Senatsbergetin polku Kemiönsaaressa on tunnelmallisimmillaan räntäsateessa ja tähtikirkkaina talviöinä

📌 Lähtöpaikka kartalla
➡ 6,3 km rengasreitti
🕒 2–3 tuntia
🔥 tulentekopaikka, laavu
🗺 Seuraa polkua Google Mapsissa.
ℹ Taalintehtaan luontopolkuesite

Senatsbergetin polku vie kulkijan yhdelle monipuolisimmista ja pisimmistä merkityistä reiteistä Kemiönsaaren pääsaareella. Noin kuuden kilometrin mittainen polku johdattaa tummavetisten järvien rannoille ja mosaiikkimaisissa metsissä. Nimensä polku on saanut jylhästä kalliosta, jolta avautuu henkeäsalpaava näköala Suomen suurimman mereisen saaren metsäiseen sydämeen. Olen kiertänyt polun kymmeniä kertoja, jokaisena vuodenaikana ja eri vuorokauden aikoina. Tunnelmallisimmat hetket olen kokenut alkutalven räntäsateen maalatessa maisemaa valkoiseksi, sekä pakkasenkirpeinä tähtikirkkaina talviöinä.

Masuunin raunioilta lammelle

Aloitan alkutalvisen retkeni Taalintehtaan ruukkikylän keskustasta, vanhan masuunin raunioiden luota, jossa on opaskyltti luontopoluille. Tänne perustettiin Suomen ensimmäinen rautaruukki, ja vanha tehdaskulttuuri näkyy maisemassa yhä. Polku lähtee aluksi seurailemaan Dammenin tummavetisen lammen kilometrin mittaista luontopolkua. Lampi on aikoinaan padottu rautaruukin käyttöön, ja polku vie ensimmäisenä padon päälle. Lammen vastarannalla on raudan jalostuksen sivutuotteena syntyneestä kuonakivestä tehty tummanpuhuva talo, vanha työläisten sauna, joka toimii tätä nykyä asuintalona. Rakennus on kuin suoraan satukirjan sivuilta.

Vanhan masuunin rauniot. Kuva: Sanna-Mari Kunttu

Kesäöinä lammen ranta on eriomainen paikka lepakkojen tarkkailuun, mutta nyt yön siivekkäät ovat muuttaneet etelämmäs tai kömpineet kylän lukuisten maakellareiden koloihin horrostamaan. Dammenin rannaltakin löytää vanhoja maakellareita. Kellareihin sisäänryömiminen on niiden huonokuntoisuuden vuoksi vaarallista, mutta lepakkojen talvehtimispaikat ovat huonosti tunnettuja, joten ujuttaudun sisään osin jo romahtaneesta oviaukosta otsalampun kanssa tarkistamaan tilannetta. Varoen tarkistan nurkat ja kolot, jotta en herättäisi madollisia horrostavia salaperäisiä nahkasiipiä. Tälläkin kertaa löytyy ainaostaan talvehtivia perhosia, lukkeja sekä kookas varastohämähäkki, joka lienee tullut siirtolaisena laivarahtien mukana Keski-Euroopasta. Retkikumppani saa kellarin ulkopuolella selitellä ohikulkijoille omituisen näköistä touhua.

Maakellaritarkastus. Kuva: Panu Kunttu

Metsien mosaiikkia

Senatsbergetin keltaisella värikoodilla merkitty polku erkanee Dammenin luontopolusta, kun saavutaan Lilla Masugnsträsketin eli Pienen Masuunijärven rantaan. Puinen silta johtaa silokalliolta pitkospuille, järven päällä hyllyville rahkasammalmättäille. Käsi hamuaa ohuen lumiharson alta pilkistäviä pakastuneita punaposkisia karpaloita. Vastarannalla järvestä kohoaa pystysuora kallioseinämä, joka kuvastuu upeasti peilityynestä vedenpinnasta.

Lilla Masugnsträsket. Kuva: Sanna-Mari Kunttu

Pitkospuiden jälkeen polku kulkee hetken aikaa kuntorataa pitkin, kunnes se lähtee seurailemaan Stora Masugnsträsketin eli Ison Masuunijärven rantoja. Järvellä pääsee helposti melomaan kanootilla, mutta tämä puoli vesistöstä on rahkasammalmättäiden täyttämä labyrintti, johon parhaiten pääsee tutustumaan retkiluistellen veden jäätyessä. Nyt saa jääkantta vielä odotella, sillä lämpötila on aavistuksen plussan puolella.

Stora Masugnsträsketin rahkasammalmättäitä. Kuva: Sanna-Mari Kunttu

Järven rannalta polku jatkuu läpi kumpuilevan ja mosaiikkimaisen metsän, kivuten välillä avokallioille ja laskeutuen taas alemmas tummempiin korpimetsiin. Valoisat kalliomänniköt rämelaikkuineen luovat suuren kontrastin hämyisiin sammalpohjaisiin kuusikoihin. Vielä vuoden viimeisimpinä kuukausina saattaa tarkkasilmäinen löytää polun varrelta maan antimia: suppilovahveroita ja kantarelleja.

Vuorenpeikkojen mailla

Polku ylittää Hertsbölentien ennen kuin lähtee kipuamaan kohti Senatsbergetiä – Senaatin vuorta. Majesteetillinen nimi kertoo tulevasta, sillä edessä on kipuaminen jyrkästi kohoavalle kalliolle. Kipuaminen kannattaa, sillä laella odottaa upean maiseman lisäksi järeistä hirsistä rakennettu laavu tulentekopaikkoineen. Kesällä 2018 vuoren laelle pystytetään myös näköalatorni, jotta maisemia pääsee ihailemaan vielä paremmin puiden latvusten yläpuolelta.

Senatsbergetin polulla. Kuva: Sanna-Mari Kunttu

Rännän- ja lumensekaisessa sateessa kallion lakea vartioivat ikivanhat kilpikaarnaiset käkkärämännyt luovat lumoavan maiseman – töpäkät mäntyvanhukset ovat ryhmyisine runkoineen kuin paikalleen jähmettyneitä vuorenpeikkoja. Senatsbergetin rinteet ovat meren puolella jyrkimmillään, lähes pystysuoraan alas laskeutuvia seinämiä. Liukkailla kallioilla kannattaa varoa askeltaan.

Sentasbergetin käkkyrämännyt. Kuva: Sanna-Mari Kunttu

Vuorenpeikkojen olemassaolosta saattaa kertoa myös salaperäinen ”vädersten”, sääkivi. Aivan jyrkänteen reunalle on juurtunut petäjä, ja sen oksille on viritetty roikkumaan kettingillä kivenmurikka. Vieressä on taiten tehty puinen taulukko, josta ruotsinkieltä taitavat voivat lukea säätilan: jos kivi on valkoinen, tarkoittaa se lumista keliä. Jos kivi heiluu, se tarkoittaa tuulta. Säätilan lukeminen on siis varsin yksinkertaista! Senatsbergetin juurelta puolestaan löytyy kyltti: ”vädersten – bättre än björken”. Eli sääkiven väitetään olevan ”parempi kuin koivu”, josta paikallinen asukas, Erik Sjöblom, ennustaa säitä. Sääkiven pystyttäjä on jäänyt mysteeriksi. Ehkä Erikin sääennustukset olivat niin epäluotettavia, että vuorenpeikot perustivat oman sääasemansa?

Talven lumoa

Palaan samalle polulle alkuvuodesta, kun maisema on saanut ylleen valkean lumivaipan ja järvet suojakseen jääkannen. Tällä kertaa olen liikkellä auringonlaskun aikaan. Kipuan Senatsbergetille hämärän levitellessä varjojaan. Lumi narskuu askelten alla, hengityksen huuru takertuu ripsiin. Lumihäntäiset pilvenharsot haihtuvat hämärän syvetessä, ja pakkanen kiristää otettaan kulkijan nenänpäästä.

Stora Masugnsträsket uinuu jääkannen alla. Kuva: Sanna-Mari Kunttu

Näkymä saaren metsäiseen sydämeen. Kuva: Sanna-Mari Kunttu

Taivaalle syttyy tähti toisensa jälkeen, kunnes taivaankantta halkovat linnunradan miljardit tähdet. Tänne ei valosaaste yllä. Vietän kelottuneen mäntyvanhuksen turvallisessa syleilyssä monta tovia kuunnellen pimenevän yön äänimaisemaa: ryhmyisten runkojen kyljissä paukkuvaa pakkasta ja jostain kauempaa kantautuvaa kumeaa huuhkajan huhuilua. Tuo salaperäinen vuorenvaltija on kelpuuttanut jylhien kallioseinämien hyllyt pesäpaikakseen.

Senatsbergetin jälkeen polku laskeutuu rinnettä alas ja kuljettaa vaihtelevassa metsämaastossa takaisin kohti Lilla Masugnsträsketin rantaa. Vaihtoehtoisesti osan matkasta voi kulkea myös tietä pitkin. Yösydännä kuu valaisee polun, eikä otsalamppua tarvitse sytyttää lainkaan. Pohjoisella taivaalla on revontulten himmeä kajo. Saapuessani takaisin Lilla Masugnsträsketin rantaan kuulen aavemaisen väräjävän kutsuhuudon ja näen tumman varjon liitävän ääneti jääkentän yli. Se on lehtopöllö, joka asuu huuhkajan naapurina.

Kuu luo valon ja varjon kontrasteja. Kuva: Sanna-Mari Kunttu

Sijainti: N=6662389.587, E=249533.781 (ETRS-TM35FIN)

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.