Paljakan jyrkänteet, Leppävirta

Enpä malttannut pysyä poissa Paljakalta. Paljakan jyrkänteet vetivät puoleensa (kartta) ja lumesta valostunut maisema. Lähestyin jyrkännettä alhaaltapäin – Sakastin puron yli ja kiipesin ensiksi Vihtasenvuorelle. Vuorella oli useita kuivia luolasia kivien väleissä, mutta ne on jotenkin kokeneet kuvausinflaatiota. Kurkkasin matkalla karttaan merkityt suuret kivet.

Keski-Vihtasen rannalla olikin kunnon murikka. Ettei vaan korkeaotsainen naama tuijottaisi lammelle?

Jatkoin pitkin vuorta kohen jyrkänteitä. Keski-Vihtasen pohjukkaan aukeni komea näkymä.

paljakka3

Siltä rinteeltä löytyi kumma asetelma.

Kivi oli tosiaan tuon pienen punertavan kiven varassa. Ei liikkunut – koetin…

Rannan karttaan merkitty iso kivi osottautuikin rantasaunan kokoiseksi.

Se keikkui kalliolla. Ali olisi mahtunut ryömimään sutjakkalinjainen immeinen. Kiven alta löytyi hiiltynyttä puuta.

paljakka10

Ihme pötkylä, jonka alla pein taukoa.

paljakka11

Kiveltä oli kommeet lumimaisemat Keski-Vihtaselle. Jyrkänne alkoi lammen toiselta puolen.

Jo ennen kuin kuusikon takaa ilmestyi jyrkänne, kului kauaksi lorotus. Syykin selvisi – Leppävirran korkein putous? Korkeutta kymmenisen metriä.

paljakka14

Keväällä vettä tulee varmasti enemmän.

paljakka15

Vierestä löytyi toinenkin noro. Se valui pitkin kalliota.

Miltähän täällä näyttäisi pakkasilla? Olisko komeet jääpuikot? Tänne on palattava…

Jatkoin jyrkännettä länteen ja yhestä kohtaa oli sammaleen alta paljastunut kalliota. Kuvittelenko näkeväni kalliossa kaksi vierekkäistä kolmiota ja rastin – siis * – merkin? Ehkä….

paljakka19

Välillä notkelmassa eteneminen oli haastavaa myrskyjen kaatamien närreitten vuoksi.

Jotkin närreet olivat vahenneet pystyyn.

Jyrkänteen loputtua nousin sen päälle. Vastaan tuli monenlaista asetelmaa.

Kyllä tässä maastossa liikkuminen kävi kuntoliikunnasta.

Jyrkänteen loputtua tapasin kiven, joka omisti sarven ja se oli toisen kiven päällä.

paljakka26

Päivä alkoi hämärtyä. Päästyäni tielle alkoi jo sinertää.

Keski- ja Ala-Vihtasen välinen tummapuro.

paljakka28

Tulipas pitkä lenkki. Lähemmäs viijen kilsan taaperrus lumisesssa metässä. Hienoo ol.

Juttu julkaistu alun perin Satunnainen retkuilija -blogissa.

Paljakan jyrkänteet kartalla. ETRS-TM35FIN-tasokoordinaatit N 6921668, E 559665.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.