Artikkelit

Paljakan jääputoukset, Leppävirta

Lupasin marraskuun lopulla palata Paljakkavuoren jyrkänteille. Näinpä tein.

Ajelin Sirkkaintielle ja jätin auton Ollinvuorelle menevän tien risteykseen. Remmitin tänä talvena ensimmäistä kertaa lumikengät jalkaan ja puikkelehin rantapusikon läpi Keski-Vihtasen jiälle (kartta). Lammen notkossa raskaana makkoillut lähes -30 °C ilima puras het paljaista poskista, mutta eiku isoa tossua tossun etteen. Jalan mitan paksuisessa pakkaslumessa eteneminen oli varsin heleppoa tasaisella lammen jiällä.

paljakka2

Big giat footin jälkinauhaa alkoi ilmestyä neitseelliseen lummeen.

paljakka3

On se maisema kaanis näin pakkasella.

paljakka4

Matkasin Keski-Vihtasen rantaa pitkin kohen jyrkännettä. Tälläkin lammella oli oma irvuileva pirunsa. Lammen loputtua painelin suoraan mehtään.

paljakka5

Sen että sain pääni mettää alkoi jyrkänteen jäät jo näkyä.

paljakka6

Olipas pienet putoukset muuttuneet jyhkeviksi jääputouksiksi.

paljakka7

Vielä pari putousta taisteli pakkasta vastaan. Moni oli jo luovuttanut. Korkeutta putouksilla oli kymmenisen metriä ja putousalue oli 30-40 m levee.

paljakka8

Tästä kuului vielä ihan veen lirinää.

Kerrosta kerroksen perrään. Kuin pesusieni valuisi pitkin jyrkännettä.

Toinen elossa oleva putous alkoi hävitä taistelua.

Lumi alkoi jo tarttua siihen.

paljakka13

Kommee seinämä. Kyllä kannatti tulla.

Palasin lammen toista reunaa myöten.

paljakka14

Kävin moikkaamassa rantasaunakivvee.

paljakka15

Samoin nuamakiveee, joka ei lammelta näyttänyt nuamalta.

paljakka16

Pitihän sitä ees yksi uus luolakivi bongata. Tämä makoili kahen kiven päällä ja alle olis mahtunut pitkäkseen. Vetoisa kolo kuten näkyy.

paljakka17

Vajavainen kuukin möllötti Paljakan piällä.

paljakka18

Siinä se on tervaleppä tehny muutamat mutkat.

Sakastissa ei ollut tällä kertaa saukonjälkiä vaan retkuilija jätti oman nauhan.

Yllätyin ku retkuilu -30 °C pakkasessa sujui kuitenkin ilman sen kummempia onkelmia. Kerrankin oli sopivasti piällä – ei tullu hiki eikä paleltanu.

Kartta. ETRS.TM35FIN-tasokoordinaatit N 6921668, E 559665.

Juttu julkaistu alun perin Satunnainen Retkuilija -blogissa.

Jääkiipeilyä Korouomalla vuodenvaihteessa

Korouoman rotkolaakson maisemat ovat jo itsessään vaikuttava kokemus, mutta tällä kertaa raapaisin pintaa syvemmälle. Minulla oli vuodenvaihteessa edessä elämäni ensimmäinen jääkiipeilykokeilu.

Yksi yöpymisvaihtoehto olisi ollut Korouoman Piippukota, mutta meillä oli tällä kertaa mukavuudenhaluisina ja varusteiden kuivattamista ajatellen saunallinen mökki Posiolla, noin 40 kilometriä Korouomalta.

Ensimmäisenä päivänä jännitti, sillä en yhtään osannut odottaa mitä olisi luvassa. Hirsiportista astuessani en vielä arvannut, miten vaikuttava näky laakson pohjalta avautuisi putouksille. Toki olin nähnyt kuvia paikasta, mutta en silti osannut kuvitella kanjonin suuruutta.

Iltaisin tuli huomattua, että itse kiipeily ei aina ole se reissun fyysisesti rasittavin osuus. Pitkän päivän jälkeen polkua pitkin ylös parkkipaikalle käveleminen vie viimeisetkin mehut pienestä ihmisestä.

korouoma (1 of 1)

Kuva: Anniina Pakkasmaa.

Matkapuhelinverkon kattavuus yllätti. Rotkolaaksossa ja putousten luona oli hyvin kuuluvuutta, mutta koomisesti parkkipaikalla kuuluvuus katosi täysin. Aiemmin kuuluvuus alueella on kuulemma ollut huono.

Putouksille vievä polku on hyvässä kunnossa ja alueella kulkeva Koronjään-reitti oli retkeilijöiden suosiossa.

Ensimmäisenä laaksossa avautui näkymä Ruskean Virran jääputoukselle, jossa kävimme viimeisenä päivänä. Ensimmäisenä päivänä oli suunnitelmissa Mammutti-niminen putous, jossa olisi helpompia, aloittelijalle sopivia linjoja. Putous on 30–50 metrin korkuinen.

Leudon alkutalven vuoksi osa putouksista oli vielä märkiä ja Mammutilla vettä tihkui paikoin jään välistä. Onneksi pakkasta oli vain muutama aste, sillä muuten ensikosketus jäähän olisi ollut huomattavasti kylmempi.

Mammutti. Kuva: Anniina Pakkasmaa

Mammutti. Kuva: Anniina Pakkasmaa

Kiipeilykaveri kiipesi reitin ensimmäisenä ylös ja teki yläköysiankkurin. Itse kiipesin yläköydellä noin 20 metrin korkeuteen, kunnes sormet olivat niin jäässä (kiipeilytermein screaming barfies), että oli pakko lopettaa ja laskeutua alas.

Valoa riitti vielä, joten päätimme lähteä seuraavalle putoukselle eli Jaska Jokuselle kuivempien olojen toivossa. Putous oli kuivempi, mutta ensikertalaisen voimat olivat vähissä eikä mitään suuria suorituksia enää nähty.

Seuraavana päivänä suuntasimme suoraan Jaska Jokuselle luottaen, että putous olisi hieman kuivempi kuin Mammutti. Pakkasta oli alle 10 astetta ja pilvisyydestä huolimatta oli valoisampaa kuin edellisenä päivänä.

Putous on korkeimmillaan noin 50 metrin korkuinen. Tällä kertaa kiipesin kakkosena. Kiipeilykaveri oli siis liidannut eli vienyt köyden jääruuvien kautta alhaalta ylös ja varmisti kiipeilyäni putouksen päältä.

Putouksen kaikki linjat eivät olleetkaan ihan niin kuivia kuin olimme edellisenä päivänä luulleet.  Tällä kertaa kevyempi softshell-takki oli varsin surkea valinta ja kastuin kunnolla. Märistä olosuhteista huolimatta kiipesin ylös asti ja kastuminenkin lopulta nauratti, kun märät hanskat jäätyivät jäähakkuihin kiinni. Alhaalla oli odottamassa lämmintä teetä termarissa sekä kuivat hanskat.

Kiipeämässä ylös Jaska Jokusta. Kuva: Petter Stauffer

Kiipeämässä ylös Jaska Jokusta. Kuva: Petter Stauffer

Kiipeilykaverin laskeutumisankkurin tekeminen tarjosi Koronjään-reitin taukopaikalla olevalle espanjalaiselle turistiryhmälle katseltavaa pidemmäksi aikaa. Aina ei mene suunnitelmat kuin Strömsössä.

Viimeisenä kiipeilypäivänä oli vuorossa Ruskean Virran putous, jolla on korkeutta 60 metriä. Nyt alkoi jo pieni seikkailufiilis löytyä kävellessä otsalampun valossa polkua alas, talvista ja hämärää metsää pitkin laaksoon.

Tuntui uskomattomalta, että Suomesta löytyy näin ainutlaatuinen paikka. Otsalampun valossa kiivetessä vain jäärautojen ja -hakkujen äänet kuuluivat laaksossa.

Ruskea virta -jääputousta valloittamassa. Kuva: Petter Stauffer

Ruskea virta -jääputousta valloittamassa. Kuva: Petter Stauffer

Ylös päästyäni oli voittajafiilis: 60 metriä jäätä takana ja ylhäältä avautui näkymä laakson aamun valjetessa.

Näkymä Ruskean Virran putoukselta. Kuva: Anniina Pakkasmaa.

