Sätkenän Karhunpolku – Lapin komein koivumetsä?

Kittilän ihkaensimmäisenä kesäpäivänä päätin ottaa selvää Sätkenän Karhunpolusta. Kuulostaako nimi tutulta? Jos kuulostaa, se johtuu todennäköisesti siitä, että olet nähnyt opasviitan ajaessasi Sirkan ja Kittilän kirkonkylän välillä. Opasviittaa ei voi olla huomaamatta, ja sen kohdalla on suuri parkkipaikka. Siellä, minne viitta osoittaa, näyttää kuitenkin olevan varsin tavallisennäköinen metsä. Mitähän siellä on?

Asia oli vaivannut minua pitkään, eikä netistäkään löytynyt juuri mitään tietoa Sätkenän Karhunpolusta. Se oli minusta outoa, sillä niin näkyvän tieviitan niin keskeisellä paikalla luulisi kertovan, että reitti olisi hyvinkin tunnettu. Koin suorastaan velvollisuudekseni mennä ottamaan reitistä selvää, joten toukokuun lopulla perjantaina jätin autoni parkkipaikalle ja suuntasin metsään.

Heti polun alussa sain huomata, että ainakin se on hyvin merkitty. Maassa oli tasaisin välein metrin korkuisia puutappeja, joissa oli vihreällä pohjalla valkoinen kävyn kuva. Lisäksi reitti oli koko matkaltaan merkitty puihin oranssein kolmioin, siten, että seuraava merkki oli aina näkyvissä. Siten reittiä oli leppoisa kulkea.

satkenankarhunpolku-1-2

Aurinko ei näillä korkeuksilla laske enää edes öisin, joten voitte vaan arvata, kuinka kirkkaana se porotti tuonakin iltapäivänä kun Sätkenävaaran polkua tutkin. Kylmän ilman ystävänä oloni oli hiukan tukala, mutta en antanut sen häiritä. Metsä oli onneksi jo varsin vehreä ja antoi minun kulkea mukavasti varjossaan.

Koivut olivat kauniisti hiirenkorvalla ja juuri se teki metsästä säväyttävän. Muutoin metsä eteläsuomalaisen ihmisen silmiin oli tavallisen tuntuinen ja hieman aprikoin, miksi siellä on luontopolku. Itse asiassa koko kierroksen ajan tunsin olevani Etelä-Suomessa: minulle tulivat mieleen rakkaan kotikaupunkini Salon suuret ihanat metsät korkeine koivuineen ja muine suurine puineen.

satkenankarhunpolku-1

Kaikki polun opastetaulut näyttivät tältä. Ihmettelin, mihin olivat niistä tekstit kadonneet. Jonkin matkaa kuljettuani minulle selvisi asian todellinen laita…

Kyykin pitkin matkaa kuvaamaan metsänpohjan kauniita kasveja.

satkenankarhunpolku-1-14

satkenankarhunpolku-1-6

Polkua oli helppo seurata. Välillä piti pomppia polulle kaatuneiden puiden yli, mutta sehän ei haitannut laisinkaan, mukavaa vaan, että sai vähän jumpatakin. Sellainen metsäpolun mielestäni kuuluu ollakin. Polku oli kuiva ja siellä pärjäsi tavattoman hyvin ihan lenkkareilla.

Olin lähtenyt kiertämään reittiä opasteiden mukaisesti vastapäivään. Polku nousi hiljalleen ylämäkeen korkeiden lehti- ja havupuiden ympäröimänä. Metsässä kasvoi kuusen ja männyn lisäksi koivuja, suuria haapoja ja vaikka minkälaisia muita puita – osassa ei ollut vielä lehtiä, joten en ollut ihan varma mitä kaikkia lajeja ne olivat.

Maantien liikenteen ääni ei valitettavasti hävinnyt kuuluvista koko kierroksen aikana. Ajetaanhan siitä satasta ohi. Mutta toisaalta itse polulla oli hyvinkin rauhallista.

Tulin näköalapaikalle.

satkenankarhunpolku-1-8

Sieltähän se Levi pilkisti puiden välistä. Talvisesongin loputtua se näytti taas ihanan rauhaisalta, vaikka laskettelurinteiden arvet halkovatkin sen pintaa.

Puut ovat varmasti venähtäneet pituutta Sätkenän Karhunpolun perustamisen jälkeen, eli näköalapaikan maisemat ovat varmaan aika erilaiset kuin ennen vanhaan. Näköalapaikalla oli kuin tilauksesta penkki, simppeli hirsipuu, jolle istahdin vettä juomaan. Siinä oli mukava levähtää ja mietiskellä hetken aikaa. Hyttysistäkään ei ollut vielä pahasti kiusaa.

