Tag Archive for: linnoitus

Bomarsundin linnoituksen värikkääseen historiaan voi tutustua sen ympäri kulkevalla patikkareitillä Ahvenanmaalla

Kaupallisessa yhteistyössä Visit Åland Bomarsundin linnoitusta rakennettiin vuosina 1830–1854. Siitä piti tulla Venäjän laivaston tärkeä tukikohta, mutta vain osa linnoituksesta valmistui. Mielenkiintoista historiaa voi ihmetellä samalla kun kävelee Bomarsundin patikkareittiä verrattomissa maisemissa.

Merimatkan siivittämänä järkälemäisen linnoituksen syliin – päiväretkeni Suomenlinnaan, Helsinki

Päädyimme viettämään elokuun viimeistä viikonloppua Suomenlinnaan ihastelemaan vanhaa linnoitusta  ja merimaisemia. Meren rannalla lapsuuteni viettäneenä olin innoissani heti, kun näin rantakallioita ja tunsin meren tuoksua nenässäni. Lopulta Suomenlinna herätti myös suuren kiinnostuksen Sotamarsalkka, kreivi Augustin Ehrensvärdiin.  Kohde kartalla Lautta-aikataulut Olen useamman kerran katsellut laivan kannelta Suomenlinnaa ja jäänyt ihastelemaan sen muureja, kokonaisuutta. Olen miettinyt Suomenlinnan […]

Kahdesti Kökarissa – pyöräretkellä Ahvenanmaalla

Ahvenanmaan punainen asvaltti jatkuu silmänkantamattomiin, hiljainen maantie johdattelee kahta pyöräilijää halki loputtomilta tuntuvien mäntykankaiden, salmien ja siloisten rantakallioiden. Ahvenanmaa asemoitui omassa mielessäni syystä tai toisesta lähinnä risteilijän pikapysähdyspaikaksi. Oli vihdoin aika lähteä tutustumaan todelliseen retkipyöräilijän paratiisiin. Reitin pituus 170 kmAika 6 pvRetken lähtöpiste kartallaKeskivaikea reitti, maantieajoon tottumattomalle reitti saattaa tuntua raskaalta Pyöräilyreittimme oli Korppoo–Kökar–Maarianhamina–Vårdö–Kumlinge–Föglö–Kökar–Korppoo ja […]

Kotkan kansallinen kaupunkipuisto on kiehtova yhdistelmä historiaa ja hurmaavaa luontoa

Kaupallisessa yhteistyössä Kotkan kaupunki Näky oli vaikuttava. Pyöreän linnoituksen rauniot reunustivat pientä saarta ja kutsuivat meitä aikamatkalle satojen vuosien taakse. Vedimme SUP-lautamme rantaan ja lapset ampaisivat tutkimaan paikkaa. Oli kiehtovia muureja ja kutkuttavia ikkuna-aukkoja, oli kauniita rantakiviä ja pehmeää hiekkaa. Paikka oli kuin mahtavan huikea turistikohde jossain toisella puolella maailmaa. Mutta siinä se seisoi omassa […]

Taavetin linnoitus ja Huopaisenvirran reitti, Luumäki

Taavetti, venäläisen suojeluspyhimys David Silunskilaisen mukaan nimensä saanut ”kylähyvänen”, on Luumäen kunnan sympaattinen keskustaajama Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson rajamailla. Parhaiten presidentti Pehr Evind Svinhufvudista ja Taavetin upeasta 1700-luvun venäläislinnoituksesta tunnettu kunta uinuu ja lipuu tyynenä moottoritien varrella. Sen ytimestä lähtee myös yksi maakunnan mielenkiintoisimpia patikkareittejä, yhteensä reilun yhdeksän kilometrin mittainen Huopaisenvirran reitti. Maasto on helppokulkuista jo reitin […]

Mustavuoren rotko ja linnoitukset, Helsinki

Aurinkoinen marraskuun päivä houkuttelee metsäretkelle. Vielä viikko sitten suunnittelin hiihtoretkeä Mustavuoren ladulle Itä-Helsinkiin, mutta talvi meni melkein yhtä nopeasti kuin oli tullutkin. Sää oli kuitenkin mitä parhain kävelyretkelle Mustavuoren lehtoon. Ulkoilutieltä haarautuva polku houkuttelee, ja lähdemme seuraamaan sitä. Lehtipuut ja pensaat ovat lehdettömiä ja vähän ankean näköisiä, mutta auringonpaiste saa havupuut ja sammalet hehkumaan vihreyttä. […]

Rankin retki ikinä: Rankin linnakesaari

Tänä kesänä avattiin suurelle yleisölle armeijasaarena tunnettu Rankin linnakesaari Suomenlahdella, Kymenlaaksossa. Saari on ollut suljettuna vuosisadan verran, mutta saaren portit avautuivat turismille Ismo Rädyn Kotkan Saaret Oy:n ostaessa sen Senaatti-Kiinteistöiltä tammikuussa 2015. Ja pitihän saarella päästä käymään. Ihan vaan jo nähdäkseen, olisiko Kotka Rankissa sitä legendaarista ohutta yläpilveä ilmassa. Rankkiin pääsee joko omalla veneellä tai […]

Svartholman merilinnoitus Loviisan edustalla on kiehtova paikka täynnä historiaa

Sain tilaisuuden vierailla Loviisan kauniissa kaupungissa ja kaupunkin edustalla Svartholman saaren merilinnoituksessa. Retkipaikalla on aiemmin esitelty Svartholman maalinnoitus. Tämä merilinnoitus kuuluu samaan meripuolustusasemien sarjaan kuin Suomenlinnakin, ja Svartholman merilinnoitus rakennettiin aikoinaan toimimaan yhteistyössä mantereen puolella olevan linnoituksen kanssa ja torjumaan Loviisanlahtea päin mahdollisesti mereltä tulevia hyökkäyksiä Ruotsin vallan aikaan 1700-luvulla. Loviisahan on Konnevedeltä suhteellisen miehekkään ajomatkan päässä, […]

Västervikin linnoitusalue ja rauhoitettu hiidenkirnu, Raasepori

Vuosi vaihtui ja oli aika jälleen laittaa pakettiin edellisen vuoden retket ja kuvat. Kansioita järjestellessäni eteeni tuli kuva, joka ei kuulunut joukkoon. Se herätti siinä määrin muistoja, että päätin julkaista sen toisaalla ja kuten arvata saattaa, niin lopulta koko kissa piti nostaa pöydälle ja kirjoittaa kuvan taustalle tarina. Vuoden 2011 heinäkuussa olimme päättäneet tehdä kuvausretken […]

Vallisaari on villi luontoparatiisi vain parin kilometrin päässä Helsingin keskustasta

Moni Suomenlinnassa vieraillut on varmasti ihaillut Kustaanmiekan vastarannalla näkyvän saaren vehreyttä. Näin on käynyt myös itselleni. Lukemattomia kertoja olen pohtinut, mitä tuo suljettu saari kätkee sisäänsä. Saari on ollut puolustusvoimien hallinnassa ja sinne ei ole sivullisilla ollut asiaa ilman virallista lupaa nousta maihin. Vuonna 2002 tapahtui kuitenkin käänne. Saaren sotilaallinen merkitys oli hävinnyt, joten alueen […]