Porojen poluilla punaisella Puljutunturilla

Polku n. 6 km (myös mastontietä pitkin pääsee)
Laavu ja tulipaikka Varkaanvaaranjärven rannalla
⚫⚫⚫ Vaikea reitti
Lähtöpaikka kartalla

Puljutunturi sijaitsee Puljun erämaassa, mutta sitä on helppo lähestyä, sillä erämaata halkova maantie vie melko lähelle tunturia. Suuntasimme Puljun suuntaan syyskuun puolivälin jälkeen harmaahkosta säästä huolimatta.

Maantien ja retkeilyreitin risteymäkohdassa (kartta) on puinen opaste, eikä tieltä kävele tunturin huipulle kuin ehkä hieman toista tuntia, ellei reitti sitten ole kokonaan veden vallassa. Meidän poppoollamme ei ainakaan sen kauempaa kestänyt, vaikka etenimme suhteellisen hitaasti märkiä paikkoja väistellen. Tosin kaunis luonto saattoi viedä ajantajun mukanaan, niin käy Lapissa useasti.

Vettä reitillä totisesti riitti. Kaksi edellistä päivää sade oli piiskannut Kittilän maita ja mantuja lähes tauotta. Kauniin ja vuolaan Palsinojan vierttä etenevä retkeilyreitti oli itsekin muuttunut ojaksi pitkältä matkalta. Vesi virtasi reitin uomaa pitkin meitä vastaan kirkkaana ja raikkaana. Me taasen kuljimme parhaamme mukaan polkua ympäröiviä mättäitä pitkin niin, että ei tarvinnut silkassa vedessä kahlata.

puljutunturi-28

Reitti oli mukavan hyvin opastettu ja hankalimmissa paikoissa oli onneksi myös pitkospuut. Vaikka pitkokset olivat kapeat, liukkaat ja osittain veden alla, oli niistä iso apu, sillä muutoin matkanteko olisi tyssännyt paikoin kokonaan.

Maasto vietti hiljalleen ylöspäin. Ilma oli vedestä niin sankkaa, että edessä olevia huippuja ei näkynyt. Pian puut alkoivat jäädä taaksemme ja maisema avartui. Edessämme aukeni täysin punainen maailma. Kosteus tuntui vain korostavan ruskan värejä, vaikka se estikin meitä näkemästä kovin kauas.

puljutunturi-16

Etenimme paikkaan, jossa retkeilyreitti haarautui eri suuntiin ja ristesi samalla Palsinojan kanssa. Siinä paikassa sitä riittikin ihmeteltävää ja kuvattavaa. Tutkimme maanpinnan kasveja, ihailimme vuolaana ja kirkkaana juoksevaa Palsinojan vettä ja katselimme kaukaisuuteen niin kauas kuin silmä kantoi.

puljutunturi-11

puljutunturi-6

Olimme Puljutunturin kahden huipun välissä. Jos olisimme jatkaneet polkua eteenpäin, olisimme saapuneet lopulta korkeamman huipun laelle. Matalampi huippu ei kuitenkaan ole juurikaan matalampi, ja koska maisemia ei kosteuden vuoksi kuitenkaan olisi voinut nähdä kauas, päätimme valloittaa matalamman huipun.

Niinpä poikkesimme polulta pienemmän huipun suuntaan. Erämaa-alueella polulta saa poiketa mielensä mukaan, toisin kuin luonnonpuistossa tai kansallispuistojen rajoitusalueilla.

puljutunturi-18

Maaruskassa riitti ihmeteltävää. Marjoja oli valtavasti: juolukkaa, riekonmarjaa ja vareksenmarjaa, jonkin verran myös mustikkaa ja siellä täällä yksittäisiä puolukoita. Maistelimme marjoja, mutta varsinkaan riekonmarjasta ei tullut kenenkään suosikki. Riekonmarja on mauton ja pyörii vain suussa oudon niljakkaana. Mutta onneksi sekin kasvi on olemassa, sillä nimenomaan riekonmarja tekee ison osan Lapin kirkkaimmanpunaisesta maaruskasta.

