Tag Archive for: Linnansaaren kansallispuisto

Saimaan helposti saavutettavat helmet, osa 1/2: Melontaa Linnansaaressa

Monesti eteläsuomalaisen isoimmaksi haasteeksi retkikohdetta miettiessä osoittautuu kohteen saavutettavuus. Aikaa tuppaa olemaan kesä- ja talviloman lisäksi lähinnä lyhyemmille lähikohteisiin suuntautuville visiiteille. Saimaan Oravi on kuitenkin varsin otollisessa pisteessä keskellä kahta upeaa vesistökohdetta: Linnansaaren kansallispuistoa ja Joutenveden luonnonsuojelualuetta. Vähän kauempana pohjoisessa on Koloveden kansallispuisto, jonne Oravista voidaan myös toimittaa kalustoa. Melontareissun voi siis halutessaan esimerkiksi aloittaa […]

Ruskamelontaretki hiljaisella Saimaalla

Syksyn viimeinen pitempi melontareissu suunniteltiin Saimaalle. Päällekkäisyyksien vuoksi ajankohdaksi asettui lopulta lokakuun toinen viikonloppu. Tuuli oli puhaltanut viikolla parhaan ruskan pois, mutta saimme silti nauttia kolme päivää värikkäistä saarten rannoista. Oravin vierasvenesatama kartalla Perjantai 8.10.2021 Lähdimme liikkeelle aamulla yhdeksän aikaan Oravista Harrin mökiltä kohti pohjoista. Upean saariston jälkeen saavuimme Pyttyvedelle, ja suunta kääntyi ensin itään […]

Täällä, tässä paikassa kaikki on hyvin: Kirvessaaren kesäyö

Melontaretki. Järvisydämen vierasvenesataman hälinästä kanootti lipuu hitaasti kohti laajempia selkiä. Pienet, ihanat kalliosaaret reunustavat väylää. Kumikanootti on hidas. Tunnissa taittuu ehkä kaksi, kolme kilometriä, parhaimmillaan neljä. Mutta juuri tämä hitaus antaa aikaa ajatella ja uppoutua maisemaan. Jokaisen kallion ja luodon takana on uusi maailma. Täällä näkee lähelle ja kauas. Kanootti ei pärise, ei murise, eikä […]

Luolaseikkailua ja retkiluistelua lasten kanssa Rantasalmella

Nousen isoista lohkareista muodostunutta rantaa loivasti ylöspäin kohti luolansuuta. ”UGH, UGH” kuuluu takaani. Käännyn nopeasti äänen suuntaan. Kaksi UGH:ia tarkoittaa nimittäin, että ”tarvitsen apua”. Se on minun ja 5-vuotiaan tyttäreni keksimää kivikautista kieltä, jota käytämme luolaseikkailuiden aikana. Lapsilla on kyllä ihanan pohjaton mielikuvitus, kunhan sen vain päästä valloilleen. Olemme tulleet Rantasalmelle Lomakeskus Järvisydämen mökille vanhempieni […]

Linnansaaren kansallispuisto

Ehkäpä edustavin otos suomalaista järviluontoa – jos sellainen on mahdollista jonnekin osoitaa – löytyy Linnansaaren kansallispuistosta. Vuonna 1956 perustettuun kansallispuistoon kuuluu lukematon määrä saaria ja luotoja Haukiveden seudulla Rantasalmen, Savonlinnan ja Varkauden alueella. Puistoalueen kokonaispinta-ala on 23 000 hehtaaria, josta varsinaista puistoaluetta ovat maa-alueet eli 3800 hehtaaria. Kansallispuisto soveltuu niin telttailijoille ja veneilijöille, päiväretkeilijöitä unohtamatta. Linnansaaren kansallispuisto […]

Linnansaaren torppa, Rantasalmi

Tällä kertaa retkeni kohteeksi valikoitui hievenen kauempana sijainnut kohde, joten kotoisa Pohjois-Savo oli jätettävä taakse. Mikäs siinä, sillä sää suosi ja määränpäässä odotti kiinnostava paikka. Waahersalon kartanon renki, Adolf Johan Lyytikäinen, muutti vaimonsa ja parin miespuolisen sukulaisensa kanssa Linnansaareen 1852 saaren ensimmäiseksi torppariksi. He asuivat alkuvuodet tilapäis’asunnossa kunnes olivat saaneet peltoja kaskettua sen verran että […]