Artikkelit

Hiihtovaellus Hammastunturin erämaa-alueelle

Tein 5 päivän mittaisen hiihtovaelluksen 9.–14. huhtikuuta 2017 Hammastunturin erämaa-alueelle. Olin seurannut alueen säätilannetta pidemmän aikaa. Alueella oli ollut aikaisemmin plussakeli ja sen jälkeen kovat pakkaset, joten hankikanto oli varmasti hyvä. Sääennuste vaikutti myös lähes täydelliseltä. Päiviksi oli luvattu pientä pakkasta ja illaksi hiukan kylmempää, ei kovia tuulia ja puolipilvistä.

Lähdin matkaan heti aamusella Turusta. Oli hyvä ajokeli, ja pääsiäisen menoruuhkat eivät olleet vielä alkaneet. Lapin alueelle saapuessani näin lännen puolella tuntikaupalla kestävän auringonlaskun, ja edessäni pohjoisessa näkyi aina välillä revontulia.

Hiukan ennen Sodankylää minua alkoi väsyttää ja päätin ajaa auton parkkiin. Revontulet säikähtivät kameraani ja menivät piiloon, kun sain kamerani jalustalle. Päätin kuitenkin vielä laittaa liukulumikengät jalkaani ja lähteä kartassa vieressä näkyvälle suolle pikaisesti hiihtämään, jos revontulet vaikka palaisivat takaisin. Kuutamon valossa pystyi helposti hiihtämään ilman otsalamppua, mutta revontulia ei enää näkynyt.

Villi suden maa

Kuulunko minä tänne?

Kylässä täällä…

Löysin Kutturasta auratun parkkipaikan, josta matkani aloitin. Ivalonjoki oli vahvassa jäässä (sillan alla näytti epäilyttävältä), ja päätin hiihtää joen yli.

Löysin heti alkuun pienen suden jälkiä maastosta. Lopulta ensimmäisen päivän leiripaikkaani saapuessani tutkin hiukan ilman ahkiota lähimaastoa. Olisi huikeaa nähdä susi luonnossa tai saada jopa valokuva siitä. Leirini oli suon laidalla, ja koko paikka oli ihan täynnä suden jälkiä. Löysin myös ahman, hirven, metsäjäniksen, riekon ja metson jälkiä. Tuntui, että koko metsä oli täynnä eläimien jälkiä. Poroja ei näkynyt, kuulin myöhemmin, että ne ovat talviruokinnassa, poissa erämaa-alueelta.

Olin ensimmäistä kertaa yksin talvivaelluksella. Lähes metrinen lumihanki ei kannattanut ilman liukulumikenkiä, ja leirielämässä riitti puuhaa yllin kyllin.

Käytin 3×3 metrin tarppia majoitteena. Tarpin suojassa on mukava katsella maisemia ja viettää aikaa nuotiolla. Risuja ja oksia oli vaikea löytää polttopuiksi, ja käytinkin nuotiota lähinnä ruuanlaitossa. Vesien sulattaminen lumesta, ruuanlaitto ja tiskaaminen veivät paljon aikaa. Kun tekee kaikki työt yksin, ei jää paljoa aikaa istuskeluun.

Kävin kuitenkin ottamassa valokuvia ja hiihtelemässä lähiympäristössä. Erämaa on hiljainen talvella, ja luonto tuntuu vielä nukkuvan. Kuitenkin lumihanki on täynnä eläimien jälkiä, ja niitä on mukava käydä tutkimassa.

Autiotupa

Ei nykyajan hömppää

Luksuselämää

Toisena päivänä hiihdin melko raskaan lenkin. Päätin käydä katsomassa Taimenjärven autiotupaa. Tuvalla oli jo kolme miestä ja neljä koiraa, tarkoituksenaan yöpyä tuvalla. He kysyivät minulta, jäänkö yöksi, ja jonkin aikaa mietittyäni päätin lopulta jäädä myös yöksi. Meillä oli mukavat keskustelut tuvalla ja ilta meni rattoisasti.

Miehet olivat myös kovia pilkkimään ja he kertoivat, että viereseltä järveltä eivät löytäneet juuri vettä. Sain hyvät vinkit, mistä kannattaa yrittää pilkkiä, ja päätinkin seuraavana päivänä mennä ylimmälle (Ávzegasjárvi) järvelle kokeilemaan onneani.

Kolmas leiripaikkani olikin todella mukavalla sijainnilla. Pääsin pilkkimään, löysin hiukan vettäkin, kalaa ei tosin tullut. Leirini oli myös mukavasti Kurupään alla ja päätin käydä hiihtämässä tunturin päällä. Nousu oli pelkän repun kanssa liukulumikengillä todella helppoa. Kiinteä nousukarva piti hyvin, ja sain hiihdettyä suoraan ylös, ilman haarakäyntiä.

Kurupään päältä avautuivat kivasti upeat näköalat joka suuntaan. Kuvailin hiukan videoita ja valokuvia huipulta. Aivan mahtavaa päästä korkeammalta katselemaan erämaata. Aurinkokin hiukan paisteli välillä, ja tuulikaan ei ollut kauhean kova.

Minulla on ollut muutama haave, mitä olen halunnut päästä tekemään talvivaelluksilla. Yksi niistä on ollut päästä hiihtämään tunturin päälle aurinkoisena päivänä maisemia ihailemaan, ja se tuli vihdoin täytettyä!

Hiihtovaellus

Mä yksin erämaassa

Kaipuu täytetty

Keli oli täydellinen ja tunsin auringon oikein lataavan akkuni täyteen tänä päivänä. Nautiskelin paikasta jonkin aikaa ja päätin kuitenkin jatkaa taas matkaani, vaikka aluksi olinkin suunnitellut viettäväni kaksi yötä samassa paikassa. Kunnollisia polttopuita ei oikein löytynyt, ja olin hiihtänyt melko kauaksi jo autostanikin.

Matka jatkui lähes avotunturimaisissa olosuhteissa hiihtäen, kun reittini kulki pitkin aukeita soita ja jokisuistoja. Hiihtäminen oli helppoa ja tunsin auringon antavan kivan rusketuksen kasvoilleni.

Seuraavat päivät olivatkin melko erikoisia, kun aurinko paistatteli melkein pilvettömältä taivaalta, mutta rankat lumikuuropilvet tulivat aina yllättäen tuntureiden takaa, vieden välillä näkyvyyden lähes täysin.

On kotiinpaluu

Ahkio vie pohjoiseen

Minä etelään

Olin lopulta 5 päivää erämaassa, mutta tuntui, kuin olisin ollut viikkoja poissa. Yksinäisyys hiukan vaivasi, mutta se olisi varmaan poistunut hetken päästä. Oli juuri tottumassa yksin olemiseen ja leirielämäkin alkoi jo luistaa kuin itsestään.

Haaveenani on tehdä pidempi vaellus jokaiselle Suomen erämaa-alueelle. Aika monta on jo tehty, mutta muutama retki on vielä tekemättä. Rakastan polutonta erämaata ja valinnanvapautta kulkiessani minne mieleni vie. En ollut retkeä muuten juuri suunnitellut etukäteen, kuin taimenjärvet houkuttelivat mielessäni. Taimenet jäivät taas vesistöihin, mutta joku päivä vielä minullakin varmasti onni käy.

Myös haaveeni saada talvella erämaassa kuvattua revontulia ei käynyt toteen. Kuitenkin kiva, että näitä haaveita jää pari vielä elämään seuraavillekin reissuille.

Retkeni lähtöpiste oli veneenlaskupaikan parkkipaikka vasemmalla, ennen Kutturan siltaa.

Teen myöhemmin myös lyhyemmän videon, mutta tässä on n. tunnin pituinen video retkeltäni.

Rytitupa ja Syötteen kansallispuiston talvireitit

Vietimme kolme päivää Syötteen kansallispuiston talvireiteillä 23.–25.2.2017. Jos olet aina halunnut päästä talviretkeilemään, mutta umpimetsä pelottaa, tai jos haluat päästä talvella päiväretkelle tuvan lämpöön, tässä on sinulle aivan mahtava kohde! Syötteen talvireitit ovat kuljettavissa mm. suksilla, lumikengillä, potkukelkalla tai läskipyörällä (fatbike). Läskipyöriä saa vuokrattua Hotelli Iso-Syötteeltä, ja muita välineitä löytyy vuokralle Syötteen luontokeskukselta. Luontokeskukselta saa myös talvireittien karttoja, sekä viimeisimmät vinkit reiteille.

Aloitimme matkamme hotellilta, josta saimme läskipyörät käyttöömme. Aamulla oli alkanut sataa lunta, ja reitin kunto hiukan epäilytti. Meillä oli rinkat selässämme, minulla vielä varsin painava, kiitos valokuvausvälineiden. Saimme luontokeskukselta kyydin rinkoillemme Rytituvalle asti, ja itse poljimme kevyin varustein moottorikelkan tekemää tuoretta jälkeä pitkin. Luontovalvoja Urpo oli niin ystävällinen, että lämmitti meille tuvankin valmiiksi!

Matkaa hotellilta Rytivaaraan tuli meille reilut 25 kilometriä, kävimme vähän muuallakin matkalla pyörimässä. Luontokeskukselta on noin 20 kilometriä Rytivaaraan. Kevyin varustein polkeminen oli todella helppoa. Tuntui, kuin olisi tyhjää polkenut. Luulisi leveiden renkaiden antavan kovan vastuksen, mutta päinvastoin. Loppumatkasta lunta oli jo tullut reilummin moottorikelkkauran päälle, ja saimme juuri ja juuri poljettua Rytivaaralle asti. Matkaan meillä meni varmaan noin 4 tuntia.

Vuonna 1852 Rytivaaraan rakennettiin pieni, vaatimaton mökki. Perustajaa ei enää tunneta, mutta 1860 Rytivaaran omisti Johan Karlbom. Muutamaa vuotta myöhemmin paikan autioittivat ankarat katovuodet, jolloin Rytivaaran asukkaat menehtyivät lapsineen muutamassa vuodessa.

Aikoinaan torppia ja mökkejä pystytettiin metsiin ilman lupia. Rytivaarasta tuli kuitenkin 1870 kruununmetsätorppa, kun Matti Kynsijärvi sopi Metsähallituksen kanssa torppasopimuksen.

Rytivaaran varaustuvasta löytyi vielä mielenkiintoiset Teo Sorrin kirjat: Syötteen poluilta ja polkujen varsilta ja Tarinoiden Syöte. Samat kirjat voi ostaa myös luontokeskukselta. Kirjoista löytyy paljon tarinaa Rytituvasta ja lähialueista. Todella mielenkiintoista luettavaa kynttilän valossa! Alueella kannattaa hiukan kierrellä ja käydä katselemassa rakennuksissa myös sisältä. Näin talvipakkasilla lähes metrisessä lumihangessa voi hyvin käsittää, kuinka haastavaa on varmasti ollut täällä aikanaan elää.

Luin juuri Syötteen kansallispuiston Facebook-sivuilta luontovalvoja Urpon käyneen Rytituvalla ja mitanneen siellä lumihangen paksuudeksi 120 cm.

Rytivaarasta löytyvät hyvät palvelut. Paikalla on kaivo ja sauna. Mikäs sen hienompaa, kun päästä pitkän päivän jälkeen myös saunomaan. Sauna on tuotu paikan päälle muualta, itse sauna on varmasti todella vanha ja verantaosa on tehty hiljattain laajennuksena. Saunasta irtosivat huippuhyvät löylyt. Vähän teki mieli mennä lumihankeen pyörimään, mutta orastavan flunssan takia jätin sen tällä kertaa tekemättä.

Varaustupa on myös siirretty tälle paikalle hiukan kauempaa. Tämä on varmasti hyvä järjestely, koska kaikki rakennukset ovat nyt samalla alueella. Tupa on tilava, hyvin eristetty ja lämpesi melko nopeasti (kiitos Urpolle).

Tuvassa on mahtava tunnelma. Kaminassa rätisee lämmin tuli, ikkunasta näkyy talvinen metsä. Minnekään ei ole kiire, ja aika tuntuu pysähtyneen. Taivas oli ohuessa pilvipeitteessä, mutta kirkkaimmat tähdet näkyivät sen läpi. Pieni revontulien loimutus näkyi myös puurajan takaa.

Varaustuvalta löytää paristokäyttöisiä lyhtyjä. Lyhdyistä tulee mukava tunnelmavalo, joten tuvassa ei tarvitse kyhjöttää pimeydessä. Tuvan lämmössä on helppoa nauttia. Tekemistä löytyy; kirjojen lukemista, karttojen tutkimista, saunomista, herkuttelua, kahvittelua, romantiikkaa ja välillä polttopuiden tekoa ja hakua. Tästä ei loma paremmaksi voi mennä.

Olimme sopineet Urpon kanssa, että hän tulee ajamaan kelkallaan reitin auki aamusella. Seuraavana päivänä oli alueella Syöte MTB Winter -tapahtuma, ja paikalle oli tulossa toistasataa läskipyöräilijää. Urpolla olikin kädet täynnä töitä, ja päätimme lähteä liikkeelle ennen reitin avaamista. Lunta olikin tullut reilusti, ja pyörällä ajaminen oli mahdotonta. Hiljaisessa vauhdissa pyörä suti tyhjää, ja nopeammassa vauhdissa painavan rinkkani takia eturenkaalta lähti pito, ja ohjattavuus hävisi välillä aivan täysin.

Ensimmäistä kertaa läskipyöräilylle tai ylipäätänsä retkipyöräilylle lähtevää suosittelen pakkaamaan vain kevyen repun selkään ja käyttämään pyörälaukkuja niin paljon, kuin mahdollista. Ajoasento ei ole mukava painavalla kantamuksella, jolloin painopiste muuttuu liian taakse.

Kokeilimme kuitenkin vähän väliä, jos pyöräily jo onnistuisi, mutta aina se päättyi lumienkeleiden tekoon. Moottorikelkkaura oli tamppautunut tiiviiksi, ja siinä pystyi kävelemään. Uralta pois eksyessään löysi kuitenkin itsensä vyötäröön asti lumeen hautautuneena.

Jatkuva kaatuminen ja hangesta nouseminen söi nopeasti energiaa. Tässä onkin varoituksen sana tälle reitille lähtijöille; varmistakaa alustan kunto ja muistakaa, että lumisateella saattaa reitti muuttua ajokelvottomaksi. Kun taluttaa pyörää rinkka selässään 20 kilometriä, saattaa monella huumori loppua.

