Pieni suuri Savotta minijääkäri

Lyhyessä ajassa Savotta on tuonut markkinoille paljon uusia tuotteita, muun muassa reppuja ja rinkkoja, jotka ovat saaneet positiivisia arvosteluita ulkomailla asti. Viime kesänä kiinnostuin heidän Jääkärirepustaan, jonka ostinkin sitten heräteostoksena partioliikkeessä käydessäni. Reppu on toiminut loistavasti muutamalla retkelläni. Jääkärirepun testi löytyy Retkipaikan sivulta Nestori Mäntysaaren kirjoittamana.

Savotta tarjosi alkuvuodesta testiin muutaman repun ja rinkan, josta valitsin itselleni Minijääkäriksi nimetyn pikkurepun. Reppu on karsittu ja hieman pienempi versio jääkärirepusta, mutta materiaali ja olemus on hyvin samanlainen.

Reppu tuli nopeasti postissa ja innolla odotinkin sen käyttöönottoa. Reppu kulkisi mukanani niin töissä, koulussa kuin päiväretkillä.

Jääkärireppu ja Minijääkäri vierekkäin

Ensimmäiseksi vertasin reppuja keskenään, ja Minijääkäri on aavistuksen kapeampi ja matalampi. Värisävy on aavistuksen tummempi. Eroa löytyy muun muassa painon suhteen, koska Minijääkäristä on karsittu pois lantiovyö ja selkämyksen pehmikkeet. Lisäksi viilekkeet ovat yksinkertaisemmat. Myös merkki on muuttunut, se ei ole enää nahkainen, vaan pieni, ruskeahko lappu. Tekstiä on selkeytetty, ja vaeltajan kuva poistunut.

Painoa Minijääkärillä on 775 grammaa. Mitat: korkeus 45 cm (ylipakkaus 55 cm), leveys 25 cm ja syvyys 16 cm. Tilavuutta on 18–22 litraa.

Kankaana toimii tuttu 1000D-polyamidikangas Condura, joka on kestänyt molemmissa repuissa erinomaisesti. Nämähän on suunniteltu muun muassa armeijan käyttöön, jossa kestävyyttä arvostetaan. Kangas hylkii hieman vettä, kestänee esimerkiksi hyvin kevyen sateen. Kanteen on ommeltu velcromerkeille tarrapaikka.

Kankaan pinta on täytetty erinomaisella MOLLE-kujastolla, johon voi kiinnittää lisätaskuja tai muita yhteensopivia tavaroita. Savotta myy erikokoisia taskuja reppuihin. Mollekujaston kerrotaan kestävän jopa 100 kilogramman vetoa.

Napakat kiinnikkeet

Nexus-soljet vaikuttavat todella tukevilta ja kestäviltä. Ne napsahtavat napakasti kiinni. Myös viilekkeiden säädössä käytettävät soljet tuntuvat todella kestäviltä. Kestänee jonkun aikaa, ennenkuin ne alkavat toimia kunnolla käytössä, nimittäin säätäminen ei ollut alkuun helppoa. Muutamia päivä reppua käytettyäni alkoivat soljet luistaa paremmin.

Selkämyksen puolella ei ole mitään toppauksia, vaan pelkkä kangas. Myöskään repun sisällä ei ole mitään tukirankaa tai levyä tukevoittamassa. 40 milliä leveissä viilekkeissä on myös MOLLE-lenkkejä, joihin voi kiinnittää mitä vain. Viilekkeet on kiinnitetty ylhäältä suht leveälle, joten näin isoselkäisellekin henkilölle ne kulkevat mukavasti olkapäiden päältä. Rintaremmiä ei minijääkäristä löydy, mutta tämän kokoluokan repussa ei sitä välttämättä tarvitakaan.

Reppuun on kumminkin saatavilla lisäosia, joilla ominaisuuksia voi parantaa. Esimerkiksi selkäpuolelle levy, viilekkeisiin pehmikkeet, rintaremmi tai vastaavaa.

Päällä on mukavan iso lenkki, josta reppua voi kantaa tai ripustaa.

Sivuilta löytyy esimerkiksi tiivistämiseen tai tavaroiden kiinnittämiseen tarkoitettu hihna. Hihnassa on mukavasti säätövaraa, ja ylimääräisen hihnan voi taittaa kuminauhan alle. Repusta löytyy myös molemmin puolin aukko, josta voi pujottaa esimerkiksi juomarakon putken.

Repun täyttöaukolla on hyvin suunniteltu läppä, jonka saa taittamalla siistiksi kannen alle. Ulkoreunalla on pitkä muovinen liuska, joka pitää taitoksen hyvin suorana ja jämäkkänä. Lisäksi se auttaa suuaukkoa pysymään auki täytettäessä. Reppua voi ylitäyttää muutaman litran, joskin kannen kiinnilaitto ei ole ihan niin helppoa, vaikka edessä olevat hihnat ovatkin pitkät.

Sisätilat ovat yksinkertaiset ja hieman kumipäällysteisen tuntuiset. Selkämyksen puolella on esimerkiksi noin 13 tuuman läppärille tai juomarakolle tarkoitettu tila. Pieni solki on tarkoitettu juomarakon kiinnitykseen. Selkäpussin yläpuolella on 15 cm x 25 cm vetoketjulla varustettu tasku, esimerkiksi lompakolle tms.


Reppu käytössä

Reppu istuu näinkin ison miehen selkään yllättävän mukavasti. Viilekkeet eivät paina, ja selkämyksen sivut tuntuvat olevan kuin juuri minulle tehdyt. Reppu toimii kohtuullisella painolla hyvin, eivätkä viilekkeet paina t-paitaa käytettäessä ikävästi. Pääasiassa painoa on ollut noin 5–6 kiloa maksimissaan. Isommilla painoilla arvelen, että viilekkeet rupeavat painamaan ja hiertämään kävellessä enemmän. Mutta olen hyvin isokokoinen mies, joten viilekkeet istunevat erilailla normaalipainoiselle ja -kokoiselle henkilölle.

Viilekkeet ovat kapeat, mutta toimivat. MOLLE lenkkeihin voi laittaa roikkumaan tavaraa esimerkiksi karabiinilla.

Säätö toimii hyvin, joskin uudet remmit ja soljet eivät heti meinaa liukua kunnolla. Isohkolla lenkillä varustettua hihnaa vedetään ylöspäin kiristäessä.

Reppua on siis mahdollista ylitäyttää muutamilla litroilla. Tämä toki vaikuttaa hieman läpän ja täyttöaukon toimivuuteen. Äärimmilleen täytettynä täyttöaukon sivustat jäävät hieman auki. Ylitäytettynä repun koko on jo aikalailla Jääkärirepun kokoa ilman ylitäyttöä. Kuten kuvasta näkyy, tavarasta (ja kiristyksestä…) riippuen reppu saattaa mennä myös hieman kaarevaksi.

Täyttöaukon läppä toimii hyvin, ja pitkä, muovinen lista auttaa taittamaan repun kiinni mukavasti. Lisäksi muovilista auttaa pitämään reppua auki täytettäessä.

Repun soljet ovat kestäneet hyvin ja tuntuvat todella napakoilta ja kestäviltä. Säätäminen ei ole helppoa alkuun, ennenkuin hihnat ja soljet ovat hieman kuluneet käytössä. Säätöjä ei ole montaa, lähinnä viilekkeiden säätö, sivukompressointi sekä läpän hihnat, joissa on hyvin säätövaraa.

Tasainen selkämys ei hengitä, joten ainakin allekirjoittaneella repun selkämys oli monesti märkänä hiestä. Selkämyksessä ei ole tukilevyä, joskaan se ei sitä tarvitse.

Reppu on kulkenut mukana töissä, koulussa ja retkillä. Töissä se on varsinkin joutunut hieman koetukselle, jäätyään työkalujen ja tarvikkeiden alle. Mutta hyvin on kestänyt! Minijääkärin istuvuus selkään on hieno asia näinkin isolle miehelle.

Taskujen puute saattaa häiritä joitain, mutta MOLLE-kujaston ansiosta reppua voi laajentaa haluamallaan tavalla. Repussa on toki pieni arvotavaratasku, jonka vetoketju on jämäkkää laatua.

Repun tilavuus on hieman kysymysmerkki, koska Savotan sivustolla kuvat osoittavat 20–30 litraa, tekstissä 18–22 litraa ja teknisissä tiedoissa 20–25 litraa. Arvelisin, että 18–22 litraa on aikalailla oikea.

Minijääkäri on oiva päiväreppu retkille, sekä myös arkiseen käyttöön. Condura-kangas kestää kulutusta hyvin, kuten myös hihnat ja soljet. Savotan tuotteilla on 5 vuoden materiaali- ja tuotevirhetakuu, mikä kertoo myös valmistajan luottamuksesta omiin tuotteisiinsa. Reppu on ehkä hieman hintava, mutta varmasti hintansa väärtti materiaalien ja laajennettavuudenkin takia.

Ulkomitat: K – 45 cm (ylipakattuna 55cm), L – 25 cm, S – 16 cm.
Tilavuus: 18–22?
Paino: 775 g.
Materiaalit: 1000D-polyamidikangas PUR-pinnoitteella (Cordura/Codura), Delrin-erikoismuovisoljet ja 8 mm spiraalivetoketju.
Värit: oliivinvihreä ja musta

Hinta noin 129€

http://finn-savotta.fi/tuotteet/minijaakari/

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi