Tag Archive for: aarniometsä

Kävelinpä hau(s)kan kierroksen – Haukankierros Nuuksion kansallispuistossa

Nuuksion Haukkalammelta voi totisesti lähteä monenkirjaville patikkareiteille. Yksi ikonisimmista on Haukankierros, noin neljän kilometrin reitti, jonka varrella on aarniometsää, kallioita, laaksoja ja rotkoja. Korkealta kalliolta Myllypuron laaksoon avautuva maisema on yksi Nuuksion reittien tunnetuimmista.

Pyhä-Häkin kansallispuiston aarniometsä, metsämiehen eldorado

Jokaisella on oma mielimaisemansa. Viihdyn monenlaisessa luonnossa, mutta ehdoton ykkönen on mahdollisimman luonnontilainen vanha metsä, eli aarniometsä. Pyhä-Häkin kansallispuisto on eteläisen Suomen harvojen aarniometsien ehdotonta aatelia. Lämpimänä elokuun lopun päivänä oli taas juhlaa, kun pääsin retkeilemään tähän Keski-Suomen pohjoisosassa sijaitsevaan metsämiehen eldoradoon. P-alue kartalla Mastomäen polku 3,2 km Tulipaikka Kotajärvellä Vietimme yön Saarijärvellä ja seuraavana […]

Lahemaan luonnon lumoissa Virossa, osa 2: Oandun metsäluontopolun aarniometsä haltioi kulkijan

Vuosituhannen vaihteen molemmin puolin liikuin aika paljonkin Viron monipuolisessa luonnossa silloisen työni puolesta, mutta sen jälkeen käynnit ovat olleet harvemmassa. Niinpä päätin verestää vanhoja muistoja viemällä perhettäni Viron vanhimpaan ja suurimpaan kansallispuistoon, Lahemaalle. Tallinnan satamasta Lahemaan kansallispuistoon huristaa nykyään tunnissa Narvaan vievää moottoritietä pitkin. Kansallispuistoon pääsee myös muutaman euron maksavilla päivittäisillä bussivuoroilla, valittavana on myös […]

Torpparintaival Seitsemisen kansallispuistossa – erittäin hyvä ellei täydellinen kävelyreitti

Torpparintaival lienee Seitsemisen kansallispuiston monipuolisin rengasreitti. Sen varrella on upeita aarniometsiä, perinnemaisemaa, soita ja viehättäviä lampia. Reitin lähtöpiste on Koveron perinnetilalla, jossa kannattaa ilman muuta samalla pistäytyä ihailemassa viime vuosisadan alkuun sijoittuvaa elämänmenoa ja hyvin vaalittua kulttuurimaisemaa! Torpparintaival Seitsemisen kansallispuistossa Ikaalisissa Päivämäärä: 16.9.2018Luontopolkumiehen reittinumero: 42Reitin pituus: Torpparintaival virallisesti 6,3 km – itse tein lisälenkin Kirkaslammenkankaalle […]

3 kilometriä Patvinsuon vanhinta aarniometsää – Kuusipolulla on melkein liikaa tutkittavaa!

Lähdimme viettämään lasten kanssa koululaisten ensimmäistä lomapäivää Patvinsuon kansallispuistoon. Tällä kertaa kiersimme kaikille uuden Kuusipolun. Tämä 3 kilometrin pituinen luontopolku kiertelee kansallispuiston vanhimmassa aarniometsässä pitkin Autiovaaran rinteitä. (kartta) Lapset löytävät luonnosta kaiken aikaa jotain mielenkiintoista. Muurahaispesiin on kiva työntää keppejä ja nuoleskella sitten kepistä kirpeää happoa. Myös kaikenlaiset kolot maassa ja puissa kiinnostavat. Välillä pitää […]

Kauniin luonnon huumaa Salamajärvellä

Pohjanmaalla on harmittavan vähän kansallispuistoja. Tämä ikävä ominaisuus on toisaalta helppo ymmärtää, koska alueella on muuhun Suomeen nähden vähemmän dramaattisia ”kummastuksia”. Ei juuri ole rotkoja tai korkeuseroja. Jo 10 metrin kukkula tuntuu entisen merenpohjan päällä vuorelta. Onneksi länsirannikolta löytyy upeita hiekkarantoja, joissa hyvällä säällä pääsee nauttimaan värikkäistä auringonlaskuista. Suuntasin auringonlaskujen ja hiekan sijaan Salamajärven kansallispuistoon syyskuisena, hieman sateisena päivänä. Puisto sijaitsee osittain Keski-Pohjanmaan […]

Sompasen luontopolku, Ylitornio

Aloitetaan juonipaljastuksella: Ylitorniolla, viehättävällä Miekojärven seudulla sijaitseva Sompasen vaara todella yllätti minut. Se pysäytti hiljaisella, ikiaikaisuudesta kumpuavalla kauneudellaan. Etukäteistietojen perusteella en ollut mitenkään aavistanut, kuinka ainutlaatuisen paikan löytäisin. Vaaralla kulkeva 5 kilometriä pitkä luontopolku kulkee rinnettä ylös alas, ja esittelee muinaisrantoja ja kalottimetsän, joka on lähes koskematonta ikimetsää, sekä tarjoaa kurkistuksen kauniiseen vaaramaisemaan. Joissain lähteissä polkua kutsutaan myös […]

Pukkipalon reitti Kurjenrahkan kansallispuistossa

Kurjenrahkan kansallispuistossa kiertävää Pukkipalon reittiä sanotaan yhdeksi Kuhankuonon retkeilyreitistön suosituimmaksi kohteeksi, joten pitihän se lähteä itsekin katsastamaan. Reitti koostuu kahdesta lenkistä, jotka voi kiertää helposti erikseen, sillä parkkipaikkoja löytyy sekä Savojärven että Saksalantien lähistöltä. Koska mukanamme oli alle kouluikäinen lapsi, suunnittelimme kiertavämme puolikkaan reitistä, joka Kuhankuono-sivuston kuvauksen mukaan on kokonaisuudessaan noin 9 kilometriä. Luotin reittikuvaukseen […]

Kuhankuonon Vaskijärven reitti: soita, metsää, susia ja perhosia

Kuhankuonon retkeilyreitistöön kuuluva Vaskijärven kierros on noin 20 kilometrin mittainen reitti, joka kulkee metsäteillä, poluilla ja pitkospuilla, yli soiden ja läpi luonnontilaisten metsien. Vaskijärven luonnonpuistossa kulkevalla osalla täytyy pysyä merkityillä poluilla ja pitkospuilla. Reitille lähtiessä kannattaa parkkeerata auto Elijärvenkulman parkkipaikalle. Levähdyspaikoista ei ole pulaa, sillä kierrokselle osuu Valastenmaan tulentekopaikka pöytineen ja penkkeineen, sekä Vesiraumanmäen laavu. […]