Tag Archive for: geotagged

Iso-sydänmaan vaellusreitti I-SR2014, Nivala

Teksti ja kuvat: Teijo Räisänen Oli pitkän aikaa jo syyhyttänyt päästä vaeltelemaan luontoon. Ongelmana on ollut vain se, että jokainen reitti on ollut niin kaukana, ettei ole ollut saumaa lähteä. Kunnes törmäsin vahingossa tähän I-SR2014-reittiin. Sitä ei ole liiemmin mainostettu, jos ei hoksaa ulkoilupalveluja käydä paikallisen liikuntakeskuksen sivuilta katsomassa. Ajattelinkin, että olisi vähintään sopivaa, jos […]

Vaskikallio – salainen näköalapaikka Lieksassa

Silloin tällöin tulee vastaan retkikohteita, joista ei löydy tietoja juuri mistään. Tietoisuus paikasta saattaa perustua satunnaiseen valokuvaan tai tekstinpätkään jossain kirjasessa. Itselleni Lieksan Vaskikallio on tällainen. Löysin sen nimittäin yksittäisen valokuvan perusteella. Tästä on toki jo muutama vuosi aikaa, ja nykyään netin kuvahaut tuottavat jo komeita valokuvia paikan päältä. Paikasta löytyy kuitenkin varsin vähän tietoa […]

Paratiisikuru – erämaan kukkea keidas

Jos Saariselän erämaa-alueen lumossa kulkee kuin kauniissa kansansadussa konsanaan, ei Paratiisikurua meinaa uskoa todeksikaan. Tämä kukkien ja perhosten pilkuttama piilopaikka on jokaisen erämaankävijän lusikkalistalla. Suomen Ladun järjestämällä Sokosti Challenge -vaelluksella, Ukselmapään huiputettuamme, tapasimme loivassa rinteessä porolauman. Ne katselivat meitä kuin ystäviään, uteliaasti, ihmetellen. Päätään kallistaen. Huomasin tekeväni samoin itsekin – niin kuin maailma näyttäisi siitä […]

Pöyrisjoen melontareitti

Pidän kovasti retkien suunnittelusta. Keväällä oli hiukan haastetta, kun minun piti löytää erämainen melontakohde, jonne on helppo pääsy ilman oman auton käyttöä ja halusin kohteesta löytyvän vielä vauhdikkaita koskia. Koska haaveenani on päästä tekemään pidempi vaellus kaikille Lapin erämaa-alueille, päätin saada vielä yhden alueen lisää käymiini kohteisiin. Lopulta linja-autoreittejä tutkiessani huomasin Enontekiölle pääsyn olevan suhteellisen […]

Pitkospuut Nyrölän luontopolulla

Nyrölän polulla, Jyväskylä

Jos haluaa retkellä myös miniristeilylle, löytyy Jyväskylästä oiva retkikohde. Nyrölän polku tekee 3,6 kilometrin kierroksen vaihtelevassa maastossa ja sisältää hauskan vetolauttaylityksen Iso-Mustan järven pienelle saarelle. Koska reitti sijaitsee maaseudun rauhassa, useiden kilometrien päässä niin lähimmistä taajamista (Tikkakoski, Palokka, Uurainen) kuin Jyväskylän keskustasta, voi siellä keskittyä erinomaisesti luonnon ääniin. Varustauduin Nyrölän-retkeen hupparilla – hyttysten varalta – […]

Merikarvian hengästyttävän upealla Ouraluodolla yhdistyvät luonto, historia sekä Kauniit ja Rohkeat

Merikarvialla, Selkämeren syleilyssä, on Ouran saaristo, lukemattomien pienten ja vähän isompien karien ja luotojen ryydittämä merialue. Se poikkeaa ainakin minun mielestäni maisemallisesti melkein kaikista muista Suomen saaristoista, ennen kaikkea juuri tuon karien ja luotojen määrällä, mutta myös moni-ilmeisen luontonsa puolesta. Ouraluoto on osa Selkämeren kansallispuistoa, ja sitä ylläpitää Merikarvian kunta yhteistyössä yleisenä virkistysalueena. Edellä olevasta […]

Hietatievojen dyynialue, Enontekiö

Olipa naapurikunnasta sattunut tietoisuuteeni sellainen paikka kuin Hietatievat. Paikka oli Lapin mittapuulla aivan vieressä – alle 70 kilometrin päässä – mutta jostain syystä en ollut siitä ennen kuullutkaan. Tutkailin karttaa ja mietin, kuinka onneton tie seudulle mahtaa viedä, pääsisikö peltilehmällä lähellekään. Paikan myyntipuhe oli houkutteleva: ”Puusto on Hietatievoilla harvahkoa tunturikoivikkoa yksittäisine vanhoine mäntyineen. Alueella on lukuisia laajoja avohietikoita sekä […]

Pikku-Ahveniston luontopolku, Ylöjärvi

Moni varmasti tietää Seitsemisen kansallispuiston luontopolut, mutta Ylöjärven toinen retkeily-ympäristö, Pikku-Ahvenisto, jää helposti tuntemattomammaksi. Tampereen kehätietä ajellessa ei tulisi mieleenkään, että aivan sen kupeessa sijaitsee kaunis harjualue ja järvi, jonka lapsiperhekin kiertää helposti parissa tunnissa. Paikalle on helppo tulla autolla ja parkkipaikkoja on runsaasti. Ylöjärven kautta paikalle pääsee varmasti myös kävellen. Kesän alku oli viime vuosiin nähden […]

Örön linnakesaari on esimerkillisen hyvä retkikohde

Metsien Kätkemä tv-sarja antoi meille viimeisen potkun takalistoon ja vihdoin saimme aikaiseksi tehdä retken Örön linnakesaarelle. Saari on ollut armeijan käytössä viimeiset satakunta vuotta, ja kesäkuussa 2015 se avattiin veneilijöille ja retkeilijöille.  Metsähallitus on tehnyt saarelle erittäin mielenkiintoiset, hyvin merkatut retkeilyreitistöt. Saarella on myös vierasvenesatama, kahvila, ravintola ja majoituspalveluita. Paikan päällä on paljon tekemistä. Polkupyöriä […]

Melontaa Repovedellä – Kuutinkämpältä Lapinsalmelle ja takaisin

Yhteistyössä Visit Kouvola Mustanlamminvuoren huipulla kohoaa näkötorni, jonka maisemat ovat vailla vertaa. Vuoren juurella odottaa kuitenkin toisenlainen elämys. Maisemia nimittäin kannattaa lähteä tarkastelemaan järven selkämystä myöten. Kuutinkämpän yhteydessä toimii melontatukikohta, josta voi helposti vuokrata kanootin ja aloittaa melomisen suoraan keskeltä Repoveden kauneinta luontoa. Melontatukikohdan sijainti on maisemien lisäksi myös siinä mielessä hyvä, että suhteellisen suojainen […]