Synninlukon kalliorotko Jämsässä

Synninlukko, Jämsä

Jämsän ja Jämsänkosken välimaastosta löytyy hauskanniminen paikka: Synninlukko.

Ainakin pienellä hakemisella. Lumi on nimittäin peittänyt osan sen luo opastavista kylteistä, samoin kuin viimeisen tienpätkän. Osittain eheän Synninlukko-kyltin kohdilla tie on aurattu niukasti leveämmäksi, joten parkkeeraan hankeen kiinni ja kiinnitän luotettavat talviset matkatoverit jalkaan. Lumikengillä pääsee yleensä vaivatta perille.

Tarvon lumikengillä uraa, jonka edellinen kulkija on ennen viime lumisateita tehnyt. Hänen lisäkseen liikkeellä ovat olleet ainakin kettu ja jokunen jänöjussi. Reilun puolen kilometrin päässä toiseen harmaantuneeseen puukylttiin on kaiverrettu päivämäärä 30.8.1965 – ehkä tämä hehtaarin kokoinen luonnonsuojelualue on perustettu juuri silloin?

Saavun tien päähän, missä ei ikävä kyllä ole opastaulua, vaikka Synninlukko on sen verran kiehtova nimi, että se ansaitsisi paikan päälle tarinaplakaatin. Jämsän seudun luontokohteita esittelevällä verkkosivulla kerrotaan historiasta sen verran, että Synninlukon rotkolaakso on ollut kauan tunnettu piilopaikka ja myös laitapuolen kulkijoiden käytössä.

Lukko’ tarkoittaa hämeen murteessa rotkoa ja ’synnin’ puolestaan viittaa syntymään, joten paikan nimi voisi olla nykykielellä Syntymärotko. Ainakin jos oletus siitä, että rotkossa olisi syntynyt joku vainojen aikaan, pitää paikkansa.

Ylitän pienen puisen kävelysillan ja seuraan lumessa olevia jalanjälkiä loivasti vasemmalle, kohti rotkoa. Synninlukon polkua ei ole viitoitettu – kukas täällä lumen aikaan kävisi – joten kiitän edellistä retkeläistä ”opastuksesta”.

Kohta huomaan olevani noin 50 metriä leveässä rotkolaaksossa, rosoisten kallioseinämien ympäröimänä.

Synninlukon kalliorotko Jämsässä

Paannejäätä on jo ehtinyt muodostua reilusti vasemmalla puolellani oleville kallioseinämille, kuten myös teräväkärkisiä jääpuikkoja. Rotkolla ei ole sinänsä huimasti korkeutta, mutta pienikin on kaunista.

Tai no, onhan tuossa ihan riittävästi sekä korkeutta että jyrkkyyttä. Taivallan rotkon pohjaa eteenpäin ja käyn tavan takaa lähempänä kallioseinämiä, katsastamassa eri sävyissä kiiltelevää jäätä ja kallion pintaan huurtuneita kuvioita.

Jää on imenyt itseensä sävyjä valumapaikastaan, joten yhtäällä jääpuikot kuultavat ruskehtavina, toisaalla sinertävinä.

Paannejääseinämä Synninlukossa

Itse asiassa Synninlukko onkin erinomainen paikka tutustua mitä erilaisimpiin jäämuodostelmiin! Paannejää on onnistunut valtaamaan jo suuria pintoja, vaikka kevättalvi on vasta alkamaisillaan.

Jääpuikkoja Synninlukon kallioilla

Aikamoisia jäähirviön hampaita tuolta roikkuu! Kunhan talvi todella taittuu kevääksi, Synninlukon kallioseinät varmasti komistuvat entisestään.

Synninlukko kaliion päällä

Saavun rotkon päähän ja koska olen tyypilliseen tapaani liikkeellä ilman sauvoja, kapuan nelivetotyyliin ylös rinnettä. Kohta vastaan tulee luonnonsuojelualueen merkki, mutta koska edelleenkään en tapaa mitään kartan tai opasteiden tapaista, lähden tekemään lumikengillä omaa polkuani lähtöpaikan suuntaan, kallion reunamaa seuraten.

Koko päivän pääosin harmaahkon, välillä jopa sinisen rajamaita kolkutellut taivas alkaa vähitellen saada punertavia sävyjä, joten on aika astella reippaasti takaisin tien varteen. Miltähän täällä näyttää kesällä?

P.S. Itse asiassa Synninlukkoja on Jämsässä peräti kaksi kappaletta. Se toinen ja vähemmän tunnettu sijaitsee Jämsästä etelään, Surmajärven maisemissa. Kesämaisemia tästä Synninlukosta löytyy Luolamiehen blogista.

Kartta. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6864362 E 399697

2 replies
  1. Tuomo Kesäläinen
    Tuomo Kesäläinen says:

    Olen pari kertaa vierillut tuolla kohteella, toinen oli keväällä ja toinen loppukesästä, joten oli erittäin mukava nähdä talvisia kuvia paikasta! Tuo tuntemattomampi Synninlukko on aika paljon vaatimattomampi, mutta jos seudulla liikkuu ja aikaa on niin kannattaa sekin vilkaista. Kun kävin oli aika ryjäisen hakkuuauakean takana mutta autolla pääsee lähelle.

    Hienoa kuvia ja mukavaa vaihtelua tuo talviretki, kiitos jutusta!

    Tuomo

    Vastaa
    • Upe Nykänen
      Upe Nykänen says:

      Kiitos! Olin itse asiassa aikeissa poiketa tutustumassa myös toiseen Synninlukkoon samalla reissulla, mutta päivänvalo alkoi uhkaavasti huveta, siksi oli tyytyminen vain yhteen.

      Vastaa

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.