Tag Archive for: erakko

Kerrostalon kasvatti muutti mummonmökkiin Lieksaan ja pärjää erakkona pikkurahalla – Eliisa Kiiskinen elää omannäköistään elämää

Kun helsinkiläinen Eliisa Kiiskinen oli parikymppinen, hän arveli haaveilevansa hyvin perinteisestä elämäntavasta: omakotitalosta lähellä kaupunkia, farmarivolvosta, koirasta ja avioliitosta. Nuoren naisen sisällä kyti kuitenkin myös tarve saada olla paljon yksin ja elää yksinkertaista elämää. Kun Kiiskisen tie myöhemmin johti Lieksaan, palaset loksahtivat kohdilleen. Puolen vuoden Lieksassa vietetyn virkavapaan jälkeen Kiiskinen omisti 5000 euroa maksaneen talon […]

Pyhävuori – Pohjanmaan Koli

Pohjanmaan peltolakeuksilta hieman sisämaahan päin siirryttäessä vastaa tulee seutu, jota kutsutaan paikallisesti Järviseuduksi. Järvi-Suomeen verrattuna järviä on toki harvassa, etenkin kun niistä moni on aikojen saatossa kuivattu suoksi, mutta maakunnallisella tasolla järviä on paljon. Suurin ja monessa mielessä kaunein on Lappajärvi, taivaallisen katastrofin noin 76 miljoonaa vuotta sitten synnyttämä, halkaisijaltaan noin 15-kilometrinen kraatterijärvi. Kraattereissa keskuspainannetta […]