Näkymä Ruskean Virran putoukselta. Kuva: Anniina Pakkasmaa.

korouoma (1 of 1)-8

Ruskea virta. Kuva: Anniina Pakkasmaa

Itse kiipesin vain yhden reitin ja loppupäivä meni valokuvaten luontoa ja kiipeilyä. Vasta siinä vaiheessa putousten todellinen koko alkoi hahmottua, kun kameran objektiivin läpi katsoi 40 metrin korkeudessa olevaa kiipeilijää. Ylös kohoava kallio putouksineen on vaikuttava näky ja saa ihmisen tuntemaan itsensä pieneksi luonnon edessä.

korouoma (1 of 1)-9

Ruskea virta. Kuva: Anniina Pakkasmaa

Pakkasta alkoi olla lähemmäs 20 astetta ja pakkasen kiristyessä alkoi teknologiakin väsymään ja akut loppumaan. Joskus tarvitaan luovaa ongelmanratkaisua: retkiruuan pakkausta vasten voi lämmittää pakkasesta sammahtanutta älypuhelinta.

Viimeisenä kiipeilypäivänä retkeilijöitä oli vähiten, lieneekö loppuviikkoa kohti kiristynyt pakkanen ollut osasyynä.

Tällä kertaa laaksosta lähtiessä oli varsin rauhallinen olo, tosin haikea, sillä kaikki loppuu aikanaan. Reissu onnistui odotuksia paremmin ja kotiin päin lähdettiin monta kokemusta rikkaampana. Kummallista kyllä edellisinä päivinä viimeisetkin voimat vienyt ylämäki laaksosta pois ei enää tuntunut ollenkaan raskaalta. Seuraavana aamuna olisi edessä aikainen herätys ja ajomatka kotia kohti.

Kolme päivää tehokasta kiipeilyä ei valitettavasti jättänyt aikaa itse alueen luonnon ihasteluun. Lisätietoa alueen jääkiipeilystä ja sen historiasta voit lukea vaikkapa tästä.

Teksti: Anniina Pakkasmaa, Suomen Alppikerhon hallituksen jäsen
Kuvat: Anniina Pakkasmaa ja Petter Stauffer

Kartta. ETRS-TM35FIN-tasokoordinaatit N 7337261, E 523437.

Korouoman jääputoukset valittiin yleisöäänestyksellä Vuoden Retkipaikaksi vuonna 2015. Voit lukea jutun tästä. Kirjoittajamme Upe Nykänen on tutkinut Korouoman aluetta lumikenkäillen. Hänen artikkeliinsa pääset tästä.

Korouoman jääputoukset ovat Vuoden retkipaikka 2015

vuoden_retkipaikka_2015Vuoden retkipaikka -äänestys on ratkennut. Voiton vei Korouoman huima jääputous Posiolla. Voittaja sai 1174 ääntä, eli joka neljäs kaikista äänestäjistä oli jääputouksen kannalla.

Kakkospaikan itselleen nappasi Oulangan kanjoni Sallassa saaden 1107 ääntä.

Kisan kolmannen sijan jo toista vuotta peräkkäin sai mykistävän kaunis Paavolan tammi Lohjalla. Oksiaan kohti korkeuksia levittelevä puujättiläinen sai 865 ääntä. Paljon ääniä saivat myös muun muassa Kalajavuori Etelä-Konneveden kansallispuistossa ja Tulliniemen luontopolku Hangossa.

Korouoman-jaapuikot-UpeNykanen

Kisassa annettiin yhteensä 4677 ääntä, mikä on reilusti yli kolme kertaa enemmän kuin viime vuoden äänestyksessä.

Ehdokkaita oli yhteensä 11. Äänestäjät antoivat kymmenittäin myös omia ehdotuksiaan vuoden retkipaikaksi. Kiitämme suuresti näistä ehdotuksista, saamme niistä runsaasti retkikohdevinkkejä ja kenties tulevien vuosien Vuoden retkipaikka -äänestyksen voittajia!

Korouoman rotkolaakso on jääkauden aikaansaannos ja korkeuserot ovat hurjia etenkin kanjonin keskiosassa. Talvisin alueelta löytyy toistakymmentä jääputousta. Joulukuun alussa avattu Koronjää-reitti on pituudeltaan viisi kilometriä. Sen varrella voi ihastella alueen kolmea suurinta jääputousta, jotka ovat nimeltään Jaska Jokunen, Ruskea Virta sekä Mammuttiputous. Putousten ääreltä aukeavat myös avarat näköalat rotkolaaksoon.

Reitillä suositellaan käytettäväksi lumikenkiä, mutta jos polku on tallautunut, pärjää ilmankin. Reitti on portaaton, mutta nousuihin ja laskuihin on syytä varautua.

Kirjoittajamme Upe Nykänen vieraili putouksilla maaliskuussa. Upen kertomukseen Korouoman rotkolaaksosta ja jääputouksista pääset tutustumaan tästä linkistä. Tässä artikkelissa käytetyt kuvat Korouomalta ovat Upe ja Pekka Nykäsen käsialaa.

korouomapekkanykanen

“Korouoman rotkolaakson kalliot ovatkin sellaista kaliiperia, että en olisi uskonut moisia Suomessa näkeväni.”
Upe Nykänen

Jääputouksiin tutustumiseksi kannattaa varata reilusti aikaa. Ei ole huono idea ottaa mukaan myös retkikaveria. Korkeuseroista johtuen kiipeäminen takaisin parkkipaikalle on aikamoinen urakka, minkä lisäksi puhelinkenttää ei rotkon pohjalta aina löydy.

Metsähallituksen ohjeiden mukaan jääputousten alle ei tule kiivetä, koska putouksista voi pudota jäälohkareita ja kiviä.

Korouoma on luonnonsuojelualuetta. Rotkoa pitkin voi talvisin hiihtää tai vaeltaa lumikengillä. Jääkiipeilykursseilla voi putouksiin tutustua myös oppaan johdolla.

Lisätietoja alueella retkeilemisestä löydät täältä (Luontoon.fi) ja täältä (Posio Lapin Taikamaa).

Jaan-takana-Korouoma-UpeNykanen

Retkipaikka onnittelee voittajaa ja kiittää kaikkia kisassa äänensä antaneita!

Korouoman jääputouksella, Posio

Korouoman-jaapuikot-UpeNykanen

vuoden_retkipaikka_2015Yksi Posion ylpeyksistä on Korouoman rotkolaakso, jossa pieni ihminen voi tuntea itsensä vieläkin pienemmäksi.  Aiemmat visiittini kotimaisiin, tämän rinnalla pienehköhin rotkoihin eivät mitenkään olleet valmistaneet minua niihin korkeuseroihin, jotka Korouomassa kohtaa.  Kevättalven ja kevään (parhaimmillaan jopa alkukesän) lisähoukuttimena alueella on sitä paitsi peräti karttaan merkittyjä komeuksia: huimia jääputouksia.

Koska olin talvilomareissulla liki parin tunnin ajomatkan päässä, ei päiväretki Korouomalle olisi tullut ensimmäisenä mieleen, mikäli lähisuvun retkeilijät eivät olisi paikasta vinkanneet. Syötteen kansallispuiston luontokeskuksella oli esillä alueen (jo loppuunmyyty) kartta, jonka avulla hahmottelimme ajoreittiä jääputousretkelle. Posiolla tehty R-kioskipysähdys kuitenkin kannatti, sillä sieltä löytyi muutamalla eurolla Posion matkailukartta loppumatkan tueksi. Posion ja Rovaniemen väliseltä tieltä on Korouomalle myös opasteet. Tie luonnonsuojelualueen P-paikalle Saukkovaaraan, samoin kuin itse pysäköintipaikka oli iloksemme aurattu. Hyvä kun tulikin valittua eteläisempi P-paikka, sillä kuulimme myöhemmin tulipaikalla, että pohjoisempaa Koivukönkäälle johtava tie olisi todennäköisesti ollut lumen peitossa.

Korouoman rotkolaaksoa esitellään opastauluin Saukkovaarassa, mistä pääsee laskeutumaan itse kanjoniin. Ja kyllä, se on todella kanjoni! Jääkausi koversi ja muotoili kallioperää hyvin voimakkaasti ja korkeuseroa on kanjonin keskiosassa peräti 100-130 metrin verran. Korouoma oli noin 10 000 vuotta sitten eli jääkauden loppuvaiheissa jäätikköjoen uoma, mutta vielä nytkin sen pohjalla virtaa kirkas vesi – Korojoki.

Korouoma-Saukkovaara-portti_UpeNykanenAstuimme hirsiportista valmiiksi lumeen tallatulle ja moottorikelkan tamppaamalle polulle, joka lähti heti viettämään alaspäin. Olimme aprikoineet, ottaako lumikenkiä ollenkaan matkaan, mutta päätimme kanniskella niitä kaiken varalta, jos päättäisimme kuljeskella alhaalla valmiiden polkujen ulkopuolella. Hyvin pian näimme, että tässä mennään reilusti alaspäin, eli oli odotettavissa lämmöt nostattava kapuaminen myös paluumatkalla!