Toraslammen autiotuvalle saapuessamme minulta olikin energia aivan loppu. Selvää oli, että meidän oli syötävä hiukan eväitä, ja pienen tauon jälkeen oli jatkettava matkaamme kohti Ahmatupaa. Urpo oli tullut vastaamme ja ajanut kelkalla meille uraa, mutta alusta ei ollut niin kovaa, että se olisi kunnolla sallinut pyöräilyn. Kuulemma isomman lumisateen jälkeen saattaa mennä pari päivää, että pohja tallaantuu taas kovaksi.

Toraslammelle emme uskaltaneet jäädä yöksi ilman manaajaa. Kävin hakemassa viereiseltä lammikolta lisää juomavettä, olimme jo juoneet kaiken vetemme. Nyt jaksoimme taas jatkaa matkaa.

Kerkesimme kuitenkin Ahmatuvalle (yllä) ennen hämärää. Ahmatuvalla on tästä edestä katsottuna vasen puoli varaustupa, ja oikea puoli kaikille avoin autiotupa. Ahmatuvalla on ollut talvisin myös munkkikahvila, ainakin hiihtoloman aikaan. Emme ihan kerenneet munkkeja ostamaan, mutta tupa oli vielä mukavan lämmin.

Hyvin nukutun yön jälkeen kävin munkkeja odotellessani katsomassa, mitä muuta täältä löytyy. Kaivosta puron varrelta olimme jo hakeneet illalla raikasta vettä, puron toiselta puolelta löytyy vielä Ahmakota ja sauna. Sauna kuuluu vain varaustuvan varanneille. Puuvajan vierestä löytyi vielä koirankopit.

Munkit syötyämme alkoi jo pyöräkin kulkemaan. Reitti Ahmatuvalta pääreitille oli hiukan haastava, mutta ajettavissa. Itse luontokeskukselle johtava pääura olikin sitten jo täydellisessä kunnossa. Päätimme jättää pyörämme kuitenkin alkuun Ahmakallion risteykseen ja käydä katsomassa, millainen se Ahmakallion näköalatorni oikein on.

Täytyy sanoa, että onni onnettomuudessa, edellisenä päivänä olimme muuttaneet suunnitelmiamme ja siirtäneet tämän visiitin tälle päivälle. Nyt oli lähes pilvetön taivas, ja en olisi voinut kauniimpaa päivää toivoa!

Tornilta oli aivan mahtavat näköalat joka suuntaan, kyllä talvinen Syöte on kaunis!

Emme olisi millään halunneet lähteä pois tornista. Aurinko lämmitti jo mukavasti, ja tuulestakaan ei ollut mitään tietoa. Talvisen maiseman ihailu on niin rauhoittavaa. Harmi, kun kotona Lounais-Suomessa ei enää talvea ole. Oli todella hämmentävää huomata, että me olimme ulkomaalaisten turistien kanssa samalla tavalla ihmeissämme talvesta ja sen eksotiikasta.

Loppumatka luontokeskukselle menikin helposti pyöräillen, maisemia samalla ihaillen. Syötteen talvireitit olivat aivan mahtavat! Pyörää taluttaessani meinasi alkaa jo hymy hyytyä, mutta viimeinen päivä taas lumosi täysin! Läskipyöräily harrastuksena kiinnostaisi kovasti, tästä lähti iso kipinä!

Karttalinkit:

HotelliLuontokeskus, Rytitupa ja Ahmatupa.

Tässä myös linkki tekemääni videoon.

Tämä on Pudasjärvestä kertovan juttusarjan kahdeksas osa. Juttusarja on toteutettu yhdessä Pudasjärven kaupungin kanssa vuosina 2016–2017. Sarjan aiemmat retkikertomukset ovat: Kupson kutsu,HampusvaaraRumavaaraVitikkoPortinojaVattukuru ja Syötteen mylly

Testissä Savotan uusi risukeitin, Happy Stove

Saimme Retkipaikkaan testiin Savotalta uuden Happy Stove -risukeittimen. Risukeitin on juuri ilmestynyt myyntiin jälleenmyyjille, ja hintaluokaltaan se on noin 30 euroa. Tuote on kotimainen, ja myyntipakkausta koristelee Avainlipputuotteen tunnus.

Risukeittimen mukana tulee kätevä Cordura 1000D -kankaasta tehty kuljetuspussi. Pussin sisäosa on päällystetty polyuretaanilla. Pussin voi ripustaa reppuun tai rinkkaan, tai vähän tilaa vievänä paketin voi laittaa vaikkapa repun sivutaskuun. Säilytyspussi on tärkeä, koska nokiset keittimen osat suttaavat muuten paikat, ja terävät reunat repivät muovipussin.

Itse risukeitin koostuu seitsemästä laserleikatusta, ruostumattomasta teräksestä valmistetusta osasta. Kuulostaa vaikealta palapeliltä, mutta ei se sitä ole. Kaksi pienintä palaa muodostavat ristikon keittimen päälle, joka kannattelee kattilaa tai kahvipannua. Seinäpaloja on neljä, ja yksi pala menee keittimen pohjalevyksi. Palojen kasaus on ihan näppärää, ja keitin tuntuu tukevalta.

Purettaessa risukeitintä takaisin osiin sormet hiukan likaantuvat, joten varmaankin kannattaa jatkossa kasata paketti niin, että nokiset osat ovat aina sisäpuolella, jottei koko paletti mene aivan nokiseksi.

Happy Stovessa liekki tuntuu palavan hyvin, ja ilmanottoreiät ovat oikeissa paikoissa. Kun kattilaa tai vastaavaa ei ole vielä kasan päällä, saa keittimestä helposti komeat lieskat.

Polttelin ensin hetken aikaa ilman ristikkoa, jotta pohjalle tulee reiluhko kasa hiillosta. Pienemmät märät risut tuntuivat palavan iloisella liekillä.

Kun kattilan asetti keittimen päälle, sai tulta välillä auttaa puhaltelemalla syöttöaukkoon. Risut eivät olleet kuivimmasta päästä, ja tuulta ei liiemmin ollut apuna. Tuli kuitenkin pysyi pienellä vaivalla kuumana, ja 6 desiä vettä kiehui lopulta melko helposti.

Mallista riippumatta risukeittimen alla on aina hyvä olla palamaton alusta. Lisää risukeittimiin liittyvästä turvallisuudesta voit lukea Luontoon.fi-sivustolta.

Risukeitin on todella mukava tapa päästä tulistelemaan pienoiskoossa, ja veden keittäminen on hauskaa puuhaa. Risukeittimen kanssa saa päiväretkelle tehtyä kivan tulistelutauon, vaikkei tulipaikkaa olisikaan.

Savotan Happy Stove -risukeitin toimi hyvin. Tuli paloi hyvällä liekillä, ja märätkään risut eivät tehneet älytöntä savua. Pieni koko ja paino ovat iso plussa, eli tätä voi pitää mukanaan vaikka ihan varakeittimenä. Jos hakemalla haetaan jotain negatiivista, voisi se olla sormien suttaantuminen keitintä takaisin säilytyspussiin pakatessa. Varmasti pienellä harjoittelulla pakkaaminenkin onnistuu vain osien reunoista kiinni pitäen.

