Sumuverhon yläpuolella on tunnelma kuin suoraan paratiisista – taivaallisen rauhan Guolasjärvi

📌 Paikka kartalla

Pääni oli vielä pyörryksissä Gorsan kanjonista, vesiputouksesta ja kukkamerestä, kun jatkoimme matkaa ylemmäs kohti Guolasjärveä.

Guolasjärvi (Guolasjávri) on lähellä Suomen rajaa, ja järveä kiertävän tien päätepisteestä on lyhin matka Haltin valloitukseen. Me haluamme nyt vain nähdä Haltin järveltä, mutta toivottavasti vielä joskus kiipeämme sinne.

Tie vie meidät ylemmäs, ja sumu alkaa vähitellen hälvetä. Lopulta putkahdamme kokonaan sumupilven yläpuolelle ja saavumme taivaallisen rauhan tyyssijaan. Olemme yli 800 metrin korkeudessa ja sumuhahtuvat jäävät taakse, aurinko paistaa järisyttävän kirkkaalta taivaalta ja haukon melkein henkeäni. Olenko tullut paratiisiin?

Nousemme sumun yläpuolelle

Sumun viimeiset hahtuvat

Näkymä on karun kaunis, lumilaikut täplittävät tuntureita. Ohitamme kirkkaita puroja, hohtavan vesiputouksen ja lempeitä lampaita, jotka makoilevat keskellä tietä.

Vain veden solinaa ja kohinaa hiljaisuuden keskellä

Auto tuntuu aivan liian jyhkeältä ja kovaääniseltä kulkuvälineeltä tähän paikkaan. Täällä pitäisi hipsutella rauhassa polkuja pitkin, kuunnella viulunsoittoa tai enkelikuoroa ja katsella kerubeja leikkimässä lampaiden kanssa. Mielikuvani nousevat raamatullisiin sfääreihin, sillä kontrasti muutaman kilometrin päässä olevaan kanjoniin on niin valtava. Gorsan kanjonilla sumun keskellä näin itseni keskellä Sormusten Herran tarua ja kuvittelin Klonkun ilmestyvän rotkon rinteille. Täällä tunnelma on aivan toinen. Kaukana kavala maailma ja Mordorin rotkot. Tänne haluaisin jäädä.

Gorsabrualle vain 2,5 km. Tämän reitin haluaisin joskus kokea.

Mutta eivät täällä enkelikuorot laula ja hyvä niin. Täydellisen hiljaisuuden halkoo hetkittäin vain lampaiden määkinä ja kellojen kalkatus tai vuoripuron solina. Kasvoillani on jatkuvasti typertynyt hymy, kun katson tätä maisemaa. Huomaan sen aina silloin, kun lasken jäykistyneitä poskipäitäni alas hetkeksi lepäämään. Ja sitten ne taas nousevat, en mahda sille mitään.

Tuolla jossain on sumuinen ja harmaa Kaivuonon laakso

Guolasjärvi

Maasto on karun seudun matalan kasvillisuuden peittämää, vihreää ja ruosteenpunaista

Ajamme lähemmäs Guolasjärveä. Pysähdymme sillan kohdalla, jossa vesi virtaa ylemmältä pikkujärveltä Guolasjärveen. Täällä näemme muitakin ihmisiä. Muutama auto on parkkeerattu tien varteen, ja iso norjalaisseurue istuu tulilla. Rannassa näkyy iso teltta. En ihan heti keksi parempaa paikkaa telttailla ja istua nuotiolla.

Retkeilijöiden eväshetki nuotiolla ja leikkihetki rannalla

Mikä paikka teltalle!

Halti ja Suomi näkyvissä

Vesi virtaa Vuolimus Áhkkejávrista alas Guolasjärveen


Meillä on kuitenkin jo eväät vähissä, joten emme aja tien päätepisteeseen, vaan käännymme takaisin. Pysähdymme matkalla vielä hetkeksi, sillä lapset haluavat leikkiä lumessa.

Lunta!

Muistan yhtäkkiä elävästi elämäni ensimmäisen matkan ulkomaille. Lähdimme koko perheen voimin autolla Norjaan, kun olin kuusivuotias. Muistan vieläkin miten hassulta tuntui leikkiä lumessa keskellä kesää.

Ajamme alas sumupilven läpi takaisin merenpinnan tasolle. Olemme taas harmaan pilven alla.

Olen Guolasjärven maisemista edelleen aivan häikäistynyt.

Tämä retki tehtiin heinäkuun lopussa.

Juttu on julkaistu aiemmin Matkoja, retkiä, hetkiä -blogissa.

Lue myös Caj Koskisen artikkeli: Haltin huiputus Norjan puolelta

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi