Postikortteja Tuusulanjärveltä

Helmikuussa SLL:n Uudenmaan piirin perinnemaisemaryhmän talviretki vei Tuusulanjärven maisemiin. Aamulla paksuun pilvimattoon verhoutunut taivas vähän harmitti, muttei sitten enää perillä. Sattui nimittäin niin, että joku oli ripotellut kenties kaiken Etelä-Suomeen siksi päiväksi varatun kuuran juuri järveä ympäröiviin puihin. Yhdistettynä yksiväriseen taivaaseen maisema oli kuin valtava, pehmeä, villainen välly. Sellainen, joka kutsui käpertymään eväiden kanssa, kun oli ensin reippaillut poskensa punaisiksi talvilajeissa.

Tuusulanjärvi oli minulle ihan uusi tuttavuus. Retkikohteena se oli kiehtonut jo vuosia, mutta suunnitelmat olivat aiemmin keskittyneet talviretkeilyn sijaan kesäiseen Tour de järvi luonto- ja kulttuuripyöräilyyn. Uusi tuttavuus olivat myös retkiluistimet, jotka sain jalkaani välinevuokraamona ja huilipaikkana toimineesta Majatalo Onnelan kodasta.

Huh vaan, miten kömpelöksi sitä itsensä voi tuntea! Siinäpä horjuin kuin Bambi konsanaan retkiluistelubaanan vieressä hämmentyneenä siitä, että ovatko nämä nyt sitten sukset vai luistimet, miten näillä pääsee eteenpäin ja kaadunko, jos hengitän. En kaatunut, vaikka matkaan lähdettyäni tajusin hengittää ja muutenkin jopa vähän rentoutua. Pikkuhiljaa luistimet alkoivat liikkua kuin itsestään. Vauhti ei tosin missään vaiheessa yltynyt hurjaksi ja koko ajan sai katsoa tarkkana rataa, koska jää oli monin paikoin kuhmuraista ja railoistakin.

Järvellä vilisi jos jonkinmoista menijää. Retkiluisteluradalla kulki ystäväporukoita, pariskuntia, perheitä, vanhempia lastenrattaiden kanssa, isovanhempia kannustamassa pieniä luistelijoita ja suhahtipa ohi jokunen pyöräilijäkin. Hiihtäjät ja potkukelkkailijat taas nauttivat jään tuomasta vapaudesta hangen puolella, koirat juoksivat sydämensä kyllyydestä ja siellä täällä istui yksinäinen köyryselkäinen hahmo pilkkiavannon äärellä. Siinä kaikessa oli sellaista hauskaa vanhan ajan tunnelmaa, kun koko kylä tuntui juuri sinä päivänä kerääntyneen järvelle.

Noin tunnin lenkki retkiluistimilla oli ensikertalaiselle yllättävän raskas. Vaikka luulin menon muuttuneen alkututinan jälkeen melko rennoksi, taisin silti jännittää turhaan jollain lihasryhmällä, sillä ihan loppumatkasta alkoi tuntua, etteivät jalat kantaisi enää metriäkään pidemmälle. Kipinä lajiin kuitenkin ehdottomasti jäi. Ehkä ensi talvi on vihdoin se talvi, kun perehdyn siihen tarkemmin ja käyn Suomen retkiluistelijoiden koulutuksen. Kenties jonain päivänä minäkin suihkin kymmenien kilometrien pituisia retkiä merenjäällä, vaikka lajin ensikosketuksen perusteella sellainen jäi tuntumaan vielä kaukaiselta haaveelta.

Luistelun jälkeen matka jatkui jalan järven yli Lassilan tilalle tutustumisretkelle. Menomatkalla kiipesimme myös Pikku-Koliksikin kutsutulle Sarvikalliolle tähyilemään maisemaa ja aistimaan kansallisromantiikkaa, jota järven rannoille asettunut taitelijayhteisö oli kallioilta ammentanut. Kilpikaarnamäntyjen vieressä seisoessa mielessä läikähti, kun kuvitteli millaisia herkullisia tarinoita kallioilla pidetyistä taiteilijapiknikeistä nuo satoja vuosia vanhat puut kätkivät visusti vuosirenkaisiinsa.

Lassilan tilan historia ulottuu vielä kallioiden taiteilijahistoriaa kauemmas: se on kuulunut samalle suvulle jo 1600-luvulta lähtien. Nykyisin toiminta keskittyy luomuviljelyyn ja kanaharrastajien palvelemiseen. Tila tekee myös yhteistyötä luomuosuuskunta Oma maan kanssa, jonka jäsenet voivat tilata kerran viikossa toimitettavan satokassin. Kanojen lisäksi eläinkatraaseen kuuluu myös pari lehmää, joiden tehtävänä on pitää rantaniittyä kesäisin avoimena. Jos satut liikkumaan Tuusulassa, suosittelen ehdottomasti pistäytymään pienessä tilapuodissa, ja kesäaikaan pihapiirissä toimii myös kahvila ja kanoja esittelevä kotieläinpiha.

Lassilan tilalta marssimme takaisin Onnelan kodalle paistamaan makkaraa ja vihiksiä ja turisemaan. Oli hauskaa viettää retkipäivää vaihteeksi isommalla porukalla, ja paikallisympäristöä ja -historiaa tuntevien oppaiden ansiosta retkeltä sai varmasti enemmän kuin mitä omatoimiretkeily olisi antanut.

Tuusulanjärvi kartalla. Sijainti: N=6702536.934, E=393121.527 (ETRS-TM35FIN)

Juttu julkaistu aiemmin Saappaat sammalessa -blogissa.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi