Artikkelit

Sarkasvuoren kalliomaalauslöydös – toinen hirvi, Uimasalo, Juva

Tikkataulussa oli pitkään ollut nupitettuna lappu: Uimasalon kalliomaalaukset, Juva. Kun hiihtoloman ensimmäinä päivänä aaringon mollukka kipusi syvän siniselle taevaalle niin päätin lähtee retkuilemmaan Uimasaloon. Ajelin Juvan kautta Koikkalaan ja sieltä Otamonsalmen kautta Ristilammen rannalle.

Lammen rannalta aukeni näkymä Ristilammen vuorelle, jonka juurella piti löytyä muinainen kvartsilouhos. Vuoren takana on toinen lampi – Sarkaslampi, jonka rannalla pitäisi löytyä kaksi kalliomaalausta (kartta).

Sarkaslammen kalliomaalauksille kulkee polku, joka lähtee tieltä Ristilammen pohjoispuolelta. Polku koukkaa Ristilammen vuoren kvartsilouhokselle ja sieltä Sarkaslammen eteläpuolitse maalauksille.

Ristilammen vuoren kvartsilouhos

Lampsin jäätä myöten lammen toiselle puolen ja sieltä vuoren vasemmalta reunalta vähän hiijenkirnumaisesti kuluneen kallion juurelta löytyi kvartsisuoni.

Tästä suonesta on louhittu ainakin valkeeta, savu- ja ruusukvartsia sekä katinkultaa kivikauven ajoista alkaen.

Vuoren oikeelta reunalta pöpeliköstä löytyi kommee jääputous.

Jatkoin matkaa vuoren vasemmalta puolelta polkua pitkin Sarkaslammelle.

Sarkaslammen kalliomaalaus

Lammen rannalla oli vene talviteloilla. Sitä ei nyt tarvittu lammen ylitykseen.

Maalaus löytyi helposti karttaan merkitystä kohasta, pystysuorasta kallioseinämästä. Muutaman metrin korkeuvessa oli noin 30 cm levyinen venekuvio. Ylempänä pieni punainen läikkä.

Lampsin jäätä myöten lammen pohjoisemmalle vuorelle.

Sarkasvuoren kalliomaalaus

Varsin komea tämä pyöreämuotoinen Sarkasvuori.

Sarkavuoren hirvimaalaus löytyi helposti 10 metriä opastetaulusta vasemmalle.

Vaikuttavan kokoinen hirvi – yli puoli metriä levee – ja päällä joku kumma kuvio – länkisäärinen ukko?

Läksin palailemaan ja kurkin samalla jyrkännettä. Noin 10 metriä opastaulusta oikeelle jäin tuijottamaan ulospäin kaarevassa kohassa himmeää kuviota. Onko siinä hirvi ja ympyrä keskellä?

Käsittelin kuvaa kotona ja siitä löytyi hirvi korvilla tai tynkäsarvilla ja jaloilla – lisäksi keskellä ympyrä.

Hirven turvan eessä, selässä ja takana on mahollisesti myös jotain. Lisäksi maalauksen yläpuolella – metrin verran – oli mahollinen punainen läikkä.

Maalaus oli samalla korkeuvella kuin viereinen tunnettu maalaus. No, jopas olimpas aivan innoissani ja täpinöissä moisesta löyvöstä. Kumma ettei kukaan muu ollut maalausta aiemmin löytänyt. Ilmeisesti nyt sattui oikee valaistus, aurinkolasit ja pääsin kattomaan maalausta jäältä.

Palailin autolle huiputtamalla ensin Ristilammen vuoren viereisen nyppylän, jonka terassilta aukeni näkynä Sarkaslammelle.

Iltasella kun laittelin kuvia asiantuntijoille niin sain vahvistuksia että kyllä tää on aikasemmin tuntematon löyvös. Tulipa mieleen että onko siellä vielä muitakin? Ei kun aamulla auton nokka taasen kohti Uimasaloa.

Pyylammen suon vuoren kvartsisuoni

Nyt otin mukaan lumikengät ja lampsin ensin kartalla kommeen näköstä Pyylammen suon jyrkännettä tutkimaan (kartta).

Jyrkänteessä kulki samanlainen kvartsisuoni kuin muissakin alueen jyrkänteissä. Tässä jyrkänteessä vesi ja jää oli sitä rapauttanut niin, että siitä oli syntynyt ihan lippaluola.

Olikohan täälläkin kaivettu kvartsia kivikautisiin tarvekaluihin?

Kiepsautin itteni rinnettä pitkin Pitkuslammelle.

Kaikuvuoren kaiut

Pitkuslammen Kaikuvuori oli myös kommee.

Pitihän se testata onko vuori nimensä veroinen – on se. En löytänyt sen seinistä maalauksia.

Kävin vielä Sarkaslammella ihailemassa löyvöstäni.

Iltapäivän naatiskelin aaringosta Ristilammen kvartsilouhoksen rannassa ja valmistin retkuilijan evästä.

Tulipahan vietettyä ikimuistoinen paripäivänen Uimasalossa. Näihin maisemiin palataan kesällä kannootin kanssa.

Juttu julkaistu alkuperäisessä asussaan Satunnainen retkuilija -blogissa.

Talvinen retki Iso-Vuorijärvelle, Orivesi

Kauniina tammikuisena lauantaiaamuna lähdin koirieni ja kaverini kanssa ajelemaan Orivedelle. Navigoimme osoitteeksi Rutajärventie 180, jolla olin aiemminkin perille löytänyt. Hiljaisen oloinen Iso-Vuorijärven retkeilyreitti on helposti löydettävissä, eikä pikkutietä tarvitse ajaa pitkälti. Tullessa tuohon osoitteeseen tiessä on T-risteys, josta vasemmalle kääntyessä saa auton ympäri ja parkkiin.

Lähdimme kävelemään kohti Iso-Vuorijärveä, jonne on vain noin 500 metriä matkaa parkkipaikalta. Laskeuduimme kallion reunaa varovasti alas, sillä oli melkoisen liukasta. Innokkaiden pentukoirien kanssa kulku liukkaalla kävi vielä hieman hankalammaksi. Pääsimme lippaluolalle, joka sijaitsee aivan veden rajassa.

Nuotiopaikka näytti siltä, että sitä on talvellakin käytetty. Kallio on nuotion kohdilta paksulti mustassa noessa.

Katselimme järvelle ja lähdimme jatkamaan matkaa. Totesimme kuitenkin samantien kallioiset polut liian liukkaiksi ja siirryimme järven jäälle kulkemaan. Tältä talvelta siellä menivät vain parit ihmisen jäljet. Niiden lisäksi havaitsimme vastarannalla meitä väistävän hirven. Jälkiä jäälle olivat jättäneet ainakin kettu, jänis ja ilmeisesti myös ilves.

Iso-Vuorijärven toisessa päädyssä siirryimme jälleen polulle kulkemaan. Taakse jääneet kalliot olivat henkeäsalpaavan kauniin kuuran peitossa. Kolea ilma teki oman vivahteensa, kun ihailimme jäätynyttä kallionreunaa.

Jatkoimme matkaa polkua pitkin kohti Kirvesjärviä. Vaikka polkua ei juuri erottanut, oli reitti merkitty keltaisilla täplillä puihin, joten sitä oli helppo seurata. Ohitimme pienen suolammen ja kävelimme jäätyneiden suopursujen seassa, kunnes laavu tuli näkyviin.

 

Harmiksemme laavulla ei ollut puita, vain pari hassua lahoa ja märkää kalikkaa. Saimme niistä tovin kuluttua pienen notskin aikaseksi, jotta saimme eväitä lämmitettyä. Kyllä kelpasi luonnonrauhassa istuskella ja nauttia ulkoilmasta, vaikkakin hiukan harmaasta. Laavun ympäristö tuntui olevan kuin sumupilven peitossa.

Laavulta siirryimme kyltin opastuksella kohti Salmijärveä. Naureskelimme metsäosuuden siltavirityksille, joista yhdestä jalkani menikin vahingossa läpi. Sillassa oli pieni rako, joka oli vain jäätynyt umpeen, eikä sitä näin ollen osannut varoa.

Salmijärvi tuli pian näkyviin ja jatkoimme polkua pitkin sen vartta. Salmijärvi oli kapeahko ja ylitimme sen siltaa pitkin. Sillan kohdalla oli sulaa, mitä hieman ihmettelimme, sillä varsinaista virtausta emme havainneet. Siinä järvi oli kuitenkin täysin auki ja jääkin ympärillä todella ohutta.

Salmijärveltä tullessa polku päättyy metsäautotielle ja siitä opasteet kehoittavat jatkamaan tietä pitkin. Metsäautotie muuttui nopeasti autotieksi, jonka päässä automme olikin parkissa. Matkalla näimme kyltin Siikajärven retkireitistä, suuntaammekin ensi kerralla sinne!

Vuorijärven ympäristö oli näin talvellakin näkemisen arvoinen ja tutkittavaa riitti. Jäälle saa tietenkin mennä vain jäätilanteen varmasti salliessa. Itse haluan tuonne aina vain uudelleen ja uudelleen.

Parkkipaikka reitin lähtöön ETRS-TM35FIN-tasokoordinaatit N=6854686, E=354005.

Kesäinen juttu Iso-Vuorijärveltä löytyy tästä!

 

Hiidenkirkon jyrkänteen luolat, Porosalmi, Rantasalmi

Porosalmi Rantasalmella on yksi koko Suomen luolatiheimmistä alueista. Kallioiselle Haukiveen niemelle on luolia merkitty peruskarttaankin kymmenkunta. Läksimme ottamaan selvää Hiidenkirkko-nimisestä luolasta.

Peimme pientä lommoo Hotel & Spa Resort Järvisydämen vastikää valmistuneessa vanhoista hirsistä, uppotukeista ja kivistä rakennetussa elämyshotellissa. Aivan hotellin takapihalta lähti jos jonkinmmoista polkua mehtään. Oikasimme hiukan parin polun välistä ja laskeuvuimme kohen Hietalammen Sakaslahen ja Pienen-Mustinlammen välistä korkeaa kalliota, jonka jyrkänteen länsireunalle on merkitty Hiidenkirkon luola (kartta).

Lähestyimme jyrkännettä länsipuolelta. Karttamerkin kohalta löysimme portaat suuren lipan alle. Ilmeisesti kettu, supi tai mäyrä oli käyttänyt portaita livahtaakseen kiven taakse.

Lippa oli kommee ja oudon värinen. Oliko musta nokea? Se keikkui 5–6 metrin korkeudessa.Lipan toisella puolen oli myös kolo, jonne oli elukat kuleksineet. Olikohan tämä nyt se Hiidenkirkko? Suomen Luolat -kirjassa kerrotaan Hiidenkirkosta näin:

Kvartsimontsoniitissa olevaan laajentuneeseen pystyhalkeamaan syntynyt luola, jonka katon muodostavat jyrkänteeltä tippuneet rakoon kiilautuneet lohkareet. Lattia louhikkoa. Paikka on vanhojen tarinoiden mukaan ollut pakanoiden kirkkona ennen kristinuskon tuloa.

Jatkoimme jyrkänteen tutkimista itään päin. Se alkoi kohota pystysuorana korkeuksiin.

Seuraavaksi löysimme pienen jääluolan.

Se oli lauhan vuoksi sulanut, mutta taasen jäätynyt uudelleen edellisenä yönä.

Etenimme itään päin. Jyrkänne kävi yhä jylhemmäksi.

Jyrkänteestä oli irronnut suuria paasia ja ne olivat rysähtäneet jyrkänteen juurelle. Niitä oli pitkin ja poikin ja niitten alle jäi useita luolia. Oli lohkare- ja hiekkapohjallisia luolia. Tässä yhden suurimman pääsisäänkäynti.

Kuljimme aivan kallion seinämää myöten, ja välillä tuli haasteita vastaan. Niistäkin selvittiin.

Tullako alas vai eikö tulla?

Aivan Sakaslahen rannassa tuli vastaan kalliosta irronnut mahtava paasi. Sillä oli korkeutta yli 20 metriä, leveyttä kymmenisen metriä ja paksuttaakin 5–6 metriä.

Paaden ja kallion välistä mahtui kulkemaan helposti.

Rakonen vaihteli 1–2 metriin.

Paasi kapeni ylöspäin.

Ettei tämä vaan olisi se Hiidenkirkko? Järvisydämessä esittelimme löydöstä ja siellä tiedettiin kertoa, että olimme löytäneet Korpinkallion.

Kipusimme lähes 30 metriä korkean kallion päälle.

Tuolla alhaalla oltiin äsken.

Ylhäältä näkyi selvästi jo kaatuneet paadet.

Huhuh, päivän reissu ei ollut kovin pitkä matkaltaan, mutta korkeuseroa oli sitäkin enemmän. Se tuntui koivissa. Illalla Satunnainen Retkuilija naatiskelikin Retkuijattaren kanssa Järvisydämen lokoisista oltavista.

Kartta. ETRS-TM35FIN-tasokoordinaatit N=6889013.711716275, E=568357.9982862934.

Juttu julkaistu aiemmin Satunnainen retkuilija -blogissa.

Toim. huom. alueella syytä noudattaa varovaisuutta luolia ja lohkareita tutkiessa.

Pyhäjärven jäällä pääsiäisen kynnyksellä, Kittilä

Torstai valkeni kirkkaana ja kuulaana. Taivas oli sininen ja maa valkoinen, eli ei muuta kuin auto roikkaan ja katse kohti uusia seikkailuja.

Olin bongannut kartalta kiinnostavannäköisen Pyhäjärven, jonka rannalla kulki polku ja kartalle oli merkitty myös monenlaista kotaa ja laavua. Soitto Kellokkaaseen vahvisti, että paikka olisi saavutettavissa, sillä sinne johtavaa kapeaa tietä oli alettu pitää auki viikosta 8 alkaen. Tie poikkeaa Aakenustunturin editse kulkevalta Aakenuksentieltä viitisen kilometrin matkan aina Pyhäjärven rantaan saakka.

Ajoimme paikalle sisareni ja hänen ystävänsä kanssa. Rannalta paljastui suuri parkkipaikka ja se oli täynnä autoja. Mietimme hetken, että huhhuh, kylläpä on sakkia. Mutta kyllä siellä kävellessä onneksi sai olla omassa rauhassaan. Hiihtäjät, pilkkijät ja muut reippailijat levisivät tehokkaasti omille reiteilleen kauniin maiseman uumeniin.

lappi-1-3

Pyhätunturin pälvikalju paistatteli auringossa. P-paikalta lähti reittejä moneen suuntaan.

Pari kuukkelia lehahteli ylhäällä oksistoissa. Me vedimme reput selkään ja kuikuilimme oikeaa lähtösuuntaa.

Rantaa myötäilevä polku ei ollut auki, kuten olin epäillytkin, joten suuntasimme suoraan jäälle. Sieltä aukenikin heti ensimmäiseksi kaunis maisema Pyhätunturille. Se tunnetumpi, suurempi Pyhätunturihan löytyy Kemijärveltä, tämä nyt tapaamamme Pyhätunturi oli olemukseltaan vaatimattomampi mutta herttainen kuin mikä. Sitä koskien sainkin aivan hiljattain erittäin mielenkiintoisia kohdevinkkejä… Siitä lisää kesämmällä!

Jäällä näkyi siellä täällä hiihtäjiä ja pilkkiseurueita. Joku huusi saaneensa siian, mahtoiko olla kahden kilon siika? Me lähdimme kulkemaan rannan myötäisesti kohti järven eteläpäätä.

lappi-1-6

Komea Lainiotunturi oli minulle aiemmin tuntematon tuttavuus. Taustalla vasemmalla pilkistää Ylläs.

Hiukan matkaa kuljettuamme näkyviin tuli Lainiotunturi ja takana pilkisti myös Ylläksen huippu. Keli oli niin kirkas, että naama vääntyi aurinkolaisesta huolimatta häikäisyn aikaansaamaan pöhköön virneeseen. Mutta kyllä siinä toki kelpasi virnistelläkin, maisemat olivat niin kauniit.

Astelin lumeen sydämen.

lappi-1-14

Puhelimessa Kellokkaan täti oli vinkannut, että järven eteläpäässä olisi kahvia tarjolla. Seurailimme rantaa ja ihailimme vuoroin tuntureita, vuoroin rantaviivan upeita keloja ja muita kummallisia puita.

Eräs kelo oli kietonut lonkeroiset oksansa muuan suuren kuusen ympäri. Minusta se näytti jotenkin karmivalta!

lappi-1-21

Rannalla oli kota, jonka huipulta tuprusi savua. Kodassa oli porukkaa ja metelistä päätellen aikamoinen meininki, joten jatkoimme matkaamme kodan ohi. Oli selvää, että tämä ei ollut se kahvila, josta meille oli mainittu.

Järven rannasta kohosi komea rinne vasemmalla puolellamme. Kartalla paikan nimi on Varesparkuma. Hieno nimi! Lisäsin mielessäni 10 kilometriä pitkän Vareslaenkierroksen omalle to do -listalleni.

Laavu

Järven eteläpäästä kahvila löytyi. Siellä olikin paljon rauhallisempi tunnelma kuin kodalla. Retkeilijöitä tuli ja meni, moni pysähtyi hetkeksi herkuttelemaan ja vaihtamaan pikaisia kuulumisia kahvilanpitäjien kanssa.

lappi-1-16

Mekin herkuttelimme kahvilla, letuilla ja kuumalla mehulla. Kahvilalaavun vieressä oli toinen laavu tyhjänä, mutta senkin tulipaikassa paloi valkea. Aurinko paistoi suoraan laavuun sisälle, ja siinä reunalla oli taivaallista istua ja kylpeä kevään kirkkaissa auringonsäteissä. Kyllä se nyt vaan niin on, että kevät on täällä.

Tulipaikan takana kohoavan lumivallin suojissa oli kotoisa olo, valli muodosti suojaisan loosin. Sen takaa pilkistivät tuntureiden komeat huiput, jos niitä hiukan kurkotti katsomaan.

lappi-1-17

Lepotuokion aikana satuimme kuulemaan kun eräs hiihtäjä kertoi kahvion ihmisille metsokukon ärhennelleen hänelle metsässä. Me emme olleet saaneet kunniaa tavata tätä homenokkaa, koska metsien siimeksen sijaan pysyttelimme tällä reissulla järven avonaisella jäällä, eikä metso tainnut kokea tarpeelliseksi lähteä meille jäälle saakka uhittelemaan. Myöskään kahvilan pihapiirissä se ei poikennut.

Hetken tauon jälkeen pakkasimme tavaramme ja suuntasimme paluumatkalle. Ennen lähtöä kurkkasin vielä ylärinteestä löytyvää Pyhäjärven autiotupaa ja tutkin opasteiden tietoja. Leville 29 kilometriä, Äkäslompoloon 18. Kotamajalle ja Karhukotaan 7. Ei ihme, että ulkoilijoita suhasi joka suuntaan, kun reitistö on niin kattava, maisemat kauniit ja sää täydellinen!

lappi-1-20

Olihan meillä omatkin eväät repussa. Paluumatkalla vilkuilimme järven rantaa ja etsimme sieltä mukavaa piknik-paikkaa. Lopulta päädyimme rannan lumitörmälle istumaan omissa oloissamme. Vetäisimme mukit, termarin ja istuinaluset repusta esiin ja istahdimme hankeen nauttimaan yhtä maailman parhaista yhdistelmistä: Lapin tunturimaisemia ja kuumaa kaakaota.

Aivan läheltämme silmiin osui erikoisen näköinen puu. Sitä piti hetken aikaa katsoa, että mikä siinä on outoa. Sitten sisareni hoksasi, että siinähän on samassa kuusi ja mänty. Pitihän sitä mennä tarkemmin katsomaan.

Oliko tässä puiden kielletty rakkaus? Oksisto oli yhtä sotkua, kun kuusi ja mänty pitivät toisistaan kiinni. Siinä on puuparin hyvä olla kauniilla paikalla järven rannalla, tunturinäköalalla.

lappi-1-23

Pyhäjärvi kartalla. ETRS-TM35FIN-tasokoordinaatit N 7509432, E 388819.

Paljakan jääputoukset, Leppävirta

Lupasin marraskuun lopulla palata Paljakkavuoren jyrkänteille. Näinpä tein.

Ajelin Sirkkaintielle ja jätin auton Ollinvuorelle menevän tien risteykseen. Remmitin tänä talvena ensimmäistä kertaa lumikengät jalkaan ja puikkelehin rantapusikon läpi Keski-Vihtasen jiälle (kartta). Lammen notkossa raskaana makkoillut lähes -30 °C ilima puras het paljaista poskista, mutta eiku isoa tossua tossun etteen. Jalan mitan paksuisessa pakkaslumessa eteneminen oli varsin heleppoa tasaisella lammen jiällä.

paljakka2

Big giat footin jälkinauhaa alkoi ilmestyä neitseelliseen lummeen.

paljakka3

On se maisema kaanis näin pakkasella.

paljakka4

Matkasin Keski-Vihtasen rantaa pitkin kohen jyrkännettä. Tälläkin lammella oli oma irvuileva pirunsa. Lammen loputtua painelin suoraan mehtään.

paljakka5

Sen että sain pääni mettää alkoi jyrkänteen jäät jo näkyä.

paljakka6

Olipas pienet putoukset muuttuneet jyhkeviksi jääputouksiksi.

paljakka7

Vielä pari putousta taisteli pakkasta vastaan. Moni oli jo luovuttanut. Korkeutta putouksilla oli kymmenisen metriä ja putousalue oli 30-40 m levee.

paljakka8

Tästä kuului vielä ihan veen lirinää.

Kerrosta kerroksen perrään. Kuin pesusieni valuisi pitkin jyrkännettä.

Toinen elossa oleva putous alkoi hävitä taistelua.

Lumi alkoi jo tarttua siihen.

paljakka13

Kommee seinämä. Kyllä kannatti tulla.

Palasin lammen toista reunaa myöten.

paljakka14

Kävin moikkaamassa rantasaunakivvee.

paljakka15

Samoin nuamakiveee, joka ei lammelta näyttänyt nuamalta.

paljakka16

Pitihän sitä ees yksi uus luolakivi bongata. Tämä makoili kahen kiven päällä ja alle olis mahtunut pitkäkseen. Vetoisa kolo kuten näkyy.

paljakka17

Vajavainen kuukin möllötti Paljakan piällä.

paljakka18

Siinä se on tervaleppä tehny muutamat mutkat.

Sakastissa ei ollut tällä kertaa saukonjälkiä vaan retkuilija jätti oman nauhan.

Yllätyin ku retkuilu -30 °C pakkasessa sujui kuitenkin ilman sen kummempia onkelmia. Kerrankin oli sopivasti piällä – ei tullu hiki eikä paleltanu.

Kartta. ETRS.TM35FIN-tasokoordinaatit N 6921668, E 559665.

Juttu julkaistu alun perin Satunnainen Retkuilija -blogissa.

Maikonkiven monet tarinat, Särkilahti, Leppävirta

Viime kesänä kahlaamastani Leppävirran paikannimikortistosta jäi haaviin monia mielenkiintoisia paikkoja. Eräs, joka on tarinallaan pohituttanut monena iltana, on Maikonkivi Särkilahessa.

maikonkivi

Paikannimikorttien monet tarinat kertoo vanhan naisimmeisen Maikon kuolleen kivelle. Tarinoissa on vähän eri versio millon ja miten. Tuollainen tarinapaikka piti käyvä kurkistamassa.

maikonkivi2

Onkelmia tuotti kiven paikantaminen. Kortin numerot kertovat, että kyseessä on vanha peruskartta numeroltaan 324111 ja sen ruutu 38/35, joka on kuvaan rajattu Maamittauslaitoksen karttapalvelusta imutetusta vuojen 1973 kartasta. Ruutuun sattuu kaksi suuren kiven merkkiä: saaren käressä ja ylempänä vastarannalla. Kumpikohan se olis? Nimikorteissa ei puhuta saaresta.

Laitoin viestiä alkuasukkaille ja sainkin hyviä vinkkejä missä kivi on, muttei heijän käyttämiään paikannimiä ollu karttaan merkattu. No, joka tapauksessa se selvis, että kivi on etelärannalla. Läksin tarkistamaan saaren seuvun ensiksi.

Särkilahti

Särkilahti

Ilima oli aika myterö. Särkilahti on pitkän pitkä lahti ja eipä tuossa kelissä vastarantaa näkynyt, kun sitä tiirailin saaren kohilla.

