Pukkipalon reitti Kurjenrahkan kansallispuistossa

Kurjenrahkan kansallispuistossa kiertävää Pukkipalon reittiä sanotaan yhdeksi Kuhankuonon retkeilyreitistön suosituimmaksi kohteeksi, joten pitihän se lähteä itsekin katsastamaan. Reitti koostuu kahdesta lenkistä, jotka voi kiertää helposti erikseen, sillä parkkipaikkoja löytyy sekä Savojärven että Saksalantien lähistöltä.

Pitkospuita suoalueella Pukkipalon reitillä.

Pitkospuita suoalueella Pukkipalon reitillä.

Koska mukanamme oli alle kouluikäinen lapsi, suunnittelimme kiertavämme puolikkaan reitistä, joka Kuhankuono-sivuston kuvauksen mukaan on kokonaisuudessaan noin 9 kilometriä. Luotin reittikuvaukseen matkan pituudesta, enkä mitannut matkaa tarkemmin kartalta. Kartalta mitattuna puolikas lenkki on 6 kilometriä, mutta GPS:ni mukaan matkaa kertyi lopulta noin 7,5 kilometriä.

Jos olisin etukäteen tiennyt matkan pituuden, olisin saattanut miettiä retkeä kahdesti. Lähemmäs kahdeksan kilometriä alle kouluikäisen kanssa olisi todennäköisesti saanut vaihtamaan kohdetta. Onneksi ei kuitenkaan tullut matkaa etukäteen mitattua, sillä lapsi kulki koko reitin mukisematta ja innoissaan, mitä nyt vähän nälkä ehti tulla ennen kuin päästiin laavulle paistamaan makkaraa ja syömään eväsvoileipiä!

Reitti kulkee osittain vanhassa aarniometsässä.

Reitti kulkee osittain vanhassa aarniometsässä.

Pukkipalon reitti kulkee osittain aarniometsässä, joka paikoin näytti lapsen mielestä peikkometsältä (oli näkevinään röllejä kaatuneiden puunjuurakoiden muodoissa). Reitin varrelle osuu myös kallioita, muinaisrantaa ja suoalueita pitkospuineen.

Paltanvuorellakin kannattaa poiketa. Reitti on helppokulkuista polkua ja sen varrella on levähdyspenkkejä, laavu ja wc. Levähdyspaikkojen penkit oli lapsen mielestä koristeltu hienosti: aikuisten kiikaroidessa lintuja, lapsi intoili penkkiin piirretystä tulivuoresta ja dinosauruksesta.

Kierroksella ihmeteltiin myös erilaisia kääpiä ja metsän ääniä: täydellistä hiljaisuutta, jonka rikkoi vain tuulen humina ja puiden narina.

Kartta
ETRS89-koordinaatit (WGS84): N/lat 60.74342053, E/lon 22.36257982

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.