Itse pidin Happy Stove -risukeittimestä niin paljon, että jää kyllä omaan käyttöön.

Tekniset tiedot:

Materiaali: Laser-leikattu rosteriteräs
Mitat: Korkeus 14cm , leveys 14cm, syvyys 14cm
Paino: 250g

Kuljetuspussin materiaali: 1000D Cordura, PUR pinnoitettu
Kuljetuspussin ja pakatun keittimen mitat: Korkeus 15,5cm, leveys 14cm, syvyys 1cm
Kuljetuspussin paino: 30g

Kummitteleva Syötteen mylly ja laavu, Pudasjärvi

Kävimme hiihtämässä Syötteen vanhalle myllylle 20.2.2017. Syötteen mylly on rakennettu 1800-luvun puolella ja se on ollut kyläläisten yhteisessä käytössä, yhteisillä mailla. Mylly on luovutettu 80-luvulla Pudasjärven kunnalle matkailukäyttöön, ja kunnalla on velvollisuus pitää myllyä kunnossa.

Myllyllä on paljon historiaa ja monta kummitustarinaa. Joillekin tarinoille on löytynyt luonnollinen selitys, mutta kaikkea ei ole pystytty selvittämään.

Syötteen mylly ja laavu sijaitsevat mainiolla paikalla päiväretkeä ajatellen. Talviaikaan 2,9 kilometrin hiihtolatu, Myllyn lenkki, kulkee laavun ohi, ja mylly on ladun toisella puolella. Lähellä sijaitsee myös Aten Kotakahvio, Kelosyötteen mökkikylä sekä muita hiihtoreittejä, joista voi yhdistellä itselleen sopivan pituisen hiihtolenkin. Kelosyötteeltä löytyy myös parkkipaikka. UKK-reitti kulkee myös laavun kautta.

Myllyn ovi on auki ja sisällä voi käydä kurkkaamassa, jos kummitus olisi paikalla. Tällä kertaa ei näkyviä hahmoja paikalla ollut, mutta vanhanajan tunnelman pystyi aistimaan sisällä myllyssä.

Soitin alueen vanhalle legendalle Atte Särkelälle, joka asuu lähellä myllyä, ja kyselin, onko hänellä tiedossaan mitään hyviä tarinoita myllyn alueelta. Ja hänellähän niitä oli! Yksi vanha tarina on ajalta kauan ennen sotia. Lähistölle oli Keihäsvaaran jyrkälle rinteelle hakattu ns. kuivaränni, josta tukkeja laskettiin alas edelleen tukinuittoon Säkkisenojalle. Kuivarännillä tapahtui onnettomuus, tukki osui yhtä miestä päähän ja uhri kuoli välittömästi. Mies haudatiin myllyn viereen ilman papin siunausta.

Syötteen mylly on kunnostettu ja kuulemma halutessaan sen saisi jopa takaisin käyttöönkin. Viimeksi myllyä on kuitenkin käytetty sodan jälkeen 40-luvulla, ja sen jälkeen käyttö on loppunut.

Yksi Atte Särkelän kertoma tapaus tapahtui itse myllyssä. Tarinan mukaan lähistön piika oli iskenyt silmänsä renkiin ja oli houkutellut rengin myllylle räiskäleiden paistoon. Piika oli keittänyt kahvit ja paistanut räiskäleet rengille, ja he olivat juuri aikeissa tehdä sitä kauneinta keskenään. Kuinka ollakaan, toinen piika oli kuullut myös aikeista ja oli tullut kurkistamaan myllyn ratista. Ratti putosikin lattialle ja rakastavainen kaksikko pelästyi kovasti, luulivat sitä itse piruksi. Kaksikko lähtikin karkuun kovaa vauhtia, ja ratin vahingossa pudottanut piika sai jäädä nauttimaan rakastavaisten kahvit ja räiskäleet.

Myllyn ohitse virtaa Myllyoja, ja myllyn kohdalla keväällä kohisee Myllykoski. Talvisaikaan koski pauhaa jään alla piilossa, ja myllyn rakennelmatkin ovat paksun lumipeitteen alla.

Sodan aikaan tällä alueella oli nähty venäläisiä desantteja ja heidän nuotiopaikkojensa jäämiä. Venäläiset olivat tulleet laskuvarjolla tiedustelemaan paikkoja ja yöpyneet useamman yön myllyn lähiympäristössä. Mitään vahinkoja ei Atte Särkelän tiedossa ollut, ja desantit olivat pysyneet pääosin piiloissansa.

Jäljistä päätellen Myllykoskella asustelee myös saukko. Myllykoski oli pääosin jäässä, mutta pieni kohta oli myös sulana. Jää ei varmasti ole kovinkaan paksua, joten en lähtisi kokeilemaan sen kantavuutta.

Alueella on ennen ollut myös myllysauna. Aikoinaan 50-luvun alussa eräs kyläläinen poltteli pontikkaa saunalla, ja poliisivat olivat saaneet tekijän kiinni verekseltään. Epäilty pontikanpolttaja oli joutunut “linnaan” ja suutuspäissään takaisin kotiin päästyään oli räjäyttänyt saunan ilmaan.

Kävimme läheisen nyppylän päällä myös katsomassa, miltä mylly ja laavu näyttäävät korkeammalta katsottuna.

Atte Särkelä kertoi myös tarinan ajalta, jolloin Iso-Syötteen vedenotolle etsittiin lähdettä. Tutkijat olivat kierrelleet talvisaikaan alueella useamman päivän ja olivat laskeutuneet viereseltä vaaralta myllylle. Toinen miehistä oli huomannut sauvan jääneen vaaran huipulle. Molemmat miehet harmittelivat tapausta ja kävivät kuitenkin ensin myllyssä. Suksille palatessaan miehet miettivät, että onpa inhottavaa lähteä sauvaa hakemaan, mutta hämmästykseen huomasivatkin sauvan olevan suksien vieressä. Miehet pelästyivät kovasti, kiiruhtivat Särkelän kotiin ja kysyivät kiihdyksissään, kummitteleeko myllyllä? Jos kummittelee, niin kummitus oli kuitenkin tällä kertaa kiltti kummitus. Kenties myllyllä on oma avulias tonttu, jota ei tarvitse pelätä?

Karttoja ja vinkkejä retkiin löydät luontokeskukselta. Sieltä löydät myös välineitä vuokralle, kuten suksien perässä vedettävän lastenistuinahkion.

Pudasjärven ja Syötteen alueella on hyvin dokumentoitu tarinoita myös Teo Sorrin kirjoihin. Luontokeskukselta löysimme kirjat: Syötteen poluilta ja polkujen varsilta ja Tarinoiden Syöte. Erittäin mielenkiintoista luettavaa, suosittelen!

Karttalinkit parkkipaikalle ja myllylle.

Tämä on Pudasjärvestä kertovan juttusarjan seitsemäs osa. Juttusarja on toteutettu yhdessä Pudasjärven kaupungin kanssa vuosina 2016–2017. Sarjan aiemmat retkikertomukset ovat: Kupson kutsu, HampusvaaraRumavaaraVitikkoPortinoja ja Vattukuru.

Vattukurun lumikenkäilyreitti ja laavu, Pudasjärvi

Syötteen kansallispuistosta löytyy kaksi mahtavaa lumikenkäilyreittiä, Teerivaaran kierros ja Vattukuru. Kiersimme Vattukurun luontopolkua mukailevan lumikenkäilyreitin kauniina aurinkoisena päivänä 22.2.2017. Parkkipaikka on aurattu talvisinkin ja se löytyy tästä karttalinkistä.

Lumikenkäilyreitti on 2,1 km pitkä ja soveltuu hyvin lyhyeksi päiväretkikohteeksi. Olosuhteet kannattaa tarkastaa etukäteen vaikkapa luontokeskuksella käymällä. Lunta oli metsässä n. 70 cm, mutta polku oli tallottu niin tiukaksi, että päätimme lähteä matkaan ihan vain kengät jalassa. Päätös oli lopulta oikea, lumikengät olisivat olleet tällä kertaa liioittelua.

Sää oli mitä parhain. Kymmenisen astetta pakkasta ja aurinko paistoi pilvien välistä. Kuten syystarinasta voit lukea, reitti on monipuolinen ja alku kulkee naavaisten kuusien välissä kiemurellen. Ihmeteltävää riittää, ja kauniina talvipäivänä voisi reitillä viettää tuntikaupalla kamera kädessä. Uutta lunta oli satanut hieman puiden oksille jo aikaisemmin pudonneiden tilalle. Kaikkialla oli puhtaan valkoista.

Reitti kulkee aluksi kohti Lehtovaaran huippua. Ennen huippua polku kuitenkin kääntyy alas kohti Vattukurua. Alamäkeen kävellessä tuli vastaamme kaunis aukio, ja aurinko lämmitti punaisia poskiamme. Jäimme ihastelemaan kaunista näkyä.

Lopulta saavuimme kurun pohjalle ja paikan kauneimmasta kohdasta löytyi myös Vattukurun laavu. Laavulle ei ollut jätetty puita tai sytykkeitä, yleensä niitä ei suosituimmilta laavuilta löydäkään, koska kaikki retkeilijät eivät tunne laavuetikettiä, ja toisaalta monella ei ole mukanaan puukkoa. Teimme kuitenkin tulet ja kannoimme hiukan puita laavulle. Teimme myös sytykkeitä seuraaville vierailijoille.

Laavulla oli mukava istuskella teetä hörppiessä. Kauniit maisemat avautuvat suoraan laavulla istuvalle. Laavun vieressä kulkee myös puro, josta saa raikasta vettä. Vesiä ei erikseen tarkisteta, ja vesi suositellaan keitettäväksi ennen käyttöä. Otimme teevedet suoraan purosta, puron reunalla saa olla tarkkana, koska lumivallit voivat sortua. Näimme myös yhden lumikenkäilijän sortuvan läpi lumen suoraan puroon.

Vattukuru on kyllä todella kaunis ja tuli mieleen, että tämän paikan kyllä haluaisi nähdä kaikkina vuodenaikoina. Jylhät kiviset rinteet ovat todella jyrkät ja ylväät. Jäätiköiden sulamisvesivirrat ovat aikoinaan muovanneet tämän luonnon taideteoksen. Keväällä reitti saattaa olla vielä mielenkiintoisempi, kun kasvillisuus vaihtelee reitin varrella todella monipuolisesti.

Koska kyseessä on luontopolku, on matkan varrella opastauluja, jotka kertovat paljon kurusta. Opastaulut kannattaakin tavata läpi ja aina on mukava oppia uusia asioita. Tänne polulle tulemme varmasti käymään joskus uudemman kerran.

Karttalinkki parkkipaikalle.

Tämä on Pudasjärvestä kertovan juttusarjan kuudes osa. Juttusarja on toteutettu yhdessä Pudasjärven kaupungin kanssa vuosina 2016–2017. Sarjan aiemmat retkikertomukset ovat: Kupson kutsu, Hampusvaara, RumavaaraVitikko ja Portinoja.

Pöllö ja tähtitaivas: Lotjan ja Portinkurun maisemissa Pudasjärvellä

Halusimme päästä hiukan eräilemään Pudasjärven seudulle, Syötteen kansallispuiston rajoille. Kohteeksi valikoitui Portinojan laavu ja naavaiset lähimetsät. Lähdimme matkaan 21.2.2017 ja vietimme yhden yön laavulla yöpyen.

Puron ylitys onnistui helposti moottorikelkkauran sivusta.

Talvella kaikkia pienempiä teitä ei aina aurata, mutta tällä kertaa pääsimme lähelle laavua auton kanssa. Auton saimme parkkiin kätevästi leveämmälle kohdalle tienristeykseen. Risteyksessä oli kyltti merkitylle maastopyöräreitille. Laavun ohi kulkee myös UKK-reitti. Laavu löytyi melko helposti puhtaita hankiakin pitkin kuljettuna, mutta täällä on maastossa helppo eksyä. Näkyvyyttä on yllättävän lyhyesti, ja vaaratkin ovat niin loivia nousuiltaan, ettei niitä oikein näe kulkiessaan.

Portinojan laavu sijaitsee todella kauniilla paikalla.

Saavuimme Portinojan laavulle liukulumikengillä. Kulkuvälineemme osui nappiin, ja maastossa oli nopeaa ja vaivatonta suksia eteenpäin. Hankikanto oli yllättävän hyvä, vaikka hangen päällä oli paljon puuterilunta. Suksi upposi lumeen muutamasta sentistä kymmeneen senttiin paikasta riippuen.

Pudasjärvellä saa vuokrattua liukulumikenkiä ja lumikenkiä ainakin luontokeskukselta.

Portinojan laavun vieressä on puro, josta saa raikasta vettä.

Syötteen vedet ovat puhtaita ja juomakelpoisia. Vesiä ei kuitenkaan erikseen tarkisteta, ja juomavedet suositellaan keittämään ennen juomista. Myös suodattimet ovat toimivia, mutta talviaikaan saattavat jäätyä helposti. Luonnonvedet saattavat saastua väliaikaisesti esimerkiksi erilaisista bakteereista, joten suoraan purosta juominen on aina riski. Me olemme tämän riskin usein ottaneet, ja nytkin joimme raikasta purovettä suoraan kuksasta.

Petäjä-Lotjan reunaman moottorikelkkareitillä.

Jätimme rinkkamme laavulle, otimme vain välttämättömimmät tavarat mukaamme ja lähdimme hiihtoretkelle liukulumikengillämme. Suunnitelmana oli Petäjä-Lotjan ja Lotjan huipun jälkeen laskeutua Portinkurun pohjalle ja siitä takaisin laavulle. Reitin pituudeksi arvioimme noin 10 kilometriä. Alkuun tein heti virheen suunnistamisessa ja lähdimme hiihtämään väärää moottorikelkkauraa pitkin. Reitti tuntui jotenkin väärältä, ja parin kilometrin hiihtämisen jälkeen oli meidän pakko varmistaa sijaintimme GPS:n avulla.

Aloittelijamainen virhe heti alkuun melkein alkoi harmittamaan, mutta näimme nyt hienoja paikkoja reittimme ulkopuoleltakin. Lopulta nousimme oikeaa moottorikelkkauraa kohti Petäjä-Lotjan huippua. Matkalla oli hakkuuaukio, jolta aukesivat mukavat näköalat aina Iso-Syötteelle asti.

Petäjä-Lotjan ja Lotjan vaarojen välissä on satumainen suo.

Petäjä-Lotjan huipulta ei enää näkymiä auennut. Varmistimme sijaintimme GPS:n avulla, huipulla olimme, mutta metsä esti näkyvyyden. Jatkoimme matkaamme kohti Lotjaa, näkyvyys ei ollut kovin hyvä ja korkeuserot niin loivia, että ilman hyvää suuntavaistoa, kompassia tai GPS-laitetta suunnistaminen on todella vaikeaa. Petäjä-Lotjan ja Lotjan huippujen välistä löysimme kauniin suon.

Jokin iso lintu korkeimman kuusen latvassa.

Etsiessämme Lotjan huippua huomasin oksien välistä jonkin tumman hahmon korkeimman kuusen latvassa. Pidempää teleobjektiivia ei ollut matkassa, vain 24–105 mm objektiivini. Lintu vaikutti melko suurelta, päätin päästä lähemmäksi. Pääsin hiipimään melkein suoraan kuusen alapuolelle, sain muutaman kuvan. Otus käänsi päänsä kohti minua ja se oli hiiripöllö!

Komea hiiripöllö katseli minua Lotjan korkeimman kuusen latvasta.

Objektiivini oli jo ihan jäässä, ja automaattitarkennus ei enää toiminut. Sain kuitenkin käsin säädettyä tarkennuksen suunnilleen kohdalleen ja muutaman tunnistettavan kuvan hiiripöllöstä. En ole ennen päässyt yhtä lähelle paikallaan olevaa pöllöä ja tilanne oli ikimuistoinen.

Hiiripöllöllä on pitkä pyrstö ja lentävä pöllö näyttää kauempaa katsottuna aivan haukalta.

Lotjan huipulla kävi sama kuin Petäjä-Lotjalla. Vaaran huipulla olemisen pystyi todentamaan vain GPS:n avulla. Lotjan huipulta lähdimme hiipumaan kohti Portinkurua, mutta huomasimme aukion lähellä Lotjan ja Välivaaran välistä pikkukurua. Aukiolta oli näköalat pitkälle, ja vaikka en hakkuuaukioista yleensä pidä, oli näköala mahtava ja aukiolle jätetyt kelot hienoja.

Hakkuuaukiolle oli jätetty komeita keloja pystyyn.

Ilta alkoi jo hämärtyä ja epäilimme, ettemme kerkiä enää Portinkurun pohjalle. Meillä oli kyllä otsalamput mukana, muttei niiden valossa juuri maisemia voi ihailla. Laskeuduimme kyllä lähelle kurua, ja näin kurun vilaukselta puiden välistä. Kuru näytti todella kauniilta, mutta kunnollisen valokuvan saaminen ei tällä kertaa onnistunut. Koska laavupaikka oli niin kaunis, luulen meidän vielä joskus kurulla käyvämme. Ehkäpä se olisi keväällä myös kaunis?

Portinojan laavulla on tunnelmaa. Tunnelma on parhaimmillaan yöpyjille.

Kerkesimme laavulle ennen pimeää ja saimme tulet helposti aikaiseksi hyvillä polttopuilla. Pakkanen oli hiukan yöksi kiristymässä, ja Ilmatieteenlaitos lupasi jopa -22 asteen pakkasia yöksi. Minulla on kunnollinen talvimakuupussi, jossa olen nukkunut yli -20 asteen pakkasissa, ja vaimollani on kaksi kolmen vuodenajan makuupussia päällekkäin. Se on myös toimivaksi todettu yhdistelmä, kun toinen pusseista on selvästi isompi, kuin toinen.

Viihdyimme laavulla todella hyvin. Pudasjärven seuduilta olimme kuulleet monia kummitustarinoita, selittämättömiä valoilmiöitä ja jopa tarinoita “räjähtävästä” järvestä. Nukuimme kuitenki niin sikeästi, etteivät yön pimeydessä kulkevat voimat saaneet meitä hereille.

Tämä on Pudasjärvestä kertovan juttusarjan viides osa. Juttusarja on toteutettu yhdessä Pudasjärven kaupungin kanssa vuosina 2016–2017. Sarjan aiemmat retkikertomukset ovat: Kupson kutsu, Hampusvaara, Rumavaara ja Vitikko.

Paikkoja karttalinkkeinä:

Auton pysäköintipaikka.

Portinojan laavu.

Saaristomeren korkein saari – Högland, Kemiönsaari

Pitkään haaveilemani reissu Höglandin saarelle pääsi vihdoin alkamaan. Höglandin saari sijaitsee Saaristomeren kansallispuistossa ja sieltä löytyy Saaristomeren korkein kohta. Aloitimme matkamme Paraisilta ja lähdimme matkaan aivan mahtavassa, lähes pilvettömältä taivaalta paistavassa auringon valossa.

Taakse jää Parainen, edessä häämöttää Saaristomeren kansallispuisto.

Taakse jää Parainen, edessä häämöttää Saaristomeren kansallispuisto.

Lähdimme matkaan isäni veneellä. Ilma oli mitä parhain veneilyyn, ja kannella tarkeni pelkällä T-paidalla. Kaunis saaristo alkoi näyttää jo syyskuun värejään.

hogland-4-of-19

Veneily on mitä parhainta hyvällä säällä. Meri on kaunis, mutta joskus myös salakavala. Aina pitää varautua nopeisiin säänmuutoksiin, joita syksyn aikana usein tuleekin. Tämän saimme taas kokea, kun edessä alkoi näkyä merisumua. Maisemat katosivat ja näkyvyys oli välillä lähes nollassa.

Höglandin saaren tulipaikka on kauniilla rannalla.

Höglandin saaren tulipaikka on kauniilla rannalla.

Höglandin saarelle saapuessaan saa olla tarkkana karikkojen kanssa. Vene kannattaa jättää laiturille niin, että muutkin mahtuvat. Kuvassa on esimerkki, miten ei kannata tehdä.

Rannalta löytyy kaunis tulipaikka ja torppari Johannes Anders Vesterbergin torpan rauniot. Saaren historia on mielenkiintoinen, ja siitä voi lukea lisää opastauluista paikan päällä.

Höglandin saaren korkeimmalla kohdalla on näkötorni.

Höglandin saaren korkeimmalla kohdalla on näkötorni.

Saaren suurin vetonaula on komea näkötorni. Tornista näkee pitkälle merelle. Merisumu alkoi onneksi jo hälvetä, ja mekin saimme kokea upean näkymän Saaristomeren ylle.

Tornissa viihtyisi tuntikaupalla merta ihaillen.

Saaristomaisemaa tornista nähtynä.

Saaristomaisemaa tornista nähtynä.

Saaren ympäri kiertää myös kaksi lyhyttä luontopolkua, mitkä ehdottomasti kannattaa kävellä läpi. Saarelta löytyy monipuolista luontoa ja paljon tutkittavaa.

hogland-12-of-19

Toinen lyhyempi luontopolku kiertää vanhan torpan ympäri ja pidempi reilun kilometrin pituinen polku kulkee näkötornin kautta saaren ympäri. Luontopoluilla on hyvät opastaulut, jotka kertovat saaren historiasta ja torppareiden elämästä. En kerro enempää, käykää itse tutkimassa.

Kartta saaresta. Sijainti: N=6672684, E=239536 (ETRS-TM35FIN).

(WGS-84): N60° 06,50′ E22° 18,7′

Retki tehtiin 11. syyskuuta 2016.

Falafelpihvit punajuuri-ohralisukkeella

Syömme vaellusreissuillamme paljon kasvisruokaa. Kasvisruoka on usein kevyttä, säilyy hyvin ja sisältää painoonsa nähden paljon ravintoa. Kasviksista saa myös helposti paljon proteiinia, mikä auttaa rankoilla reissuilla jaksamaan sekä palautumaan.

Kasvatamme omia juureksia, chilejä, tomaatteja ja yrttejä omalla pihallamme sekä kasvatuspalstallamme. Mikä sen parempaa, kuin syödä itse kasvattamia raaka-aineita? Kasvisruoka on myös todella maukasta ja monipuolista.

falafel-1-of-5

Yksi positiivinen yllätys oli valmis falafel-jauhe, jota löysimme Vegekaupasta. Jauhe sekoitetaan veteen ja annetaan turvota 30–40 minuuttia. Jauheesta voi muotoilla pyöryköitä tai pihvejä, ja sitten ne vain paistetaan runsaassa voissa.

falafel-2-of-5

Trangian kansi toimii hyvin myös paistinpannuna, mutta tarvittaessa pihvit voi paistaa myös kiven päällä. Pihvit ovat valmiita, kun niiden väri on kauniin ruskettunut ja ne tuntuvat rapeilta.

falafel-5-of-5

Yhdestä falafeljauhepussista saa tehtyä kolmen hengen tai kahden todella nälkäisen retkeilijän annokset. Lisukkeeksi teimme punajuuri-ohralisuketta.

Punajuuri-ohralisuke:

  • kuivattua punajuurta
  • sipulia (myös kuivattu käy)
  • vettä
  • kasvisliemikuutio
  • mausteet: suola, mustapippuri, chilijauhe
  • täysjyväohraa
  • Koskenlaskija-sulatejuustoa tai juusto-parsakaali-lämminkuppikeittoa

Liota punajuuria vedessä. Kiehauta vesi. Lisää kasvisliemikuutio ja punajuuret. Keitä juurekset pehmeäksi. Lisää mausteet, sipulit sekä ohrat ja keittele keitos kypsäksi. Lisää joukkoon Koskenlaskijaa tai juusto-parsakaali-lämminkuppikeittoa.

Vinkki: Tarjoa lisukkeena myös sitruunamarinoituja oliiveja. Niitä saa pienessä kevyessä pussissa ainakin Prismasta. Myös sipulirouhe toimii!

falafel-4-of-5

Sitten vaan ääntä kohden!

Suomen luonnon päivä Paimion Vakkavuorella

Valitsimme ensimmäistä kertaa kohteeksemme Paimion Vakkavuoren, kun halusimme lähteä juhlistamaan Suomen luonnon päivää viime elokuussa. Vakkavuori sijaitsee lähellä Turkua, Piikkiön ja Paimion rajalla. Turun lähistöltä ei isoja metsäalueita enää löydä, mutta mukavia pienempiä retkikohteita löytyy kuitenkin etsijälle.

Kauniit peltomaisemat ympäröivät Vakkavuorta.

Kauniit peltomaisemat ympäröivät Vakkavuorta.

Vakkavuorelta löytyvät hyvät marjastus- ja sienestysmetsät, upea näköalakallio, hyvin varusteltu laavu sekä muinaushauta, joita tällä alueella on muutenkin runsaasti.

Laavua ylläpitää Peimarin latu ja polku ry. Laavun käyttäjille löytyy parkkipaikka, ja heti tien toiselta puolelta lähtee polku, joka johtaa laavulle. Laavulta löytää myös maksuohjeet vapaaehtoiselle polttopuumaksulle.

Hevonpään laavu-nimellä löytää tämän laavun laavu.org-tietokannasta.

Hevonpään laavun löytää myös Retkipaikka-sovelluksesta.

Polku johtaa parkkipaikalta suoraan laavulle. Laavu on harvinaisen hienolla paikalla, ja laavulla oli reilusti polttopuita.

Näkymää Vakkavuoren huipun korkeimmalta kohdalta.

Näkymää Vakkavuoren huipun korkeimmalta kohdalta.

Tarkistettuamme laavupaikan kipusimme Vakkavuoren huipulle, keräten samalla aimo kasan marjoja ja sieniä. Polku Vakkavuoren huipulle ei ole normaalikuntoiselle ihmiselle kovinkaan paha rasti, mutta kaikille se ei sovi. Huipulta on hulppeat näköalat peltojen yli jopa merelle asti.

Puolukoita oli paljon ja ne olivat todella isoja.

Puolukoita oli paljon ja ne olivat todella isoja.

Suppilovahveroita löytää niin paljon, kuin jaksaa syödä.

Suppilovahveroita löytää niin paljon, kuin jaksaa syödä.

Sateisen kesän ansiosta marja- ja sienimäärät ovat huikeita. Marjat ovat isoja ja mehukkaita, sieniä taasen löytää niin paljon, kuin vain jaksaa kerätä. Monen pakastimet tuntuivat tulevan täyteen jo parin metsäreissun jäljiltä.

Vakkavuorella muitakin kerääjiä näytti olevan, mutta satoa riittää varmasti kaikille.

Vakkavuoren polkuja

Vakkavuoren polkuja.

vakkavuori-8-of-15

Alueella kulkee paljon polkuja ristiin rastiin, ja niitä on merkitty erivärisillä nauhoilla. Muutama kylttikin löytyy, mutta polkuverkosto on ensikertalaiselle hiukan sekava. Metsäalue on kuitenkin niin pieni, ettei kovin pahasti käy, vaikka hiukan eksyykin. Itselläni on kuitenkin aina paperikartta mukana ja vielä GPS-laite hätävarana, joten voin huoleti poiketa myös hiukan poluilta.

Vakkavuori on erittäin hyvä päiväretkikohde ja suosittelen sitä lämmöllä. Teen varmasti itsekin sinne useamman retken ja maksan pienen summan vapaaehtoista polttopuumaksua, jotta polttopuita löytää myös jatkossakin.

Karttalinkki parkkipaikalle.

ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit N 6707619  E 258184.

Suomen luonnon päivää vietettiin ympäri maata elokuun 27. päivä.

 

Melomassa Kymijoen melontareitillä

Olen joskus nuorena käynyt Kymijoella kalastamassa, mutta muistikuvat joesta ovat jo haalentuneet. Kävimme tekemässä pienen melontaretken Kymijoelle ja tutkimassa, miltä se näyttää itse joelta katsottuna.

Kymijoki saa laskuvetensä Päijänteestä. Kalkkisten koskista alkaa järvireitti, joista suurimmat järvet ovat Ruotsalainen, Konnivesi ja Pyhäjärvi. Kymijoella on paljon vesivoimaloita ja patoja, ja se on ennen ollut tärkeä puutavaran kuljetusreitti.

Kymijoki oli ennen Etelä-Suomen merkittävin vaelluskalajoki. Padot, teollisuuden jätevedet ja jokien perkaus tukkien uittoväyläksi kuitenkin hävittivät alkuperäisen vaelluskalakannan lähes kokonaan. Alkuperäinen lohikanta ei kestänyt muutoksia. Nykyään tilalle on istutettu nevanlohi. Vedenlaadun parantuminen, kalaportaat ja kalaistutukset ovat kuitenkin parantaneet kalakantaa, ja merilohikin nousee jo joelle ja lisääntyy luontaisesti.

Anjalan patosilta ja Ankkapurhan teollisuusmuseo

Anjalan patosilta ja Ankkapurhan kulttuuripuisto.

Kymijoen melontareitit alkavat Inkeroisista Anjalanlahden suvannolta. Suosittelen kuitenkin ennen lähtöä tutustumaan Ankkapurhan kulttuuripuistoon. Paikalta löytyy paljon muun muassa Alvar Aallon suunnittelemia rakennuksia, ja mikäpä olisikaan parempi tapa aloittaa melonta, kuin käydä kahvilassa herkuttelemassa.

Kymijoki haarautuu ennen Kotkaa kahteen päähaaraan, Hirvikoskenhaaraan ja Pernoonhaaraan. Haarojen väliin jää Pyhtäänsaari, läntistä Hirvikoskenhaaraa kutsutaan myös Pyhtäänhaaraksi. Outdoors Finland-sivusto tarjoaa kaksi melontareittiä: Inkeroinen-Pyhtää 55 kilometriä, ja Inkeroinen-Kotka 34 kilometriä. Linkeistä löytyy kätevät PDF-esitteet mukaan tulostettaviksi.

Kymijoki haarautuukin vielä moneen sivuhaaraan, ja joen kokonaispituus on haarasta riippuen 184–204 kilometriä.

Kuovinkallion laavu.

Kuovinkallion laavu.

Meillä ei ikävä kyllä ollut tällä kertaa aikaa meloa kokonaista reittiä läpi, vaan aloitimme melontamme Kuovinkallion laavulta, lopettaen Hirvivuolteen säännöstelypadolle. Meloimme läpi siis reitin erämaisimman osuuden, muuten reitti on aika pitkälti peltojen välissä melomista.

Reitille tuli pituutta reilut 12 kilometriä, mikä oli melko rento päiväretkimatka. Meillä on käytössämme packraftit, joten voimme lähteä liikkeelle melkein mistä vaan.

Kuovinkallion kohdalla on hienoja kallioita, laavu ja pieni koski.

Kuovinkallion kohdalla on hienoja kallioita, laavu ja pieni koski.

Kuovinkallion laavulle johtaa hyväkuntoinen tie, ja laavun kohdalla on tilaa kääntää isompikin auto. Laavulla on myös matala, sileä kallio, josta on helppo lähteä kanootilla liikkeelle.

Säätiedotus ei näyttänyt meille hyvältä, luvassa oli rankkojakin sateita ja harmaata taivasta. Meillä on kuitenkin käytössämme kuivapuvut, ja kaikki tavarat on suojattu niin hyvin vedeltä, että voimme vaikka kaataa packraftin, joten luonnollisesti vesisade ei haittaa ja sateessa on jopa todella tunnelmallista meloa.

Pieni Kuovinkoski oli heti reittimme alussa.

Pieni Kuovinkoski oli heti reittimme alussa.

Reittimme varrella oli muutama pieni koski. Vesi on vuodenaikaan nähden ollut todella korkealla, ja virtaamat ovat melkein kevään luokkaa. Kaikki muut kosket olivat melko mitättömiä, mutta Martinkoskessa olikin kivat aallot. Kosken aivan vasemmassa reunassa näytti olevan kohta, jossa kuitenkin pääsee ohittamaan melkein kaikki isoimmat aallot niin halutessaan. Packraftin kanssa koski ei kuitenkaan ollut vaikea, vaan hauska kivetön aalto.

Kultaan laavun rantautumispaikka.

Kultaan laavun rantautumispaikka.

Reitti olikin yllättävän erämainen. Mökkejä oli siellä täällä, mutta joki vaikutti todella rauhalliselta ja vihreältä, emmekä nähneet ketään muita ihmisiä koko retkemme aikana.

Kävimme pikaisesti syömässä eväämme Kultaan laavulla, ja laavu näytti ehkä parhaiten varustetulta laavulta, mitä on vastaan tullut. Paikat olivat hienossa kunnossa. Ehkä viereisten vuokramökkien isäntä pitää paikoista huolta?

Hirvivuolteen säännöstelypato.

Hirvivuolteen säännöstelypato.

Reittimme kulki Valkmusan kansallispuiston ohitse, ja halutessaan voi puistossakin käydä kävelyllä. Puiston kohdilla oli kurkipariskunta, joka lenteli edellämme karkuun muutaman kilometrin verran. Näin ehkä myös kalasääsken, mutta niin etäältä, etten ole täysin varma.

Hirvivuolteen padon olimme käyneet tarkastamassa etukäteen, ja automme odotti padon vieressä. Hyvissä ajoin ennen patoa kannattaa mennä ihan joen oikeaa reunaa pitkin, jottei ajaudu padon voimakkaisiin virtauksiin. Pieni väylä menee saaren oikealta puolelta, josta pääsee helpolle Hirvivuolteen nostopaikalle.

Langinkoski on hieno paikka käydä vierailulla.

Langinkoski on hieno paikka käydä vierailulla.

Kymijoki jäi kyllä mieleen upeana Etelä-Suomen melontakohteena, ja tulemme varmasti uudestaan. Suunnittelimme jo, että ensi kerralla aloitamme reittimme Inkeroisista ja haluamme ottaa lopussa haaran Langinkosken luonnonsuojelualueen läpi ja laskea Langinkosken komean stoppariaallon. Kävimme piipahtamassa Langinkoskella, ja melkein jo haimme packraftit autosta, mutta aikataulumme ei antanut tällä kertaa periksi.

Langinkosken keisarillinen kalastusmaja.

Langinkosken keisarillinen kalastusmaja.

Venäjän kruununprinssi, sittemmin Keisari Aleksanteri III kävi Kymenlaaksossa vuonna 1880 ja ihastui Langinkosken lohenkalastuspaikkaan. Hänen pyynnöstään Suomen suuriruhtinaskunta rakennutti paikalle kalastusmajan. Tarinoiden mukaan keisari pilkkoi itse puita, kävi kalastamassa ja keisarinna keitteli lohisoppaa perheelleen.

Kalastusmaja joutui melkein purkutuomion alle 1920-luvulla, mutta onneksi Kymenlaakson museoseura ry otti paikan suojelukseensa. Nyt maja näyttää olevan ehkä paremmassa kunnossa kuin koskaan ennen.

Melontareitin voi lopettaa merelle, ja matkalla on todella paljon nähtävää. Mikäs sen hienompaa melontaretkellä kuin pysähdellä välillä ottamaan kulttuurikylpyjä ja jatkamalla taas luonnonrauhaan.

Kymijoella meloessa pääsee todella kattavasti tutustumaan alueen historiaan ja luontoon, ja Kotkassa saa vielä ripauksen kaupunki- ja merimelontaa. Mielenkiintoinen, monipuolinen reitti, jonka käymme jatkossa melomassa oikein ajan kanssa. Melontaan pystyy mukavasti yhdistämään vielä kalastamisen.

Melontareitti kannattaa aloittaa Inkeroisista.

ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit N 6728262  E 490847.