Matkalla-Korouomaan_UpeNykanenAluksi rinteitä peitti mäntyvoittoinen metsä , mutta kun matka jatkui yhä alemmas ja kaltevuus kasvoi, muuttui puusto enemmän kuusi- ja lehtipuuvaltaiseksi. Noin puoliväliin laskeutumista sijoittuvalta katselulavalta saattoi tähytä vastapäistä kalliojyrkännettä. Ehdin hetken harmitella, että ei tullut pulkkaa matkaan, kunnes tajusin että jyrkimmissä paikoissa ei olisi ollut turvallista päästellä pulkalla menemään; vauhti olisi kasvanut niin kovaksi, että itseaiheutettu tai vastaantulijan väistämisestä aiheutunut ulosajo olisi ollut vähemmän huvittava kokemus.

Puiden välistä pystyi näkemään jo pilkahduksen jääputouksesta. No voi herttinen sentään, miten hieno ja jo näin kaukaa! Tallustimme polkua yhä alemmas, kunnes päädyimme tasamaalle, Korouoman pohjalle. Yksi viitta osoitti vinosti vasempaan jääputoukselle, mutta päätimme säästellä sitä vielä hetkisen ja käydä ensin vilkaisemassa, mitä toisesta suunnasta löytyisi. Vapaasti käytettävien laavujen ohella siellä tuli vastaan myös vuokrattavissa oleva Piippukota, joka on siis häkellyttävän hienossa paikassa. Täällä eivät moottorit häiritse yöunia kuin enintään moottorikelkka-aikaan.

Korouoman kallioseinämääVetäisimme lumikengät jalkaan alhaalla lähinnä siksi, että halusimme astella tovin polusta sivussa, seurata Korojoen mutkittelevaa uomaa ja kavuta Piippukodan pohjoispuolella olevan hienon kalliorinteen kohdalla hieman ylemmäs maisemia katselemaan. Vastaan ei tullut tältä suunnalta valtavaa jääputousta, mutta  jo nämä  jäämuodostelmat, mahtavan korkeat kalliot ja niistä roikkuvat isot jääpuikot olivat hieno näky.  Paksun lumipeitteen ansiosta jopa tällä lohkareisella rinteellä oli kohtuullisen helppo liikkua.

Olisi ollut kiva jatkaa matkaa vielä pidemmälle, hieman pohjoisempana oleville Piippukallioiden näköalapaikalle ja Pirunkirkolle saakka, mutta siihen ei ikävä kyllä ollut tällä retkellä aikaa. Niinpä käännyimme takaisin polulle ja palasimme laavulle nauttimaan eväistä – sopivasti, kun toinen retkeläinen oli ehtinyt juuri tehdä makkaratulet.  Hän kertoi, että jääputoukset hehkuvat upeimmillaan myös sinisen sävyissä.

Korouoman-putousta-UpeNykanenSitten koitti aika meidänkin lähteä laavulta vain parin sadan metrin päässä olevalle lähimmälle jääputoukselle. Putous oli näkynyt jo vastakkaiselta rinteeltä, alas laskeutuessamme, mutta kyllä se silti yllätti valtavalla koollaan. Eikä siinä vielä kaikki: jääputous ei suinkaan yltänyt kalliolta alas Korouoman pohjaan saakka, vaan sen läheltä nähdäkseen oli ensin kavuttava jyrkähköä rinnettä joitakin kymmeniä metrejä ylöspäin.

Rinteessä oli melkoisesti pakkasessa kovettuneita jalanjälkiä sekä liukumisen jälkiä. Lähdin itse kapuamaan ylämäkeen lumikengillä, koska niiden piikit auttavat liukkaissa paikoissa. Pienen puurtamisen jälkeen pääsin itse jääputouksen juurelle. Ilman lumikenkiä olisin joutunut käyttämään nelivetoa päästäkseni turvallisesti lähemmäs jyrkkää kalliota ja huippuhienoja jääpuikkoja, joita niitäkin on varottava, ettei yläilmoista kopsahda niskaan yllättäviä jääkokkareita. Kerrassaan häkellyttävä paikka!

Jaaputouksen-mittakaava-PekkaNykanenEn ollut ikinä nähnyt näin valtavaa jääputousta. Paikan päällä en osannut arvioida tämän jääputouksen korkeutta , mutta jonkinlaisen käsityksen sen fyysisestä korkeudesta saa, jos käyttää mittatikkuna kuvan punatakkista lumikenkäilijää. Eikä tämä jääputous ole Korouoman ainoa;  niitä löytyy rotkolaaksosta useita, jopa toistakymmentä. Karttaan on merkitty tämän Saukkovaaran läheisen putouksen ohella toinenkin; sen lempinimi on Mammutti. Mammutin löytää kävelemällä Saukkovaarasta Korojoen vartta etelään.  Tämän putouksen kutsumanimi puolestaan on Ruskeavirta.

Vaikka esimerkiksi Laukaan Hitonhaudan jääseinämät ovatkin komeita, jäävät ne koossa Korouomasta jälkeen. Mutta Korouoman rotkolaakson kalliot ovatkin sellaista kaliiperia, että en olisi uskonut moisia Suomessa näkeväni.

Jaan-takana-Korouoma-UpeNykanenPujahdin jo kärjestään katkenneiden, suurien jääpuikkojen lomitse puikkoseinämän taakse katselemaan maisemia rinteen puolivälin paikkeilta. Kylläpä vesi osaa hakea monia, käsittämättömän hienoja muotoja. Sekä lumena että jäänä.

Maisema Ruskeavirran putoukseltaRuskeavirran jääputouksen juurelta aukeni autuaallisen avara näkymä alas Korouomaan ja sitä ympäröivään maastoon. Ja matkaa alas oli jonkin verran… Moni oli lähtenyt alas liukumalla, mutta itse valitsin hitaamman, mutta turvallisen askelluksen lumikengillä takaisin alailmoihin. Kirkasta sinitaivasta emme kaiken kruunuksi tälle päivälle saaneet, mutta ehkä se olisi tehnyt jääputousretkestä liiankin täydellisen! Korouoma on aivan huippupaikka ja tänne on päästävä toistekin.

Korouoman halki kulkee noin 30 kilometrin mittainen vaellusreitti, jolle pääsee esimerkiksi pohjoisesta Koivukönkäältä, tästä Saukkovaaralta tai eteläisestä päästä Lapiosalmelta.  Jääputouksille polut näyttävät ainakin sesonkina pysyvän hyvin auki niin, että lumikengät eivät liene talvella välttämätön varuste, vaikka vähintään helpottavat polulta poikkeamista.

Jos jääputouksia haluaa bongailla, kannattaa retkeen kuitenkin varata reilusti aikaa, niin putouksia ehtii nähdä useampiakin. Korouoman jääputouksiin pääsee tutustumaan oppaiden johdolla myös esimerkiksi jääkiipeilykursseilla.  Jääputousretki on hieno elämys kenelle hyvänsä, mutta Korouoman pohjalle laskeutuvan (erityisesti huonojalkaisen) kannattaa muistaa mittava korkeusero uoman ja Saukkovaaran P-paikan välillä. Paitsi että matkapuhelin ei välttämättä alhaalla saa verkkoon yhteyttä, on rotkolaakson pohjalta on jaksettava myös kavuta ylös.

Kartta ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit N 7337043  E 523527

Pukalan virkistysmetsä, Orivesi

Yksi Tampereen lähiseudun helmiä on Pukalan virkistysmetsäalue Orivedellä. Kyseessä ei ole mikään suuri ja mahtava erämaa, vaan Metsähallituksen vuonna 1968 perustama alue, jolla harjoitetaan suurelta osin yhä metsätaloutta.

Aluetta puhkovat metsäautotiet ja (onneksi) hajanainen mökkiasutus. Pukalaan pääsee joko Teiskosta päin lännestä tai Orivedeltä päin idästä. Matkaa Oriveden keskustasta Juurakon pienelle pysäköintialueelle on 12 kilometriä ja Tampereelta 52 kilometriä. Pukalassa on kaksi muutakin pysäköintialuetta: Roninmaa ja Siitinjärvi.

Jpeg

Nykyisin yksityiskäytössä oleva Juurakon kämppä on vanha kruununmetsätorppa, jota asuttivat valtion mailla vuokralaisina majailevat torpparit. Vuokra maksettiin kruunulle rahana tai viljana. Torpparit saivat vuonna 1923 mahdollisuuden lunastaa torppansa itsenäisiksi. Nimestä huolimatta ”Juurakon Huldaa” (1937), yhtä kaikkien aikojen menestyneimmistä kotimaisista elokuvista ei kuvattu Pukalan Juurakossa, vaan Tuusulan Nuppulinnassa. Elokuvan tapahtumatkin sijoittuvat Valkeakosken Sääksmäelle.

Toinen merkittävä tila Pukalan alueella on Ikkala, jonka valtio lunasti itselleen sotien jälkeen 1940-luvulla, koska se sijaitsi keskellä valtion omistamia metsämaita. Ikkalassa asuttiin tämän jälkeenkin ja peltoja viljeltiin myös Neejärven rannalla. Nykyisin yksityiskäytössä oleva tila on kunnostettu 1990-luvulla. Ikkalan luoteispuolisella mäellä on pronssikautisia hautaröykkiöitä, jotka kertovat alueen pitkästä asutushistoriasta.

Virkistysmetsässä on yhteensä 17 kilometriä merkittyjä retkeilypolkuja. Alue on paikoin mäkistä ja pienten metsälampien täplittämää, mikä tekee maastosta mielenkiintoisen vaihtelevan. Pääosin nuorissa mäntyvaltaisissa sekametsissä kasvaa syksyisin runsaasti mustikkaa ja puolukkaa:

Jpeg

Kirkasvetisisillä järvillä voi nähdä kuikan tai kaakkurin ja metsissä viihtyvät kanalinnuistamme teeri ja pyy. Kasviharrastajat innostuvat nähdessään pussikämmekän.

PUKALAN REITIT

Juurakon pysäköintialueelta lähtee 5 kilometriä pitkä polkureitti, joka johtaa hakkuuaukean ja metsän läpi Siitinjärven tulipaikalle.

Paikan nimelle tyrskähteleville tiedoksi, että siitä on kiittäminen alueella asunutta ja kulkenutta saamelaisväestöä. Nykyisinkin pohjoissaamessa sana ”siida” tarkoittaa talvikylää eli lapinkylää.

Siitinjärven kunniakkaasta historiasta kertoo myös se, että järven kaakkoisrannalta on tutkimuksissa löydetty asutuksen jälkiä esihistorialliselta ajalta.

Jpeg

Lisäksi Pukalan läpi kulkee kaksi rengasreittiä, joista ensimmäinen lähtee Siitinjärven pysäköintialueelta. Reitin pituus on 6,5 kilometriä ja se koukkaa etelämmäs Valkeajärven ja Vähä-Musturin kautta Ikkalaan ja sieltä takaisin Siitinjärvelle.

Tunnelmia Valkeajärven laavulla eräänä myrskyisenä elokuun iltana, kun hookaksoota tuli oikein Esterin mitalla:

Jpeg

Paluu Siitinjärvelle:

Jpeg

Alueen kauniin eteläosan voi kiertää Roninmaan pysäköintialueelta alkaen rengasreittinä. Reitti seurailee Etelä-Suomen Inariksikin nimitetyn syvän ja kirkasvetisen Pukalajärven rantoja. Rantakallioilta avautuu upea näkymä järvelle:

Jpeg

Pohjoiseen päin talsiessa maisemat vaihtuvat havu- ja sekametsiksi. Iso-Musturin kohdalla käännytään kohti Neejärveä ja sitä kautta takaisin Roninmaan opastetaululle. Matkaa kertyy näin 6 kilometriä.

Alueella järjestetään myös opastettuja retkiä ja teemapäiviä. Tervetuloa Pukalaan!

Juurakon pysäköintialue, Pukala

ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6843414 E 351621

Kuvat ja teksti: Mikko Vesterinen

Synninlukko, Jämsä

Jämsän ja Jämsänkosken välimaastosta löytyy hauskanniminen paikka: Synninlukko.

Ainakin pienellä hakemisella. Lumi on nimittäin peittänyt osan sen luo opastavista kylteistä, samoin kuin viimeisen tienpätkän. Osittain eheän Synninlukko-kyltin kohdilla tie on aurattu niukasti leveämmäksi, joten parkkeeraan hankeen kiinni ja kiinnitän luotettavat talviset matkatoverit jalkaan. Lumikengillä pääsee yleensä vaivatta perille.