Vuosi sitten maistelin syötäviä marjoja enemmänkin, Pallastuntureilla. Siitä voit lukea lisää tästä.

puljutunturi-13

Riekonmarjojen erottaminen lehtien joukosta voi olla joskus hankalaa, mutta toisinaan pulleat marjat ovat hyvinkin näkyvissä.

puljutunturi-22

Riekonmarjan lehdet lyövät punaisuudessaan muut maaruskakasvit usein laudalta.

Maasto kohti huippua oli helppoa taivallettavaa. Emme nähneet poroja, mutta papanoita oli runsaasti.

Huipulla sumu sakeni. Vaivoin saatoimme erottaa sen keskeltä lähimpiä järviä, kuten Varkaanvaaranjärven, jonka rannalla on myös laavu ja jonne meidänkin retkeilyreittimme oikealle kääntynyt haara olisi johtanut. Sumun hieman väistyessä vain pieneksi hetkeksi saatoimme erottaa alhaalla myös Puljun kylän.

puljutunturi-23

Sitten ilma sakeni taas, ja me suuntasimme takaisin retkeilyreitille. Kävelimme ojana virtaavaa polkua pitkin takaisin alas ja autolle.

On huomautettava, että olisimme voineet kulkea myös rengasreitin: sen sijaan, että palasimme omia jälkiämme takaisin, olisimme voineet jatkaa matkaamme Varkaanvaaranjärvelle johtavalle polulle. Järven rannalla on laavu ja tulipaikka, puuhuollosta en mene takuuseen. Laavulta on tielle noin kilometrin matka korkeuseroilla höystettynä, ja tietä pitkin olisimme päässeet lopulta takaisin autollemme. Jos haluat kokea pelkän laavun järvimaisemineen, kannattaa auto jättää tähän ja suunnata suoraan laavulle. Tämä on omien kokemuksieni mukaan kuitenkin melko suosittu vaihtoehto, joten jos oma rauha on sinulle tärkeää, suosittelen valitsemaan meidän kulkemamme reitin.

Tulen ehdottomasti muistamaan Puljun punaisena tunturina, ja viemään sinne ruska-aikoina myös etelästä tulevia ystäviä ja perhettä ihailemaan maisemia.

Kartta. ETRS-TM35FIN-tasokoordinaatit N 7572456, E 407154.

Artikkelia päivitetty 10.3.2016 reitiltä poikkeamisen sääntöjen osalta.

8 replies
  1. Tuomo
    Tuomo says:

    Mahtavat värit, oikein alkoi vi****taa kun ei tänä syksynä pääse erämaahan… Pienen sumun aikaan ruskan värjäämässä tunturierämaassa on kyllä kauneinta mitä Suomen luonto tarjoaa!

    Vastaa
  2. Mikko Lehtonen
    Mikko Lehtonen says:

    Bongasin turnturin sattumalta Retkikarttaa selaillessa, googletin, ja kas: siitähän oli tehty tämä hyvä juttu. Tosi mahtavia kuvia, joista voisi teettää isoja julistekuvia tai vaikka tapettikuosin.
    Kansallispuistoissa myös pääsääntöisesti saa kulkea missä vain, rajoitusosia lukuunottamatta. Mutta luonnonpuistoissa pitää pysyä polulla 🙂

    Vastaa
    • Jonna Välikangas
      Jonna Välikangas says:

      Hei Mikko! Kiitos, kiva juttu että artikkelista oli iloa 🙂 Suunnitelmissa on kevään aikana tehdä myös lumista juttua Puljutunturilta, kunhan säät hieman kirkastuisivat. Täällä on ollut hurjan utuinen talvi! Asumme siis melko lähellä Puljutunturia.
      Kiitos huomiostasi reitiltä poikkeamisen sääntöjen suhteen, päivitin tiedot oikeiksi juttuun. Hauskaa alkavaa retkeilykautta!

      Vastaa

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.