Petri Pihko

Olen syntynyt ja kasvanut Oulussa ja tottunut pohjoisen valoon, kesän kirkkauteen ja talvipäivien armollisiin sinipunaisiin sävyihin. Lapsena olen saanut viettää paljon aikaa myös maalla, Kainuun vaarojen keskellä, tykkylumen, paksujen hankien, mustikkaisten metsien ja hillasoiden maassa. Leipä oli lujassa, mutta silti siellä maalla oli turvallista olla.

Kuljen luonnossa kaikki aistit avoinna. Iloitsen lumisen metsän hiljaisuudesta, revontulten leikistä taivaalla, kallion ja veden kohtauspinnasta sinisellä järvenselällä, vähän ylikypsyneen hillan makeasta mausta suussa, männyn tuoksusta kankaalla ja suopursun huumasta. Katselen mielelläni taivaan ilmiöitä ja valoja. Karttoja voisin tuijotella tuntikausia uusia paikkoja etsimässä.

Liikun luonnossa sekä jalan, hiihtäen että meloen. Koetan kulkea hitaasti haaveillen ja viihdyn samanhenkisessä seurassa.

Siviiliammatiltani olen kemisti ja työskentelen Jyväskylässä kemian laitoksella professorina.