Synninlukko-kyltti-Jamsa-un

Tarvon lumikengillä uraa, jonka edellinen kulkija on ennen viime lumisateita tehnyt. Hänen lisäkseen liikkeellä ovat olleet ainakin kettu ja jokunen jänöjussi. Reilun puolen kilometrin päässä toiseen harmaantuneeseen puukylttiin on kaiverrettu päivämäärä 30.8.1965 – ehkä tämä hehtaarin kokoinen luonnonsuojelualue on perustettu juuri silloin?

Saavun tien päähän, missä ei ikävä kyllä ole opastaulua, vaikka Synninlukko on sen verran kiehtova nimi, että se ansaitsisi paikan päälle tarinaplakaatin. Jämsän seudun luontokohteita esittelevällä verkkosivulla kerrotaan historiasta sen verran, että Synninlukon rotkolaakso on ollut kauan tunnettu piilopaikka ja myös laitapuolen kulkijoiden käytössä.

Lukko‘ tarkoittaa hämeen murteessa rotkoa ja ‘synnin‘ puolestaan viittaa syntymään, joten paikan nimi voisi olla nykykielellä Syntymärotko. Ainakin jos oletus siitä, että rotkossa olisi syntynyt joku vainojen aikaan, pitää paikkansa.

Synninlukko-kalliorotkoa-talvi-rp

Ylitän pienen puisen kävelysillan ja seuraan lumessa olevia jalanjälkiä loivasti vasemmalle, kohti rotkoa. Synninlukon polkua ei ole viitoitettu – kukas täällä lumen aikaan kävisi – joten kiitän edellistä retkeläistä “opastuksesta”.

Kohta huomaan olevani noin 50 metriä leveässä rotkolaaksossa, rosoisten kallioseinämien ympäröimänä.

Synninlukko-jaapuikot-rp

Paannejäätä on jo ehtinyt muodostua reilusti vasemmalla puolellani oleville kallioseinämille, kuten myös teräväkärkisiä jääpuikkoja. Rotkolla ei ole sinänsä huimasti korkeutta, mutta pienikin on kaunista.

Synninlukko-kalliot-talvi-un

Tai no, onhan tuossa ihan riittävästi sekä korkeutta että jyrkkyyttä. Taivallan rotkon pohjaa eteenpäin ja käyn tavan takaa lähempänä kallioseinämiä, katsastamassa eri sävyissä kiiltelevää jäätä ja kallion pintaan huurtuneita kuvioita.

Synninlukko-sininen-jaa-Jamsa

Jää on imenyt itseensä sävyjä valumapaikastaan, joten yhtäällä jääpuikot kuultavat ruskehtavina, toisaalla sinertävinä.

Synninlukko-paannejaaseinama-Jamsa-un

Itse asiassa Synninlukko onkin erinomainen paikka tutustua mitä erilaisimpiin jäämuodostelmiin! Paannejää on onnistunut valtaamaan jo suuria pintoja, vaikka kevättalvi on vasta alkamaisillaan.

Synninlukko-jaapuikot-kalliolla-un

Aikamoisia jäähirviön hampaita tuolta roikkuu! Kunhan talvi todella taittuu kevääksi, Synninlukon kallioseinät varmasti komistuvat entisestään.

Synninlukko-kallion-paalla-talvi-un

Saavun rotkon päähän ja koska olen tyypilliseen tapaani liikkeellä ilman sauvoja, kapuan nelivetotyyliin ylös rinnettä. Kohta vastaan tulee luonnonsuojelualueen merkki, mutta koska edelleenkään en tapaa mitään kartan tai opasteiden tapaista, lähden tekemään lumikengillä omaa polkuani lähtöpaikan suuntaan, kallion reunamaa seuraten.

Koko päivän pääosin harmaahkon, välillä jopa sinisen rajamaita kolkutellut taivas alkaa vähitellen saada punertavia sävyjä, joten on aika astella reippaasti takaisin tien varteen. Miltähän täällä näyttää kesällä?

P.S. Itse asiassa Synninlukkoja on Jämsässä peräti kaksi kappaletta. Se toinen ja vähemmän tunnettu sijaitsee Jämsästä etelään, Surmajärven maisemissa. Kesämaisemia tästä Synninlukosta löytyy Luolamiehen blogista.

Kartta. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6864362 E 399697