Suolijärven kierros, Tampere

Paikallismatkailu onnistuu jostakin syystä lähes poikkeuksetta yllättämään. Tyypillisesti sitä tulee ajateltua: “kyllähän minä olen kaiken näkemisen arvoisen kotiseudultani nähnyt!”

Tänä kesänä olen tietoisesti pyrkinyt irti moisesta ajatusmallista ja löytänytkin mitä hienoimpia retkeilykohteita. Yksi näistä kohteista oli Hervannan Suolijärvi, jossa vierailin tuttavapariskunnan kanssa heinäkuun alussa.

Hervannan järvillä on mielenkiintoisia nimiä, kuten Makkarajärvi ja Koipijärvi, mutta mukana olleiden lasten vuoksi päätimme tutustua tällä kertaa hieman yli neljä kilometriä pitkään Suolijärven kierrokseen. Ensimmäisen kerran luontopolkua on esitelty vuonna 1986, mutta 90-luvun lopulla polkua on hieman lyhennetty ja siirretty myötäilemään järven rantaa – oivallinen idea, sillä maisemat ovat hyvin kauniit, eikä matka ollut liian pitkä kahdelle kuusivuotiaalle.

Lähdimme matkaan Suolijärven uimarannalta ja päätimme kiertää järven reittioppaan ehdottamalla tavalla. Olin etukäteen hieman urkkinut tulevan retken kohteita ja löytänyt sen varrelta kaksikin mahdollista luolaa. Kesäpäivä oli lämmin, mutta järveltä löyhästi puhaltava tuuli piti ilman miellyttävänä ja hyttyset poissa.

Reitille lähtiessä intoa jouksemiseen vielä riitti yllin kyllin.

Reitille lähtiessä intoa jouksemiseen vielä riitti yllin kyllin.

Polku oli hyvässä kunnossa, eikä roskia näkynyt oikeastaan missään. Lapset löysivät välittömästi mieleisensä kepit, jotka toimivat välillä aseina välillä kävelysauvoina.

Kun kerran taskusta löytyi mainittu reittiopas, tutustuimme tarkemmin selkeillä tolpilla merkittyihin paikkoihin. Kyselimme lasten mielipiteitä ja mielikuvia kerrotuista asioista, mutta niin kauniina päivänä emme juurikaan ihmetelleet, ettei retkifilosofointi juuri heitä kiinnostanut.

Näkymä järvelle Sonnin ottanlahdelta.

Näkymä järvelle Sonnin ottanlahdelta.

Sen sijaan kapea, mutta syvä luola kiinnosti lapsia melkein jopa retkieväitämme enemmän. Järven rannalta löytynyt onkalo oli niin pieni, että isomman aikuisen olisi ollut varmasti hankala sinne ryömiä, mutta lapsille se ei olisi ongelmaa tuottanut. Ellemme vanhempina olisi tehneet siitä ongelmaa. Tirkistelimme kyllä kaikki vuorollamme sen syvyyksiin, mutta valitettavasti epäilimme, että sisällä oli lasinsiruja, emmekä päästäneet tutkimusmatkailijoita sinne konttaamaan.

Riemukkaita kiljahduksia luolan löytymisestä kuului monestakin suusta.

Riemukkaita kiljahduksia luolan löytymisestä kuului monestakin suusta.

Kun luola oli tutkittu ja osa eväistä syöty (kuivaliha on nykyään poikamme ykkösvalinta retkille) jatkoimme matkaa rantarämeen ja Myllynojan kautta. Pieneltä rämeeltä löytyi kypsiä mustikoita, sekä joitakin ei-niin-kypsiä hilloja.

Myllyojan kohdilla tapasimme ensimmäiset vastaantulijat, joita lastemme liioitellun kohteliaat tervehtimiset huvittivat. Matkan aikana kohtasimme myöhemmin monia muitakin retkeilijöitä, eikä mikään ihme. Heinäkuinen lauantai kauniissa ilmassa varmasti houkutteli vähintäänkin paikalliset järvelle.

Luolan jälkeen mielenkiintoisimmaksi kohteeksi osoittautuivat vanhojen mökkien kivijalat, jotka betonisina monumentteina uhmasivat aikaa aluskasvillisuuden keskellä. Moiset rauniot herättivät luonnollisesti lasten (ja aikuisten) kiinnostuksen, varsinkin kun paikalle ei johtanut edes vanhaa tietä. Mielikuvittelimme, kuinka mökkiläiset ovat saapuneet paikalle soutuveneillä. Ja rakentaneet robotteja, joiden taisteluissa mökit ovat tuhoutuneet – ainakin siis poikani mielestä.

Ilmeisesti vanhat kiukaan osat olivat luonnollisesti tarvittava todiste robottisodista.

Ilmeisesti vanhat kiukaan osat olivat luonnollisesti tarvittava todiste robottisodista.

Suolijärven pisin osuus oli lähes viivasuora länsiranta. Paikoin korkeallekin kalliolle nouseva polku tarjoili kauniita näkymiä metsäiselle järvelle, sekä luonnollisesti hyvän kaikupohjan testihuudoille. Ainakin omaa mielikuvitustani kutkutti ajatella, mitkä luonnonvoimat olivat muokanneet järven länsirannan. Se tuntui kuin muinaiselta muurilta!

suolijarvi27

“HYVÄÄ VIIKONLOPPUA!”

Pitkän länsirannan varrella oli reitin toinen luola, joka on merkitty myös retkioppaaseen. Sen verran on kuitenkin tullut jo suomalaisia luolia koluttua, että tämä pienoinen lippa ei juuri herättänyt mielenkiintoa. Alkupään pimeä onkalo oli huomattavasti erikoisempi, mutta luultavasti tämä luola on valittu oppaaseen omalaatuisen kasvillisuutensa vuoksi.

Söimme toiset eväämme näillä main ja aloitimme paluumatkan kohti lähtöpistettä.

Varmasti aivan ajallaan. Vaikka molemmat lapset olivat reippaasti jaksaneet vaihtelevan maaston, alkoi pitkä lenkki selvästi jo painaa pieniä jalkoja. Onneksi paluumatkaa ei enää ollut pitkälti, ja uimarannan jäätelökioskikin oli auki. Väsymys luonnollisesti haihtui kuin huomaamatta, kun lapset saivat vielä hetken leikkiä uimapaikan kuntolaitteilla, vanhempien lepäillessä varjossa jäätelöistä nautiskellen.

Kartta

ETRS-TM35FIN-tasokoordinaatit 

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi