Oittaalla riittää monipuolista tekemistä koko perheelle

Bodominjärven lounaiskulmasta, Oittaanpuron vierestä löytyy historiallinen Oittaan kartano, sekä Oittaan ulkoilukeskus. Kartanon ja ulkoilukeskuksen yhdistelmä on siinä mielessä erinomainen, että näkemistä ja tekemistä riittää monenlaiselle mielenlaadulle. Kartanomiljöö houkuttelee rauhallisen kesäpäivän viettoon vanhojen puiden varjoon, kun taas aktiivisempi mieli voi täyttää päivänsä vaikkapa uiden tai kanootin kanssa Bodominjärvellä.

Tulitpa sitten kartanolle tai ulkoilukeskukselle, niin paras paikka pysäköidä on ulkoilukeskuksen parkkipaikka. Täältä loput alueesta on helppo hahmottaa ikäänkuin taka-alalta, eikä minnekään ole kuitenkaan pitempi matka. Parkkipaikka sopii myös hyvin ihmiselle, jotka haluavat lähteä pitemmälle vaellukselle, sillä täällä riittää tilaa. Oittaa yhdistyy Nuuksion ja Bodominjärven reittiverkostoihin, joten tämä on yksi mahdollinen paikka aloittaa Nuuksion järviylänköjen tutkiminen.

Lähden kiertämään aluetta tutustuakseni hieman tarkemmin mitä kaikkea se oikein pitää sisällään. Ensimmäisenä edessä on ulkoilukeskus ja sen laajat nurmikentät. Herkkäkorvaisempi erottaa jo kauempaa, että nurmikentälle on pystytetty erilaisia lasten leikkitelineitä. Tämä Angry Birds -puistoksi nimetty alue on varmastikin juuri sitä, minkälaisessa paikassa olisin itse pienempänä mielelläni käynyt keikkumassa ja pyörimässä. Ulkoiluaktiviteetit eivät myöskään rajoitu tähän lasten leikkipaikkaan, vaan vieressä on sählypeli omassa kaukalossaan täydessä vauhdissa, eikä rantalentopallon pelaajiakaan näytä vielä väsyttävän.

Ohitan pelikentät ja käyn kääntymässä rannan puolella. Uimarantaa nimittäin tämän järven rantaan on tehty, eikä rannasta puutu edes laituria. Ulkoilukeskuksen osalta tekemistä siis riittää aktiivisemmalle väelle aivan varmasti, eikä se jää myöskään välineistä kiinni, sillä paikalla toimii myös välinevuokraus. Tästä pitää huolen kartanon vanha kivinavetta, joka on sittemmin kunnostettu ravintola- ja juhlakäyttöön. Täällä saattaa myös nälän yllättämä ulkoilija käydä täyttämässä vatsansa, mikäli omat eväät eivät sattuneet mukaan

Tässä vaiheessa karistan rannan tomut ja otan askeleen kohti kartanoa. Alueen puhutaan olleen tilana jo 1500-luvulla, vaikkakaan kartanosta ei vielä noina alkuaikoina ollut puhetta. Rakennus on kartanolle hyvin tyypillisellä paikalla: hieman korkemmalla kuin muu maasto ja katse kohti järven pintaa. Nykyinen kartano on vuoden 1916 peruja, entisen käristyttyä tulipalossa. Puhutaan, että jopa presidentti Svinhuvud tapasi vierailla kartanolla.

Tällä kertaa en pääse kartanon sisälle sen enempiä tutkimaan, mutta jään pihapiiriin hieman aistimaan kartanon tunnelmaa. Hetken aikaa istuttuani valtavien vaahteroiden varjossa jatkan matkaa, ja silmiin osuu luontopolun kyltti. Kartanolta alkaa noin 2 kilometrin pituinen luontopolku, joka kiertää kartanon takana olevissa metsissä. Kartanoa kiertävä luontopolku on kuin onkin omiaan täällä, mikäli rannan hälinä tai muutoin aktiivisempi elämä tarvitsee pientä hidastusta. Polulla kulkeminen on nimittäin joka tapauksessa tavallista kulkemista rauhallisempaa.

Oittaalla siis tuntuu onnistuvan lähes kaikenlainen ulkoilu ja rauhoittuminen, oli liikenteessä sitten minkälaisella porukalla tahansa. Matkailu- ja leirintäalueella onnistuu myös yöpyminen, mikäli päivä ei riitä näiden huvitusten parissa. Ja jos ajatukset kaipaavat jännitystyä yöpymiseen, niin Bodominjärven rannalla voi pohtia myös yhä selvittämätöntä, 1960-luvulla tapahtunutta kuuluisaa mysteeriä.

Kartta

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.