Maikonkivi, Särkilahti

Maikonkivi, Särkilahti

Saaren kivi näkyi rannalle ja saarella oli kaislikkohäntä. Olisko kaislikkosalmessa niin matalaa, että saari on ollut joskus niemi? Mm. sota-aikaan 1942 Koirusvesi, johon Särkilahti kuuluu, oli metrin alempana.

maikonkivi5

Kuvasin kiven varmuuden vuoksi ja illalla sain alkuasukkailta varmistuksen että tämä on se Maikonkivi (kartta).

maikonkivi6

Kivellä oli kokoa 3–4 metriä kanttiinsa – vähän kuin kakkupala. Eipä ole kivi antanut kovin hyvää suojaa.

maikonkivi7

Kivi oli pakkasten lauhtumisen vuoksi ihan kuurassa. Ei kummonen murikka, mutta tulipahan tämäkin arvoitus selvitettyä.

maikonkivi8

Kun en ollut varma kiven löytymisestä, ajelin Tynnörivuorentietä kohen vuorta ja piipahin pari kertaa jäällä tutkimassa rantoja. Kattelin jäällä kun tumma piste alkoi suureta.

maikonkivi9

Harvemmin tälläistä yhistelmää tulee vastaan.

maikonkivi10

No, tulipahan opeteltua umpihankiajoa ja tehtyä ura vuorelle asti. Tuo mäki ei noussut ykkösellä tästä parkista vaan sutiminen viskas nelivetolukituksen kaksveolle. Ei lähtenyt pois kaksveolta ennen kuin käynnisti auton uuvelleen. Otin vähän vauhtia ja kakkosella nelivetolukituksella men ihan heittämällä. Tulipahan opittua että lum männöö jarruihin…

Maikonkivi kartalla. ETRS-TM35FIN-tasokoordinaatit N 6932398, E 538523.

Juttu julkaistu aiemmin Satunnainen retkuilija -blogissa.

Nuutin Säyneisen kummakivet ja Laajalahenniemen luolalöytö, Sorsavesi, Leppävirta

Pikaisen työrupeaman jälkeen ehittiin vielä nautiskelemmaan hienosta talvisäästä Sorsaveelle. Sompailimme Jäppilän kautta Laajalahen laavulle, jossa tyrkkäsimme potkurit jiälle.

laajalahti

Luisto ei ollut ihan parrain muutaman sentin lumipinnalla, mutta viiletimme kuitenkin kävelyvauhtia noppeemmin. Suuntasimme halojen valossa tutkimaan Nuutin Säyneisen lampea (kartta), jonne ei piäse vesiteitse. Lammen veet laskee Sorsaveteen pirupellon läpi.

laajalahti2

Pirunpellon viertä menee polku lammelle, joka on hyvin merkitty liikennemerkein.

laajalahti3

Pirunpellon lammenpuoleisella rannalla on toinen liikennemerkki, joka näkyy ihan lammen päähän.

Tasaisen kiven päällä on puolen kuution murikka nostettu kivien päälle. Kivi on kolmen kiven varassa.

laajalahti6

Matkasimme lammen länsireunaa kohen pohjoista päätyä. Emäntä mittailee auringon kulumaa.

laajalahti7

Pohjoispäässä oli suuren kiven päällä jälleen liikennemerkki.

laajalahti8

Kiven päällä olleelta kiveltä oli näköyhteys eteläpään jalkakivelle.

Emäntä jäi tutkimaan lammen rantoja, kun suuntasin kurkkaamaan karttaan merkattua kalliopiikkiä (kartta).

Sekametsästä ilmestyi komea linnoitus. Linnoituksen vahtina oli peikko, jolla oli karmee irvistys. Nyppylä oli tosi jyrkkäreunainen ja muistutti pienoista linnavuorta. Päällä oli puolukkamättäinen tasanne.

Jatkoin metässä ryämistä lammen itärantaa pitkin.

laajalahti12

Emäntä huusi lammelta että hän näkee metässä mäen rinteessä punaista. Suunnistin käsimerkkien mukaan kohen suurta kiveä, jolla oli terävä nokka.

laajalahti13

Tosiaan… Lammelle tuoijottava puolisko oli vahvasti punertava (kartta). Varsinkin keskeltä. Voisko siihen kuvitella punaisen pirun nuaman?

laajalahti14

Palasimme lammelle potkureitten kahvoihin.

Olimme melkein kiertäneet lenkin, kun rannan rinteessä kivikummajainen herätti mielenkiintomme. Kiven suojassa oli teeri ottanut punertavat hiekkapesut ja joku muinoin poltellut tulia niin että kivi oli nokeentunut.

Kiven ilme muuttui täysin toisesta kuvakulmasta – kaatuuko vai eikö…

Nuutin Säyneisen lampi tuli kierrettyä. Kukahan se Nuuti oli?

laajalahti17

Pötkimme kohen Laajalahenniemeä. Tässä retkuilijan tyylinäyte.

laajalahti18

Laajalahenniemen rannan pirunpellosta löytyi jälleen asetelmia – kiviparea kivien päällä.

Toisen parin yksi kivistä oli tuettu.

laajalahti21

Mikähän liikennemerkki tämä on?

laajalahti22

Olikohan luolan merkki? Sellainen löytyi niemen mäen päältä (kartta). Isohko kivi oli jäänyt könkkään parin muu kanssa.

Kiven alle jäi mukavan kokoinen tila, noin 2,5 x 2,5 metriä ja korkeus puolen metrin luokkaa. Luola olis sisustettu mukavasti menneen kesän koivunlehillä.

laajalahti25

Potkuroiessa alkoi tulla nälkä ja suuntasimme laavulle aurinkopylvään valossa.

Retkuilija ilahtui kuivista puista.

Saimme seuraksemme harvinaisen laavutintin. Se oli erittäin tuttavallinen. Kaikki meijän kamat tutkittiin tarkkaan  – erityisesti potkurit ja kameralaukku.

Tänään laavun menussa oli tarjolla Blå Bandin mustaherukkaista riistapataa jatkettuna hernemaissipaprikaohranjyvälisukkeilla. Mjamjam…

laajalahti29

Laavutintille oli tarjolla rukiista karjalanpiirakkaa, jonka paloja se kuskasi milloin katajapuskaan milloin laavun alle hyvään talteen.

laajalahti30

Jälkkäriksi kuksateet piirakalla.

laajalahti31

Siinäpä sitten naatiskeltiin Laajalahen järvimaisemastaa tulen lämmössä ja seurailtiin laavutintin piilotustouhuja. Haaska retkuilureissu tuasen.

Nuutin Säyneinen kartalla. ETRS-TM35FIN-tasokoordinaatit N 6929636, E 524697.

Luola kartalla. ETRS-TM35FIN-tasokoordinaatit N 6929010, E 525229.

Juttu julkaistu aiemmin Satunnainen retkuilija -blogissa.

Köyden jatkona Rukan jääseinällä

Jatkoin synttäripakomatkaani Posion koiravaljakkoajelusta seuraavaan seikkailuun, Rukan jääseinälle. Olen vuosia, vuosia sitten käynyt jos jonkinlaisia retkeilyyn ja liikuntaan liittyviä kursseja. Yksi niistä oli Laskuvarjojääkärikillan järjestämä jäätikkövaeltajan kurssi. Siellä pääsin ensimmäisen ja tähän asti viimeisen kerran kokeilemaan jääkiipeilyä. Haaveissa on ollut, että vielä joskus kokeilen sitä uudestaan. Ja se toinen hetki koitti nyt!

Rukalla järjestetään ohjattua jääkiipeilyä Kurun seinällä laskettelurinteiden välissä. Jääseinä, joka on 35 metriä korkea, jäädytetään kiipeilijöitä varten. Noin nelisen tuntia kestävä kiipeily on tarkoitettu niin vasta-alkajille kuin jo kokeneillekin jääkiipeilijöille.

Kokoontuminen oli Rukapalvelun tiloissa ja siellä tapasin Jussi-oppaan sekä toisen kiipeilijän. Meitä olikin vain kaksi innokasta aloittelijaa sen päivän kiipeilyssä ja mikäs sen parempi.

Alkuun opas neuvoi meitä varusteissa ja avusti niiden päälle laittamisessa. Painavat kiipeilykengät, joissa oli erikseen vielä lämmin sisäkenkä, puettiin jalkaan. Lahkeiden päälle tuli säärystimet, ettei vahingossa riko jääraudoilla housujen lahkeita.

Sitten ujuttauduttiin valjaisiin ja napattiin vielä kypärät päähän. Jääraudat otettiin mukaan, reppu selkään ja ei kun menoksi kohti jääseinää. Rukan eturinteen juurella laitoimme Jussin avustuksella jääraudat kiinni kenkiin ja matka jatkui ylös rinnettä kävellen kuin cowboyt. Jalkoja oli nostettava kunnolla, ettei kompuroinut piikkien kanssa. Vähän tuhdimpaa tavaraa kuin Icebugit.

Kiipeilykaveri ja Jussi-opas

Kiipeilykaveri ja Jussi-opas

Kurun jääseinä on kahden rinteen välissä, alla menee vain huoltoreitti. Seinälle on jopa valaistus eli myös iltamyöhällä voi kiipeillä.

Me kiipeilijät jatkoimme jääseinän alapuolelle, kun taas Jussi meni suoraan ylös huipulle. Hän toi yläköyden alas laskeutuen itse jääseinää pitkin. Sen jälkeen käytiin yksityiskohtia läpi, otettiin jäähakut molempiin käsiin, Jussi kiinnitti köyden valjaisiin ja homma alkoi.

rukajaakiipeily-3

Minä olin ensin varmistamassa, kun kiipeilykaverini lähti nousemaan ylös. Hitaasti, mutta varmasti hän eteni kohti huippua. Välillä tuli uskon puute, mutta Jussin opastuksella matka ylös jatkui. Ja niin vain tuli huippu saavutettua ja laskeutuminen alkoi.

Minä löysäsin köyttä ohjeiden mukaan ja Jussi oli vielä takanani varmistamassa, että kaikki menee oikein. Kaveri pääsi onnellisesti alas ja sitten olikin minun vuoroni lähteä nousemaan.

rukajaakiipeily-13

Alku sujui mielestäni hyvin, mutta muutama metri ennen huippua tuli epätoivon tunne. Olin nalkissa, jumissa… en löytänyt jalalle paikkaa, en hakuille paikkaa… ei, oli tultava alas!

Huusin Jussille, että tulen alas ja niin pääsin kokemaan laskeutumisen. Oli vain rohkeasti nojattava taaksepäin niin, että koko jalkapohja oli rinnettä vasten. Jäähakut toiseen käteen ja toisella kädellä köydestä kiinni pitäen lähdin askeltamaan alas.

rukajaakiipeily-11

Toinen nousu sujui kohdaltani paremmin, pääsin huipulle! Tosin siinäkin tuli uskonpuute, että ei, en pääse taaskaan tietyn kohdan ohi, ja jälleen kerran niin lähellä huippua! Tällä kertaa Jussi oli varmistamassa ja kiipeilykaverini kuvaamassa. Jussipa ei päästänytkään minua helpolla, kun yritin huutaa, että en pääse mihinkään, tuun alas.

Ei mitään, etkä tule, kyllä pääset siitä eteenpäin, kuului Jussin huuto takaisin. Hän neuvoi alhaaltapäin, mihin kohtaan kannatti jalkoja siirtää ja mihin hakkuja iskeä. Ja niin tämä rouva saavutti huipun! Ilman oppaan tsemppausta olisin kyllä luovuttanut ja tullut alas.

rukajaakiipeily-14

Kolmas nousu tehtiin reitille, jossa jo alku oli lähes pystysuora seinä. Siitä selvittyämme me molemmat tulimme alas emmekä yrittäneet huipulle kolmatta kertaa.

Kroppakin alkoi jo väsyä tähän outoon liikuntaan. Jo se, että jännitti kiipeämistä, väsytti käsiä ja jalkoja. Jäähakkuja tuli puristettua liiankin tiukkaan ja jalkoja jännitettyä, kun ei luottanut siihen, että jääraudat pitävät jalat jääseinässä kiinni. Ensimmäisen nousun epätoivon hetkellä meinasi jalat alkaa vatkata kuin Elviksellä konsanaan. Sen verran oli jännitystä ilmassa…

Kiitos!

Kiitos!

Kolme nousua ja laskua, sitten olimmekin valmiit kaakaolle. Kuuman juoman ääressä käytiin läpi kokemaamme ja samalla kävi ilmi, että myös kiipeilykaverini oli yksin matkassa viettämässä syntymäpäiviään! Meitä olisi siis kaksi eri-ikäistä ja samanhenkistä vesimiestä synttäreitään paossa. Mikä hauska yhteensattuma!

Siihen oli mukava lopetella ikimuistoinen päivä ja lähteä omiin suuntiin kohti uusia seikkailuja.

Lisätietoa Rukan jääkiipeilystä www.outdoorpassion.fi

Kurun jääseinä kartalla. ETRS-TM35FIN-tasokoordinaatit N / lat: 7340308, E / lon: 596906.

Talvinen Ärjänsaari, Kajaani

Oulujärven Ärjänselän keskellä nousee komeiden hiekkatörmien reunustama saari, Oulujärven helmeksikin kutsuttu Ärjänsaari. Se on ympärysmitaltaan noin 10 kilometrin mittainen, noin neljä kilometriä pitkä ja hieman yli kilometrin leveä itä-länsisuuntainen saari, jonka rantatörmät nousevat parikymmentä metriä järven pinnan yläpuolelle. Korkeat rantatöyräät ovat Oulujärven harjurannoille tyypillisiä.

Ärjänsaari on osa Hailuodosta Rokuan ja Manamansalon kautta Sotkamoon ja sieltä Nurmeksen kautta Ilomantsiin yltävää harjujaksoa. Samaan harjujaksoon kuuluu myös Hiidenportin kansallispuiston rotkolaakso. Jäätikköjokien synnyttämiin harjumuodostumiin liittyy sekä kulutusvaiheita että kasautumisvaiheita, joista kulutusvaiheet näyttäytyvät karuina kallioisina rotkomaisemina ja kasautumisvaiheet harjumuodostumina.

Jääkauden jälkeinen maannousu on voimakkaampaa rannikolla kuin sisämaassa. Oulujärvellä tämä näyttäytyy siten, että maa nousee voimakkaammin sen laskuportaalla Vaalakurkussa kuin mitä se tekee järven itäosassa. Tästä johtuen järven itäosassa vedenpinta on aikojen saatossa hiljalleen noussut. Ärjäkin on alkujaan ollut niemi, mutta nouseva vesi on hiljalleen katkaissut maayhteyden 600–700-luvuilla, minkä jälkeen Ärjästä tuli saari.

Oili-koira ihmettelee harjusaaren maisemaa.

Oili-koira ihmettelee harjusaaren maisemaa.

Ärjällä on pitkä historia ja siihen liittyy lukuisia tarinoita. Saareen on perimätiedon mukaan haudattu aarre, jonka löytääkseen pitää juhannusyönä kello 12 ratsastaa yksiöistä jäätä pitkin yksivuotiaan varsan vetämässä yksivuotisessa pajureessä. Mahdottomilta kuulostavat ehdot ovat tosin osa laajempaa kulttuurillista ilmiötä, tarinan variaatioita kun tavataan moniin muihinkin suomalaisiin aarresaariin liittyen.

Isonvihan aikana 1700-luvulla saarta käyttivät piilopaikkanaan läheisen Vuoreksen kylän asukkaat. 1800-luvun puolivälissä saaressa puolestaan majaili Kiveksen rosvoina tunnettu rosvojoukko, joka terrorisoi rantakylien asukkaita ja Oulujärven tervansoutajia. Saarta on käytetty turvapaikkana myrskyissä ja sinne on haaksirikkouduttukin. Saarella on myös pitkä historia kainuulaisten lomanviettopaikkana, ja se on edelleen suosittu virkistyskohde, vaikka saaren lomailukäyttö onkin sen huippuvuosista vähentynyt.

Hautakaarteen laituri näytti tältä talvella 2008. Sittemmin se on korvattu uudella laiturilla.

Hautakaarteen laituri näytti tältä talvella 2008. Sittemmin se on korvattu uudella laiturilla.

Saaren eteläosassa Hautakaarteen rannalla on saaren omistajan Kajaani Oy:n (nykyisin UPM) rakennuttama mökkikylä, jota yhtiön väki käytti kesälomailuun vuosikymmenten ajan. Kylästä löytyy mm. 1950-luvulla arkkitehti Eino Pitkäsen piirustusten mukaan rakennettuja kesämökkejä. Sympaattiset mökit kertovat ajasta, jolloin kesämökki oli todella kesämökki ja elämä muutenkin vaatimattomampaa. Toki saaresta löytyy myös hirsimökkejä. Nykyään saaren mökkejä vuokraa yksityinen yrittäjä.

Saaren länsipäässä Karkeapään kalamajan luona rannalla makaa tumma laivan keula. Äkkiseltään sen voisi kuvitella olevan jonkin dramaattisen haaksirikon jäljiltä rannalle huuhtoutunut laivankappale, mutta sen tarina on arkisempi. Se on peräisin saaren edustalle 1950-luvulla aallonmurtajaksi upotetusta hiekkaproomusta. Aallonmurtajan oli tarkoitus suojella Karkeapään rantaa, jonne Kajaani-yhtiö oli rakennuttanut yhtiöläisten vapaaseen käyttöön kalamajan. Upotettu proomu toimikin aikansa, kunnes ahtojäät nostivat sen jäänteet lopulta rantaan.

Tummanpuhuva proomunkeula vie ajatukset Oulujärven kovimpiin myrskykeleihin, vaikka sen tarina onkin huomattavasti arkisempi.

Tummanpuhuva proomunkeula vie ajatukset Oulujärven kovimpiin myrskykeleihin, vaikka sen tarina onkin huomattavasti arkisempi.

Ärjästä on mantereelle matkaa lyhimmillään kaksi kilometriä. Vuoreslahden kylältä matkaa saaren itäkärkeen tulee noin 5 kilometriä. Saareen pääsee kesällä taksiveneellä tai meloen, mutta helpoiten saaren tavoittaa talvella. Koutaniemen-Vuoreslahden kyläyhdistys ja Kainuun liikunta Ry ovat vuosittain järjestäneet Ärjän kierrän -laturetken helmikuun loppupuolella, jolloin saareen ja sen ympäri on ajettu koneella latu.

Oma suhteeni Ärjään alkoi, kun asuin Kajaanissa muutama vuosi sitten. Oulujärven suurimman selän itäosassa sijaitseva jyrkkien rantatörmien luonnehtima yksinäinen harjusaari oli ajatuksenakin niin kiehtova, että sinne oli pakko päästä käymään. En tuolloin ollut kovin aktiivinen meloja, joten saareen oli luonnollisinta mennä hiihtämällä.

Kävin saaressa hiihtämällä kahdesti. Talvella 2008 hiihdin lyhintä tietä Kumpuniemestä Ärjään. Lähtöpaikka ei ollut kovin hyvä, sillä Kumpuniemessä on paljon rakennettua mökkirantaa. Hiihtokeli oli kuitenkin mitä mainioin. Tämä ensiretkeni Ärjään suuntautui Hautakaarteen ja Palopään väliselle rantakaistalle, jossa rantaa luonnehtivat saaren eteläpuolen korkeimmat rantatörmät.

Saaren etelärannan paljas hiekkatörmä on vaikuttava näky.

Saaren etelärannan paljas hiekkatörmä on vaikuttava näky.

Toisen Ärjän-retkeni tein 2009, kun osallistuin Ärjän kierrän -laturetkelle. Tuolloin kiersin saaren valmista latua pitkin ja nautin eväitä Palopään vaatimattomassa kalamajassa. Sää suosi tuolloinkin järvellä hiihtelyä, ja saaren rantamaisemia pääsi näkemään muiltakin osin. Saaren pohjoisrannan jyrkät rantatöyräät jäivät mieleen hieman metsäisempinä kuin etelärannan töyräät. Paikoin ne herättivät muistumia Oulankajoen vastaavista hiekkatörmistä.

Ärjän rantatörmät ovat siinä mielessä mielenkiintoinen luonnonilmiö, että Suomihan on täynnä tämän tyyppisiä maisemia. Menet lähimmälle soranottopaikalle ja se on siinä. Luonnonmaisemana korkeat rantatörmät ovat kuitenkin harvinaisempia. Loivasti mutkittelevasta rantatörmästä puuttuu ihmisen työn jäljelle tyypillinen säännöllisyys, ja toista kilometriä pitkä rantakaarre suuren veden äärellä on aivan eri tavalla vaikuttava näky kuin mahtavinkaan sorakuoppa.

Ärjänsaaren tyyppiset isokokoiset harjusaaret suurten selkävesien keskellä ovat Suomessa poikkeuksellisia. Etelä-Suomessa Päijänteeltä löytyy matalarantaisempi Kelvenne ja Pohjois-Karjalan Höytiäisellä Jouhtenisen saari kilpailee dramaattisen historiansa ja upeiden maisemiensa puolesta Ärjänsaaren kanssa. Kaikkiin näihin pääsee ilman omaa venettä taksiveneellä tai laivakyydillä. Ärjän kaltaisia rantatöyräitä niistä ei kuitenkaan löydy.

Makkarakoju Hautakaarteen rannalla kerää saaren kiertäjät yhteen.

Makkarakoju Hautakaarteen rannalla kerää saaren kiertäjät yhteen.

Ärjänsaaren virkistysarvoja tuskin kukaan kiistää, mutta siitä huolimatta saaren maankäytöstä on käyty vuosien saatossa useita kiistoja. Paraikaa kiistellään saaressa tehtävistä pienaukkohakkuista. Edellisen kerran saaressa hakattiin 1970-luvulla. Saari on kuitenkin ollut pitkään taloudellisen toiminnan piirissä ja virkistyskäytöstä suurin osa keskittyy saaren rantavyöhykkeelle, joten puhtaasti virkistyskäytön näkökulmasta haitta jäänee pieneksi. Mutta näkökulmia on monia.

Olisi hienoa, jos Ärjänsaari virkistyskohteena nousisi laajempaankin tietoisuuteen. Se kuitenkin vaatisi saarelle sellaiset omistussuhteet ja sellaisen maankäytön mallin, että ristiriita virkistyskäytön, metsätalouden ja suojelun välillä jäisi mahdollisimman vähäiseksi. Tahtotilaa tähän tuntuu yleisesti löytyvän, mutta ilmeisesti tahdon ja sen vaatiman taloudellisen panoksen välillä on vielä jonkinasteinen kuilu. Luonnonmaantieteensä ja historiansa puolesta Ärjällä on erinomaiset ainekset laajemminkin tunnetuksi luontomatkailukohteeksi, kun kyseessä on kuitenkin yksi Suomen upeimmista saarista.

Jutun lähteenä on käytetty Reijo Heikkisen kirjaa Ärjä – Oulujärven helmi (Lönnrot-instituutin julkaisuja nro. 5, Gummerus, 2002). Retkipaikassa aiemmin julkaistu juttu myös kesäretkeilystä Ärjänsaaressa. Lisätietoa Ärjän kierrän -laturetkestä löytyy Koutaniemen-Vuoreslahden kyläyhdistyksen sivuilta.

Ärjänsaari kartalla. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit N 7126860  E 517565

Testissä Hanwag Xerro Plus Winter GTX – kuin retkeilijän kitkarenkaat

Talvi tuo ongelmia jalkinevalintoihin. Pitäisi olla jotain lämmintä, mutta silti siroa ja tyylikästä. Leudot talvet tuovat äkilliset ja petolliset liukkaudet. Kun lunta on vähemmän ja lämpötilat seilaavat, on maa yhä useammin jäinen, kuin ennen. Asiaa eivät auta tuuliset ja loskaiset kelit, joissa ilma on raaka ja tunkeutuu iholle jokaisesta löytämästään reiästä.

Kokeilin Hanwag Xerro Plus Winter GTX -kenkää, joka on varta vasten talvikeleille suunniteltu. Ulkoisesti haikkerin tai kevyen retkeilykengän näköinen patiini suoriutui tehtävästään oikein hyvin. Mutta miten se sitten eroaa perinteisestä kesäulkoilukengästä, siitä täytyi ottaa tarkemmin selvä.

kävelyä

Read more