Pörsänmäen valkovuokot, Iisalmi

Iisalmen Pörsänmäen kylästä, Pölönmäen alueelta  löytyy poikkeuksellinen luontainen valkovuokkoesiintymä. Poikkeuksellinen siksi, että kasvin lähin luontainen esiintymä sijaitsee noin 300 kilometriä etelämpänä. Paikka on tunnettu jo kauan ja Helsingin yliopiston kasvikokelmista löytyy näyte vuodelta 1895.

Valkovuokkoja kasvaa noin 7 kilometriä pitkällä ja kilometrin levyisellä alueella ulottuen aina Lapinlahden kunnan puolelle. Alueen ytimestä, Savolanmäestä on rauhoitettu noin 3,2 hehtaarin kokoinen alue.

Pörsänmäen valkovuokot

Valkovuokkomattoa lehdon pohjalla.

Innostuin kovasti kuultuani tästä paikasta ensimmäisen kerran. Etelä-Suomesta kotoisin olevalle valkovuokot kuuluvat erottamattomasti kevääseen, Ylä-Savoon muutettuani olin ehtinyt jo pitkään kaivata valkoisena kukkivaa lehtometsää. Äitienpäiväksi valkovuokkoja kerättiin aina suuri kimpullinen ja joka kerralla äiti jaksoi olla yhtä iloisesti yllättynyt kukista.

Toukokuun loppupuoli kuluvana vuonna oli Pohjois-Savossa kaunis ja helteinen, joten kevät eteni liiankin nopeasti. Niinpä valkovuokkojen kukintahuippu oli jo ohi, kun selvisin lasteni kanssa viimein retkelle Pörsänmäkeen. Onneksi vuokkoja kuitenkin vielä riitti meillekin ihasteltavaksi.

Opastaulu Pörsänmäen valkovuokkojen rauhoitusalueella.

Opastetaulu Pörsänmäen valkovuokkojen rauhoitusalueella.

Opastetaulu löytyi heti metsän laidasta ja sen luokse johti tieltä lähtevä, helposti eottuva polku. Kovin pitkälle emme kulkeneet, sillä nuorin retkeläisistä on vasta kaksi vuotias. Suojellulla ydinalueella polut olivat helppokulkuisia ja tasaisia myös taaperolle.

Polku

Alueelta löytyi helppokulkuisia polkuja.

Saavuimme Pörsänmäkeen illalla seitsemän maissa. Lämpötila lähenteli vielä kolmeakymmentä, joten kevyt kesämekko oli oikea valinta lapsille. Itikoita ei ollut lainkaan ja puiden viileässä varjossa oli mukava kulkea. Koivua ja leppää kasvavassa lehdossa helisi lintujen laulu.

Lapset

Retkiasuina hellemekot ja kumisaappaat.

Lehdossa kukki runsaana valkovuokkojen lisäksi myös ketunleipä eli käenrieska. Iloinen yllätys löytyi heti polun alkupäästä; mattona maata peittävä kevätlinnunsilmä. Se kasvaa harvakseltaan näin pohjoisessa.

Pörsänmäen valkovuokkolehtoon retkelle lähtiessä kannattaa mukaan varata eväät ja poiketa keittelemään kahvit Pölönmäen laavun nuotiopaikalle. Laavun vierestä löytyy näköalatorni, jonka huipulta aukenevat komeat näkymät yli maalaismaiseman. Laavulta lähtee muutaman kilometrin mittainen, helppokulkuinen luontopolku, jonka varrelta voi myös löytää valkovuokkoja.

Laavu&nakotorni

Pölönmäen laavu ja näkötorni.

Pölönmäellä valkovuokot kukkivat myöhemmin kuin eteläisessä Suomessa. Kuuleman mukaan kukintahuippu sijoittuu yleensä toukokuun puoleen väliin, joskus kukat jaksavat avata nuppunsa vasta viikkoa myöhemmin. Tänä keväänä kukinta lienee ollut runsaimmillaan toukokuun 15. päivän tietämillä.

Pörsänmäen valkovuokkojen rauhoitusalue kartalla ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 7028700  E 505629

Pölönmäen näkötorni kartalla ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit:
N 7027908 E 506459

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi