Pohjoinen Sipoonkorpi kuiskii tarinoita vuosituhansien takaa

15.6.2017, Hannu Ylönen

Sipoonkorven pohjoisosan läpäisevä Länsitie jo itsessään kulkee maastossa, joka kertoo maanmuotojen muodostumisen vuosituhansista, maanviljelyksen laajenemisen ja supistumisen vuosisadoista sekä tienuran muodostumisen vuosikymmenistä, jolloin kaarresäteet muodostuivat hevosen vauhdin mukaan. Äkkimutkaisella soratiellä kuskin onkin syytä keskittyä ohjailemaan muiden ihaillessa maisemia.

Byabäckenin purolaakso, Bisapotsberget

Tien varressa on kaksi pientä parkkialuetta, joista suurempi sijaitsee navigaattoriosoitteessa Länsitie 237, Sipoo. Parkkipaikalta sukeltaa polku alas solisevan Byäbackenin puron sillalle.

Byabäckenin puro

Purossa kutee kuulemma meritaimen, vaikka sitä on vaikea uskoa. Nyt keväällä sentään uusimaalaiseksi kirkas puron vesi toki solisee suvantokohdista kivisten kynnäiden yli seuraavaan suvantoon. Tuomet, lepät ja pajut muodostavat kaariholveja puron päälle.

Sorastettua polkua on viitoitettu punaisilla vinoneliöillä tarkoittaen Ponun polkua, joka kiertyy 1,2 kilometrin päässä Mariedalissa takaisin Länsitielle. Polku sopii lapsiperheille, mutta paluu parkkialueelle on vielä tänä päivänä ikävästi Byabäckenin mutkittelevaa uomaa noudattelevaa Länsitietä pitkin. Ehkäpä joskus suunnitellusti puron vartta. Polun tehtävälaatikoista löytyy lisätekemistä nopeasti kyllästyville vekaroille.

Rinnepolku

Polun ensimmäinen nousu ottaa luulot pois heikkokuntoisemmilta, noustessaan Sipoonkorven pohjoisosan ylängölle. Korven ongelmia ovat viitoittamattomat polut, joita rönsyilee kosteissa kohden kymmenien metrien levyisenä uraverkostona. Nyt jatkamme kumminkin sorapolkua polkujen haaraan saakka, josta oikealle viitta Ängesböle.

Mikäli aikoo tehdä tulet Ängesbölen tulipaikalle, halkoja on syytä ottaa polun haaran halkokasasta mukaan, sillä tulipaikan halkoliiteri saattaa ammottaa tyhjyyttään.

Ängesböle on myös virallinen telttailupaikka, jonka kuusikosta löytyykin riittävän tasaisia kohtia siihen. Aika harvoin tulipaikalla on edes ketään tulistelemassa, saati sitten telttailemassa. Jatkan eteenpäin liiterin vierestä, joka on typötyhjä. Sen sijaan löytyy paksuissa haloissa ahdistavia sahoja. Lupaankin itselleni ottaa haritusraudan seuraavalla kerralla mukaan ja laittaa edes yhden terän sahauskuntoon.

Sipoonkorven nuorempia kuusikoita leimaavat laajat, upean vihreät sammalmatot. Niin tässäkin maastossa. Nopeasti mutkan takaa esiin putkahtaa Bergströmin torpan aukio ja sen haalistuneita rakennuksia. Eikä ihme, sillä Porvoon museon esittelyteksti kertoo torpan olevan 1700 -luvun lopulta. No, korjauksia on tehty aaltopellillä ja muilla materiaaleilla, mutta ruoste muokkaa niidenkin ulkoasua kansallispuistoon sopivaan moodiin. Tarinat kertovat luonnontutkijoiden ja partiolaisten tukikohdasta, mutta niistäkin ajoista täytyy olla jo aika tovi. (Kuvat: Berstström, Maitokannu, Kaivo)

Bergström

Torpan nurkalta löytyvä puhkiruostunut maitokannu kertoo torpparin arjesta. Talopojat saivat 1700-luvun lopussa oikeuden perustaa torppia mailleen, koska saivat siitä hyvästä muun muassa verohelpotuksia.

Maitokannu

Torppari sai kontrahdin mukaan pitää karjaa ja raivata peltoa hänelle osoitetuilta kartanon mailta, takametsistä yleensä. Torppari joutui kuitenkin maksamaan ”tontistaan” korvausta, jota maksettiin pääosin työvelvoitteena. Taksa saattoi olla 3–4 päivää viikossa kartanon töitä, hevosen kanssa. Lisäksi saatettiin sopia muita velvoitteita, kuten 20 litraa maitoa, 10 litraa puolukoita ja 20 kananmunaa. Kartano saattoi olla kaukanakin, jopa päivämatkan päässä kuten Hämeessä. Tämä torppa on ollut tiettävästi läheisen Hofsgårdin, joten maitotinkin kantomatka on ollut kohtuullinen.

Torpparilla ei kuitenkaan ollut omistusoikeutta torppaansa, vaan hän sai asua niin kauan kuin isäntä salli. Torppari saattoi joutua lähtemään maantielle vaikkapa sairasteltuaan tai jouduttuaan muuten vain isännän epäsuosioon. Vasta 1900-luvun vaihteessa suullisia kontrahteja muutettiin useamman kymmenen vuoden vuokrasopimuksiksi, ja vuokra rahasummaksi. Vanhoja kaunoja ja torpparin kohtelun epäkohtia silti riitti. Sanotaankin, että kartanoiden isäntien ja etenkin pehtoorien piittaamattoman ylimielinen kohtelu torppareita kohtaan oli eräs sisällissotamme sytyke.

Tuvan takaa alarinteestä löytyy pumppukaivo. Vesi maistuu raikkaalta, vaikka nykyoppien mukaan kyltissä huomautetaan veden tutkimattomuudesta. Pihan reunoilta löytyy myös muita torpanpidon jälkiä, iso kuoppa rinteessä, joka on ollut luultavasti maakellari. Voisi se olla myös tervankeittopaikka, joku arvelee. Nuorempaa, 50-vuotiasta puustoa näkyy kasvavan entisillä pelloilla, joiden sarkaojien jäänteitä näkyy edelleen. Sarkaojia on nähtävissä myös Ängesbölen tulipaikalla, mutta isoista kuusista päätellen siellä viljelystä on aikaa vielä enemmän.

Sitten polku törmää sotaelokuvista tutunnäköiseen puumurrokseen, joka on toki vain tuulenpuuskien aiheuttama. Kansallispuiston tyyliin puut saavat jäädä paikoilleen lahoamaan ja tarjoamaan elinympäristön lahopuuta tarvitseville sienille ja hyönteisille. Polku-urista päätellen kulkijoista notkeammat ovat puikkelehtineet kaatuneiden runkojen alta, ja kankeammat ovat taas kierrelleet kaukaa juurakoiden takaa eteenpäin.

Polku johtaa länteen päin vältellen pahimpia jyrkänteitä ja kosteimpia notkelmia. Kulkijat kiertävät tottuneesti polulle kaatuneet puut, joita ei raivata pois, koska kyseessä on epävirallinen polkureitti. Polulle leijailee mäeltä savun tuoksua, jonka lähteen päätän tarkistaa. Havaitsen luontopalveluyritysten käyttämällä tulipaikalla kollegani asiakkaansa kanssa. Rohkenen jatkaa perille asti, koska niin kutsuvasti viittovat ja kahvikin houkuttelevasti tuoksuu. Sitä riittää minullekin. Mitenkä se voi maistuakaan niin aidolta.

Paikka on ollut tiettävästi satoja vuosia käytössä erämiesten tulipaikkana, ja mikäs kuivalla kankaalla on ollutkaan vaikka paistella riistasaalista ja pitää lepotaukoa. Toinen tarina taas kertoo paikan kautta kulkeneista kylänrajoista ja niiden merkinnöistä. Niistä ajoista meille joka tapauksessa kertovat syvälle koroutuneet, puihin veistetyt merkkirykelmät. Joku merkki on selkeästi tulkittavissa A-kirjaimeksi, mutta mitä meinaavat nuo pyöreät merkit ja millä ne on aikanaan lyöty läpi satavuotisen kilpikaarnan?

Fallträskin lammessa kelluvat muta- ja sammallautat täyttävät liki kokonaan matalalla olevan vesipinnan. Lammesta tulee aikaa myöten muodostumaan ensin hetteinen neva, kunnes männyt valtaavat vähitellen pitävää kasvualustaa juurilleen. Kuvatussa kehityskulussa puhutaan kuitenkin kymmenistä, ellei sadoista vuosista.

Reitti ylittää hyvän soratien, joka johtaa jo ennen Sipoonkorven kansallispuiston perustamista rakennettuun varastoon. Puronotkot metsässä ovat syöpyneet savimaassa niin syviksi ja jyrkkärinteisiksi, että kostealla kelillä niissä on oltava tarkkana.

Vahva polku johdattaa läpi jylhän kuusikon kohti seuraavaa ylänköaluetta, Gillerbergetiä. Oikealla kajastava rinne aivan houkuttelee nousemaan sinne, ja pian löytyykin kiipeämiskelpoinen polku.

Gillerbergetin ylängön pienipiirteinen maasto on varmaan suunnistajille taivas, mutta äkkinäisemmälle kulkijalle samannäköiset kalliokumpareet ja suonotkot ovat helvetti tai vakava haaste ainakin. Lisäksi polku hukkui itseltäkin yks kaks kokonaan.

Maastoalue on kaiken lisäksi hyvin laaja, tiedän entuudestaan. Eksynytkin olen, mutta silti mustikkareissut ovat olleet onnistuneita. Joko kumpareilta tai notkelmista on aina löytynyt mustikkaa. Eteen osunut kalliokumpare näyttää männävuotiselta taukopaikalta, mutta en ole sittenkään varma. Ovat kaikki näet niin samannäköisiä. Vilkaisen orientoitumisvälineitäni ja jatkan länteen. Vaikka karttaan ei ole merkitty kuin korkeuskäyrän lenkura toisensa jälkeen, tiedän kohta osuvani polulle, jota pitkin pääsen palailemaan takaisinpäin.

Polut ovat oikeastaan kehittymisprosessiltaan mielenkiintoista ryhmätyötä, sillä kunkin kulkijan oman kunnon tai kokemuksen mukaan kulkureitiksi valkkautuu se helpoin ja kokonaisuuden kannalta edullisin reitti. Joskus kannattaa kiivetä kallion yli, jossain toisessa kohden taas kiertää. Samaa näkee kaupunkialueilla kun tuhannet kulkijat valitsevat oman reitin vastoin polkuja kartalla suunnitelleen aivoituksia.

Polku vie kalliokumpare kerrallaan kohti Gillermossarnaa ja pian avautuu puuton suoalue oikealla. Joidenkin mielestä tämä maisema on kuin Lapista. No siellä muistaakseni vähän isommassa mittakaavassa, mutta kiehtova on tämäkin. Suonreunan kallioilla sinnittelevät männynkäppyrät ja kääpiä pursuavat koivut jatkavat elämäänsä 50, 100 tai 200 vuotta, kunnes lahottajat saavat yliotteen. Kalliokumpareet ovat kuin luotu eväspaikoiksi, on istuinkiviä, kallionreunoja ja avaruutta silmän levätä lähimaisemassa.

Paluureitti myötäilee osin jo kuljettua polkua soratielle asti. Se johtaisi Länsitielle, mutta reilun kilometrin talsiminen tietä pitkin parkkipaikalle ei houkuta. Haluan jatkaa metsässä edelleen ja pian nousee polun alku tien penkasta ylös kohti Bisapotsbergetiä. Rinne nousee ja nousee, kunnes lopulta taittuu alamaaksi, joka päättyy laajaan keloutuneeseen männikköön.

Puiden kuolema näyttäisi johtuneen notkelman soistumisesta, joka on heikentänyt salskeiden mäntyjen elinvoimaa niin, että tuhohyönteiset ovat päässeet iskeytymään kuoren alle. Tikoilla on ollut monivuotiset juhlat nokkiessaan kuoren alle kätkeytyneitä toukkia. Nakutus kuuluu edelleen alastomien mäntyrunkojen lomasta, sillä niistä löytyy edelleen syötävää, vai olisiko pesäkolon hakkaaminen mielessä. Kelojen hidas lahoaminen on tuonut uusia hyönteislajeja hyödyntämään niitä.

Koivu, tuo uuden metsän pioneeri, on jo heittänyt vehreän huntunsa verhoamaan alastonta kelometsää. Onpa joku ripustellut linnunpönttöjäkin puihin. On kuitenkin liian aikaista nähdä kuinka pöntöt tinteille kelpaavat. Välillä polkureitti hukkuu avokallioilla kokonaan, mutta jyrkänne vasemmalla ohjaa pysymään rinteen päällä ja pian polkua löytyy taas uudelleen kuljettavaksi takaisin Byabäckeniin.

Hyviä paikannuskohtia reitillä missä mennään, ovat Ängesböle, soratie ja Gillermossarna. Matkaa kertyy kaikkiaan 5–6 km.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.