Tag Archive for: jännitys

Auringonpaiste, kaunis suolampi ja sen rannalla mökki – ja mökin edessä karhu

Auringonpaiste, kaunis suolampi ja sen rannalla mökki. Voisiko sitä enempää heinäkuiselta kesäillalta ja -yöltä toivoa? Kyllä voi. Toiveissa olisi saada lammelle myös vieraita: metsän kuninkaita. Niinpä niin. Olen astumassa kainuulaiseen karhukojuun, joka sijaitsee aivan itärajan tuntumassa. Oven avatessani tuntuu kuin astuisin saunaan, ja seinällä oleva mittarikin todistaa, että sisällä on +28 astetta. Seuraavista tunneista on […]

Oletko kuullut tästä porukasta? Puussa kahvittelevat geokätköilijät vievät retkeilyn uusiin ulottuvuuksiin

Geokätköilystä se kaikki alkoi. Vantaalla asuva Jarkko Lahti on harrastanut retkeilyä koko ikänsä, ja myös geokätköily oli ajan mittaan vienyt miehen mennessään. Erityisesti Jarkkoa kiehtoivat puiden latvuksissa olevat kätköt. Muutamia vuosia sitten hän kuitenkin huomasi harmikseen, että suuri osa lähialueiden kiipeiltävistä kätköistä oli tullut jo koluttua läpi. Eikä puhuttu edes ihan lähinurkista, vaan 200 kilometrin säteestä. Piti […]

Jääkiipeilyä Korouomalla vuodenvaihteessa

Korouoman rotkolaakson maisemat ovat jo itsessään vaikuttava kokemus, mutta tällä kertaa raapaisin pintaa syvemmälle. Minulla oli vuodenvaihteessa edessä elämäni ensimmäinen jääkiipeilykokeilu. Yksi yöpymisvaihtoehto olisi ollut Korouoman Piippukota, mutta meillä oli tällä kertaa mukavuudenhaluisina ja varusteiden kuivattamista ajatellen saunallinen mökki Posiolla, noin 40 kilometriä Korouomalta. Ensimmäisenä päivänä jännitti, sillä en yhtään osannut odottaa mitä olisi luvassa. […]

Silmästä silmään karhun kanssa – karhutarinoita, osa 5

Oli lämmin heinäkuun iltapäivä kun heitin repun selkääni ja suuntasin leiristä askeleeni yhä syvemmälle korpeen. Kiikari keikkui kaulahihnassa ja kamera oli kädessä valmiina toimintaan. Edellisten öiden reissut rajanpinnassa eivät olleet antaneet saalista. Olin saalistamassa kamerallani suurpetoja. Iltapäivä oli helteinen mutta kuitenkin selvästi viileämpi kuin edelliset, toivoin tällä kertaa kuvia edes hirvistä ja metsäpeuroista. Etenin muutaman tunnin ajan hyvin […]

Karhutarinoita, osa 4

Siinä seisoin keskellä korpimetsää käärme kädessä. Se oli kaunis, niin hyväkuntoinen ja voimakas. Olin metsässä etsimässä karhuja joten minulla ei ollut enempää aikaa käärmeen kanssa seurusteluun, laskin sen takaisin maahan josta se jatkoi hiljaa matkaansa. Olikohan se sammakkojahdissa? Olin tällä kertaa liikkeellä Kuhmossa, Ulvinsalon luonnonpuiston läheisyydessä ja menossa oli jo reissun toinen vuorokausi.  Kuvauskohteeksi ennen käärmettä oli päässyt vain metsää, […]

Karhutarinoita, osa 3

Löysin taas eräänä viikonloppuna itseni metsästä etsimästä maamme suurpetoja. Kahden yön reissusta oli yli puolet mennyt ja yhtään eläintä en ollut nähnyt. Saldona oli yhdet tuoreet suden- ja yhdet karhunjäljet. Lopulta kun toinen ilta alkoi jo vauhdilla hämärtyä, törmäsin paljon kuljettuun karhupolkuun. Ihmettelin miksi sitä oli käytetty niin paljon ja ympäristöstä en kuitenkaan löytänyt tuoreita […]

Karhutarinoita, osa 2

Sormia syyhytti, levoton sielu ei rauhoittunut, kaipuu luontoon oli ottanut vallan. Olin satsannut tälle vuodelle myös kamerakalustooni, niin pakkohan se oli päästä taas karhuja etsimään. Niinpä parisen viikkoa sitten suuntasin autoni keulan kohti korpimaita. Otin kohteeksi alueen jossa olin käynyt muutama vuosi sitten. Silloin näimme alueella paljon tuoreita karhunjälkiä ja jätöksiä, mutta emme vilaustakaan mistään […]

Karhutarinoita Kainuun korpimetsistä

Olen liikkunut todella paljon karhualueilla metsällä ja marjassa. Silti meni pitkään, etten päässyt karhua näkemään. Jokunen vuosi sitten päätin, että siihen tulee muutos. Ensimmäisen kerran kävin etsimässä karhuja vaimoni kanssa syksyllä 2009, mutta tuolloin saldoksi jäi paljon jälkiä ja jätöksiä, mutta ei näköhavaintoa. Seuraava yritys oli toukokuussa 2010. Tuolloin kävimme karhukojulla. Näimmekin lähes kymmenen eri karhuyksilöä. […]