Sinisiä maisemia Kangasniemen Sinivuorella

Kangasniemen ja Jyväskylän välillä, kolmisenkymmentä kilometriä Kangasniemeltä tai Lievestuoreelta, sijaitsee melko huonosti tunnettu retkipolku. Alueella liikkuvan kannattaa ehdottomasti tutustua reittiin, jonka maisemat vaihtelevat käytöstä jääneistä pelloista kallioisiin metsämaisemiin ja keskisuomalaisten mäkien sinisiin korkeuksiin.

Viiden kilometrin mittaisen polun alkupisteessä, osoitteessa Rutakoskentie 1016, on parkkipaikka. Polun alkupäässä on käsin tehty kyltti, ja reitti itsessään on selvästi merkitty sini-punaisin merkein puihin ja paaluihin. Alussa polku kulkee tietä pitkin talon pihapiirin läpi, mutta kääntyy pian sen jälkeen metsään. Maasto muuttuu mäkisemmäksi ja Sinivuori kohoaa edessä korkeana. Jylhän kallioseinämän vierestäkin kuljetaan.

Sadan metrin nousu ja näkymiä pohjoisen suuntaan.

Sadan metrin nousu ja näkymiä pohjoisen suuntaan.

Muitakin kulkijoita Sinivuorella.

Muitakin kulkijoita Sinivuorella.

Sinivuoren pohjoispuolella lainehtivilla järvillä on siniset nimet: Iso-Sininen ja Pieni-Sininen. Iso-Sininen vilahtaa puiden takaa kahdesti, ennen kuin polku lähtee kiipeämään Sinivuorelle. Jyrkkä sadan metrin nousu vie retkeilijän noin kahdensadan metrin korkeudelle merenpinnasta. Ylhäällä Sinivuoren laki on tasainen, ja näkymät kauas ympäristöön ovat hienot – sekä tietysti siniset.

Sinisiä näkymiä Kangasniemen Sinivuorelta.

Sinisiä näkymiä Kangasniemen Sinivuorelta.

Sinivuoren polulla.

Sinivuoren polulla.

Sinivuorella on kotalaavu tulisijoineen. Kodasta löytyy myös lämmitettävä kamiina, jos lavereilla päättää yöpyä. Siisti puuceekin lähistöllä on. Kodalta polku jatkuu leveämpänä metsätieurana alas mäen etelärinnettä, ja kulkee käytöstä jääneiden peltojen läpi. Vanhojen peltojen ympärille on kasattu suurista kivenlohkareista koottuja peltoröykkiöitä, joiden koko saattaa hämmästyttää. Ilmeisesti jo kadonneen talon pihapiiriin kuuluneet omenapuut on merkitty kyltillä. Harmi, etteivät ihan vielä kukkineet.

Sinivuoren katetussa laavussa on varmasti mukava yöpyä.

Sinivuoren katetussa laavussa on varmasti mukava yöpyä.

Polun varrelle osui vanha haapa, jonka ympäri eivät edes lähes kaksimetrisen kädet yltäneet.

Polun varrelle osui vanha haapa, jonka ympäri eivät edes lähes kaksimetrisen kädet yltäneet.

Kaarnakuoriaisen kaivertamia käytäviä kuivuneessa oksassa.

Kaarnakuoriaisen kaivertamia käytäviä kuivuneessa oksassa.

Myöhemmin reitti vie hakkuuaukeiden ja suomalaisen havumetsän läpi, kunnes lopulta päättyy soratielle. Polulta tielle tullessa käännytään vasemmalle ja pari sataa metriä kuljettuaan retkeilijä saapuu lähtöpisteen parkkipaikalle. Sinivuoren retkipolku osoittaa hyvin, miten jo viiteen kilometriin voi mahtua vaihtelevia maisemia ja monenlaisia luontoelämyksiä.

Kartta
ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6895372 E 472860

3 replies
  1. Markku
    Markku says:

    Hieno kuvaus. Nousu on jyrkkä, mutta ei paha. Heinäkuussa vehreys peittää noustessa maisemat.
    Viime kesänä 2014 Kangasniemellä oli paljon (vanhoja) esitteitä reitistä.

    Reitti kannattaisi merkitä uudelleen sinne paremmin.

    Kannattaa käydä.

    Vastaa
  2. Pena
    Pena says:

    Syntynyt melkein Ison Sinisen rannalla, mutta lapsena muuttanut pois. Jo edesmennyt serkkupoikani kuulemma merkkasi noita reittejä, liekö suunnitellutkin. Olen tuolla kodalla kerran käynyt, ja haaveissani on vielä vanhalla iällä tehdä reilun sadan kilometrin pyöräretki Sinivuorelle. Toivottavasti onnistuu tänä kesänä. Muuten jossakin kartassa tai luontojutussa oli Iso Sininen muutettu Sinijärveksi. Pidin nimenmuutosta raiskauksena, aivan kuin lapsena saamaani perintö olisi varastettu. Vähän samalta tuntuvat kotirannallemme rakennetut kesämökitkin siellä. Ovat puomien takana, eikä sinne ole enää asiaa.

    Vastaa

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.