Perheen ruokaretki metsään: lohipastaa ja kolmioleipiä

Perjantai on ihana päivä, se on lapsille portti rentoon viikonloppuun ilman velvollisuuksia ja aikaisia aamuja. Ja vaikka pelikoneet ja kännykän räpläily alkavatkin olla jo sitä mieluisinta puuhaa, on välillä hyvä lähteä metsään koko perheen voimin ja aloittaa viikonlopun vietto metsän rauhasta nauttien.

Päätettiin tällä kertaa tehdä lasten suosikkiruokaa, lohipastaa. Ruoka on ihan yhtä helppo tehdä metsässä kuin kotonakin. Pienillä esivalmisteluilla homma helpottuu vielä kummasti. Itse tykkään tehdä mahdollisimman paljon etukäteen, jolloin metsässä jää aikaa nautiskeluun ja oleiluun.

Lohipastan kaveriksi tein kolmioleipiä ja kehittelin niihin ihan uudenlaiset, värikkäät kasvistäytteet. Kolmioleivät tein täysin valmiiksi kotona ja pakkasin ne Eskimon suodatinpusseihin (alan ehkä nimittämään niitä kolmioleipäpusseiksi). Kolmioleipien onkin ihan hyvä imeä makuja itseensä vähän aikaa ennen nauttimista, jopa yön yli.

Kolmioleivät

Kolmioleipien täytteet olivat oranssi porkkanatäyte ja vihreä hernetäyte.

Oranssiin keitin kaksi porkkanaa (suosin kotimaisia multaporkkanoita, niissä on parhaiten makuja) muscovadosokerilla maustetussa vedessä (mikä tahansa sokeri käy). Vettä kannattaa laittaa aika vähän, ja porkkanat kannattaa keittää mielummin ylikypsiksi kuin jättää napakoiksi. Kun porkkanat ovat täysin jäähtyneet, tehdään niistä sauvasekoittimella mössöä. Sekaan lisätään puolikas purkki ranskankermaa, pieni pala pieneksi silputtua fetaa ja puolikas hienoksi hakattu sipuli. Täytteen voi maustaa haluamallaan tavalla, itse laitoin suolaa, mustapippuria, kurkumaa ja punaista thai curry -tahnaa. Ladoin täytteitä leipiin niin, että grahampaahtis jäi molemmille reunoille, ja keskelle tuli ruisleipä. Ruisleipä pehmenee parhaiten, kun sen kostuttaa maidolla ennen täytteiden levittämistä.

Vihreä täyte syntyi pakasteherneistä. Kypsensin pari desiä herneitä pienessä vesimäärässä mikrossa. Silppusin herneet puolikkaan ranskankermapurkin kanssa mössöksi sauvasekoittimella ja lisäsin joukkoon pieneksi silputtua salaattia. Mausteeksi riitti ripaukset suolaa ja pippuria. Tämä täyte on tosi raikas! Täyte oli myös vähän kuivempi ja kiinteämpi kuin oranssi, joten käytin leipinä pelkkää grahampaahtoa.

Annoin leipien maustua jääkaapissa monta tuntia ennen retkeä. Pakkasin ne sitten jokaisen omaan suodatinpussiinsa ja asettelin leivinpaperilla vuorattuun koriin. Leipien päälle laitoin vielä palan leivinpaperia suojaksi. Leivinpaperi muuten asettuu astiaan kuin astiaan helposti, kun ryttäät sen ensin ihan palloksi ja oiot sitten astian pohjalle.

Lohipasta

Lohipasta on yksinkertainen, materiaaleja ei paljoa tarvita. Pastana käytimme ruispastaa. Retkille kannattaa valita pasta, joka kypsyy nopeasti. Haluan silti aina vähän terveellisempää vaihtoehtoa, enkä tyydy ihan pelkkään pikamakarooniin. 6 minuutin keittoaika näytti olevan alhaisimmasta päästä lähikauppamme valikoimissa.

Pastan lisäksi tarvittiin purkillinen ruokakermaa, kasvisliemikuutio, sipulia ja paketti kylmäsavulohta. Sipulit silputtiin Eskimon kestävään Tuplis-pussiin jo kotona. Samoin tehtiin lohelle. Kaikki ruokaa varten tarvittavat välineet ja raaka-ainepussukat suljin vielä isoon Vetsku-pussiin, jolloin kamat oli siististi repussa ja kaikki löytyi helposti.

Myös ruokailuun tarvittavat astiat kuljetan aina päiväretkillä pussissa, jolloin ei tarvitse huolehtia tiskaamisesta ennen kotiin paluuta.

Mukana perjantain päivällisellä oli kaksi kaasupoltinta sisältävä kätevä keitin, joten ruoka oli helppoakin helpompi valmistaa. Pastat vain ensin kiehumaan ja voi paistinpannulle sulamaan. Pastan keittämistä varten oli mukana termarissa kuumaa vettä. Se on helppo tapa säästää kaasua.

Ensin kuullotettiin sipulit, sitten lisättiin puolikas kasvisliemikuutio ja tilkka vettä. Kun sipulit olivat muhineet viitisen minuuttia, lisättiin kerma ja sen perään lohi. Kastike maustettiin vielä suolalla ja pippurilla.

Ruispasta sai kiehua pienellä kaasulla vähän yli pussiin merkatun ajan, tällöin pasta on pehmeämpää ja imee itseensä paremmin kastikkeen maut. Kastike on valmista, kun lohet ovat olleet pienen hetken kermassa. Sitten vaan kastike valutetun pastan sekaan ja ruoka lautasille!

Ruoka maistui kaikille. Syönnin jälkeen laitoimme astiat takaisin Vetsku-pusseihin odottamaan tiskikoneeseen pääsyä. Välillä on mukavaa päästä helpolla!

Ruokapaikkamme on läheinen kuusikko, jota olemme alkaneet nimittää taikametsäksi. Vanhat kuuset kasvavat jylhinä ja maan peittää paksu ja pehmeä sammal. Sulan maan aikaan sammal oikein hehkuu vihreyttä, vaikka kuusikko hämärtääkin vähän tunnelmaa. Nyt lumen juuri ja juuri peittäessä sammalikot nautimme kuusikon antamasta suojasta ja olimme kuin omassa pienessä piilopaikassa.

Kylläisinä kävelimme takaisin kotiin ja mietimme, voisiko tästä tulla jokaperjantainen traditio.

Tarvikkeet: oranssit kolmioleivät (4 kpl)

  • 2 kpl ruisleipäsiivua (Real)
  • 4 kpl grahampaahtosiivua
  • 2 kpl porkkanaa
  • 2 rkl muscovadosokeria
  • 1 dl paksua ranskankermaa
  • pala fetajuustoa
  • puolikas sipuli
  • suola, pippuri, kurkuma, punainen thai chili-tahna

Tarvikkeet: vihreät kolmioleivät (4 kpl)

    • 6 kpl grahampaahtoleipäsiivua
    • 2 dl pakasteherneitä
    • 1 dl paksua ranskankermaa
    • muutama lehti rapeaa salaattia
    • pippuria

Tarvikkeet: lohipasta (neljälle)

    • ruispastaa vajaa pussi
    • 150 g kylmäsavulohta
    • 2 dl ruokakerma
    • 1 sipuli
    • puolikas kasvisliemikuutio
    • vettä noin 1-2 dl
    • suola, pippuri

Tuplis- ja Vetsku-pussit, sekä suodatinpussit ja leivinpaperi saatu blogiyhteistyöhön Eskimolta.

 

 

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.