Jatkoin matkaa ja rinne alkoi viettää kunnolla alaspäin. Vastaan tuli jopa jonkinlainen kuru, louhikkoinen rako, jonka yli oli helppo astella lankkua pitkin. Olkoonkin, että osa sillasta oli jo hiukan notkahtanut.

satkenankarhunpolku-1-10

Alamäki jatkui ja huomasin laskeutuvani koivikkoon, jonka hiirenkorvat säihkyivät kirkkaassa auringossa kuin smaragdit. Se oli kaunista! Koivikon takana juuri ja juuri erottui Aakenustunturin sininen siluetti.

satkenankarhunpolku-1-11

Olkoonkin, että luontopolku oli halkonut kaunista metsää, oli polun syvin tarkoitus minulle edelleen arvoitus. Seuraavaksi kuitenkin selvisi, että ehkä vika onkin itsessäni eikä polussa… Kävi nimittäin ilmi, että opastetaulut eivät olleetkaan ajan hampaan tyhjiksi nakertamia, vaan niiden kanssa oli tapahtunut klassinen käyttäjäperäinen häiriö. Ne olivatkin avattavia.

satkenankarhunpolku-1-12

Niin, en sitten ollut huomannut saranoita taulujen sivulla… Hiljaa mielessäni annoin itselleni kunniamaininnan blondiudesta. Minua alkoi oikein naurattaa, mutta samalla mieltäni askarrutti, mitä olin missannut kulkiessani jo usean opastaulun ohi luullen niitä tyhjiksi. Tosiasiassa ne olivat todella hienoja! Koko polun varrella muistaakseni vain kaksi opastaulua oli tuiskahtanut nurin, joten niiden lukemiseksi sai hetkeksi aikaa kyykätä lähemmäs kaunista metsänpohjaa.

Tutkin nyt kaikki vastaan tulleet opastaulut, jotka kertoivat lähinnä metsän uusiutumisesta ja kehittymisestä. Enpä arvannut, että pian tulisi taas uusi käänne, joka muuttaisi kaiken…

satkenankarhunpolku-1-13

Tulin metsätiensilmukkaan. Karhunpolun jatkumo oli viitoitettu näkyvästi vähän matkan päästä, eli harhailemaan ei tarvinnut alkaa. Sitten tuli jotain erityisen kiintoisaa näkyviin: jännittävän näköinen aihki.

satkenankarhunpolku-1-16

Suuri mänty, jolla ei ollut latvaa ollenkaan. Opasteessa – jota nyt osasin jopa käyttää – kerrottiin puun olevan yli 250-vuotias ja selvinneen paksun kuorensa ansiosta suuresta kulosta, joka alueella riehui 1800–1900-luvun taitteessa. Kuvitelkaa kuinka vanha puu oli ollut jo tuohon aikaan, yli sata vuotta sitten!

Minulle tuli aihkista ja sen vieressä kohoavasta, korkeammasta ja suoraselkäisemmästä männystä mieleen isä ja poika. Ihan kuin suora, korkea mutta hoikempi mänty olisi käkkyrälatvaisen puuvanhuksen tukena.

satkenankarhunpolku-1-28

Aihkin latvuston oksat olivat kuin lonkeroita. Osa niistä oli kuollut. Kunnollista latvaa puulla ei näyttänyt olevan.

satkenankarhunpolku-1-17

Jatkoin matkaa. Ympärillä metsässä oli kaadettu jonkin verran puita, harvennettu metsää. Polku muuttuikin metsäautotieksi, ja samalla muuttui maisema. Yhtäkkiä ympärilläni oli huikean korkea ja komea koivikko, joka oli juuri aloittelemassa kesää.

Aivan kuin olisin astunut toiseen maailmaan.

satkenankarhunpolku-1-20

Minulle tulivat koivikosta mieleen Saloon nykyään kuuluvan Kiskon, äitini kotiseudun hienot metsät.

satkenankarhunpolku-1-23

Taivalsin metsän halki imien itseeni kotoisalta tuntuvan koivikon tunnelmaa. Olo oli jopa hieman nostalginen: minun oli helppo kuvitella olevani kävelyllä kotikonnuillani Salossa. Käyvätköhän täällä asuvat etelän ihmiset tässä joskus fiilistelemässä kotoista koivikkoa? Kannattaisi ainakin!

Sitten polun salaisuus valkeni minulle.

satkenankarhunpolku-1-2

Tulin hiekkatielle, josta löysin suuren parkkipaikan ja sen reunalta nokalleen tuiskahtaneen infokatoksen. Tämä taisi olla Sätkenän Karhunpolun alkuperäinen aloituspiste? Könysin kaatuneen infokatoksen alle lukemaan sen viisauksia ja sain varmistuksen uumoiluilleni. Kyllä. Tässä viimeinkin kerrotaan, mistä polussa on kyse! Seuraavat lainaukset ovat katoksen syövereistä peräisin:

“Sätkenän tutkimusmetsä kuuluu Metlan tutkimusmetsiin, jotka on perustettu metsän- ja ympäristötutkimukseen liittyviä kenttäkokeita varten.”

“Sätkenässä tutkitaan metsän uudistumista, koivun siementuotantoa ja etelästä kotoisin olevan koivun menestymistä.”

“Sätkenään voit tutustua retkeilemällä merkityllä polulla. Polun ensimmäinen vieras oli karhu, jonka tassun jäljet havaittiin polulla avajaispäivänä 5.6.1996.”

No jo alkoi valjeta. Maantien varrella oleva näyttävä opaste siis viitoittaa polulle kesken kaiken. Toivottavasti tämä kirjoitus auttaisi ihmisiä aloittamaan oman Sätkenä-seikkailunsa sen todellisesta lähtöpisteestä, jolloin polusta saa alusta saakka enemmän irti.

Polun oikeasti ensimmäinen opastaulu kertoi Sätkenävaaran yläosan palaneen 1800-luvun lopulla. Sen jälkeen metsä on kuulemma saanut kasvaa ja uusiutua suhteellisen rauhassa, sillä se on ollut riittävän kaukana Kittilän kirkonkylästä, eivätkä metsän puut siten ole päätyneet esimerkiksi polttopuiksi. Tämän ansiosta opasteen sanojen mukaan “Sätkenään kehittyi yksi Suomen kauneimpia koivikoita.”

Yksi Suomen kauneimmista koivikoista on aika kova väittämä, mutta sanoisin, että yksi Lapin komeimmista se saattaa hyvinkin olla. Noin korkeita, eteläsuomalaisilta vaikuttavia koivuja Lapissa harvoin näkee. Ja eteläsuomalaisia ne ehkä sitten ovatkin, Metlan tutkimusten ansiosta?

satkenankarhunpolku-1-24

Salaa olin ainakin siinä mielessä tyytyväinen itseeni, että vaikka sain kaiken tämän tiedon vasta viime tipassa, oli juuri tuo koivikko tehnyt minuun polun varrella ehdottomasti suurimman vaikutuksen – ja se oli tosiaan tarkoitettukin reitin päänähtävyydeksi. Retkahtaneessa infokatoksessa oli reitin kartta, ja siihen oli koivikon lisäksi erikseen merkattu ainoastaan näköalat Leville ja Aakenukselle.

Lisäksi kartassa on merkitty nuotiopaikka koivikkoalueen puoliväliin, mutta mitään varsinaista nuotiopaikkaa siinä ei enää ole. Oma suositukseni voisi olla, että ensin kuljettaisiin Sätkenän Karhunpolku, ja sen jälkeen siirryttäisiin tulistelemaan vaikkapa läheiselle Kittilän Karinnokan lintutornin alueelle, jossa on komea tulipaikka. Näin saisi samalla retkellä nauttia niin hienosta koivumetsästä, mukavasta metsäkävelystä kuin Ounasjoen tunnelmastakin.

Sätkenän luontopolun pituus on 3 kilometriä ja polku on suhteellisen helppokulkuinen. Vaativia nousuja ei ole ainoatakaan, jos polun kiertää viittojen mukaisesti vastapäivään. Myötäpäivään kierrettäessä vastassa on yksi hieman jyrkempi ylämäki. Kaatuneita puita polulla joutuu jonkin verran väistelemään.

Koiran ja lasten ulkoiluttamiseen sekä oman mielen reipastamiseen varmasti aivan otollinen luontopolku. Sisäisen rauhan etsimiseen ja metsäkylpyilyyn valitsisin ennemmin kohteen, johon liikenteen ääni ei kuulu. Sellaisia polkuja löytyy monenlaisia esimerkiksi Pallas-Yllästunturin kansallispuistosta.

Talvella Karhunpolku ei näyttänyt olevan auki, eikä ainakaan maantien P-paikan kohdalta näkynyt, että sinne olisi kukaan hiihdellytkään. Paitsi hankikannon aikana kerran näin siellä suksien jäljetkin.

Polun nykytila jäi mietityttämään minua ja soitin asiasta Pallaksen luontokeskukseen. Sieltä minulle kerrottiin, että polun kohtalo on toistaiseksi avoinna, mutta asia otetaan käsittelyyn lähiaikoina.

Kartta viitoitetulle P-paikalle, josta itse lähdin liikkeelle, löytyy tästä.
Tässä on kartta polun alkuperäiselle lähtöpisteelle, jota suosittelisin käyttämään. Tälle P-paikalle johtaa viitoittamaton, mutta ainakin oman vierailuni aikana oikein hyvässä kunnossa ollut hiekkatie.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi