan päässä), on useita kivikautisia asuinpaikkalöytöjä. Toki maalaus voi olla nuorempikin, koska se on voitu tehdä maalla seisoen eikä vedestä käsin (kuten melkein kaikki muut Suomen maalaukset) ja rannansiirtymäkronologiaa ei siis tässä oikein voida käyttää ajoitukseen.

Polkuja tai opasteita maalauksen luo ei ole. On syytä muistuttaa ja korostaa, että muinaisjäännökseen ja sen lähiympäristöön kajoaminen on lailla ehdottomasti kielletty.

Kävin kohteessa marraskuussa 2014.

(ETRS-TM35FIN): N 6854593 E 611222

Jylhät siirtolohkareet keskellä lakeuksia: Pesäkivet, Kokkola

Jouluna tulee syötyä, syötyä ja syötyä. Niin tänäkin jouluna. Onneksi minulle vinkattiin kinkun sulatusjutuksi Kokkolan ja Kannuksen rajan tuntumassa sijaitsevat pesäkivet.

Mietin paikan nimeä. Pesäkivet. Mistä lie nimen saanut? Nimi osoittautui ansaituksi perille päästyäni. Kyseessä siis yllättävän tiivis ja korkea kasa siirtolohkareita, jotka erottuvat edukseen onkaloineen muuten niin tasaisessa maastossa.

Korkeuserot

Pesäkivet sijaitsevat noin 30 minuutin ajomatkan päässä Kokkolasta, Kajaanintien (Vt 28) varresta. GoogleMapsissa perille vievää metsätietä ei ole nimetty, mutta pienessä kyltissä lukee Pesäkiventie. Helpoiten perille löytää syöttämällä Mapsiin osoitteeksi Riipan P-alue, Kokkola. Parkkipaikalta on risteykseen noin 400 metriä Kannuksen suuntaan, josta Pesäkiventie kääntyy pohjoiseen.

Metsämaisemaa

Juuri ennen kiviröykkiötä aukeaa lähes paljaaksi hakattu metsäalue. Alue on hiekkapohjaista kangasmetsää. Maisemat ovat viihdyttävät ja mietiskelin itsekseni, että tänne täytyy tulla kuvailemaan revontulia ja tähtiä.

Jäinen reitti huipulle

Parkkeeraan autoni kivien tuntumaan ja hyppään ulos. Yllätyksekseni kivikasa on korkea ja laaja. Jotenkin hassua ajatella, että jääkauden aikana samalla paikalle on kasaantunut iso läjä siirtolohkareita. Lähempi tarkastelu osoittaa, että lohkareet ovat hyvin kvartsipitoista kiveä, joka on kestänyt muinaisen mannerjään vyörymisen voimia.

Lohkareita

Luolia, onkaloita ja halkeamia riittää, ja korkein huippu kohoaa silmämääräisesti 10 metriin. Tekisi mieli kiivetä kivien päälle tiirailemaan maisemia, mutta viime päivien suojasäät ja yöpakkaset ovat tehneet kivipinnoista niin jäiset, etten lähde uhmaamaan kohtaloani. Sen sijaan keskityn onkaloihin.

Luolia ja lohkareita

Välillä aukot olivat minulle liian pieniä, mutta pienelle ihmiselle varmasti sopivia ja jännittäviä. Kuulemma korkeimmalta kohdalta on aikoinaan näkynyt 3 kunnan kirkontornit: Kälviä, Lohtaja ja Kannus. Nykyään Kälviä, tai paikallisesti “Käläviä”, ja Lohtaja ovat osa Kokkolaa, ja kivet ovat madaltuneet lohkeillessaan aikojen saatossa.

Tontut talvimaisemissa

Pesäkivet-nimestä en löytänyt googlettamalla mitään lisätietoa. Voisiko olla, että onkaloissa on asustellut jos jonkinmoista elukkaa? Kenties ilveksiä? Ainakin hiiren jälkiä tuoreessa lumihangessa näkyy paljon. Mahtavista ja terävistä lohkareista on vaikea ottaa niiden ansaitsemaa mahtipontista kuvaa. Tyydyn siis sanomaan, että poikkea itse paikalle ihmettelemään!

Kivien sisäpiha ja siirrettävä tulisija

Keitämme isäni kanssa nokipannukahvit siirrettävässä tulisijassa, joka pääsi koeajolle pesäkivillä. Löysimme kivien seasta ”sisäpihan”, johon kasasimme oman patenttimme. Virityksenä siis metallinen kolmijalka, josta roikkuu 3 kettinkiä joiden päihin on koukuilla liitetty vanhan savustuspöntön pohja. Kätevä mukana kuljetettava tulisija!

Muistettavaa ja muuta tietoa

Vaikka lapset varmasti ovat kesällä ja talvella luolista ja onkaloista mielissään, kannattaa perään katsoa, etteivät putoa kovin korkealta alas. Aikuistenkin on syytä noudattaa suurta varovaisuutta lohkareita tutkiessaan.

Paikalta löytyy myös tulipaikka ja roskis, mutta puut on tuotava itse. Kesällä kuulemma kivien lomassa kiipeillään monilla eri tavoin.

Tulipaikka makkarakeppeineen

Lumesta johtuen en tiedä, onko kivikon parkkipaikka täysin esteetön, mutta lastenrattaiden kanssa voi tulipaikan tuntumassa oleilla. Paikka tuntuu olevan lähiasukkaiden suosiossa, kun tunnin aikana näimme noin 10 ihmistä. Kilometrin säteeltä löytyy ainakin 3 tervahautaa ja Mouruttajan kallio, jossa on muinainen kiviröykkiö. Geokätköilijöille tiedoksi, että aarteita löytyy alueelta useampi.

Kartta | ETRS-TM35FIN tasokoortinaatit N 7089363,223 E 335318,844
GoogleMaps perille

Lumiukolla komeat maisemat

Iso murikka – Masalan lohkare, Kirkkonummi

Tutkimusretki 5.11.2016

Tähän minitutkimusretkeen minut stimuloi Retkipaikan kautta saamani vinkki. Kyseessä on kyllä sinänsä itselleni jo tuttu siirtolohkare, jonka panin merkille ensimmäisen kerran maastopyörälenkilläni 5.7.2015, joka innoitti silloin kirjoittamaan tarinan Mansikkapaikka. Joskus piti vielä mennä takaisin katsomaan vähän lähemminkin tätä murikkaa, mutta nyt se vasta tapahtui, vähän autettuna.

Lähimaasto

Kyseessä on siis peruskarttaankin merkitty siirtolohkare. Maastot noilla nurkilla ovat erilaisten lohkareiden täplittämiä, ja kolme niistä on riittävän kokoisina oikein erikseen karttaan merkitty. Tämä on niistä alimmainen, etelänpuoleisin.

Lohkare on erittäin helpossa paikassa käydä katsomassa, sijaiten vain noin 20 metrin päässä Sommarbon polun pohjoispuolella ja se näkyy hyvin selvästi tuolle tielle. Samoin se erottuu myös läheltä kulkevalta Hvittorpintieltä, muttei niin silmiinpistävästi.

Korkein ja dramaattisin eteläseinä.

Vielä aivan lohkareen pohjoispuoleltakin kulkee jonkun vanhan tien ura, joka ei kuitenkaan ole enää käytössä. Jos tuonne haluaa peräti autolla mennä tutkailemaan, löytyy sillekin ihan hyvä ja alkuasukkaita häritsemätön levähdyspaikka Hvittorpintien ja Sommarbon polun risteyksessä sijaitsevan pienen muuntoaseman viereltä.

Epätavallinen asento

Esimerkiksi Kirkkonummella ja lähikunnissa on lukemattomia noinkin suuria siirtolohkareita, mutta tästä tekee niiden joukossa erikoisen sen asento. Tämä kivi on nimittäin enemmän pystyssä kuin makuullaan. Moinen on aika harvinaista ihan fysiikan laeista johtuen. Jos tavalla tai toisella pitkulaisenmallisia esineitä pudotellaan tai työnnellään jonnekin, ne pyrkivät aina luonnollisesti asettumaan jollekin pisimmistä kyljistään. Johtuen tietenkin painovoimasta ja kappaleen painopisteen sijainnista.

Näkymä itäpuolelta.

Tämän murikan kohdalla on vaan päässyt käymään niin, että se on tälle viimeisimmälle paikalleen päätyessään osunut tällaiseen asentoon, joka on niin stabiili, etteivät sitä ole pienemmät luonnonvoimat (sateet, myrskyt, pintamaan liikkeet) enää pystyneet nurin tönimään.

Ne suuret voimat, jotka tuollaisiakin hiekanmuruja keveästi siirtelivät, olivat jääkaudet. Ja viimeisimmän niistä, noin 11 500 vuotta sitten päättyneen Veiksel-jääkauden jälkiä ovat kaikki täälläpäin maailmaa makailevat siirtolohkareet. Valtava jäämassa on silloin 11 6000–11 500 vuotta sitten rikkonut kallioita ja siirrellyt palasia aina sen mukaan, miten se on eri aikoina laajentunut ja supistunut.

Pohjoispuolen muhkuraista pintaa sähkötolpan tukivaijereineen.

Murikan strategiset mitat

Lohkare on noin 7–8 metriä korkea, laskien matalimmalta maanpinnan tasolta sen eteläpuolella. Suurin pituus maanpinnan tasossa on samaten noin 7–8 metriä ja leveys toisessa päässä noin 5 ja toisessa noin 4 metriä. Noista sekä muista muodoista insinöörin aivot laskeskelivat ja arvioivat sen maanpinnan päällisen osan tilavuudeksi noin 120 kuutiometriä. Kivi painanee siis yli 400 tonnia, plus vielä pintamaan alle jäävät osat.

Pohjoisseinä puunrungon vasemmalla ja länsikylki oikealla puolella.

Katsellaanpa asiaa eri kanteilta.

Aivan ensimmäiseksi huomautus! Lohkareen suuri koko ei oikein mitenkään pääse oikeuksiinsa näissä kuvissa, joihin en onnistunut saamaan ihmistä mittatikuksi. Kiven etelänpuoleinen, Sommarbon polulle näkyvä syrjä on kaikkein korkein ja todella tasaiseksi pinnaksi lohjennut. Siitä ei varmaan kiipeä ylös taitavinkaan vapaakiipeilijä, paitsi käyttämällä hyväkseen lounaiskulmalla kasvavia puita. Niistä aivan kiven pinnassa kiinni oleva raita on katkennut ylhäältä ja näyttää kuolleelta.

Lohkareen vähääkään vaakasuuntaisilla pinnoilla on joka puolella sammalpeitettä, mutta eteläpuolen pystysuorat kalliopinnat ovat puhtaat.

Eteläseinää ja puita sen kyljessä.

Länsisyrjä on vähiten jyrkkä ja siinä on halkeama sekä pykäliä, joita pitkin innokkaat retkeilijät pääsevät kyllä katsomaan myös lohkareen päällipuolta ja huippua, ainakin kuivalla kelillä. Juuri siinä kohdassa näkyy myös jonnekin ylös kiinnitetty, nykyään jo aika risaisen näköinen köyden pää. Länsipuolen kalliopinnat ovat suurelta osin melko paksun sammaleen peittämät.

Pohjoisreuna on myös hyvin jyrkkä, sillä on jopa hieman negatiivistakin kulmaa. Sen kivipinta on hauskan muhkuraista, tarjoten ehkä suorastaan makoisia reittejä taitaville boulderoijille. Paitsi ylempänä.

Pystysuorat kalliopinnat ovat puhtaat sammaleesta, kuten eteläpuolellakin. Alaosaan on pultattu kiinni läheisen sähkötolpan tukivaijeri.

Lohkareen itäseinäkin on aika pystysuora, muttei niin dramaattisen näköinen kuin etelä- ja pohjoispuolet. Lisäksi runsaan sammaleinen.

Kartta. ETRS-TM35FIN-tasokoordinaatit N=6672795.515000001, E=361027.791.

Juttu julkaistu alkuperäisessä asussaan Lähierä-blogissa.

Pahaniemen luolat, osa 2: Vaatevuori ja Pahalahdenvuori, Savonlinna

Savonlinnassa sijaitsevalta Pahaniemeltä löytyy vaikuttavien maisemien lisäksi useita luolia.

Vaatevuori

Vaatevuori on hieno maisemavuori, jonka laelta avautuu kaunis näköala. Sen rinteissä on paljon pieniä rotkoja ja notkelmia.

Vaatevuori

Itse kävin Vaatevuorella toukokuussa, joka on ehdottomasti hyvä ajankohta, kun luonto herää ja hento nuori vihreä pehmentää vanhat varjoisat kalliot.

Taisivatpa toukukuun aamu-auringossa Vaatevuoren päällä nautitut eväsleivät ja termoskahvit olla vuoden makoisimmat. Siltä se ainakin tuntuu nyt, talven harmauden keskellä.

Luola Vaatevuorella

Luola Vaatevuorella

Vaatevuoren luolat ovat rinteen puolivälissä. Ne ovat aika pieniä, kapeita ja ahtaita rakoja. Rinteen alla, ihan tien vieressä, on pieni lohkareonkalo.

Pahalahdenvuori

Pahalahdenvuoren luola on kaunis luola, joka noin 5 metrin matkalta koostuu vinosta avoraosta ison lohkareen takana, ja noin 10 metrin matkalta enemmän tai vähemmän ahtaista luolakäytävistä isoimman lohkareen ympäröivässä louhikossa.

Louhikko ja jyrkänne ovat pienestä koostaan huolimatta vaikuttavan näköisiä.

Luola on käytännössä ihan hiekkatien vieressä. Luolassa on kauniita kivipintoja, ja ryömittava käytävä on ahdas ja jännä.

Ylhäältä louhikosta käsin näkyy kivien raoista jokin toinenkin käytävä, mutta en löytänyt yhteyttä pääluolaan. Ehkä kettu löysi.

Vaatevuori kartalla, Luolaluettelo MI 167 , 6845505 N  608947 E (ETRS-TM35FIN). Kohteessa vierailtiin toukokuussa 2016.

Pahalahdenvuori kartalla, Luolaluettelo MI 161, 6846021 N  607074 E  (ETRS-TM35FIN). Kohteessa vierailtiin lokakuun 2016 lopulla.

Pahaniemen luolat, osa 1: Korkvuori

Pahaniemi sijaitsee Savonlinnasta linnunteitse noin 15 kilometriä etelä-kaakkoon, Pihlajaveden saaristossa, Kongonsaaren ja Ritosaaren välissä.  Kesäteitä pitkin, Tanhuvaaran ja Moinsalmen kautta, on matka Savonlinnaan noin 40 kilometriä.  Jäätiekaudella voi ajomatka olla jonkin verran lyhyempi, mutta se on eri tarina. Pahaniemi on lähes kokonaan luokiteltu arvokkaaksi kallioalueeksi. Sen pohjoisosa muodostaa Jussijärvenniemi–Kaksperänniemi-kallioalueen (KAO060148), ja sen eteläpuolella sijaitsee Korpivuori–Vaatevuori-kallioalue (KAO060147). Lähde: Jukka Husa, Jari Teeriaho, Luonnon- ja maisemansuojelun kannalta arvokkaat kallioalueet Etelä-Savossa ja Päijät-Hämeen itäosassa, Suomen ympäristökeskus, 2007, ymparisto.fi

Pahaniemen luolat, osa 1: Korkvuori

Korkvuoren (myös Korppivuori tai Korpivuori) noin 30 metrin korkuisen koillisjyrkänteen alla olevassa louhikossa on useita onkaloita ja lippoja ja kaksi isompaa lohkareluolaa, josta toinen on noin 20 metriä ja toinen noin 9 metriä pitkä.

Louhikko ja sen luolat olisivat luultavasti helpommin lähestyttävissä vesiteitse, mutta silloin jäisi kyllä kokematta ja näkemättä Korkvuoren hienoja vuorimaita ja komea näköala Ruuvedelle. Toisaalta myös veneeltä katsottuna saattaa näkymä olla melko vaikuttava.

Alueella ei ole opastusta eikä polkuja. Korkvuorelle pääsee kaakosta päin kävellen, eli Vaatevuoren suunnalta. Sielläpäin voi vaikka jättää auton tien viereen. Itse louhikkoon ei pääse siltä suunnalta kuivin jaloin, vaan on kierrettävä vuoren huipun kautta, jossa on palkintona päätä huimaava erittäin ylikalteva 30-metrinen kalliojyrkänne.

Kovin lähelle reunaa ei kannata seisahtaa, mutta vatsamakuulla uskaltaa ehkä kurkistaa reunan yli. Sieltä on hieno näköala Ruusalmelle ja saaristoon sekä suoraan alaspäin, massiiviseen louhikkoon, joka on osittain veden alla.

Sieltä ylhäältä on hienoa katsella järven pinnan alla lymyäviä lohkareita ja on helppo arvata, että veden alla täytyy myös olla lohkareluolia.

Ylhäältä näkyy louhikossa isomman luolan suu, jos tietää mitä etsiä. Tämän näköalapisteen luoteispuolella pääsee pienten rotkojen ja notkelmien kautta laskeutumaan kivikkoiselle rannalle, jota seuraten voi palata louhikkoon. Jossain siinä rinteessä on myös vanha köysi, jonka avulla joku voi halutessaan yrittää laskeutua suoraan louhikon pohjoispäähän. Mutta köysi  on vanha ja rinne on jyrkkä, eli laskeutuminen vaatisi suurta varovaisuutta, oikeita varusteita ja kokemusta. Laskeutumista ei mitenkään voi suositella.

Isomman luolan “pääsisäänkäynti” vie jyrkästi pari metriä alas.  Vuosia sitten Korkvuori on ollut alpinistien harjoituspaikka, ja yksi heidän kiinnittämistä köysistä tulee tässä onneksi apuun. Isommassa luolassa on iso salimainen tila ja muutama pieni sivukäytävä.

Pienempi luola näyttää olevan aika ajoin käytössä suojapaikkana, toisessa aukossa roikkuu pressu ja sisällä on tulentekopaikka. Ilmeisesti joku “kalastajatorppa” tämä.

Kannattaa muuten hieman tutkailla noita kallioseinämän pintoja, sieltä löytyy muun muassa hieno mosaiikkimainen luonnon luoma taideteos.

Kartta, Luolaluettelo MI 166,  6845968 N  608538 E (ETRS-TM35FIN)

Kohteessa vierailtiin toukokuussa 2016.

Pahaniemi sijaitsee Savonlinnasta linnunteitse noin 15 km etelä-kaakkoon, Pihlajaveden saaristossa, Kongonsaaren ja Ritosaaren välissä.  Kesäteitä pitkin, Tanhuvaaran ja Moinsalmen kautta, on matka Savonlinnaan noin 40 km. Jäätiekaudella voi ajomatka olla jonkin verran lyhyempi, mutta se on eri tarina. Pahaniemi on lähes kokonaan luokiteltu arvokkaaksi kallioalueeksi. Sen pohjoisosa muodostaa Jussijärvenniemi–Kaksperänniemi-kallioalueen (KAO060148) ja sen eteläpuolella sijaitsee Korpivuori–Vaatevuori kallioalue (KAO060147).

Lähde: Jukka Husa, Jari Teeriaho, Luonnon- ja maisemansuojelun kannalta arvokkaat kallioalueet Etelä-Savossa ja Päijät-Hämeen itäosassa, Suomen ympäristökeskus, 2007, ymparisto.fi

Jättiläisten mailla – Heretyn luontopolku, Isojärven kansallispuisto

Isojärven kansallispuistosta, Kuhmoisten ja Jämsän rajalta, löytyy kaksi luontopolkua sekä useampi rengasreitti. Heinäkuun ollessa kuumimmillaan vuoden 2016 kesällä, päätimme kiertää mielenkiintoiselta vaikuttavan Heretyn luontopolun.

Olin vasta liittynyt Taivaannaulan Hiisi-hankkeeseen, jonka tarkoituksena oli kuvata suomalaisia seitapaikkoja, ja kuvausten perusteella Heretyn reitiltä voisi sellainen löytyä.

Reitin merkinnät olivat selkeitä ja hyvässä kunnossa.

Reitin merkinnät olivat selkeitä ja hyvässä kunnossa.

Aurinko oli armeliaasti vetäytynyt pilveen saapuessamme paikalle. Reitin lähtöpisteestä löytyi laajahko parkkipaikka; muita autoja näkyi jokunen, mutta mitään varsinaista ruuhkaa ei ollut.

Polku lähti kiemurtelemaan puiden siimekseen vanhan tukkikämpän takaa, eikä se vaikuttanut vaikealta seurata.

Sieniä oli polun varrella valtavasti.

Sieniä oli polun varrella valtavasti.

Tällä kertaa saimme kuitenkin huomata, että kokenutkin retkeilijä voi tulkita karttojaan väärin. Reitin puolivälin tienoilla epäilin jo menninkäisten kujeilua ja metsän peittoa, kun polku ei suostunut kulkemaan niin kuin olin kartasta antanut itseni ymmärtää. Vilkaistuani karttaa asia oli tietenkin päivän selvä. Mielikuvissani olimme kiertäneet polkua toiseen suuntaan, joten ei liene ihme, että maasto uhmasi odotuksiani.

Korkeat jyrkänteet avautuivat hivenen harmittavasti vain vasten korkeita kuusia.

Korkeat jyrkänteet avautuivat hivenen harmittavasti vain vasten korkeita puita.

Henkilökohtaisesta sekaannuksesta huolimatta Heretyn reitti oli hyvin kaunis kokemus. Maasto oli sopivan vaihtelevaa ja mielenkiintoista. Alkuun pysähtelimme ihailemaan maisemia useampaankin kertaan, mutta tunkeutuessamme syvämmälle metsään saimme muuta ajateltavaa. Hyttysiä oli nimittäin niin paljon, että olisi voinut kuvitella olevansa Lapissa pahimpaan räkkäaikaan. Onneksi mukana oli hyvät tökötit inisijöitä vastaan, ja pojallemme vielä hyttyshattu.

Kukkulan kuningas - muinainen seitapaikka?

Kukkulan kuningas – muinainen seitapaikka?

Luontopolun ehdoton huipentuma oli ennakko-odotusten mukaisesti “Kukkulan kuningas”, massiivinen siirtolohkare, joka lepäsi kolmella jalalla. Tätä uskomatonta “pöytäkiveä” ihastelimme monestakin suunnasta. Polun esitteessä lohkare ohitetaan parilla lauseella, enkä uutteran etsinnänkään jälkeen onnistunut löytämään kivestä enempää tietoa. Oma harrastelijakäsitykseni asiasta on, että paikan on täytynyt olla pyhä muinaissuomalaisille, niin erikoinen muodostelma on kyseessä.

Näkymä Kurkijärvelle

Näkymä Kurkijärvelle

Polun päätti pitkä puusilta, joka kantoi Kannussalmin yli. Sen viereiseltä Kannuslahdesta löytyi mukava makkarapaikka, josta aukeni hieno näkymä Kurkijärvelle. Viimeistelimme eväämme nuotiota sytyttämättä – makkarat olivat tällä kertaa unohtuneet repuista.

heretyn_luontopolku3

Kahviossa oli mukava tunnelma.

Pienoinen nälkä jäi kuitenkin kaivertamaan vatsoihin, joten poikkesimme vielä lähtöpaikan kahviolla. Tarjolla oli äärimmäisen herkullista kakkua sekä ystävällistä palvelua. Jo pelkästään niiden vuoksi suosittelen ehdottomasti pistäytymään kahviossa. Historiasta kiinnostuneille voidaan vielä lisätä, että kahvion sisustus myötäilee vanhaa tukkikämppää sekä esittelee sen aikaista elämää seudulla.

Kartta N=6839616, E=394068