Tag Archive for: 2010

Jonkerinsalon Hiidenportti, Kuhmo

Elokuun lopulla 2010 oli taas tullut täyteen yksi maastopäivä Kainuun harjujen parissa, ja perjantai-iltapäivän hämärän laskeutumiseen oli vielä muutama tunti aikaa. Olin liikuskellut viikon verran Kuhmon eteläosan lähes asumattomilla seuduilla melko koleassa ja tihkusateisessa säässä, ja teki mieli vähän kohottaa alkavan viikonlopun tunnelmaa. Jonkerinsalon luonnonsuojelualue ja erityisesti sen keskellä näkyvä Hiidenportin rotko olivat jo kauan […]

Kalajanvuori, Rautalampi

Kävin Rautalammin Kalajanvuorella ensimmäisen kerran noin kaksikymmentä vuotta sitten. Vanhalta peruskartalta suorastaan hyppäsi silmille poikkeuksellisen jyrkkää ja korkeaa maastonkohtaa kuvaava korkeuskäyrien tihentymä, jota piti päästä katsomaan. Pyöräilin metsäautotietä vuoren lounaispuolelle ja nousin vuoren laelle ”loivaa” etelärinnettä pitkin. Vuori oli todella vaikuttavan jylhä, ja syksyinen metsä reitin varrella varsin varttunutta. Itäisellä jyrkänteelläkin tuli tuolloin kiipeiltyä sen […]